Timo Soini on todennut Perussuomalaisten olevan hänen mielestään melkoisen kaukana Ruotsidemokraateista, vaikka Ruotsidemarit näkevätkin asian sellaisena,että nämä kaksi muodostaisivat hyvän kaksikon. Eli tilanne on vähän ristiriitainen, mutta se on varmaa, että Persut eivät halua tehdä mitään merkittävää yhteistyötä näiden "natsien" kanssa.
Jos palataan Suomeen, on minun mielestäni aika hankalaa määritellä jokin eduskuntapuolue jotenkin ääriliikkeeksi. Jokaisella puolueella on oma kannattajakuntansa, jonka etua puolue yrittää ajaa. Lisäksi jokaisella puolueella on omat idioottinsa, ketkä antavat toinen toistaan oudompia lausuntoja. Kuitenkin, maamme puolueet ovat todella maltillista linjaa kannattavia.