Perussuomalaiset

  • 6 004 951
  • 46 690

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Niin, onhan siellä valtiovarainministerilläkin lyhyestä matikasta peräti kutonen.

Niin ja edellisen hallituksen kulttuuriministeri oli peräti sosionomi koulutukseltaan. Kyllä siinä Terhot, Niinistöt, Havansit, Soinit sun muut kalpenee kiertokoulu-todistuksillaan.

Katsoin tuon eilisen A-Talkin ja täytyy sanoa, että jos olisi vain jotenkin mahdollista, niin siirtäisin kämppälainat sun muut pankkiasiat Ålandsbankenille välittömästi. Sen verran asiaa hurri latoi pöytään. Manner oli suomalaisen EU-naisen prototyyppi ja aika vaikea oli Kepua löytää tuosta inkeristä. Korkman yritti lähinnä vain vittuilla Soinille, mutta jotenkin kärki tylsistyi, kun pankkimies heitteli muutaman faktan pöytään. Vaikka Soini ei ihan parastaan saanut irti, jo se riitti olemaan tuon pöydän ehdoton kurko. Uskon, että aika naamat vakavina Tupu-Hupu-Lupu-ketjun nokkamiehet tuota keskustelua seurasivat. Juontaja Jan Andersson on erinomainen hommassaan. Rauhallinen ja tasapuolinen argumenteissaan. Yleensä Soinin opponentit ovat saaneet juontajasta lisätuen, mutta ehkä gallup-menestys hieman on ohjannut tuotakin asiallisempaan suuntaan.

Eniten tuossa eurohömpässä naurattaa se, että kuten nämä eilen esiintyneet eurofanaatikot (Korkman, Manner ja Katainen), niin he tietävät tismalleen mukamas millaisessa kusessa oltaisiin ilman euro-kytkentää tai markkaan palaamista, jos euro palaa pohjaan. Manner turvautui tuttuun korkopopulismiin, mutta Törnqvist heitti siihenkin aika hiton hyvät vastapointit. Mutta silloin, kun ensimmäinen Kreikka-avustus myönnettiin, niin silloin vakuuteltiin, ettei lisää tule. "Jonkin" verran tuli, kumminkin. Nyt Jyrkiltä kysyttiin samaa, niin edistyksellinen ja vastuunkantava vastaus oli, että "Toivotaan, ettei lisää tule."

Takuuvarmaa on, että Jyrkille seuraavat pari kuukautta on tuskallista aikaa, kun pitää avata sähköpostit tai vastata puhelimeen. Jos jossain vippivaltioissa puhkeaa umpisuoli ennen vaaleja, niin siinä on LadyBoylla ruskeet housussa.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Toivotan ilomielin Perussuomalaiset hallitusvastuuseen, niin saadaan tämäkin kupla puhkeamaan.

Ikävä tosiasia nimittäin on se, että demokratia on yhtä jatkuvaa kompromissia, jossa kukaan ei saa omaa tahtoaan läpi. Lopputuloksena on aina laimea ketään miellyttämätön keskiverto. Tämä on myös hyvä asia. Kun kehitys on hidasta, ei pääse sattumaan niin helposti ylilyöntejä, joiden vastareaktiot aiheuttavat ongelmia.

Voihan Soinin taktiikkana kuitenkin olla pitää oma agenda niin ympäripyöreänä ja hahmottomana, ettei kukaan pääse vaatimaan Persuja siitä tilille. Kun mitään konkreettista ei ole luvattu, on vaikea epäonnistuakaan. Ja aina voi väittää, että hallituskumppanit kaatoivat omat hyvät ehdotukset.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivotan ilomielin Perussuomalaiset hallitusvastuuseen, niin saadaan tämäkin kupla puhkeamaan.

Ikävä tosiasia nimittäin on se, että demokratia on yhtä jatkuvaa kompromissia, jossa kukaan ei saa omaa tahtoaan läpi. Lopputuloksena on aina laimea ketään miellyttämätön keskiverto. Tämä on myös hyvä asia. Kun kehitys on hidasta, ei pääse sattumaan niin helposti ylilyöntejä, joiden vastareaktiot aiheuttavat ongelmia.

Voihan Soinin taktiikkana kuitenkin olla pitää oma agenda niin ympäripyöreänä ja hahmottomana, ettei kukaan pääse vaatimaan Persuja siitä tilille. Kun mitään konkreettista ei ole luvattu, on vaikea epäonnistuakaan. Ja aina voi väittää, että hallituskumppanit kaatoivat omat hyvät ehdotukset.


Niinpä, itse en enää näe vaihto-ehtoja sille, etteivätkö Perussuomalaiset olisi hallituksessa. Soinikin sanoi jo, että keskusta JA kokoomus käyvät hänelle hallituskumppaneiksi. Aiemmin molemmat eivät mahtuneet hänen hallituskaavailuihinsa. Muutenkin on kannat asioihin ovat kaikessa hiljaisuudessa lientyneet.

Saapa sitten vaan nähdä, että kun vaikeiden päätösten aika tulee niin onko ryhtiä seistä hallituksen takana vai sysätä vastuuta hallituskumppaneille.

Eli ollaanko sitten enää "muuta mieltä".
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jotenkin tuntuu Hjalmareidenkin yritykset nälviä Persuja ja Soinia turhankin vaisuilta. Onko argumentit noin lopussa vai millä logiikalla sait nuokin maininnat liitettyä tähän nyt tulevaan uudistukseen? Tai sitten ajoin johonkin ovelaan miinaan.

Voi olla, että olen liian vaisu arvostelussani, mutta ragumentit eivät ole lopussa. Timo Soini puhuu suu vaahdossa vastoin parempaa tietoa tai sitten vaan yksinkertaisesti sumuttaa ihmisiä.

Kelpo esimerkki on tästä persujen tammikuun lopulla julkistama "ilmastopoliittinen ohjelma". Julkistamistilaisuudessa Soini sanoi, että "kun on ihmetelty mitä se Soini on tehnyt Brysselissä puolitoista vuotta, niin tätä minä olen tehnyt".

Viikko myöhemmin (4.2.) paljastuu, että ohjelma on suora kopio Metalliliiton ohjelmasta kirjoitusvirheineen päivineen! Soinin oli pakko myöntää kopiointi, mutta mitä tekee Suomen lehdistö? Painaa asian villaisella muutaman uutisen jälkeen.

Jos kyseessä olisi ollut joku muu puolue tai poliitikko, niin olisi alkanut armoton höykytys ja syytetty valehtelusta ja ties mistä. Mutta ei päde Soiniin. Miten se Liisa Jaakonsaari sanoikaan: Soinia kohdellaan kuin isoa vauvaa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Soinille riittä, ettei RKP ja Vihreät ole hallituksessa, joka tarkoittaa pakkoruotsin poistamista ja mokutuksen loppumista. Ei edes Suomen hallitus voi olla niin tyhmä, että unohtaa monikulttuurisuuden epäonnistumisen by Merkel, Cameron&Sarkozy. Säkityskulttuuri tulee kohtaamaan isoja vaikeuksia.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Terho tosin ei tähän ministeriasiaan liity, sillä europarlamentaarikko tuskin pystyy ministerinä toimimaan.

Niinpä ja se on valitettavaa se. En kyllä keksi pätevämpää puolustusministeriä, kuin Terho. Soini lähettää väärän miehen Brysseliin. Mutta otin hänet vaan mukaan tähän koulutusteemaan, mikä tuntuu painavan monien mieltä, aina vaan ja uudestaan.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Tätä kirjoittaessa Halla-Ahon toissapäivänä jättämät vastaukset (ja koko mies) puuttuvat MTV3:n vaalikoneesta. Miehelle itselleen on Maikkari kysyttäessä vastannut, että kyseessä on "tarkemmin määrittelemätön tekninen ongelma". Samalle hepulle sattui viime kunnallisvaaleissa osumaan "tarkemmin määrittelemätön tekninen ongelma", joka vaikutti Welhon palvelimilla Halla-Ahon ja vain Halla-Ahon sivuihin pari päivää, kunnes hän teki asiasta julkisen.

Ei ole vaikea arvata kenen laariin tämäKIN sataa, jos vastaukset ei kohta ilmesty ja aiheesta syntyy jonkinmoinen uutinen.

edit. Ei muuten löydy Soiniakaan. En tosin tiedä onko hän vastannut.
edit2. Nyt ilmestyi Halla-Aho.
 
Kelpo esimerkki on tästä persujen tammikuun lopulla julkistama "ilmastopoliittinen ohjelma". Julkistamistilaisuudessa Soini sanoi, että "kun on ihmetelty mitä se Soini on tehnyt Brysselissä puolitoista vuotta, niin tätä minä olen tehnyt".

Viikko myöhemmin (4.2.) paljastuu, että ohjelma on suora kopio Metalliliiton ohjelmasta kirjoitusvirheineen päivineen! Soinin oli pakko myöntää kopiointi, mutta mitä tekee Suomen lehdistö? Painaa asian villaisella muutaman uutisen jälkeen.

Puhumattakaan Halla-ahosta. Mieshän saa kirjoitella blogissaan kaikessa rauhassa täysin häiriintyneitä ampumis- ja raiskausfantasioita, ja media vain silittelee päätä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaahas joku persujen Juhani Mönkkönen oli ylivoimaisesti (88 %) paras vaihtoehto MTV3:sen vaalikoneessa. Taidan laittaa sinne äänen.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Hauska mies se tämä Timo Soini. Persut eivät kuulemma mene sellaiseen hallitukseen, joka kirjaa Euroopan unionin perustuslakiin.

Ja kansa taputtaa karvaisia käsiään. Tietämättä, että EU mainitaan jo Suomen perustuslaissa neljässä eri kohtaa. Pykälät ovat 50, 93, 96 ja 97.

Joko Soini ei tunne Suomen perustuslakia tai puhe on tietoista kusetusta. Veikkaan molempia.
Hallitus?
Kyseinen lakimuutos hyväksyttiin eduskunnassa tänään äänin 143-30:
Julkaisutyökalu | Eduskunta
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Joka "sinetöidään" vasta käsitääkseni vasta ensi eduskunta kaudella.

Tuo kansalaisten lakialoite on hyvä juttu ja jos nuo tulee voimaan, niin voinkin sitten ruveta keräämään 50.000 ihmisen nimiä papereihin, että saadaan toi EU merkintä ulos sieltä perustuslaista.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivotan ilomielin Perussuomalaiset hallitusvastuuseen, niin saadaan tämäkin kupla puhkeamaan.

Ikävä tosiasia nimittäin on se, että demokratia on yhtä jatkuvaa kompromissia, jossa kukaan ei saa omaa tahtoaan läpi. Lopputuloksena on aina laimea ketään miellyttämätön keskiverto. Tämä on myös hyvä asia. Kun kehitys on hidasta, ei pääse sattumaan niin helposti ylilyöntejä, joiden vastareaktiot aiheuttavat ongelmia.

Voihan Soinin taktiikkana kuitenkin olla pitää oma agenda niin ympäripyöreänä ja hahmottomana, ettei kukaan pääse vaatimaan Persuja siitä tilille. Kun mitään konkreettista ei ole luvattu, on vaikea epäonnistuakaan. Ja aina voi väittää, että hallituskumppanit kaatoivat omat hyvät ehdotukset.

Ja ainahan sitä voi lähteä hallituksesta lähteä omasta halusta pihallekin jos meno ei miellytä. Ja tässä tapauksessa kansansuosio vain kasvaisi. Ja persut jos, ketkä tällaista ravistelua poliittiseen järjestelmään toisivat.

Moni luulee/uskoo että hallitusvastuussa persut taantuu poliittisiksi broilereiksi. Voihan näin tietysti olla, mutta jotenkin en jaksa uskoa persujen sisäsiisteyteen edes hallituksessa.
 

Hans Geering

Jäsen
Suosikkijoukkue
Doncaster Spinners
Tämän päivän Nokia uutisesta sen verran tännekin, että sillä kuinka paljon meillä on ulkomaalaisia, annetaanko kehitysapua vai ei, maksetaanko EU:n jäsenmaksut vai ei, onko valuutta markka vai euro, onko ympäristöohjelma Soinin oma vai metalliliiton, tai vaikkapa pitäisikö Itämeren olla nimi olla mielummin meripihkameri ei ole mitään väliä seuraavalla vaalikaudella.

Ihan muut asiat pitäisi olla nyt keskustelun alla, mutta ei niin ei... protestia hei, vitun hienoa!!!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Terho tosin ei tähän ministeriasiaan liity, sillä europarlamentaarikko tuskin pystyy ministerinä toimimaan.
Ei samanaikaisesti. Siirtyminen toisiin tehtäviin kyllä onnistuu, jos esim. ministerintehtävä on tarjolla kotimaassa. Kaikki muistanevat, kuinka ulkoministeri Stubb otti hommansa haltuun.

Stubb on tietysti kokenut poliittinen vaikuttaja ja kosmopoliitti, jonka eväistä ministerintehtäviin ei missään vaiheessa ole ollut pientäkään epäilystä. Terho ei ole ihan peruspersutollo, mutta on tässä vielä muutama mutka matkassa ennen kuin Terholle valtioneuvoston ovet aukeavat.

Toisaalta, jos ja kun Persuista tulee hallituspuolue, niin jostain niiden pitää ministerinnaamat repiä. Mahtaa olla mielenkiintoinen gängi tulossa, jos vaikka kolmekin tyyppiä Soinin lisäksi isketään ministereiksi. Vistbacka emerituksena on varmaan tyrkyllä.

Vistbackan ja Soinin jälkeen PS:n nykyhahmoista eniten parlamenttivuosia onkin Veltto Virtasella. Olkaa nyt perkeleet fiksuja ja tehkää Veltosta joko kulttuuri- tai sosiaali- ja terveysministeri. Ainakin ensin mainittua postia on hoidettu huomattavasti vähemmällä oman hallinnonalan substanssiosaamisella kuin mitä Veltolla on, ja vieläpä useammankin henkilön toimesta.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Vistbackan ja Soinin jälkeen PS:n nykyhahmoista eniten parlamenttivuosia onkin Veltto Virtasella. Olkaa nyt perkeleet fiksuja ja tehkää Veltosta joko kulttuuri- tai sosiaali- ja terveysministeri.

Perussuomalaisten nettisivuilla kerrotaan puolueen "arvomaailman" kulttuuriosiossa, että "tuetun kulttuuritoiminnan tulee olla tervehenkisiin suomalaisiin arvoihin perustuvaa." Kulttuuriministerinä Veltto Virtanen olisikin tässä katsannossa mitä mainioin valinta.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Timo Soinista tämän verran.

Kaveri on kieltämättä sympaattisen ja mukavan miehen oloinen, lähtisin ehdottomasti hänen kanssaan bisselle.

Seikka joka hänessä häiritsee eniten on se, että hoitaako hän mitään asiaa loppuun asti. Eduskunnasta hän lähti Europarlamenttiin, mutta nyt hän on taas palaamassa kotimaiseen Eduskuntaan.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Hallitus?
Kyseinen lakimuutos hyväksyttiin eduskunnassa tänään äänin 143-30:
Julkaisutyökalu | Eduskunta

Kyllä. Eduskunta päätti muun perustuslain uudistamisen yhteydessä lisätä lakiin maininnan, että Suomi on EU:n jäsen. Tämä lisäys oli valtiosääntöoppineiden toivoma maininta, koska Suomi on de facto EU:n jäsen (vuodesta 1995) ja perustuslaissa on jo yllä aikaisemmin luettelemani 4 merkittävää pykälää, jossa EU mainitaan.

Kyse oli siis puhtaasti muotoseikasta. Jos olisimme valtiosääntöjuristeja, niin seikka, että perustuslaissa viitataan EU:iin, mutta ei mainita sitä perusasiaa, että Suomi on sen jäsen, voisi se hyvinkin pistää silmään epäloogisuutena.

Tosiasiassa mikään ei muutu. Suomi on siis yhtä itsenäinen valtio kuin ennenkin ja yhtä lailla voitaisiin erota EU:sta. Eroamisprosessista ei kuitenkaan säädetä Suomen eikä minkään muunkaan jäsenvaltion perustuslaissa, vaan kaikkien EU-maiden hyväksymässä perussopimuksessa.

Soini taas kerran yrittää hämätä asioista perillä olemattomia nostamalla tämänkin muotoseikan vaaliaseeksi. Jos ja kun peruslain muutoksia, jotka nyt on hyväksytty eduskunnassa, ei julisteta kiireellisesti (lopullisesti) hyväksyttäväksi tässä eduskunnassa, tarkoittaa se, että ne on joko hyväksyttävä tai hylättävä vaalien jälkeisessä eduskunnassa 2/3 osan enemmistöllä.

Luuleeko joko tosissaan, että Soini panee kampoihin, kun kokoomus, kepu ja demarit, joista ainakin kahta näistä puolueista tarvitaan seuravassakin hallituksessa, vaativat näitä muutoksia lopullisesti hyväksyttäväksi perustuslakiin, vaarantaisi tämän muotoseikan hyväksymisen takia persujen osallistumiseen seuraavaan hallitukseen? Ei todellakaan.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Seikka joka hänessä häiritsee eniten on se, että hoitaako hän mitään asiaa loppuun asti. Eduskunnasta hän lähti Europarlamenttiin, mutta nyt hän on taas palaamassa kotimaiseen Eduskuntaan.

Kun Soini valitaan nyt eduskuntaan, niin hänellä on lakiin perustuva mahdollisuus päättää ottaako kansanedustajan toimen vastaan vai jatkaako europarlamentissa. Näinhän teki Paavo Väyrynen koko ajan. Oli ehdolla aina vuoronperään eurovaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Viime ek-vaaleissa tärppäsi, sai ministeripostin ja otti vastaan kansanedustajuuden ja joutui luopumaan europarlamentista (EU-parlamentin jäsen ei voi olla oman maansa ministerinä).

Jos Soini ja persut eivät olisikaan seuraavassa hallituksessa, niin veikkaan Soinin jatkavan EU:ssa seuraaviin eli vuoden 2014 eurovaaleihin. Liksakin ovat aivan eri luokkaa kuin Suomen eduskunnassa.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Kun Soini valitaan nyt eduskuntaan, niin hänellä on lakiin perustuva mahdollisuus päättää ottaako kansanedustajan toimen vastaan vai jatkaako europarlamentissa.

Aivan. Eli jos jatkaa europarlamentissa niin asia on "OK", mutta jos rupeaa taas kansanedustajaksi, niin kaikki eurovaaleissa häntä äänestäneet ovat tulleet kusetetuiksi, kuten hänen äänestäjänsä tulivat viime vaaleissa. Vai onko ehdolla vain sen takia, että saa ääniä ja jättää ottamatta kansanedustajan paikan vastaan, jolloin taas äänestäjiä kusetetaan?
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Jos Soini ja persut eivät olisikaan seuraavassa hallituksessa, niin veikkaan Soinin jatkavan EU:ssa seuraaviin eli vuoden 2014 eurovaaleihin. Liksakin ovat aivan eri luokkaa kuin Suomen eduskunnassa.
Soini ilmoitti jo ennen edellisiä eurovaaleja, että valituksi tullessaan ottaa paikan vastaan, mutta palaa eduskuntaan vuoden 2011 vaalien jälkeen, mikäli tulee valituksi. Jokainen Soinia äänestänyt siis tiesi, että ääni todennäköisesti siirtyy 2011 vuoden eduskuntavaalien jälkeen varamiehelle.

Uskottavuutensa vuoksi Soinin on toki pakko tätä lupausta noudattaa, riippumatta siitä onko persut hallituksessa vaiko ei.

Tämä kommentti sopinee vastineeksi myös edelliseen käyttäjän Beagle Boy viestiin. Eli en katso että tässä Soinin tapauksessa "äänestäjät tulevat kusetetuiksi", koska Soini ilmoitti jo ennen vaaleja miten aikoo toimia.
 
Oppimatonta ja kykenemätöntä sakkia on tulossa eduskuntaan ennätysmäärä. Isoilla puolueilla on sentään ollut aina kärkijoukko osaavaa ja koulutettua väkeä, vaikka seassa on mennytkin kaikenmaaliman ”juhamietoja”. Nyt päättäjiksi tulee ihmisiä, joiden kokonasiuuksien käsityskyky näyttäs olevan olematonta. Ja Persujen ajamien asioiden pitkäkantoisia vaikutuksia ei kyetä näkemään tai haluta ajatella.

Mielestäni yksi Suomen kaikkien aikojen huonoimmista ministereistä istuu tällä hetkellä hallituksessa; Astrid Thors.

Kun häneltä on kysytty oman ministeriönsä asioita nainen on julkeasti jopa valehdellut tai sitten vastaillut ympäripyöreää scheissea, josta ei pirukaan ota selvää. Tämä eukko on pihalla kuin se kuuluisa lintulauta niin akateemisesti koulutettu kuin onkin.

Persujen ohjelmat antaa (ne mitä on, kopioituja tai omia) aivan järkyttävän kuvan suomesta, jota halutaan tehdä. Ahdistunut takapajula pitäisi suomesta saada, paluuta Kekkoslovakian aikaan, jossa arvostettua työtä on postinkantajantyö.. toi linja johtaa albaniasoitumiseen. Eristäytyneeseen taantuvaan yhteiskuntaan, jossas matalan tuottavuuden työ on kunniassa ja koulutustasolla ei ole arvoa. Käytännössä siis halpatyötä, jolla joutuu kilpaileen Aasialisten kanssa ja matalan jalostusasteen vientiä, jolla ei länsimaisella palkkatasolla voi pärjätä.

Suomalaisten puolustaminen johtaa takapajuiseen Suomeen? Elintasoelättien rahtaamisen lopettaminen aiheuttaa eristäytymisen?

Kyllä tärkein asia on saada poliitikoillemme päähän, että kenen etuja ne oikein on valittu ajamaan! Viherpiiperöverot on poistettava ja suomalaisten veronmaksajien rahojen kuppaaminen ulkomaalaisille on loputtava.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös