Moderaattorit
Jäsen
Me voitaisiin nyt tehdä sellainen diili, että koronapassista jutellaan jatkossa noissa koronaketjuissa. Keskitytään täällä Perussuomalaisten tekemisiin.
Modet
Modet
Mikä tekee Jussista valtiomiehen? Olen kyllä kuullut, että hän on joittenkin mielestä mestari. Mitä valtiomiesmäistä Jussi on tehnyt Suomen hyväksi?Tänä vuonna valtiomies Jussi Halla-ahon
Heh. On joo aika paksua kutsua valtiomieheksi henkilöä, joka ei ole koskaan ollut valtioneuvoston jäsen ja esimerkiksi meppinä ollessaan kunnostautui enemmän tyhjän äänestäjänä kuin asioiden eteenpäin viejänä.Mikä tekee Jussista valtiomiehen?
Kärsin samasta vaivasta, on kyllä kiusallinen ja ärsyttävä refleksi. Mutta ei mahda mitään, sitten nieleskellään.Jussin puheissa on kyllä paljon nieleskeltäväksi
Rokotekeskustelun myötä täysin epäuskottavaksi pelleksi muuttunut Ville Tavio itkee Twitterissä aluevaaleista. Ville pelkää rokotteen mukana foliohatun läpäiseviä mikrosiruja ja ilmeisesti näin tekee koko puolue.
Ois kannattanut ottaa rokotteet. Shamaanin apu ei yksin riitä.
Väärää tietoa. Tavio ei ole miksikään muuttunyt, koska hän on ennenkin ollut täysin epäuskottava pelle.
Tämä kyllä. Joskus hieman tuurilla onnistunut sanomaan jotain vahingossa fiksua. Mutta onhan tämä jo pitkään esim. A-studiossa ollut erittäin ahdistavaa kuunneltavaa.
Tavio on aina ollut pelle, mutta rokotteiden myötä sai uuden vaihteen silmään.
Eilen tuli postiluukusta aluevaalien ensimmäinen persuvaalimainos. Ajattelin vähän laittaa oveen lapun, ei persujen vaalimainoksia, kiitos.
Voisko näitä ehdokkaita seuloa pikkusen paremmin ennen kuin otetaan mukaan.
Aluevaaliehdokkaan mainoksessa täysin perätön väite – näin hän perustelee: ”Vaalit on ja roiskuu”
PS:n Tiina Haapala: ”Tässä on nyt näköjään taas vaalit tulossa ja käydään kimppuun.”www.iltalehti.fi
Purralle jaksamisia. Itse en kestäisi paimentaa tuollaista laumaa.Tässä on Tiinaa pommitettu oikein urakalla, ei tosin pysty itse vastaamaan vaan ulkoistaa ne muille
Aluevaaliehdokkaan mainoksessa täysin perätön väite – näin hän perustelee: ”Vaalit on ja roiskuu”
PS:n Tiina Haapala: ”Tässä on nyt näköjään taas vaalit tulossa ja käydään kimppuun.”www.iltalehti.fi
Eiköhän persujen silmissä tuo ole vain sulka hattuun kun pääsee "valtamedian ajojahdin" uhriksi.
”jotkut muut viralliset tahot saavat vastata. Minä olen vaan tällainen ehdokas tässä.”Tässä on Tiinaa pommitettu oikein urakalla, ei tosin pysty itse vastaamaan vaan ulkoistaa ne muille
Aluevaaliehdokkaan mainoksessa täysin perätön väite – näin hän perustelee: ”Vaalit on ja roiskuu”
PS:n Tiina Haapala: ”Tässä on nyt näköjään taas vaalit tulossa ja käydään kimppuun.”www.iltalehti.fi
Siis omien sanojensa mukaan tulee vielä joskus olemaan. Sehän riittää. Mutta miksi sitten pitää tyytyä johonkin ”hus-valtuustoon”? Olisi nyt rohkeasti ilmoittanut olevansa presidentti. Tai edes ministeri. Tai edes kansanedustaja. Koska kuitenkin kuvittelee olevansa näitä vielä joskus. Ja sehän riittää, kyllä silloin pitää saada mainostaa sellainen olevansa. Ihan outoa hyökkäilyä median suunnalta tällainen.Tiina kokee olevansa HUS:n valtuuston jäsen. Eikö se muka riitä? Kummallista ajojahtia, sanon minä.
Ei kyllä lainkaan yllätä, mitä puoluetta edustaa. Uskottavuus ennen kaikkea.