Perussuomalaiset

  • 6 100 489
  • 47 383

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kuinka tahansa kevään vaaleissa käykään, varmaa on että Timo Soini ei ole valtiovarainministeri.
Enkä tarkoita poliittisen itsemurhan pelkoa vaan terveydellisiä syitä. Lääkärivaimo kieltää.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä minä tähän joukkoon laskisin mukaan myös kansanedustajan ja eduskunnan puolustusvaliokunnan pj:n Jussi Niinistön. Ainakin minä näen hänen toiminnassaan kriittistä ajattelua ja älyllistä kapasiteettia, huomioiden vielä hänen puolustuspoliittiset ulostulonsa. Ja onpa henkilökohtainen mielipiteeni Timo Soinista millainen tahansa niin on hänessä kuitenkin hyvätkin puolensa - joskin tuntuu olevan roolinsa vanki vailla kykyä uusiutua, josta seuraa se, että aika alkaa ajaa hänestä ohi. On kuitenkin tunnustettava, että mediassa yleisesti ottaen suhteettoman paljon palstatilaa saavat nämä puolueeseen tavalla tai toisella linkitettävät helppoheikit.

vlad.
Olin lisätä tuohon listaan Niinistön, mutta jotenkin minun on vain vaikea nähdä hänessä samanlaista potentiaalia kuin Terhossa tai Halla-ahossa. Käsittääkseni Niinistön historiassa on myös jotain hämärää, muistaakseni mies oli ollut varsin innokas äärioikeistotutkija tms. No, kieltämättä hän on ehkä vähän imagonsa vanki noin ulkonäöllisestikin.

Lisään vielä sen verran, että minun on vaikea nähdä Niinistöä puolueen johdossa, vaikka ilmeisesti hän onkin yksi potentiaalisimmista vaihtoehdoista Soinin seuraajaksi. Ehkä tämäkin kertoo tietystä laatuvajeesta puolueen sisällä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olin lisätä tuohon listaan Niinistön, mutta jotenkin minun on vain vaikea nähdä hänessä samanlaista potentiaalia kuin Terhossa tai Halla-ahossa. Käsittääkseni Niinistön historiassa on myös jotain hämärää, muistaakseni mies oli ollut varsin innokas äärioikeistotutkija tms. No, kieltämättä hän on ehkä vähän imagonsa vanki noin ulkonäöllisestikin.

Lisään vielä sen verran, että minun on vaikea nähdä Niinistöä puolueen johdossa, vaikka ilmeisesti hän onkin yksi potentiaalisimmista vaihtoehdoista Soinin seuraajaksi. Ehkä tämäkin kertoo tietystä laatuvajeesta puolueen sisällä.

Lainaan nyt laiskuuttani wikiartikkelista osan Niinistöä:

"Perussuomalaisiin kohdistuvan mediahuomion myötä myös Jussi Niinistöön on kiinnitetty huomiota. Ennen vaaleja maaliskuun alussa Uusi Suomi kahdessa uutisessa pyrki herättämään huomiota sille, että Niinistö kirjoitti 1990-luvun alussa Uuden Suomen äärioikeistolaiseksi luonnehtiman Kansallinen Kulttuuririntama -järjestön ”Valkoinen Rintama” -lehteen, ja että hän tunsi järjestön johtajan, sittemmin kokoomuslaisen, Jukka I. Mattilan. Niinistö kuittasi puheet nuoruuden radikalismilla ja kertoi pitäneensä järjestöä vain isänmaallisena. Tuolloin Niinistö oli kannattanut Karjalan palauttamista ja vastustaneensa pakkoruotsia, eikä ole muuttanut kantaansa asian suhteen edelleenkään."

Moni varmasti karttaa Niinistöä juuri näiden aiempien äärioikeistoa sympatiseeraavien kannanottojen ja mielipiteiden tähden - tai äärioikeistolaisiksi luonnehditun järjestön lehteen kirjoittamiensa juttujen tähden. Toisaalta nuoruuden radikalismi on annettu monilta osin anteeksi vasemmalle kallellaan oleville, miksi siis ei näin voida toimia Niinistön tapauksessa, vai onko radikalisoitumisen suunta ollut väärä?

NIinistö on itse omia poliittisia mielipiteitään kuvannut seuraavalla tapaa:

"Poliittisilta mielipiteiltään Niinistö on sanonut olevansa enemmän vasemmalla kuin oikealla, mutta ”maanpuolustuksessa voi sanoa, että olen oikealla”' (jälleen lainaus wikiartikkelista).

Mikä itse asiassa pätee hyvin pitkälti myös minuun, asia näin ääneen todettuna.

vlad.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
"Poliittisilta mielipiteiltään Niinistö on sanonut olevansa enemmän vasemmalla kuin oikealla, mutta ”maanpuolustuksessa voi sanoa, että olen oikealla”' (jälleen lainaus wikiartikkelista).

Mikä itse asiassa pätee hyvin pitkälti myös minuun, asia näin ääneen todettuna.

vlad.

Sama vika rahikaisella. Tosin talouspuolen asioista pyrin ajattelemaan pragmaattisesti kansantalouden ja yleisen hyvinvoinnin kautta, enkä halua lähtökohtaisesti juuttua missään asiassa oikeisto- tai vasemmistoajatteluun. Niillä ei ole mitään merkitystä jos pyrkii kansakunnan kannalta maksimaalisen hyvään lopputulokseen, koska molemmissa on vahvuuksia ja heikkouksia. Esim. hyvinvointivaltion ja vapaan markkinatalouden ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia. Valitettavasti vapaa markkinatalous on melko lyhyessä ajassa muuttunut globalistiseksi pankkiiri-korporaatio-sosialismiksi, joka on kuin jättiläismäinen läpeensä korruptoitunut pyramidihuijauskyhäelmä. Tuossa systeemissä huipulla operoiva ahne roistojoukkio imee alhaalta kaiken omaisuuden hiljalleen itselleen ja lopulta pyramidi romahtaa omaan mahdottomuuteensa, koska 99% ihmisistä ei ole enää varaa kuluttaa, joka taas pitää talouden pyörät pyörimässä ja siten myös pyramidin kasassa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
. Äidit kävivät yksinään hoitamassa koululla asioita, jopa miesopettajien kanssa.

Oikeasti? Miten tämänkaltainen suvaitsevuusteko ei ole vielä ollut mediassa, tämähän on selvä voittajaehdokas 2014 Tarja Halonen -palkinnolle.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
En nähnyt kyseistä ohjelmaa. Olisko tuohon tutkimukseen (eikä pelkästään tutkimustulokseen) mahdollista tutustua jossakin lähemmin?

Valitettavasti en ole itsekään tuota kyseistä tutkimusta netistä löytänyt. Muutaman kerran olen googletellut.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miten kyseinen uutinen liittyy millään tavalla perussuomalaisiin? Onko heillä jotain yhteistyötä olemassa vai trollailetko? Ainakaan Euroopan Parlamentissa eivät kuulu samaan ryhmään.

No ainakin persujen puheenjohtaja plokissaan on viime aikoina kovasti puolustanut ruotsalaisia aateveljiään. Tässä mielessä on kai loogista ajatella, että Ruotsidemokraattien arvomaailma pääpiirteittäin vastaa perssuomalaisten arvomaailmaa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Valitettavasti en ole itsekään tuota kyseistä tutkimusta netistä löytänyt. Muutaman kerran olen googletellut.
Hieman kyseeenalainen tutkimus siis. Voi olla että esitetyt asiat pitävät paikkaansa mutta en minä ainakaan siihen toistaiseksi usko. Palkanalennus voi aiheuttaa työttömyyttä koska rahaa kulutukseen on vähemmän kuin aiemmin mutta voi sillä olla myös positiivisia seurauksia: työllistäminen voi olla helpompaa ja kotimaiset yritykset saa kilpailuedun niin kotimarkkinoilla kuin myös viennissä. Lisäksi kuluttaja voi saada etua sikäli että ainakin kotimaisten tuotteiden hinta laskee koska yritysten palkkakulut pienenevät. Millainen olisi jutun kokonaisvaikutus, siitä olisi kiva nähdä tutkittua tietoa. Palkkaleikkauksien huonona puolena on myös se että verotulojen määrä pienenee mutta koska yhteiskunta on myös huomattava työnantaja, palkkakulujen pienenemisestä johtuen myös yhteiskunnan menot pienenevät.

Kansalaisen kannalta palkkaleikkauksella on sama vaikutus kuin veron korotuksella mutta veronkorotuksesta on vaikea nähdä mitään muita positiivisia vaikutuksia kuin ehkä se että verotulojen määrä kasvaa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Persujen sisarnatsipuolueen määritelmä Ruotsin kansalle sulkee saamen- ja suomenkieliset pois:
http://yle.fi/uutiset/ruotsidemokra...nkieliset_eivat_kuulu_ruotsin_kansaan/7688056


Miten persut määrittelevät Suomen kansan? Onko vastaava sulkupykälä voimassa ruotsin- ja saamenkielisten suhteen vai onko vastaavaa edes käsitelty puolue-elimissä/Soinin päässä?

Aika kiva määritelmä. Sinuna olisin enemmän huolissani muiden maiden Vihreistä, joiden puolelta on tullut ties minkälaisia aivottomia ehdotuksia. Lasten väkivallaton hyväksikäyttö oli esimerkiksi Saksan Vihreiden aatelistalla. Irtisanoudutko nyt tästä lajitovereittesi ajatusmallista vai lokeroinko sinut nyt lasten hyväksikäytön kannattajaksi?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En trollaile, vaan esitin persuille kysymyksen. On mielenkiintoista hahmottaa näiden pohjoismaisten populistipuolueiden erot. Kysyn uudestaan, että mikä siis on ero tässä suhteessa?
Ainakin täällä Jatkoajassa persuiksi tunnustautuneet tuntuvat esittävän laajalti tukea Ruotsidemokraateille, joten miksi kieltää aateveljeys nyt? Ruotsidemokraattien natsitaustat on niin tunnettu asia, että sitäkään ei kannattane kieltää.
En oikein ymmärrä koko kysymyksen logiikkaa. Ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset eivät ole tehneet mitään merkittävää yhteistyötä poliittisten linjausten tekemisessä, joten minkä takia perussuomalaisten puolueena saati puolueen kannattajien tulisi olla mitään mieltä SDn edustajien lausunnoista? Se, että molemmat on luokiteltu omassa maassaan populistipuolueiksi ei tarkoita sitä, että niillä olisi vastuu ja velvollisuus selitellä toistensa sanomisia.

En minäkään pienessä mielessäni hyväksy SDn kohtelua Ruotsin politiikassa. Ymmärrän kyllä sen taustat, mutta vaikea moista on demokratian kannattajana hyväksyä. Mitä tähän tuoreimpaan lausuntoon tulee, niin siinä on vahva kaiku puolueen menneiltä ajoilta, jota on pyritty salonkikelpoistamisen yhteydessä karsia pois. Perussuomalaisten poliittisessa retoriikassa sen sijaan tulee vahvasti läpi SMPläisyys.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
En trollaile, vaan esitin persuille kysymyksen. On mielenkiintoista hahmottaa näiden pohjoismaisten populistipuolueiden erot. Kysyn uudestaan, että mikä siis on ero tässä suhteessa?
Ainakin täällä Jatkoajassa persuiksi tunnustautuneet tuntuvat esittävän laajalti tukea Ruotsidemokraateille, joten miksi kieltää aateveljeys nyt? Ruotsidemokraattien natsitaustat on niin tunnettu asia, että sitäkään ei kannattane kieltää.

Tämä on malliesimerkki Jatkoajan sairaasta keskustelukulttuurista. Jos kysyt puolueen linjaa, saat kuulla olevasi pedofiili. Huoh.

En minä ainakaan ole kieltänyt SD:n taustoja, miksi näin tekisin? Jos "sympatiseeraaminen" on sitä, ettei hyväksy noita esim. edustajien läheisiin kohdistuneita viiltelyitä tai muita pahoinpitelyitä Paavon vasuriveljien taholta, niin so be it. Ja kun demokratialla on joskus tapana potkaista takaisin, kun sitä poljetaan. Ja näin kävi Ruotsissa.

Turha vetää kyyneliä, kun itse lähdit tietoisesti provoamaan. Persut on hyvin määrätietoisesti kieltäytynyt kaikesta yhteistyöstä SD:n kanssa. Silti sinä teet näistä veljespuolueet. Kuitenkaan sinulle tuskin on ongelma RKP:n rotuoppihistoria tai Vihreiden alkuhyömyt, jossa visioitiin Afrikan väestön deletoimista tai suurkaupunkien vesijohtoverkostojen myrkyttämistä. Eli hyvät genocidet sulle vaan. Noista vihreiden pedofiliaunelmista tuossa jo aiemmin kirjoiteltiinkin. Niitä tukee vahvasti vihernuorten ehdotukset seksin suojaikärajan poistamisesta ja insestin sallimisesta.

Mitä tulee tuohon uutiseen, niin sinä hyvä syy, miksi en SD:stä välitä. Täysin yhden asian puolue jtuossa on kyse kuitenkin alkuperäisväestöstä. Mutta hyvä on muistaa, miten Hagglundin oppi-isät suhtautui evakoihin aikanaan, Nukkuvalla Astridillakin pääsi poru, kun lyötiin vähän faktoja pöytään.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

Minä en ollut. Kyseinen hallituskombinaatio olisi melko varmasti parantanut Suomen asemia keskinäisessä kilpailussamme maailmanmarkkinoilla.

Roger that. Kun hallituksen ykkösprioriteetti oli Palestiinan tunnustaminen, niin kyllähän se vahvan suuntauksen antoi, mitä olisi tuleman pitänyt. Maahanmuuton lisääminen entisestään ja teollisuuden alasajo, ym. viherhömppä olisi ollut meidän kannalta juuri oikea suunta Ruotsille.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Ainakin täällä Jatkoajassa persuiksi tunnustautuneet tuntuvat esittävän laajalti tukea Ruotsidemokraateille, joten miksi kieltää aateveljeys nyt? Ruotsidemokraattien natsitaustat on niin tunnettu asia, että sitäkään ei kannattane kieltää.

Olen myös saanut sellaisen käsityksen, että MustatKortit on myös osoittanut tukea kyseiselle puolueelle. Vaikka kyseessä on pesunkestävä kokkari. Eli joko MustatKortit on natsisika tai sitten hänen mielestään kansalla tulisi olla oikeus valitä päättäjänsä (lue. äänestää) ja vaikuttaa tällä tavoin maansa tulevaisuuteen. Nythän näin ei tehty, vaan Ruotsindemokraatit suljettiin aika törkeällä tavalla pois poliittisesta päätöksenteosta.

Anteeksi MustatKortit, että käytin sinua esimerkissäni. Ja saat toki korjata, jos olen väärässä.

Kyllä itsekin symppaan Ruotsindemokraatteja. En ymmärrä minkä takia kansaa ei nyt Ruotsissa kuunnella. Eikö koko demokratia perustu siihen, että kansa tuo oman mielipiteensä julki?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Roger that. Kun hallituksen ykkösprioriteetti oli Palestiinan tunnustaminen, niin kyllähän se vahvan suuntauksen antoi, mitä olisi tuleman pitänyt. Maahanmuuton lisääminen entisestään ja teollisuuden alasajo, ym. viherhömppä olisi ollut meidän kannalta juuri oikea suunta Ruotsille.

Reinfeldt teki virheen, kun liian aikaisin ilmoitti vetäytyvänsä. Olisi kannattanut katsoa kortit loppuun asti, kun näki millainen vasen-vihreä poppoo oli kasaan saatu. Tosin ymmärrän sen, että Reinfeldt oli vähän poissa tolaltaan, olihan Ruotsin porvarihallitus toiminut mainiosti jo vuosikaudet, eikä asiakysymyksiä hallituksen vaihtoon oikein löytäneet asiantuntijatkaan, analyysiksi jäi se, että "ihmiset vaan halusivat vaihtelua".
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tosin ymmärrän sen, että Reinfeldt oli vähän poissa tolaltaan, olihan Ruotsin porvarihallitus toiminut mainiosti jo vuosikaudet, eikä asiakysymyksiä hallituksen vaihtoon oikein löytäneet asiantuntijatkaan, analyysiksi jäi se, että "ihmiset vaan halusivat vaihtelua".

No eiköhän vaikkapa maanpuolustuksen alasajo riitä yhdeksi kohdaksi, jonka sinäkin myönnät asiakysymykseksi, jossa oikeisto munasi itsensä. Myös esimerkiksi kansallisomaisuuden myyminen ideologisista syistä lienee yksi näistä syistä miksi kansa halusi muuttaa linjan vasemmistolaiseksi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Olen myös saanut sellaisen käsityksen, että MustatKortit on myös osoittanut tukea kyseiselle puolueelle. Vaikka kyseessä on pesunkestävä kokkari. Eli joko MustatKortit on natsisika tai sitten hänen mielestään kansalla tulisi olla oikeus valitä päättäjänsä (lue. äänestää) ja vaikuttaa tällä tavoin maansa tulevaisuuteen. Nythän näin ei tehty, vaan Ruotsindemokraatit suljettiin aika törkeällä tavalla pois poliittisesta päätöksenteosta.

Anteeksi MustatKortit, että käytin sinua esimerkissäni. Ja saat toki korjata, jos olen väärässä.

Kyllä itsekin symppaan Ruotsindemokraatteja. En ymmärrä minkä takia kansaa ei nyt Ruotsissa kuunnella. Eikö koko demokratia perustu siihen, että kansa tuo oman mielipiteensä julki?

Niin, minä olen tosiaan kirjoittanut jonkun verran SD:stä ja ennen kaikkea ilmaissut hämmennykseni siitä, etteivät Ruotsin muut puolueet halua kunnioittaa demokratian perusteita. Minulle on jäänyt vähän sellainen fiilis, että lähinnä muita ärsyttää se, kun hiekkalaatikolle on tullut uusi peluri, joka vielä uskaltaa pöyhiä muutamia tulenarkoja keskustelunaiheita, kuten kansankodin nykytila sekä lapasesta lähtenyt "monikulttuurisuus".

Jumalauta, luin jostain että kasikymppinen, koko elämänsä liberaaleja arvoja korostanut Jörkka Donnerkin ihmettelee tätä nykymenoa ja SD:n sulkemista ulkopuolelle.

Mielestäni on kaksi vastakkaista asiaa, jotka SD:n kohdalla on syytä tunnustaa:

1.) Kyllä, puolueen juuret ovat uusnatsismissa ja äärioikeistolaisessa ajattelussa. Tätä on turha kiistää tai vähätellä.
2.) On kuitenkin selvää, että puolue on salonkikelpoistanut itseään läpi 2000-luvun ja ainakin minun mielestäni muutamat heidän esiinnostamansa epäkohdat ansaitsevat tulla keskustelluiksi. Toki puolue vetää puoleensa hörhöainesta, mutta niinhän vetävät kaikki poliittiset liikkeet. Mikko Elokin on demari, tästä tuskin voimme kuitenkaan syyttää SDP:tä puolueena.

Ihan loppuun toteaisin, että kun katsoo SD:n vaalitilaisuutta - perheitä lastenrattaineen - ja ympärillä olevia "vastamielenosoittajia" niin herää kysymys, että kumpi osapuoli tässä edustaa ääriainesta?

Persuilla muuten olisi helvetisti opittavaa SD:ltä, ihan lähtien julkisista esiintymisistä, mainonnasta ja markkinoinnista. Mielestäni SD:n monet kannat ovat myös selvempiä, kuin Persujen vastaavat.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No eiköhän vaikkapa maanpuolustuksen alasajo riitä yhdeksi kohdaksi, jonka sinäkin myönnät asiakysymykseksi, jossa oikeisto munasi itsensä. Myös esimerkiksi kansallisomaisuuden myyminen ideologisista syistä lienee yksi näistä syistä miksi kansa halusi muuttaa linjan vasemmistolaiseksi.

Tämä oli kiistatta typerä päätös, siis tämä maanpuolustuksen alasajo ja demarit aivan oikein vastustivat tätä.

Mitä tulee päivänpolitiikkaan, niin katsoin vaalien alla kolme asiaohjelmaa vaaliasetelmiin liittyen, kaksi suomalaista (YLE) ja yhden ruotsalaisen (SVT) ja kyllä yleisesti ottaen asia oli ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin niin, että porvarihallituksen katsottiin hoitaneen asiansa hyvin.

Tietysti jos peilaa Suomen tilanteeseen tai yleiseurooppalaiseen tilanteeseen, niin Reinfeldtin poppoon arvosana vain entisestään kohentuu. Toki Suomi jäi luokalleen kokonaan ja arvosana 4- joten ehkä Ruotsiin vertaaminen on liiankin kohtuutonta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eli joko MustatKortit on natsisika tai sitten hänen mielestään kansalla tulisi olla oikeus valitä päättäjänsä (lue. äänestää) ja vaikuttaa tällä tavoin maansa tulevaisuuteen. Nythän näin ei tehty, vaan Ruotsindemokraatit suljettiin aika törkeällä tavalla pois poliittisesta päätöksenteosta.

En nyt tajua yhtään. Millä tavoin kansalaisia muka on estetty valitsemasta päättäjiään eli äänestämästä? Tämä kuulostaa niin hurjalta, etten jaksa uskoa sen pitävän paikkaansa. Se, että itse parlamentissa maltilliset puolueet eivät tanssi äärioikeiston pillin mukaan, ei ole millään tapaa väärin, vaan aika normi käytäntö uusfasistisia liikkeitä vastaan.

Kyllä itsekin symppaan Ruotsindemokraatteja. En ymmärrä minkä takia kansaa ei nyt Ruotsissa kuunnella. Eikö koko demokratia perustu siihen, että kansa tuo oman mielipiteensä julki?

Siis miten kansaa ei muka kuunnella? Pitäisikö äärioikeistolle antaa pääministerin paikka, koska saivat jonkun 14 prosentin kannatuksen?

Minä en kykene symppaamaan Ruotsidemokraatteja. Tuo muukalaisvihamielisyys ja viha kielivähemmistöjä kohtaan on suorastaan oksettavaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Siis miten kansaa ei muka kuunnella? Pitäisikö äärioikeistolle antaa pääministerin paikka, koska saivat jonkun 14 prosentin kannatuksen?...

Heh, tiedät itsekin ettei kukaan pääministerin pestiä ole vaatinut. Sen sijaan ollaan kummasteltu sitä, miten 14 % kannatuksen saanut puolue kategorisesti pyritään jättämään koko poliittisen järjestelmän paitsioon. Kysehän ei ole mistään marginaaliryhmästä, vaan puolueesta jota suhteellisen moni on äänestänyt ja nythän on ollut jo galluppeja, joiden mukaan kannatus tulee ensi vaaleihin nousemaan.

Kummallista, että esim. Englannin Cameron saa todeta avoimesti, että valtion tärkeimpiä tehtäviä on omista kansalaisistaan huolehtiminen, mutta kun SD mainitsee saman, niin tätä pidetään esimerkkinä uusnatsismin noususta.

Meidän on täältä Suomesta käsin vaikea ymmärtää kaikkia ruotsalaisen poliittisen elämän nyansseja, kuten arvata saattaa niin SD:n tiettyjen totuutena pidettyjen kansankoti-asioiden kritisointi on pöyhinyt tilannetta oikein huolella.
 

Gwai Lo

Jäsen
Milläs tavalla Ruotsissa tarkalleen on "demokratian periaatteita" poljettu? Luulisi olevan äänestäjän kuluttajansuojaa palveleva asiakin julistaa jo hyvissä ajoin ennen vaaleja, että tietyn puolueen kanssa ei tehdä yhteistyötä, eli oteta hallitukseen tai tehdä lehmänkauppoja mikäli niin ei aiota tehdä. SD sitten puolestaan käytti tätä kansalta saamaansa mandaattia kuten parhaaksi näki budjetista äänestettäessä ja demariblokki sai mitä tilasi.

En ihmettelisi, mikäli samat ihmiset valittelisivat Suomen kohdalla sitä, että pienpuolueet hallituksessa käyttävät liian suurta valtaa kannatukseensa nähden tietyissä kysymyksissä.

No, joka tapauksessa demokratia toimii ja maahanmuuttoasia pysyy varmasti tapetilla maaliskuun loppuun saakka. Viimeviikkoisen gallupin mukaan SD:n kannatus on neljässätoista prosentissa. Niistä lisää: http://www.dn.se/val/nyval-2015/alliansen-storst-i-ny-matning/ (Linkki vie Dagens Nyheterin verkkosivulle.)
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tämä on malliesimerkki Jatkoajan sairaasta keskustelukulttuurista. Jos kysyt puolueen linjaa, saat kuulla olevasi pedofiili. Huoh.

Vastasin provoiluusi samalla vivahteella mitä itse kirjoitit niin yht'äkkiä viestini olikin malliesimerkki Jatkoajan sairaasta keskustelukulttuurista.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Hieman kyseeenalainen tutkimus siis.

Itse en kyseenalaistaisi minkään tutkimuksen sisältöä sillä perusteella, jollei sitä löydy netistä.

Voi olla että esitetyt asiat pitävät paikkaansa mutta en minä ainakaan siihen toistaiseksi usko. Palkanalennus voi aiheuttaa työttömyyttä koska rahaa kulutukseen on vähemmän kuin aiemmin mutta voi sillä olla myös positiivisia seurauksia: työllistäminen voi olla helpompaa ja kotimaiset yritykset saa kilpailuedun niin kotimarkkinoilla kuin myös viennissä.

Kreikan esimerkki kertoo aika paljon. Palkkoja leikattiin siellä reippaasti ja kysyntä romahti. Tuloksena oli valtava työttömyyden kasvu. Jälkeenpäin nämä toimet on myönnetty virheiksi. Toki Kreikassa tehtiin muitakin toimenpiteitä kuin palkkojen alennukset. Luin juuri jostain, että Kreikan ulkomaanvelka olisi tuplaantunut kriisin alun jälkeen. En tosin ole tarkistanut asiaa.

Lisäksi kuluttaja voi saada etua sikäli että ainakin kotimaisten tuotteiden hinta laskee koska yritysten palkkakulut pienenevät.

Laskee jos laskee. Kotimaisten tuotteiden hintaan vaikuttaa myös energian hinta, verotus, kuljetuskustannukset + moni muu tekijä. Vaikka palkkakustannus laskisi, saattaa lopputuotteen hinta silti nousta, toki maltillisemmin kuin ilman palkan leikkausta. Nyrkkisääntö on, että pääomavaltaisilla aloilla palkkojen vaikutus tuotteen hintaan on pieni. Esim. 30% suurisen palkkaleikkauksen seurauksena parturissa käynnin hinta luultavasti laskisi, mutta wc-paperin hinta ei muuttuisi juuri mihinkään.

Palkkaleikkauksien huonona puolena on myös se että verotulojen määrä pienenee mutta koska yhteiskunta on myös huomattava työnantaja, palkkakulujen pienenemisestä johtuen myös yhteiskunnan menot pienenevät.

Verotulojen määrä saattaa pienentyä, mutta saattaa se kasvaakin, jos palkkaleikkauksen seurauksena syntyisi tarpeeksi paljon uusia työpaikkoja. Yhteiskunnan menot sen sijaan pienenisivät varmasti, jos julkkarin työpaikkojen määrä säilyisi ennallaan.

Kansalaisen kannalta palkkaleikkauksella on sama vaikutus kuin veron korotuksella mutta veronkorotuksesta on vaikea nähdä mitään muita positiivisia vaikutuksia kuin ehkä se että verotulojen määrä kasvaa.

Tuokaan ei ole ihan itsestään selvää. Verotulojen määrä saattaa jopa pienentyä veronkorotuksen seurauksena. Esim. alkoholiveron korotukset lisäävät matkustajatuontia Virosta, jolloin valtio ei saa niistä viinaksista mitään tuloja. Samaan aikaan Alkon myynti supistuu, eikä korkeammat verotkaan välttämättä riitä kompensoimaan kasvaneen tuonnin aiheuttamia verojen menetyksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös