Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 443
  • 46 651

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Nämäkin vatipäät saavat äänensä kuuluville koska Suomessa on sananvapaus. Jonka nämä kiistävät.

TOTUUSPUOLUE vastustaa koronarokotuksia, korona- ja rokotepasseja, Euroopan unionia, Natoa sekä niin sanottua valtamediaa. Totuuspuolue kannattaa hyviä Venäjä-suhteita ja Venäjän oikeuksia maailmassa.


 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Voisihan Jussi ottaa kantaa uutisten sisältöihinkin, vaan eihän se uskalla.

Vaikenemisen linja on tainnut pitää 15 vuotta. En muista, että olisi juuri muuta sanonut kuin sen ettei sano mitään vanhoista kirjoituksistaan. Ainoat selvät kannanotot taisivat koskea sitä, onko toivonut Biaudetin raiskausta kuten isosti väitettiin ja totesi, että ei ole toivonut kenenkään raiskausta. Minusta riippumatta tästä, kirjoitus oli karmea.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nämäkin vatipäät saavat äänensä kuuluville koska Suomessa on sananvapaus. Jonka nämä kiistävät.

TOTUUSPUOLUE vastustaa koronarokotuksia, korona- ja rokotepasseja, Euroopan unionia, Natoa sekä niin sanottua valtamediaa. Totuuspuolue kannattaa hyviä Venäjä-suhteita ja Venäjän oikeuksia maailmassa.


Lisäksi näille on valtioiden suvereniteetti pyhä asia, tosin lähinnä itänaapurimme suvereniteetti ja oikeus toteuttaa poliittisia mielihalujaan globalistien ja länsiagitaattorien yms. estämättä.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Silvennoinen on siitä jännä epeli, että hänen mielestään perussuomalaiset on äärioikeistopuolue, mutta Suomen kommunistinen puolue ei ole äärivasemmistolainen. Aika kaheli näkemys, mutta jostain syystä hänen asiantuntemukselleen on silti suurta kysyntää. Tai ehkä juuri siksi.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Oli todella iso yllätys, että nuoret (poliitikoksi) pirkaanmaanlaiset Bergbom ja Vigelius menivät vaaleista läpi. Oikeastaan mitään hajua ei ollut kavereista ennen, mutta Bergbom teki kyllä näyttävän debyytin eduskuntaan.





On siinä 27-vuotiaalla ainakin itseluottamusta puheessa sekä omanlaista karismaa. Ensisilmäyksellä vaikuttaisi hyvinkin vakuuttavalta puhujalta, kuten vaikka Li Andersson ja Jussi Halla-aho.

Saattaa hyvinkin olla, että tulevaisuudessa kuullaan tästä miehestä vielä paljon. Selvästi poliitikon vikaa.


Mielestäni teknisesti kyllä hyvä puhuja, ei siinä mitään. Osaa selkeästi ilmaista itseään ja eläytyy.

Mutta.. eihän tuossa nyt mitään sisältöä ollut, pelkkiä tyhjiä sanoja. Hirveä kohkaaminen jostain vasemmiston 40 miljardin velasta, mutta mihinköhän tämäkin lukema perustuu? Ettei vain olisi koronaan ja Ukrainaan liittyvää velkaa mukana? No, mitäpä sitä sellaisia miettimään. 40 miljardia on sopivan pyöreä luku anyway.

Ja sitten tämä kaikki kehuskelu siitä, että näillä toimilla huolehditaan siitä, että ihmiset saavat jatkossakin hoitoa ja meillä on hyvinvointivaltio. Mutta kun ei sitä hoitoa meinaa saada edes nyt, ja vielä aikovat tehostaa toimintaa lisää isolla kädellä. Nämä ovat kauniita sanoja, mutta eivät ollenkaan linjassa siihen, mitä hallitus aikoo oikeasti tehdä. Ja niin, 100 000 uutta työpaikkaa tulee, mutta ei mitään tarkennusta että miten ne tulevat.

Ja sitten taas nuo katujengit.. Kova kohkaus siitä, että nyt ne laitetaan kuriin, mutta mulle on ainakin jäänyt hyvin epäselväksi että miten se tapahtuu. Oma veikkaus on, ettei poliisien määrärahojen kasvattaminen asiaa ratkaise ainakaan helposti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Silvennoinen on siitä jännä epeli, että hänen mielestään perussuomalaiset on äärioikeistopuolue, mutta Suomen kommunistinen puolue ei ole äärivasemmistolainen. Aika kaheli näkemys, mutta jostain syystä hänen asiantuntemukselleen on silti suurta kysyntää. Tai ehkä juuri siksi.

Panu Raatikaisen kanssa Silvennoinen muodostaa osan viidettä kolonnaa. Viides kolonna on tässä siinä merkityksessä, jossa se muistaakseni alkuperäisesti oli: myrkyttää systemaattisesti ihmisten asenteita vääristelemällä historiaa ja nykyisyyttä. Tulee mielenkiintoinen hallituskausi.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Panu Raatikaisen kanssa Silvennoinen muodostaa osan viidettä kolonnaa. Viides kolonna on tässä siinä merkityksessä, jossa se muistaakseni alkuperäisesti oli: myrkyttää systemaattisesti ihmisten asenteita vääristelemällä historiaa ja nykyisyyttä. Tulee mielenkiintoinen hallituskausi.

Näistä nyt on aika selkeästi havaittavissa mistä ilmansuunnasta tulevat. Sitä en sitten tiedä syökö täysin uskottavuutensa, vai onko vain seikka joka täytyy ottaa huomioon.

Sellastakin näkemystä on ollut, että perussuomalaisten suunnasta on myös iloisen veikeästi ja järjestelmällisesti hyökätty tiettyjä tutkijoita vastaan pidemmän aikaa ja pyritty nakertamaan painoarvoaan. Onko syy etteivät pidä näiden tyylistä, toimintatavoista, näkemyksistä, vai tuntevat vain heitä kohtaan esitetyt kysymykset, näkemykset epämiellyttävinä.
 
Panu Raatikaisen kanssa Silvennoinen muodostaa osan viidettä kolonnaa. Viides kolonna on tässä siinä merkityksessä, jossa se muistaakseni alkuperäisesti oli: myrkyttää systemaattisesti ihmisten asenteita vääristelemällä historiaa ja nykyisyyttä. Tulee mielenkiintoinen hallituskausi.
Voi niitä Raatikaista ja Silvennoista, jotka huomauttavat perussuomalaisten ministerien ja kansanedustajien äärioikeistolaisista kirjoituksista, soihtukulkueista ja aatetovereista.

Yhteiskunnan ja ihmisten systemaattista myrkyttämistä on se, kun levitetään väestönvaihdon kaltaisia äärioikeistolaisia salaliittoteoriaa ja tuodaan se osaksi normaalia yhteiskunnallista diskurssia.

Miten muuten Suomen kommunistipuolueen ja perussuomalaisten vaikutusvalta ja merkitys suomalaisessa politiikassa? Yhdensorttista veden samentamista ottaa nämä kaksi ääripäätä edes samaan aikaan keskusteluun, kun puhutaan hallituskaudesta ja suomalaisesta politiikasta 2020-luvulla yleensäkin. Luonnollinen poistuma sulkee luvun korpikommunistien jupinan suhteen, kun taas äärioikeistolaisia ei tarvitse kylvää tai kyntää, niitä kun riittää muutenkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Miten muuten Suomen kommunistipuolueen ja perussuomalaisten vaikutusvalta ja merkitys suomalaisessa politiikassa?

Vaikea sanoa, mutta tietääkseni Raatikainen ei ole SKP:n jäsen vaan ihan vasemmistoliiton aktiivi. Siis sellainen, joka varsin tuoreesti pitää NATO-jäsenyyttä kyseenalaisena kun siihen kuuluu fasistimaita eikä taida vieläkään nähdä mitään ongelmia yhtenä vasemmistojohtajana Vasemmistoliiton puolustuspolitiikassa tai väitteissä vielä 2022 puolella. Niihin kuului armoton NATO-vastaisuus ja USA-vastaisuus ja käsitys, että nämä molemmat vievät vain Suomen sotaan ja se on niiden tavoite.

Tällä taustalla toki Raatikainen on Vasemmistoliiton tapaan paras jakelemaan neuvoja mistä tahansa ihmisoikeusasiasta. Itse toivon mediaan hieman neutraalimpia tietolähteitä kuin tämä ideologinen tuhokaksikko.

e: pidän erityisen vastuuttomina väitteitä, joiden mukaan PS on äärioikeistopuolue. Tästä seuraa se, että Suomessa on äärioikeisto hallituksessa ja äärioikeistolaista puoluetta edustava eduskunnan puhemiehenä. Halla-ahon ja mielestäni myös Purran sekä Orpon tulisi reagoida jossain vaiheessa valheisiin, koska tämä mielikuva Suomesta levitettynä Eurooppaan on maallemme ongelmallinen eikä vastaa faktoja. Halla-aho tosin reagoikin jo jonkin verran.

Samalla äärioikeistolaisuus väitteellä valkopestään todellista äärioikeistoa pitämällä perussuomalaisia osana äärioikeistoa. Hyvin typerää tämäkin.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni teknisesti kyllä hyvä puhuja, ei siinä mitään. Osaa selkeästi ilmaista itseään ja eläytyy.
Siihen viestini perustuikin, enkä ottanut kantaa itse sisältöön.

Poliitikoilla on varsin usein tapana vain puhua paperilta asioita ja parin minuutinkin puhe voi olla sellainen, ettei siitä sanaakaan ymmärrä. Krista Kiuru on tästä paras esimerkki.

Bergbom hallitsi nimenomaan esiintymisen taidon hyvin poikkeuksellilla tavalla. Oli se sitten kuinka kiusallista tahansa vaikka toisen laidan kuuntelijoille. Ihan yksittäisenä puheena eduskuntasalissa oli yksi lähivuosien pysäyttävimmistä ja vakuuttavimmista nimenomaan esityksen ja habituksen kannalta.

Kannattaa myös muistaa, että kyseessä on 27-vuotias kaveri. Jokainen voi itse pohtia itseään siinä iässä ja tossa tilanteessa, riittäisikö karisma ja itseluottamus.

Ei ole puhetta esiintymisen kannalta todellakaan syyttä suotta ihailtu ja arvostettu.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Persujen ketjussa kun ollaan, niin voidaan siirtää taas huomio tutkijoista itse asiaan:
Eduskunnan puhemies kiukustui Eurooppalaisen lehdistön jutuista, ei keksinyt kritisoitavaa itse sisällöstä, tai ei uskaltanut ottaa kantaa sisältöihin, niin otti sisäisen lautajonnensa esille ja maalitti tutkijan.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Persujen ketjussa kun ollaan, niin voidaan siirtää taas huomio tutkijoista itse asiaan:
Eduskunnan puhemies kiukustui Eurooppalaisen lehdistön jutuista, ei keksinyt kritisoitavaa itse sisällöstä, tai ei uskaltanut ottaa kantaa sisältöihin, niin otti sisäisen lautajonnensa esille ja maalitti tutkijan.
Ehkäpä Hallista kiukuttaa eniten se, ettei ulkomaista lehdistöä voi yrittää vaimentaa maalittamalla tai koirapilliin puhaltamalla. Nolo juttu kaikkiaan. Harmittavaa on myös se, että Hallis osaa halutessaan olla oikein asiallinen poliitikko, kuten Ukrainan-sodan alkuvaiheessa nähtiin. Hän vain näyttää haluavan turhan harvoin.
 

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Samaan aikaan uusi puhemies korostaa sananvapautta, toisaalla persulandiassa mietitään jo lehdistön alistamista poliittisen totuuskomission alle: Pitäisikö lehdistönvapauteen puuttua? - Perussuomalaisten Blogisivusto

Lainaus: Millä keinoin lehdistö voitaisiin käytännössä pakottaa kohtelemaan eri puolueita ja erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä tasaveroisesti, kuten aidossa demokratiassa kuuluisi? Tarvittaisiinko asiaa varten esimerkiksi lakimuutos sanktioineen?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
´´
Samaan aikaan uusi puhemies korostaa sananvapautta, toisaalla persulandiassa mietitään jo lehdistön alistamista poliittisen totuuskomission alle

Puhemiehen lausunnon rinnastaminen yksittäisen jäsenoletetun näkemykseen kävi taas odotetun nopeasti läpi somen. Tykki toimii jussinakin!

Tuon jonkun, jonka nimeä en enää muista, esittämä kysymys on kuitenkin pohtimisen arvoinen: tulisiko lehdistönvapauteen puuttua, jotta puolueellisuus ja parjaus voitaisiin estää? Yksityiseen puoleen ei paljon voi kiinnittää huomiota kuin toteamalla, että laatu on pudonnut. YLE:n osalta riippumattomuus on ollut usein esillä PS:n suunnalta ja myös muilta, sillä YLE:n ei tulisi olla hallituksen mediatalo vaan eduskunnan alainen riippumattoman journalismin pesä.

Tätä YLE ei viime hallituskautena ainakaan oikeiston silmin ollut ja olisi ehkä hyvä pohtia, ovatko nämä yllä nähdyt rivityyppien usein heikot nostot sen takia pilkkaamisen arvoisia vai tulisiko ihan vakavasti pohtia, miten YLE:n journalismia tulee kehittää. Poliitikkojen osalta kyse on YLE:n journalismin tavoitteiden määrittelystä.

Tärkeimpiä varmaan on se, miten YLE valvoo vallankäyttöä ja vaatii vastuunkantajilta vastauksia sekä tuo esiin sekä epäkohdat että myönteiset kehityskulut. Toivottavasti tätä asiaa käsitellään oikealla tavalla. Ehdottoman väärä tapa olisi käskyttää YLE:n toimittajia. Tämä taso on yksinomaan esimiesten ja päätoimittajan aluetta.
 

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
´´


Puhemiehen lausunnon rinnastaminen yksittäisen jäsenoletetun näkemykseen kävi taas odotetun nopeasti läpi somen. Tykki toimii jussinakin!
Ei tässä ollut tarkoitus rinnastaa näitä painoarvoltaan samoiksi lausunnoiksi, mutta kyllähän tuo PS:n blogialustalla julkaistu kirjoitus kertoo siitä kipuilusta, josta puolue selvästi kärsii vapaan lehdistön ikeessä. Tämä sama tuska on ollut näkyvissä jo Soinin ajoista ja jatkuu varmaan niin pitkään kun Suomesta löytyy toimittajia, jotka uskaltavat tarttua populistien puheisiin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei tässä ollut tarkoitus rinnastaa näitä painoarvoltaan samoiksi lausunnoiksi, mutta kyllähän tuo PS:n blogialustalla julkaistu kirjoitus kertoo siitä kipuilusta, josta puolue selvästi kärsii vapaan lehdistön ikeessä. Tämä sama tuska on ollut näkyvissä jo Soinin ajoista ja jatkuu varmaan niin pitkään kun Suomesta löytyy toimittajia, jotka uskaltavat tarttua populistien puheisiin.
OK. PS ei ole vielä kotoutunut kaikin tavoin yhteiskuntaan. Tuska näkyy monin tavoin.

Kirjoitin kotiutunut mutta jääköön.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samaan aikaan uusi puhemies korostaa sananvapautta, toisaalla persulandiassa mietitään jo lehdistön alistamista poliittisen totuuskomission alle: Pitäisikö lehdistönvapauteen puuttua? - Perussuomalaisten Blogisivusto

Lainaus: Millä keinoin lehdistö voitaisiin käytännössä pakottaa kohtelemaan eri puolueita ja erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä tasaveroisesti, kuten aidossa demokratiassa kuuluisi? Tarvittaisiinko asiaa varten esimerkiksi lakimuutos sanktioineen?
Tämä M.A.Meretvuo tuntuu olevan melkoinen yksityisajattelija ja kiinnostunut ainakin akselerationismista ja tykkäävän sivistyssanoista muutenkin. Lukaisin ylimalkaisesti muutaman hänen tekstinsä, en löydä niistä kovin suoria yhtäläisyyksiä perussuomalaisuuteen käytännön tasolla. Saattavat olla vain hänen omaa teoreettista pyörittelyään, ja toivottavasti pysyvätkin teorian puolella.
Katsokaa itse jos kiinnostaa.
 

Redimor

Jäsen
Itse pidän enemmän maltillisesta toiminnasta ja tykkäsin viime vaaleissa siittä mitä liberaalipuolue sai aikaan kun kahlasi läpi budjetin. En tokikaan ollut mielissäni heidän kaupunkilaisesta ajatusmallistaan ja kummallisesta hyökkäyksestä maataloutta kohtaan ilman ilmeisiä kehitysehdotuksia, mutta muutoin virkistävää keskustelun avaamista.

Mutta sitä en ymmärrä, että miksi nämä muut ihmiset itkee ja huutaa jostain sellaisesta asiasta mihin koko kansalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa? Ääniä annettiin, tässä tulos ja näillä nyt mennään joko hallituksen purkautumiseen tai sitten koko 4 vuotta. Itse ilmaisivat samalla tavalla edellisten vaalien jälkeen, että näillä mennään kun on äänet laskettu.

Silvennoinenkin valittaa ja arvostelee, sekä tuntuu nauttivan jopa suurta huomiota somessa, mutta silti hänen äänimäärällään ei olisi päässyt edes kunnanvaltuustoon osassa maata. Eikö tuon nyt pitäisi kertoa jo jotain henkilölle itselleen, että kuinka hyvin hänen ajatuksiaan otetaan vastaan? Oli kuitenkin ehdolla isolla kirkolla.

Ja samat terveiset sinne oikealle myöskin. Ihmeellistä perseilyä ihmishenkien kanssa jos aletaan rotuoppia pitämään oikeana tienä. Valkoihoinen heteromies kun nyt sattuu olemaan melko pieni vähemmistö tässä maailmassa tällä hetkellä, niin varmaan kannattaisi koittaa tulla toimeen eikä haastaa riitaa?
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Pitäisiköhän minun testimielessä yrittää hakea erilaisia tukia, kun jään elokuun loppupuolella työttömäksi?
Tottakai kannattaa ja etenkin, kun olet vielä töissä. Testimielessä.
Toinen vaihtoehto, että haet töitä.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tottakai kannattaa ja etenkin, kun olet vielä töissä. Testimielessä.
Toinen vaihtoehto, että haet töitä.
Entäs sitten, jos en töiden hausta huolimatta saa töitä?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös