No ei tietty ole Helsingin vika eikä pääargumenttinikaan,ehkä kumminkin reilua jonkin sortin tasaus.Valtion virat onkin jokseenkin selvä,että pitää jotenkin kompensoida.
Miksi valtion virat pitää kompensoida? Nimenomaan Helsingissä valtion virastot seisovat kalleimmilla tonteilla jotka tuottaisivat kaupungille paljon enemmän jos niillä olisi yksityisiä kansanvälisiä yrityksiä. Jälkimmäiset olisivat sitä paitsi parempia palkanmaksajiakin jotka tuottaisivat kaupungille paremmin paitsi palkkaveroja, myös yhteisöveroja joita valtion virastot eivät maksa.
Se että ministeriöt ja valtion laitokset ovat pääosin keskittyneet Helsinkiin hyödyttää ennen kaikkea valtion omaa taloutta (synergiaedut, pienemmät matkakulut) ja on siksi järkevää, mutta ei se kyllä Helsingin kaupunkia hyödytä.
Ylipäätään en ymmärrä alueiden välillä vallitsevaa mustasukkaisuutta joistakin valtion virastoista. Helvetin huonosti tuottavia työpaikkoja kaikinpuolin.
ps. Valtionhallinnon kannalta voisi olla järkevää entisen Länsi-Saksan malli, jossa tympeä ja matalatuottoinen hallinto sijoitettaisiin johonkin pienempään ja halvempaan mutta hyvien kulkuyhteyksien varrella olevaan kaupunkiin. Suomen "Bonniksi" sopisi minusta parhaiten Lahti. Näin saataisiin Helsinki elävämmäksi ja kaupallisesti tuottoisammaksi. Kaikkein huonoin ja kallein vaihtoehto on kuitenkin se kepulaisten ajama virastojen ammuskelu haulikolla sinne tänne.