Perussuomalaiset

  • 5 412 100
  • 43 573

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onkohan Halla-aho puolestaan ulkoistanut puolueen hallituspolitiikkaan ja puoluejohtoon kohdistuvan kritiikin esittämisen Tynkkyselle?
Todennäköisesti. Tynkkynen: Perussuomalaiset pelkäävät Soinia En ole yllättynyt, jos ja kun tuolta Tynkkysen mainitsemasta taustatuesta löytyy Halla-aho. Uutisen mukaan Saarakkala on ainoa julkisesti Tynkkyselle tukensa antanut kansanedustaja. Tämähän ei sinänsä ole ihme, Saarakkalahan vastusti hallitukseen menoa jo hallitusneuvotteluiden jälkeen.
 
Sebastian Tynkkynen pesee tällä hetkellä kaiken likapyykin suorassa lähetyksessä A-studiossa. Sampo Terho tuijottaa pöyristyneenä, kun Tynkkynen kertoo, miten Soinin varamies Samuli Virtanen on kysynyt voisiko Sebastian harkita puolueesta eroa. Samalla Terho nikottelee, että olemme yhä maahanmuuttokriittinen puolue.

Mikä muu puolue menee sisäisiä kommunikaatio-ongelmiaan pesemään televisiolähetykseen?
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä muu puolue menee sisäisiä kommunikaatio-ongelmiaan pesemään televisiolähetykseen?

Soinilla taas pukkaa hikeä pintaan kun pitää omia kaitsea. On kyllä erikoista toimintaa Tynkkyseltä. Meneekö poliittisen kokemattomuuden piikkiin vai yritetäänkö tässä laajemmalla tuella jotain irtiottoa Soinista? Aika vaarallista oman pesän likaamista, jos tulee takkiin niin voi kerätä kamppeensa ja lähtee menee.
 
Soinilla taas pukkaa hikeä pintaan kun pitää omia kaitsea. On kyllä erikoista toimintaa Tynkkyseltä. Meneekö poliittisen kokemattomuuden piikkiin vai yritetäänkö tässä laajemmalla tuella jotain irtiottoa Soinista? Aika vaarallista oman pesän likaamista, jos tulee takkiin niin voi kerätä kamppeensa ja lähtee menee.

Eiköhän tuo ole tässä vaiheessa jo päivänselvää, että Tynkkysellä ei ole enää minkäänlaista tulevaisuutta perussuomalaisissa. Samalla tavalla kuin Saarakkala (joka sattuneesta syystä ainoana asettui Sebun tueksi) tullaan myös Tynkkynen asettamaan täydelliseen paitsioon puolueessa. Siinähän huseeraavat, mutta jokainen ovi on nyt sulkeutunut.

Luulikohan Tynkkynen oikeasti, että hän onnistuu käynnistämään jonku Soinin vallasta syöksemisen, vai mikä tämän kaiken takana oli? Seurannee James Hirvisaarea unholaan sitten seuraavan möläytyksen myötä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Seurannee James Hirvisaarea unholaan sitten seuraavan möläytyksen myötä.
Kun ajattelee, miten vaikea on ollut persujen hallitustaipaleen neljä ensimmäistä kuukautta niin mitähän kaikkea mahtaa olla edessä tulevaisuudessa. Hirvisaari lähti puolueesta yksinään. Minusta ei olisi ihme, jos tällä kertaa puolueesta lähtisi isompikin joukko, mikä voi olla oikean puoluehajaannuksen alku. SMP:llähän tuosta oli kokemusta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Luulikohan Tynkkynen oikeasti, että hän onnistuu käynnistämään jonku Soinin vallasta syöksemisen, vai mikä tämän kaiken takana oli? Seurannee James Hirvisaarea unholaan sitten seuraavan möläytyksen myötä.

No, ihan asiallista tekstiähän tuo oli, vaikka toki ennenkuulumatonta, että näin lyhyen sisäisen kiistelyn jälkeen julkisuudessa. Soini hoitaa tämän otatuksen n. 8-1, joskin se ei jää viimeiseksi eikä pahimmaksi, veikkaan: kuitenkin ollaan aika lailla PS:n ydinkysymysten äärellä - sekä Kokoomus että Keskusta eivät ole joutuneet näin lyhyessä ajassa nielemään mitään keskeisiä teesejään. Vaikea edes kuvitella, miten niiden tilanne vertautuisi nähin PS:n pikakääntymyksiin. Kai se olisi maataloustukien poisto ja 85%:n marginaalivero yli 60 000 euron vuosituloista. Siinä voisi puntti tutista noissakin puolueissa...
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Case -Tynkkynen osoittaa, että perusässien rivit ovat repeilemässä ja pahemman kerran. Sen kuvan mitä itse olen saanut Tynkkysestä niin tietää kyllä tasan tarkkaan mitä on tekemässä.

Tätä taustaa vasten kun peilaa Soinin sanomisia koko hallituskauden aikana, niin äijältähän ei ole herunut yhtään selväsanaista mielipidettä. Lausumiin jää aina joku takaportti joka jättää vastuun viestin tulkinnasta kuulijalle tai vaihtoehtoisesti heitetään joku retorinen vertauskuva naureskellen.

Persujen sisäiset ristiriidat syövät toimintavalmiutta oman agendan ajamiseksi. Veikkaampa lähiaikoina kuultavaksi enemmänkin "tynkkysläisiä" mielipiteitä, nyt kun peli on avattu.
 

J.Petke

Jäsen
Vähän kieltämättä oudoksuttaa, että Tynkkynen on ottanut agendakseen hallituksen hajottamisen ja kaiken arvostelemisen. Kundi kuitenkin ollut "politiikassa" pari kuukautta ja käyttäytyy kuin joku Soini. Hienoa, että riittää mielipiteitä mutta ehkä tässä tilanteessa tuon energian voisi ohjata johonkin muuhun kuin jatkuvaan länkyttämiseen. Eiköhän siellä vanhat parrat pistä pojan ojennukseen.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kyllä tämä nyt viimeistään osoittaa sen, että persut on hallituskumppanina ja luotettavana sellaisena ihan kääntämätön kortti. Timppa oli tosin kaukaa viisas ja junaili puoluetuen menetyksen lähtijöille mutta entäs jos niitä onkin niin paljon, että lähtiessään jättävät Suomeen vähemmistöhallituksen? Silloin käy pulipuli perskekolle...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä tämä nyt viimeistään osoittaa sen, että persut on hallituskumppanina ja luotettavana sellaisena ihan kääntämätön kortti. Timppa oli tosin kaukaa viisas ja junaili puoluetuen menetyksen lähtijöille mutta entäs jos niitä onkin niin paljon, että lähtiessään jättävät Suomeen vähemmistöhallituksen? Silloin käy pulipuli perskekolle...

Carl Haglund odottaa jo Sipilän kutsua ja taas on enemmistöhallitus.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tätä taustaa vasten kun peilaa Soinin sanomisia koko hallituskauden aikana, niin äijältähän ei ole herunut yhtään selväsanaista mielipidettä. Lausumiin jää aina joku takaportti joka jättää vastuun viestin tulkinnasta kuulijalle tai vaihtoehtoisesti heitetään joku retorinen vertauskuva naureskellen.

Tähän tämän arvasi jo menevän Soinin viime vuosia kun seurasi, edelliseen hallitukseen ei kiinnostanut mennä, koska ei ollut pakko ja oppositiosta saattoi heittää vielä sutkautuksia helposti kun tiesi että niitä ei varmasti joutuisi toteuttamaan. Nyt kun sitten ministerivastuuta on tullut, niin Soini paljastui samalla tavalla demagogiseksi huijariksi kuin Joseph McCarthy hyökättyään kommunistivainoissaan USA:n armeijaa vastaan.
 
Tynkkynen ajautui täydelliselle törmäyskurssille puoluejohdon kanssa – Soinin valtiosihteeri "helvetin vihainen" (Linkki ohjaa sivustolle hs.fi)

"Ruotsin rajan sulkemista vaatineen Tynkkysen asema näytti tukalalta myös Timo Soinin HS:lle antaman haastattelun valossa. Soini nimittää Tynkkystä rintamakarkuriksi ja vertaa häntä Tuntemattoman sotilaan hahmoon, joka kuoli heti saavuttuaan jatkosodan rintamalle."

Toivon koko sydämestäni, että Tynkkynen ei tajua perääntyä tuumaakaan, vaan jatkaa asian retostelua julkisuudessa. Tässä on taas hyvää mediakoulutusta hallituspuolueelle luvassa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivon koko sydämestäni, että Tynkkynen ei tajua perääntyä tuumaakaan, vaan jatkaa asian retostelua julkisuudessa.

Minä toivon kanssa samaa. Ihan siksi, että se on hyvä muistutus puolueen johdolle että kaikki ei tosiaan ole mennyt ihan niin hyvin kuin vielä keväällä näytti. Lupauksia on syöty ja pitkään näytti siltä, että PS on pelkkä sylikoira hallituksessa ja Soini ihan tyytyväinen siihen, että hänellä on painava salkku. Nyt kuitenkin viime päivien osalta olen huomannut muutamia hyviä ulostuloja tämän matukriisin osalta, että en ole tosiaan toivoani sen suhteen vielä heittänyt. Niitä muissa asioissa lupauksien pettämisiä se ei kuitenkaan poista, ja niistä joutuu sitten seuraavissa vaaleissa tilille, se on selvä.

Ei Tynkkynen mitään potkuja puolueesta ainakaan vielä näillä ulostuloilla saa. Sellaista megalomaanista mokaa ei tee kukaan, että potkut antaisi enkä toki tiedä että miten helposti edes vpj voitaisiin erottaa. Tuskin kovin helposti.

Kaiken kaikkiaan PS elää kyllä nyt yhtä isoa kohtalon hetkeään, sen verran tanner tömisee monen asian suhteen. Mutta sen uskallan sanoa, että jos PS nyt ottaisi tiukan linjan tämän invaasion suhteen ja lähtisi aktiivisesti ajamaan tiukennuksia vähän joka asiaan siinä ja edes selvittämään, miten Ruotsin raja olisi mahdollista sulkea puhumattakaan että oikeasti sulkisivat sen, niin ne aiemmat lupauksien syömiset unohtuisivat aika pian. Mutta valitettavasti täytyy todeta että Soinista ei siihen taida olla, sillä häntä se ei näytä niin kovasti kiinnostavan syistä, jotka ovat kyllä pienoinen mysteeri, onhan hän kuitenkin populistijohtaja (ainakin ollut) ja populismista gradunsa vääntänyt. Ehkä hänen tavoitteensa oli päästä ulkoministeriksi jonka jälkeen eläkkeelle ja se riittää, mutta todella sääli jos näin on. Soinilla kuitenkin oli kaikki avaimet tehdä vieläkin kovempaa poliittista historiaa, mitä nyt on tehnyt ja muuttaa ihan oikeasti Suomen kurssia.

En ole ihan varma, että pitäisikö jonkun tosiaan ottaa ja perustaa puolue nimeltä Suomen Sisu. Siis tällä hetkellä. Ilman puoluetukia on vaikea politiikkaa eduskunnassa tehdä ja toisaalta vaaleihin on vielä niin pitkä aika, että mitä vaan saattaa siinä välissä tapahtua. Toisaalta taas tässä olisi hyvin aikaa kasvattaa suosiota ennen seuraavia vaaleja. Seuraavissa ek-vaaleissa kyllä haluaisin ko. puolueen nähdä, ja aika varma siitä olen että se myös nähdään jos suuntaus kaikkineen on tämä. Harmi vaan, että silloin ollaan invaasion suhteen auttamatta myöhässä jos mitään ei tehdä.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Persut ovat joutuneet antamaan periksi, mutta ilman hallituspaikkaa ei voi vaikuttaa käytännössä mitenkään tämän kriisin jälkihoitoon.

Sellaista se likainen politiikka on. Periaatteet myydään ja linja muuttuu vaalien jälkeen. Kaivattaisiin sellaista reilusti sanojensa takana seisovaa puoluetta, joka vaalien jälkeenkin äänestää vaalipuheidensa mukaisesti, eikä vaan roiku vallassa periaatteensa myyden.

Nämä vanhat puolueet on nähty. Takiaispuolueet, joille ministeriauton kyyti on miellyttävämpää kuin oman linjan pitäminen.

Joku räväkkä populisti voisi tuoda Suomen politiikkaan jotain uutta. Päästäisiin eroon tästä syljettävästä perinteisestä meiningistä! Olisi nykytilanteessa sauma kasvaa jopa isoksi puolueeksi, jos ei lähtisi elämään EU:n ehdoilla, suhtautuisi kriittisesti maahanmuuttoon ja sulkisi rajat, olisi vähävaraisen asialla jne.. Palauttaisi Suomelle sille kuuluvan itsenäisen päätösvallan. Nimeksi voisi ottaa vaikka Tosisuomalaiset tai jonkun muun kansaan uppoavan perusnimen.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Soinista oli kieltämättä jo ennen vaaleja aistittavissa se, että maahanmuuttoasiat eivät ole hänelle edes kahden tai kolmen tärkeimmän asian joukossa, mutta tällaiseen en olisi uskonut. Arhinmäen laulut osuivat aivan oikeaan kohteeseen. Uskallan väittää maahanmuuttokriittisyyden olevan 3/4 puolueen kannatuksesta ja ei kyllä uskoisi viimeisen parin kuukauden hiljaisuuden perusteella. Ehkä tekisi sitten ihan hyvää perustaa erillinen puolue, jossa maahanmuuttokriittisyys olisi numero yksi.
 

Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
Joku räväkkä populisti voisi tuoda Suomen politiikkaan jotain uutta. Päästäisiin eroon tästä syljettävästä perinteisestä meiningistä! Olisi nykytilanteessa sauma kasvaa jopa isoksi puolueeksi, jos ei lähtisi elämään EU:n ehdoilla, suhtautuisi kriittisesti maahanmuuttoon ja sulkisi rajat, olisi vähävaraisen asialla jne.. Palauttaisi Suomelle sille kuuluvan itsenäisen päätösvallan. Nimeksi voisi ottaa vaikka Tosisuomalaiset tai jonkun muun kansaan uppoavan perusnimen.

Älä huoli @Tami Talk, sellainen on jo tulossa: KantaSuomalaiset (linkki vie yhdityksen sivuille)

Tuohon vielä lisäksi kun Suomen Sisu lähtisi puolueeksi rakentumaan, niin jo olisi isänmaan ihmisille vaihtoehtoa kolmen puoleen edestä; Perus-, Kanta- ja SisuSuomalaiset. Neljäskin olisi vielä aika kiva, olisin otettu vaikkapa puolueesta nimeltään Suomen Karhu. Olisi kannattajille lippikset valmiina ja iskulausekin: Suomen Karhu elämöi, nosti tassuaan ja löi.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Eihän tämä takinkääntö nyt voinut tulla yllätyksenä huomioiden sen, että Soini on aivan puhdas ammattipolitiikko ja kouluttautunut täysin tuohon. Nyt hän on ministerinä saavuttanut oman "NHL-tasonsa". Se mikä erottaa Soinin Perussuomalaisista on se, että Soini ammattilaisena voi hypätä tuosta vaan vaikka toisen puolueen alle halutessaan - ja aivan varmasti näin tekisi mikä PS hajoaisi.

Ideologisesti Soinin vakaumus koskee hänen yksityiselämäänsä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eihän tämä takinkääntö nyt voinut tulla yllätyksenä huomioiden sen, että Soini on aivan puhdas ammattipolitiikko ja kouluttautunut täysin tuohon. Nyt hän on ministerinä saavuttanut oman "NHL-tasonsa". Se mikä erottaa Soinin Perussuomalaisista on se, että Soini ammattilaisena voi hypätä tuosta vaan vaikka toisen puolueen alle halutessaan - ja aivan varmasti näin tekisi mikä PS hajoaisi....

Siis oletko sitä mieltä, että Soini PS:n mahdollisesti alkaessa toden teolla hajoamaan, niin loikkaisi johonkin toiseen puolueeseen?

En voisi olla enempää eri linjoilla tästä, Soini on perustanut puolueen SMP:n raunioille ja tehnyt sen eteen töitä parikymmentä vuotta 24/7. Soini olisi helvetin kauan aikaa sitten voinut mennä jonkun toisen puolueen listoille, jos olisi halunnut ja olisi varmasti päässyt läpi eduskuntaan. Minä uskon kokemani ja näkemäni perusteella, että Soinille tietyt PS:n arvot ovat aidosti tärkeitä, eikä ole halukas liittymään muihin puolueisiin.

edit. mä en oikein ymmärrä tätä Tynkkysen toimintaa. Muutamat ovat kehuneet häntä skarpiksi kaveriksi, mutta teot ja puheet kyllä viittaavat täysin eri suuntaan. Mielestäni Tynkkynen vaikuttaa todellisuudesta irtaantuneelta ja ehkä hän on innostunut siitä, että varmaan puolueen sisällä on saanut selkääntaputtelua tiukasta mamu-linjasta. Nyt se on johtanut hänet tilanteeseen, jossa loppupeleissä varsin mitätön poliittinen tekijä pyrkii asettamaan ultimatumeja puolueen pitkäaikaiselle johtajalle ja Suomen ulkoministerille.

En nyt kuvailisi tuota hirveän fiksuksi toiminnaksi. Omalle uralle tämä tekee yhtä paljon hyvää, kuin maalivahti Ullbergin avautuminen kannabikokeiluistaan.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Siis oletko sitä mieltä, että Soini PS:n mahdollisesti alkaessa toden teolla hajoamaan, niin loikkaisi johonkin toiseen puolueeseen?

Riippuu millä tavoin PS hajoaisi, jos se hajoaa siten että säilyisi ns top-5 puolueena niin sitten tottakai jatkaa. Mutta muussa tapauksessa näen hyvinkin hänet toisessa puolueessa.

En väitä olevani oikeassa mutta tämä minun mielipiteeni.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
En väitä olevani oikeassa mutta tämä minun mielipiteeni.

Juu, en minäkään väitä satavarmasti tietäväni, mitä tapahtuisi :)

Mutta jos otetaan tuo teoreettinen tilanne, niin itse veikkaan, että Soini jättäisi päivänpolitiikan. Hän on ammattipoliitikko, kuten sanoit ja siksi veikkaisin ennemminkin siirtymistä johonkin hyväpalkkaiseen päiväduuniin, jollaista Soinille varmasti tarjottaisiin, ottaen huomioon hänen kokemuksensa ja varsin korkean ja näkyvän profiilinsa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Soini ainakin täsmälleen tietää mitä tekee, tiesi jo 25-vuotiaana:

25-vuotiaan Timo Soinin gradu oli populistin peruskivi - Narrien laiva - Narrien laiva - Helsingin Sanomat

En tiedä missä määrin tuota voi kutsua idealismiksi vai tietyksi hyväksi metodinhallinnaksi, rautaiseksi ammattitaidoksi. En oikein kovin vahvaa aatteellista kuvaa ole Soinista koskaan saanut, erittäin älykkäänä miestä pidän, mutta ensisijaisesti opportunistina. Tynkkysen ulostulo voi kostautua vähintään lyhyeällä aikavälillä, mutta toisaalta rohkea rokan syö: on vaikea nähdä näillä spekseillä PS:n enää olevan seuraavissa vaaleissa lähelläkään kolmea suurta puoluetta, veikkaan että työtä saavat tehdä jo 10 prosentin eteen. Kannatuksen mahdollisesti kääntyessä syöksylaskuun ei Soinilla välttämättä ole tungokseen asti tukijoita. (Toki on huolellisen ja uskollisen vennamolaisesti miinoittanut puoluerakenteet itselleen suotuisiksi.)
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Luulikohan Tynkkynen oikeasti, että hän onnistuu käynnistämään jonku Soinin vallasta syöksemisen, vai mikä tämän kaiken takana oli? Seurannee James Hirvisaarea unholaan sitten seuraavan möläytyksen myötä.

BB-Tynkkynen on puhdas opportunisti ja pyrkyri, joka vetää kameleonttina täysin omaa etuaan ajaen. Todella omituinen hahmo kaiken kaikkiaan, näin mutkan kautta herran jotenkin tuntien.
 

Tuamas

Jäsen
Ei persuilla ole suurta pelkoa kannatuksen laskusta ainakaan ennen kuin pakolaisten määrä normalisoituu.
Näillä maahanmuuttokriittisillä kun ei tällä hetkellä ole mitään muutakaan henkistä kotia, äänestään sitten vaan ensi kerralla nuivempaa porukkaa jos ns. Soinin linja ei miellytä.

Toki Immosen johdolla Suomen Sisu nähdäkseni valmistelee organisaatiotaan siihen kuntoon, että voivat alkaa puolueeksi rekisteröitymisprosessiin sekä kannattajakorttien keräämisen. Tällöin sitten nähdään onko PS:n kannatuksesta 1/2, 1/3 vai vähemmän nimenomaan maahanmuuttokritiikin tuomaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Noin voisi sanoa myös aika monesta muustakin poliitikosta. Eivätkö nuo ominaisuudet ole edellytys politiikassa pärjäämiselle?

Voi olla hyvinkin mahdollista. Tuntemistani ihmisistä politiikkaan pyrkineet ovat ehkä niitä vastenmielisimpiä persoonia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös