Perussuomalaiset

  • 5 486 544
  • 44 111

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
HS teki jutun Tynkkysestä, joka on ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä vaikuttamassa Georgian valintaan Venäjä ja demokratian välillä. Asiaa. Georgia | Sebastian Tynkkynen lähti yllätysmatkalle Georgiaan – Tavoitteena estää agenttilain voimaantulo

TYNKKYNEN kertoo EU-parlamenttien edustajien tavanneen lukuisia kansanedustajia ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Lakia vastustaneet aktivistit ovat kertoneet seurueelle, että he uskovat joutuvansa pidätetyiksi lain tultua voimaan.

”Nyt on Georgian kohtalonhetki käsillä. Pyrimme puhumaan vielä viimeisen kerran poliitikoille, mitä tarkoittaa, jos agenttilaki hyväksytään. Yritämme myös rohkaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan”, Tynkkynen sanoo.

Alleviivaa juuri sen, mitä aiemmin kirjoittelin.

Sebulla voi hyvin olla annettavaa rakentavaan toimintaan, jos suuntaa energiansa siihen, eikä sisäpoliittiseen päänaukomiseen, tarkoitushakuiseen polarisointiin ja säälittävään trollaamiseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Palataanpa tähänkin kun vahvistui äärivasemmiston hyökkäys Tynkkystä kohtaan Perussuomalaiset | Anarkistiliitto kiistää, että Sebastian Tynkkysen kimppuun olisi yritetty käydä – poliisi pysyy kannassaan:

1. Oulun anarkistiliitto kiistää lauantaisessa tiedotteessaan, että Tynkkysen kimppuun olisi yritetty käydä. Liiton mukaan kaksi henkilöä oli huutanut Tynkkysen kuvaamalla videolla ”pari äänekästä sanaa”. Tapaus ei heidän mukaansa täytä poliittisen väkivallan kriteereitä.

2. Poliisin käsitys tapahtumien kulusta on pysynyt samana, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta tiistaina. Kiinniotettu oli yrittänyt käydä kansanedustaja Tynkkyseen kiinni tilaisuudessa perjantaina iltapäivästä.

Kuten aiemminkin, luotan poliisin sanaan. He olivat paikalla, näkivät tilanteen ja tekivät siirtonsa sen mukaisesti.
 
Lynx_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uskomattoman ison asian Sebu on taas saanut luotua omalla somevideollaan. Joskus sitä toivoisi, että ottaisi muihin poliittisiin iskuihin/yrityksiin kantaa yhtä hanakasti, esimerkkejähän löytyy vaikka kuinka paljon:

Toki tuon jälkimmäisen tapauksen ehti Twitterissään tuomita poliittiseksi iskuksi, mitä se lopulta olikin. Joskaan ei Sebun alkuinnostuksesta huolimatta ulkomaisten suorittamaa, vaan ihan jäsenten välistä.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Palataanpa tähänkin kun vahvistui äärivasemmiston hyökkäys Tynkkystä kohtaan Perussuomalaiset | Anarkistiliitto kiistää, että Sebastian Tynkkysen kimppuun olisi yritetty käydä – poliisi pysyy kannassaan:

1. Oulun anarkistiliitto kiistää lauantaisessa tiedotteessaan, että Tynkkysen kimppuun olisi yritetty käydä. Liiton mukaan kaksi henkilöä oli huutanut Tynkkysen kuvaamalla videolla ”pari äänekästä sanaa”. Tapaus ei heidän mukaansa täytä poliittisen väkivallan kriteereitä.

2. Poliisin käsitys tapahtumien kulusta on pysynyt samana, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta tiistaina. Kiinniotettu oli yrittänyt käydä kansanedustaja Tynkkyseen kiinni tilaisuudessa perjantaina iltapäivästä.

Kuten aiemminkin, luotan poliisin sanaan. He olivat paikalla, näkivät tilanteen ja tekivät siirtonsa sen mukaisesti.

Ei ole kirjattu rikosilmoitusta, joten teko on kyllä ollut todellä lievä jo siitä syystä. Jos olisi aihetta, niin poliisi olisi kirjoittanut sakot tai aloittanut esitutkinnan.

Ja jos katsoo tuon videon, minkä Tynkkynen on jakanut, ei edelleenkään ole mitään järin uhkaavaa käytöstä huomioon ottaen nopeutus ja äänettömyys. Jos olisivat halunneet, olisivat kyllä päässeet Tynkkyseen käsiksi.

Häiriötä varmaan ovat aiheuttaneet kyllä ja poliisi on toiminut todennäköisesti tilanteessa täysin oikein tilanteen rauhoittamiseksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...2. Poliisin käsitys tapahtumien kulusta on pysynyt samana, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta tiistaina. Kiinniotettu oli yrittänyt käydä kansanedustaja Tynkkyseen kiinni tilaisuudessa perjantaina iltapäivästä.

Kuten aiemminkin, luotan poliisin sanaan. He olivat paikalla, näkivät tilanteen ja tekivät siirtonsa sen mukaisesti.

Miksi poliisi ei ole tehnyt rikosilmoitusta pahoinpitelyn yrityksestä? Pahoinpitelyn yritys ei ole asianomistaja rikos. Onko tapahtunut virkavirhe?
 
teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Kuuntelinpa joutessani äsken Politiikkaradion jakson, jossa on haastatellaan Riikkaa Purraa. Toisesta kysymyksestä lähtien sävy ja tyyli on lähinnä alentava ja vittuileva toimittaja Linda Pelkosta kohtaan. Ehkä tässä pitää muistaa että Purra taitaa puhua lähinnä puolueen omille kannattajille eikä tarkoituksena ole laajentaa kannatuspohjaa.

Kun toimittaja kysyy kysymyksen ja sen jälkeen tarkentaa sitä toisella, siihen toiseenkin voi vastata asiallisesti eikä todeta että vastaus löytyy kyllä puoleen verkkosivuilta. Purra ei vissiin ymmärrä että radio-ohjelman kuuntelijoista ehkä noin 80% ei ole lukenut Perussuomalaisten mitään ohjelmalinjauksia vaan haastattelua kuunnellaan juuri siksi että linjaus halutaan kuulla puheenjohtajan suusta

Annika Saarikko vetikin jo sitten toisella sävyllä mutta se ei kuulu tähän ketjuun.
 
otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
2. Poliisin käsitys tapahtumien kulusta on pysynyt samana, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta tiistaina. Kiinniotettu oli yrittänyt käydä kansanedustaja Tynkkyseen kiinni tilaisuudessa perjantaina iltapäivästä.

Kuten aiemminkin, luotan poliisin sanaan. He olivat paikalla, näkivät tilanteen ja tekivät siirtonsa sen mukaisesti.
Tästä on video olemassa ja sen perusteella ei kyllä mitenkään voi yhtyä väitteeseen että joku olisi ollut käymässä Tynkkysen kimppuun. Toki joku voi kokea uhkaavaksi tilanteen jossa toinen työntää naamansa tai kameran niin sanottuun henkilökohtaiseen tilaan, mutta sitähän Sebastian oli paikalla tekemässä.
 
Wristlock

Jäsen
"Purra avasi tuntojaan ja teki itsearvion omasta osaamisestaan viestipalvelu X:ssä keskiviikkoiltana.
– Täytyy myöntää, että opposition välikysymykseen vastaaminen oli lähes nautinto. Kun luottaa hallituksen linjaan, tietää tekevänsä oikeita asioita, joista vielä seuraa Suomelle hyviä asioita, ja kun hallitsee asiat, ei ole ongelmaa, hän kirjoittaa."

Riikan itsereflektiokyky on ylittänyt ns. Mika Aaltola-tason.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä on video olemassa ja sen perusteella ei kyllä mitenkään voi yhtyä väitteeseen että joku olisi ollut käymässä Tynkkysen kimppuun.

Montakohan kertaa täytyy todeta, että poliisi tai kukaan poliisin toimia edes vähän ymmärtävä ei tee arviota Tynkkysen videon perusteella? Ei sillä ole poliisille mitään merkitystä. Poliisi tietää esimerkiksi sen, lähtikö äärivassarit vetäytymään vain koska poliisi lähestyi. Heillä on kokonaiskuva tilanteesta ja sen perusteella he vahvistivat aiemmin sanomansa. Estivät siis kiinnikäymisen Tynkkyseen.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Päivärinta laittoi vaalikirjassaan ihan hyvän syötön persujenkin lapaan, että miltä pohjalta lähteä myllyttämään YLEä vastaan, niin mitä tekee puoluetoimisto? Ottaa silmätikuksi yhden YLEn jutun, jossa julkaistaan ihmisten rajujakin tuntoja hallituksen toimien johdosta. Väärinymmärretään, käännetään nurinkurin koko asia ja syytetään YLEä suunnilleen väkivaltaan yllyyttämisestä. Tynkkynen otti jopa Slovakian tapahtumat mukaan.

Oikeistopopulisti tekee mitä oikeistopopulisti osaa.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Montakohan kertaa täytyy todeta, että poliisi tai kukaan poliisin toimia edes vähän ymmärtävä ei tee arviota Tynkkysen videon perusteella? Ei sillä ole poliisille mitään merkitystä. Poliisi tietää esimerkiksi sen, lähtikö äärivassarit vetäytymään vain koska poliisi lähestyi. Heillä on kokonaiskuva tilanteesta ja sen perusteella he vahvistivat aiemmin sanomansa. Estivät siis kiinnikäymisen Tynkkyseen.
Niin siis poliisin mielestä tilanne on ollut niin uhkaava, että ovat vieneet tästä ”joukkiosta” hetkeksi sivuun yhden henkilön ja päästäneet hetken päästä pois, takaisin muun ”joukkion” sekaan. Tai siis, poliisi ”taltutti” tämän joukkion, kuten perssulehti ansiokkaasti kertoi.

Ja siis totta helvetissä poliisi puuttui tilanteeseen. Kyseessä oli kansanedustaja, joka ilmeisesti oli huutanut poliisia, kun yksi tai kaksi henkilöä oli lähestynyt mahdollisesti uhkaavasti kyseistä kansanedustajaa. Poliisilla ei ole tuossa tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin se, että tämä / nämä henkilö(t) otetaan kiinni ja selvitetään tilanne. Tälläkin kertaa toimittiin näin. Poliisin arvion mukaan mitään sellaista vaaraa ei kuitenkaan ollut, että henkilöä olisi pidetty kiinni pidempään, kuulusteltu tai tehty rikosilmoitusta. Ja kyseessä ei ole asianomistajarikos, eli poliisi olisi voinut tuon rikosilmoituksen tehdä itse, jos olisi arvioinut välitöntä vaaraa olleen.

Nyt ainoa elämään jäänyt tarina on, että Stybenaattorin kimppuun yritettiin käydä (todisteena hänen nopeutettu ja mykistetty videonsa sekä fakta, että poliisi siirsi hetkellisesti yhden ihmisen sivuun) ja kuinka persu oli jälleen kerran uhri ja että tilanne oli äärimmäisen uhkaava ja vaarallinen.

Turhaa jossittelua on, mitä olisi voinut käydä, jos poliisi ei olisi asiaan puuttunut. Nyt ei kuitenkaan tapahtunut, tälläkään kertaa, kerrassaan yhtään mitään. Tällä kuitenkin saatiin huomio siirrettyä täysin epäonnistuneesta kampanja-avauksesta ja saksikäsi-riikan ”menkää töihin, menkää töihin” -huuteluista siihen, että joku provosoitui, kun provosoitiin. Ja taas päästiin olemaan uhreja.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Estivät siis kiinnikäymisen Tynkkyseen.

Mikäli poliisin kokonaisarvio oli tämä, he tekivät tilanteessa virheen. Pahoinpitelyn yritys ei ole asiaomistajarikos, poliisilla olisi ollut velvollisuus tehdä rikosilmoitus.

Tai sitten poliisi ei vaan epäillyt ketään kiinnikäymisen yrityksestä?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun tätä halutaan edelleen hämmentää, otetaan kerta vielä.

1. Poliisin käsitys tapahtumien kulusta on pysynyt samana, kertoo rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisilaitokselta tiistaina. Kiinniotettu oli yrittänyt käydä kansanedustaja Tynkkyseen kiinni tilaisuudessa perjantaina iltapäivästä.

2. Poliisi tuskin on edes Tynkkysen videota vilkaissut, mutta on ollut paikalla, ottanut henkilön kiinni ja puhuttanut häntä. Tämän perusteella poliisi kertoo mitä tapahtui.
 
Näitä asioita kukaan ei varmaankaan ole kiistänyt. Toki ihmettelen suuresti, että jos poliisilla on varmuus kiinni otetun henkilön tarkoitusperistä, niin miksi hänet on päästetty takaisin tilaisuuteen. Mutta koska hänet päästettiin ja rikosilmoitusta ei ole tehty, voidaan varmaan aika hyvillä mielin todeta, että Tynkkysen vesilasiin eksyi jälleen kerran pieni myrsky. Eli käytännössä mitään ei ole tapahtunut, mutta hurjaa draamaa luotiin jälleen kerran, että saataisiin huomio toisaalle kuin täysin epäonnistuneeseen kampanjatilaisuuteen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näitä asioita kukaan ei varmaankaan ole kiistänyt.

No kas, silloinhan poliisin kertoma on faktaa ja henkilö otettiin kiinni yritettyään käydä käsiksi Tynkkyseen.

Toki ihmettelen suuresti, että jos poliisilla on varmuus kiinni otetun henkilön tarkoitusperistä, niin miksi hänet on päästetty takaisin tilaisuuteen.

Ei päästetty. Poliisin mukaan ”Henkilö otettiin poliisin auton kyytiin, ja häntä pidettiin siellä niin kauan, että tilaisuus oli ohi.”
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
"Purra avasi tuntojaan ja teki itsearvion omasta osaamisestaan viestipalvelu X:ssä keskiviikkoiltana.
– Täytyy myöntää, että opposition välikysymykseen vastaaminen oli lähes nautinto. Kun luottaa hallituksen linjaan, tietää tekevänsä oikeita asioita, joista vielä seuraa Suomelle hyviä asioita, ja kun hallitsee asiat, ei ole ongelmaa, hän kirjoittaa."

Riikan itsereflektiokyky on ylittänyt ns. Mika Aaltola-tason.
Päivärintahan voisi kirjoittaa vaalipamfletin, jossa ruotii Purran käytöstä ja kusen päähän nousua.
 
Wristlock

Jäsen
Päivärintahan voisi kirjoittaa vaalipamfletin, jossa ruotii Purran käytöstä ja kusen päähän nousua.
Juu seuraavan eduskuntavaalikampanjaan sitten taas uusi vaalikirjaelämäkerta, joka ei missään tapauksessa ole vaalikirja. Eduskuntaan ratsastettiin lähinnä "Marin sitätätätuotayhyy"-ulinalla, mutta ei kai tämä kansa nyt niin tyhmä ole, että Päivärinta pääsee samalla ulinalla (mutku ei ollut vaalikirja!) MEPiksi. Kaikkein hauskin julkisuudessa ollut kohta oli se ulina Marinin muuttuneesta ulkonäöstä ottaen huomioon Päivärinnan oman ulkonäkönsä, jota on muutettu hyvin reippaasti ns. muovisempaan suuntaan kauneus- ja kosmetiikka-alan ns. järeimmillä toimilla. Pata kattilaa soimaa, nainen on naiselle susi jne.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ja tänään sitten käyty taas leikkien tyhmää Ylen kimppuun. Eniten mä ihmettelen miten tämä menee läpi kannattajilla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös