Eikä todellakkaan ole vihaa. En vihaa yleensäkkään mitään enkä ketään.Minusta kansanedustajan kutsuminen puliukoksi on halventavaa koko eduskuntalaitoksen osalta. Sen takana on vihaa. En kannata. Enkä sitäkään, jos vaikka vassarien kansanedustajaa kutsuttaisiin huoraksi. Tietenkin se olisi ns. retorinen tehokeino. Tällaisten nimittelyjen tarkoitus on osoittaa ja lisätä vihaa kansanedustajaa kohtaan ja lisätä myös polarisaatiota. Ei siihenkään suuntaan kannata enempää mennä.
Persut eivät ole syyttömiä, vaan tasan päinvastoin vihan ja nimittelyjen osalta. En kuitenkaan näe, että Keskisarja on mitenkään sellainen, että ansaitsi puliukko nimityksen retorisenakaan heittona. Persuista löytyy useita henkilöitä, joita voi oikeutetusti nimitellä aika kovilla määritelmillä. Eikä kyse ole retoriikasta.
Persuissa vaan ärsyttää rasismilla ratsastaminen, ja se että puoluejohto ei pyri kitkemään sitä pois.
Kaikkihan me ollaan omanlaisiamme persoonia, mutta siitä huolimatta suurin osa ihmisistä käyttäytyy kunnioittavasti ja korrektisti läsnäolijoita kohtaan.