Ongelma tässä on nyt vain se, että tämä homma on alkanut vuosi vuodelta näyttämään yhä vähemmän miltään larppaukselta. Nyt jopa siihen järkyttävään mittaan asti, että toisen päähallituspuolueen kansanedustajia liittyy mukaan tähän oksettavaan spektaakkeliin, toinen jopa yhtenä pääpuhujista. Onko tämä enää mitään ääripäätä tässä maassa?
Olen sen verran liberaali sananvapauden kannalla, että sallisin mielipiteet ja lakeja noudattavat mielenosoitukset jopa tällaisille ihan aidoille natseille. Parasta tietysti kaikkien kannalta olisi, jos vaan joisivat kaljaa ja suunnittelisivat kolmannen valtakunnan uutta tulemista ihan keskenään jossain omassa Kotkanpesässään.
Mutta se ei tarkoita sitä, että tämmöiset mielipiteet tulisi hyväksyä - saati sitten sitä, että tuollaisten puheiden annettaisiin normalisoitua. Mutta voiko normalisoinnissa edes mennä paljon pidemmälle kuin se, että hallituspuolueen kansanedustajat osallistuvat puolueenjohtajan siunauksella tällaisen porukan tapahtumaan?
Sheikkihän nyt on mahdollisesti (taas kerran) hätäpäissään vetämässä käsijarrusta. Keskisarjankaan osalta en haluaisi uskoa, että hän on oikeasti ihan niin syvän pään typerys, että menisi osallistumaan kulkueen ja hautausmaatilaisuuden lisäksi myös näihin varsinaisiin natsikerhon muihin rientoihin. Mutta mielestäni jo pelkkä osallistuminen kulkueeseen, kun tietää sen järjestäjät ja heidän aatteensa, riittää.
Äärioikeiston "ymmärtäjillä" ja "symppaajilla" on aina silloin tällöin pointtinsa jutuissaan. Fasistiksi tai rasistiksi kutsutaan monesti somessa ihan liian helposti, niin kuin nyt nykyaikana kaikki muutkin leimakirveet heiluvat. Kokonaisuuden kannalta siis ihan jees, että aiheettomia haukkumisia kritisoidaan. Ja sitten on monta mielipideasiaakin: "mitä fasismi on", "mikä on rasismia ja mikä ei" tai "miksei maahanmuutosta saa puhua suoraan". Eli siis tällaisia näkemyksellisiä asioita, mihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia.
Mutta tämä nyt ei voi olla kenenkään (paitsi korkeintaan ehdan natsin) mielestä mielipideasia tai muutenkaan mitenkään tulkinnanvarainen juttu. Toistan itseäni parin sivun takaa, mutta tätä ei ilmeisesti nyt voi liikaa toistaa.
Järjestäjät ovat ihan avoimesti kertoneet omista tavoitteistaan ja aatteistaan, joita ovat mm.:
- Valkoinen separatismi
- Etninen kansallisvaltio
- Rotutietoisuus ja -puhtaus
- Antisemitismi
- Vihamielisyys seksuaalivähemmistöjä kohtaan
- Huumeidenkäyttäjävastaisuus
- Kansallissosialismi
Eli selkokielellä tämän porukan to-do-listilta löytyy esimerkiksi kohdat: neekerit vittuun, juutalaiset polttouuniin, homot mielisairaalaan ja narkkarit linnaan.
Toivoisin, että kukaan ei jaksa edes leikillään mutkutella tällaisista asioista tai puolustella niitä isänmaallisina / kansallismielisinä puheina.