Tuomas Nevanlinna: SDP, R.I.P / HS
Vaikka enimmäkseen vasemmistolainen filosofi Nevanlinna harrastaa tuossa enemmän toiveajattelua omista lähtökohdistaan, niin merkittävä muutos kansan syvien kerroksien parissa on se, että tarjontaa ja valinnanvapautta on tullut aiempaa enemmän.
Ja onpa siinä samalla saattanut aiempien monopoliyritysten ja markkinajohtajien asema heikentyä, mutta on aivan liian aikaista vielä sanoa, että ovatko muutokset pysyviä. Jos veikata pitäisi, niin eivät ole. SAK ainakin on antanut tässä viime päivinä entistäkin selvempää merkkiä, että poliittisen siiven, SDP:n, etujen edistäminen on sille jäsenliittojen ja työntekijöiden asioiden edistämistä tärkeämpää ja jos tälle tielle oikeasti lähetään, niin yhteiskunnan kriisiytyminen on entistäkin lähempänä.
Oleellista tulevaisuutta ja politiikan tervehdyttämistä varten on huomata, että perussuomalainen retoriikka ei juuri eroa millään tavoin demariretoriikasta, silti vain ensimmäiseksi mainittua paheksutaan laajalti älymystön ja toimittajien toimesta. Mitä nyt Anu Silfverberg viittasi toisen käden näkemyksen perusteella demareihin Suomen republikaaneina, varsin osuvasti.
Mutta jos demarileiristä tulee ihan sisällyksetöntä tuubaa, niin enemmistö toimittajista taputtaa käsiään yhteen tahdissa kuin aikoinaan NKP:n puoluekokouksissa tehtiin. Tätä puolta kuvaa mielestäni hyvin Marko Junkkarin kirjoituksen teema siitä, että miten vaikeata demareilla oli löytää "vastauksia" Anni Sinnemäen esittämään kritiikiiin demareiden talous"linjauksia" kohtaan. Pelkät tyhjät retoriset kliseet eivät näissä yhteyksissä mene yleisölle läpi:
Kolmen suuren monopoli murtuu / HS.
Mutta mielenkiintoiseksi politiikkaa menee, jos uudistusmieliset ihmiset suuntaavat joko vihreisiin tai kokoomukseen siinä missä perinteisemmillä arvoilla varustetut työtä tekevät kansan syvät rivit suuntaavat osittain persuihin, pettyneinä vasemmistopuolueita vetävien korporatiivisten eliittien ja älymystön jäsenten tarjoamiin näkymiin.
Oma hypoteesini asiasta on, että median väistämätön muutos tulee vielä räjäyttämään puolueryhmittymienkin perinteiset "jakolinjat", nythän lähinnä 1) lääketieteen kehitys ja geriatria sekä 2) medianarratiivit ovat pitäneet voimissaan vanhoja betonoituneita jälkitotalitaristisia sekä perinteisiä vasemmisto-oikeisto -jakoon perustuneita valtarakenteita yleispolitiikan puolella. Näin tulee olemaan median muutoksesta riippumatta, jos SAK todellakin ottaa nämä radikaalimmat strategiapapereissaan lukevat skenaariot käyttöön, mihin tulee olemaan paineita siinä tapauksessa, että johtaja Heinäluoman masinoimasta uhkapelistä ei tule keskusjärjestölle jättipottia ja liittojen valta jatkaa kasvamistaan.