Perussuomalaiset

  • 5 828 864
  • 45 893

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sinänsä mielenkiintoista nähdä, miten kauan Suomen kartta säilyy laajalti vihreänä, mitä tulee suurimpaan puolueeseen kunnittain eri vaaleissa. Ruotsissahan Keskustapuolue ei ole ollut aikoihin suurin valtaosassa maalaiskunnistakaan. En ihmettelisi, vaikka Persuilla olisi olemassa jonkinlainen strategia maaseudun kaappaamiseksi.
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Olen 3/4 kerrasta Ek- vaaleissa äänestänyt persuja, mutten koskaan kuntavaaleissa. Jostain syystä persut ovat olleet vasemmiston kaltainen änkyrä- puolue kunta-asioissa, nyt viimeisimpänä esimerkkinä Jyväskylän Hippos- hankkeessa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Persujen kaltaisen puolueen on vaikea saada joukkoja liikkeelle kuntavaaleissa, kun vaaliteemat ovat niin kaukana äänestäjiensä prioriteeteista ja äänestysprosentti jää paskaksi. Joku irvileuka voisi sanoa, että maahanmuuttajia on paha syyttää Juvan koululakkautuksista, kun ei niitä siellä Juvalla juuri ole.

Kepulaisilla seuduilla politiikka on myös melko staattista. Lähinnä kouluverkosta riidellään, mutta eihän kukaan ennen vaaleja tunnusta siihen koskevansa. Siksi protestimielialaakaan ei synny vrt. jytky, joka oli reaktio kepun ja SDP:n epäonnistumisiin.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kokonaiskannatusprosentilla ei kuntavaaleissa ole mitään merkitystä vaan paikkamäärillä. Viime kuntavaaleissa selkeä voittaja oli Keskusta ja muut jäivät todella paljon perään.
No ei tuo paikkamääräkään kerro totuutta. Valtuuston kokohan ei ole suoraan suhteessa asukaslukuun, vaan pienissä kunnissa suhteessa suurempi. Ääripäissä Helsingin ja Luhangan valtuustot päättävät aivan eri kaliiberin asioista, kun ero asukasluvussa on lähemmäs 1000-kertainen. Luhangan valtuustossa on 15 paikkaa, Helsingin 85, eli suhdeluku vajaat 6.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

No totta hemmetissä se paikkamäärä kertoo sen totuuden. Se nyt on luhankalaisille yks ja sama miten Helsingissä paikkajako menee kun oman kunnan asioiden hoitajia siellä äänestetään. Ei se valtakunnalliset prosentit sitä luhankalaista kuntapolitiikkoa lämmitä jos muilla/yhdellä puolueella on enemmistö ja itse pääset "vaalivoittajana" seuraamaan sivusta koko valtuustokauden mitä muut päättävät.
 
Tadu

Ei ne luhangan paikatkaan lämmitä yhtään stadilaisia, eli ihan turha laskea paikkamääriä yhteen.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen 3/4 kerrasta Ek- vaaleissa äänestänyt persuja, mutten koskaan kuntavaaleissa. Jostain syystä persut ovat olleet vasemmiston kaltainen änkyrä- puolue kunta-asioissa, nyt viimeisimpänä esimerkkinä Jyväskylän Hippos- hankkeessa.

Jännä että asia koetaan kuntavaalien osalta näin, kun valtakunnan politiikassa PS on kuitenkin rakentava, yhteistyökykyinen, dynaaminen ja aitoja ratkaisuja tarjoava porukka.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No totta hemmetissä se paikkamäärä kertoo sen totuuden.
No siis Helsingissä 85 valtuutettua päättää budjetista, joka on miljardeissa, Luhangassa 15 aika hemmetin paljon pienemmästä. Jos valtuutettuja valittaisiin sama määrä suhteessa asukaslukuun ja Luhanka pitäisi samat 15 valtuutettua, niin Helsingissä valtuutettuja olisi toistakymmentä tuhatta.
 
Helsingissä ei Keskusta tai Perussuomalaiset päätä yhtään mistään, kun taas Vihreät päättävät. Vihreät taas joitakin yksittäisiä kaupunkeja lukuunottamatta eivät päätä muualla mitään.

Kysyn nyt tämän selvyyden vuoksi, eli sinun mielestäsi paikoilla ei ole väliä vaan kokonaiskannatusprosentilla?

Se nyt on vaan fakta että Keskustalla on n. 15 pinnan kannatuksella 50% enemmän kuntapäättäjiä kuin kenelläkään muulla. RKP:lla 5% on enemmän kuntapäättäjiä kuin Vihreillä.
 
Kyllä minä ajattelen, että Helsingissä tehtävillä päätöksillä on tosi paljon enemmän merkitystä kuin esimerkiksi sadan yksittäisen luhangan päätöksillä. Ihan koko maan toiminnan kannalta.
 
Kerro nyt ihmeessä mitä nämä päätökset ovat joilla on vaikutusta koko maahan?
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerro nyt ihmeessä mitä nämä päätökset ovat joilla on vaikutusta koko maahan?

Esimerkiksi Vuosaaren sataman asemakaavalla on saattanut olla ihan valtakunnallistakin merkitystä. Samoin jotkut raidehankkeet ovat sellaisia, jotka vaikuttavat koko maan logistiikan toimintaan. Ehkä myös joku Ooppera tai Olympiastadion saattaa vaikuttaa Suomen asioihin enemmän kuin luhangan vastaavat hankkeet, vaikka ymmärrän, että näitä on vaikea kokea merkittävinä asioina.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kysyn nyt tämän selvyyden vuoksi, eli sinun mielestäsi paikoilla ei ole väliä vaan kokonaiskannatusprosentilla?
Paikoilla on totta kai iso merkitys paikallisesti, mutta summaamalla paikkoja eri kunnissa saadaan mielestäni jokseensakin merkityksetön luku. Jos kuvitellaan, että jaettaisiin Helsinki sadaksi vajaan 7000 asukkaan kunnaksi, niin esim. Kokoomuksen valtuutettujen määrä kasvaisi valtavasti, mutta kasvaisiko Kokoomuksen merkitys kuntapolitiikassa kokonaisuutena. Mielestäni ei. Ymmärrän kyllä näkemyksesi, että suurinta valtaa kuntatasolla puolueilla on siellä, missä yli puolet valtuustosta on samasta puolueesta (näitä kaiketi Keskustalla ja RKP:llä). Mutta tuollaiset kunnat tuppaavat olemaan pieniä. Kärjistetysti voisi kysyä, onko merkittävämpää päästä sanelemaan pikkukunnan kyläteiden lanaus ja kyläkoulun liitubudjetti, vai olla osana mukana neuvottelemassa kymmenien tai satojen miljoonien projektien toteutuksesta. Miten sen kukakin ajattelee.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Esimerkiksi Vuosaaren sataman asemakaavalla on saattanut olla ihan valtakunnallistakin merkitystä. Samoin jotkut raidehankkeet ovat sellaisia, jotka vaikuttavat koko maan logistiikan toimintaan. Ehkä myös joku Ooppera tai Olympiastadion saattaa vaikuttaa Suomen asioihin enemmän kuin luhangan vastaavat hankkeet, vaikka ymmärrän, että näitä on vaikea kokea merkittävinä asioina.

Katoin nyt nopeasti tämän vuoden Helsingin kaupunginvaltuuston esityslistat ja en nyt ainakaan äkkiseltään huomannut mitään eroa muiden kaupunkien päätettäviin asioihin. Ihan samoja asioita käytännössä joka kunnassa pyöritellään, myös näitä satamakaavoja (toki kunnasta riippuen) ja raidehankkeita.
Kärjistetysti voisi kysyä, onko merkittävämpää päästä sanelemaan pikkukunnan kyläteiden lanaus ja kyläkoulun liitubudjetti, vai olla osana mukana neuvottelemassa kymmenien tai satojen miljoonien projektien toteutuksesta. Miten sen kukakin ajattelee.

Sulla on ilmeisesti jotenkin ruusuinen kuva jossa 100 miljoonan pytingin rakentamispäätöksen tekeminen on jotenkin "kova" teko? Kuntapolitiikassa ne kovimmat teot ovat niitä koulujen sulkemisia tai juuri siitä liitubudjetista säästämistä. Etenkin täälläpäin jonkun 1500e kentänhoidon säästöpäätöksen kääntäminen on huomattavasti kovempi teko kuin päättää että rakennetaan uusi teatteri 100 miljoonalla ja sen rahoituksen päättäminen.
 
Kyllähän siellä suurkaupungissakin päätetään mm. koulujen asioista. Helsingissä useamman kuin missään muualla. Minua ei päätösten subjektiivinen "kovuus" niin kiinnosta, mutta isompi euromäärä, joka koskettaa isompaa ihmismäärää, on merkittävämpää, kuin pienempi. Sinun kirjoituksestasi syntyy vaikutelma, että olisi merkittävämpää päättää 1000 ihmisen liikuntamahdollisuuksista kuin 100 000 ihmisen. En ymmärrä tuota logiikkaa.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sinun kirjoituksestasi syntyy vaikutelma, että olisi merkittävämpää päättää 1000 ihmisen liikuntamahdollisuuksista kuin 100 000 ihmisen. En ymmärrä tuota logiikkaa.

En ole sanonut että se olisi merkittävämpää, vaan sinä maalailet kuvaa että jotain Helsingin kaupunginvaltuustoa ei voi näihin pienempiin kuntiin verrata kun toleranssit on suurempia. Kuten sanottua ihan samoja päätöksiä siellä tehdään ja samoista asioista väännetään.

Suosittelen oikeasti joku kerta katsomaan vaikka oman kaupungin kaupunginvaltuuston kokouksen. Kannattaa ennen sitä katsoa esityslista, niin melko pian huomaat ettei ne valmistellut päätökset hirveästi sieltä muutu.

Mulle esim. Helsingin kaupunginvaltuutettujen päätökset on ihan yhtä tyhjän kanssa, ei hetkauta millään tavalla mutta varmaan helsinkiläisille niillä on merkitystä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ole sanonut että se olisi merkittävämpää, vaan sinä maalailet kuvaa että jotain Helsingin kaupunginvaltuustoa ei voi näihin pienempiin kuntiin verrata kun toleranssit on suurempia. Kuten sanottua ihan samoja päätöksiä siellä tehdään ja samoista asioista väännetään.
Totta kai voi verrata. Mutta jos päätetään vaikka kouluista, niin minun mielestäni olennaista vertailussa on se, miten monta koululaista se päätös koskettaa, eikä miten monta valtuutettua on valtuustossa, joka sen päätöksen tekee.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole sanonut että se olisi merkittävämpää, vaan sinä maalailet kuvaa että jotain Helsingin kaupunginvaltuustoa ei voi näihin pienempiin kuntiin verrata kun toleranssit on suurempia. Kuten sanottua ihan samoja päätöksiä siellä tehdään ja samoista asioista väännetään.

Suosittelen oikeasti joku kerta katsomaan vaikka oman kaupungin kaupunginvaltuuston kokouksen. Kannattaa ennen sitä katsoa esityslista, niin melko pian huomaat ettei ne valmistellut päätökset hirveästi sieltä muutu.

Mulle esim. Helsingin kaupunginvaltuutettujen päätökset on ihan yhtä tyhjän kanssa, ei hetkauta millään tavalla mutta varmaan helsinkiläisille niillä on merkitystä.
Tosiasiassa mikään ei tietenkään tapahdu tyhjiössä vaan asioiden vaikutukset kertautuvat paikkakunnalta toiselle. Kuntatasonkin politiikalla on tietyn verran vaikutusta talouteen ja työllisyyteen ja suurten kaupunkien toiminta vaikuttaa yli kuntarajojen enemmän kuin pienten. Ei nämä nyt mitenkään maata mullista, mutta teoriassa Helsinki kykenee tekemään kuntapolitiikkaa joka voi jossain määrin luoda erilaisten ketjujen kautta työtä myös yllättävän kaukaisiin paikkoihin tai aiheuttaa työvoimapulaa maaseudulla joissain ammateissa. Mutta ei tämä ole koko totuus.

Kuntavaalien mennestyksen mittariksi ei ole yhtä absoluuttisen hyvää mittaria vaan asia rakentuu monesta asiasta. Paikkamäärät, saatujen paikkojen jakauma valtuustoissa suhteessa muihin, kokonaiskannatus, äänimäärä ja suurimpien kaupunkien paikat on kaikki osa kokonaisuutta. Yhdessä kunnassa enemmistö on ensinnäkin merkittävä asia vallankäytännöllisesti, tietenkin. Samalla tapaa kahdessa eri kunnassa n. 40 prosenttia paikoista voi näyttäytyä hyvin eri tavoin jos toisessa joku muu on yksinään se 60 prosenttia ja toisessa löytyy kaveri jonka kanssa ollaan tärkeimmistä asioista tarpeeksi samoilla linjoilla ja yhdessä jo enemmistönä. Toki nämä nyt vähän äärimmäisyyksinä.

Samallahan se on toki tuttua että ek- ja kuntatasolla monella voi olla hyvä peruste eri puolueen äänestämiseen. Eri asiat joista päätetään, puolueen paikallisosaston ja valtakunnallisen porukan eroavuudet tai ek-vaalipuolueen asema mitättömänä edustajattomana puolueena kotikunnassa. Vaikkapa. PS tietysti on yksi niistä puolueista, jolla osa näistä syistä näkyy hyvin monella tapaa ja vahvuudet on ek-vaaleissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös