Perussuomalaiset

  • 6 065 645
  • 47 223

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
2017 PS:n arvopohja ei käynyt Orpon kokoomukselle ja 2019 hallitusyhteistyö ei ollut mahdollista. Mikään ei ole persuissa muuttunut, mutta nyt hallitusyhteistyö onkin mahdollista ja arvopohja käy Orpolle. Kyllä tuosta on hyvin rivien välistä luettavissa, että seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus ja perussuomalaiset, ei kokoomus jättäydy toistamiseen oppositioon.
En kyllä näe sellaista tilannetta että Suomessa kokoomus ja perussuomalaiset saisivat vaaleissa yli 50% kannatuksen tai etä maassa muodostettaisiin vähemmistöhallitus. Lisäksi pitää muistaa että Kokoomuksessa on lisäksi vaikuttajia, jotka eivät hyväksy mukisematta Orvon pääministeriksi hinnalla millä hyvänsä kampanjaa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Lisäksi pitää muistaa että Kokoomuksessa on lisäksi vaikuttajia, jotka eivät hyväksy mukisematta Orvon pääministeriksi hinnalla millä hyvänsä kampanjaa.
Siksipä Orpo ei viekään kokoomusta ehdoitta hallitukseen, oli vastapuolella sitten Purra tai Marin. Keskusta toki tulee joka skenaariossa mukaan (samoin erittäin todennäköisesti RKP), joten kaikki muu ratkeaa akselista kok-SD-PS; Vihreät toivovat PS:lle heikkoa tulosta, vasurit SDP:n voittoa, KD taas "oikeistoblokin".
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
En kyllä näe sellaista tilannetta että Suomessa kokoomus ja perussuomalaiset saisivat vaaleissa yli 50% kannatuksen tai etä maassa muodostettaisiin vähemmistöhallitus.
Ei tietenkään, 45% tosin pidän vielä mahdollisuuksien rajoissa. Kepu tai KD+RKP lähtevät tukipuolueiksi, jotta enemmistöhallitus saadaan muodostettua.
 
Byvajet

Jäsen
En usko Purran puheisiin lainkaan. Jostain syystä hänellä on tarve tehdä itsestään Halla-ahon jatke, siis äkkiväärä periaatteellinen maahanmuuton vastustaja. Hallitusneuvotteluissa puheet unohdetaan.

Toinen kysymys on se, miten uskottavan hallituspohjan kokoomus ja persut pystyvät muodostamaan. Kokoomuslaisena en ihan hirveän luottavaisena tulevaisuuteen katsoisi, jos yhtenä osapuolena olisi persut. Siihen vielä kolmanneksi kaveriksi kepu, joka lähtee, jos rahaa ei lapioida syrjäseuduille.

Kokoomus on äkkiä tilanteessa, jossa se tekee kepun pakottamana vasemmistolaista rahanjakopolitiikkaa ja samaan aikaan pelkää persujen ennustamattomuutta. Jää esimerkiksi nähtäväksi, miten yhdessä sovittu ryhmäkuri toimii. Persuissa on niin paljon vastarannan viheltäjiä, etten siihen luottaisi.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tietenkään, 45% tosin pidän vielä mahdollisuuksien rajoissa. Kepu tai KD+RKP lähtevät tukipuolueiksi, jotta enemmistöhallitus saadaan muodostettua.
Mistä tuo n. 7 % yksikön kasvu tuohon nykyiseen gallupien mukaiseen alle 40 yhteiskannatukseen kannatukseen tulisi?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei tietenkään, 45% tosin pidän vielä mahdollisuuksien rajoissa. Kepu tai KD+RKP lähtevät tukipuolueiksi, jotta enemmistöhallitus saadaan muodostettua.
Näillä näkymin seuraavissa vaaleissa Kokoomuksen kannatus on 19-22%, persujen 13-17%, KD:n 3-4, RKP:n 4 ja Kepun 12-13%. Ilman Kepua oikeistohallitusta ei muodosteta.

Kun vasemmistopuolueet eivät persujen kanssa mene hallitukseen niin muut vaihtoehdot ovat nykyinen hallituspohja tai sinipuna, Sdp 18-20%, Kok 19-22%, Vihreät 11-14% ja RKP 4%.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun vasemmistopuolueet eivät persujen kanssa mene hallitukseen niin muut vaihtoehdot ovat nykyinen hallituspohja tai sinipuna, Sdp 18-20%, Kok 19-22%, Vihreät 11-14% ja RKP 4%.

Nämä prosentit tuskin toteutuvat. Rinteen SDP näytti mitä talouspolitiikan puuttuminen tuo. Vaihto ja korona nosti Marinin, mutta hallituksen sisäiset riidat jatkuvat jo riihessä. Hallitusvastuun historiasta voisi nostaa vuodelle 2023 SDP 13-15, Vihreät 8-10, RKP 4-5. Jälkimmäinen ei muutu. Tuolloin 5-10 prosenttia jäisi oppositiolle hyviä, ja näin se tulee mahdollisesti menemään.

Tietenkään näin ei välttämättä käy. Mutta pidän historiallisessa ja päätösmielessä (vaikeita päätöksiä tulossa) SDP:n alamäkeä todennäköisenä, samoin Vihreiden, koska tämä ei ole ilmastohallitus.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Nämä prosentit tuskin toteutuvat. Rinteen SDP näytti mitä talouspolitiikan puuttuminen tuo. Vaihto ja korona nosti Marinin, mutta hallituksen sisäiset riidat jatkuvat jo riihessä. Hallitusvastuun historiasta voisi nostaa vuodelle 2023 SDP 13-15, Vihreät 8-10, RKP 4-5.
Katsotaan vaalien jälkeen kumman veikkaus on lähempänä toteutunutta tulosta.
 
Tuolla spekuloiminen on turhaa kun persut eivät tule yltämään 50 paikkaan. Tuskin mikään muukaan puolue.

2007 Kokoomus sai 22,26% äänistä ja 50 paikkaa..on tuo ihan mahdollista, nostaa kannatusta n. ~2%...jopa nykyinen kannatus riittäisi, jos omiinsa kyrpiintyneet demarit,kepulaiset ja vihreät jättävät äänestämättä, ja keli on liian paska persuille.
 
Yhtä hyvin se on mahdollista tai todennäkösempää kokoomukselle tai Marinin demareille. Usein persut eivät saa omiaan äänestämään vaikka iltapäivälehtien kommenttipalstojen perusteella persulla kuuluisi olla ainakin 30-40% kannatus. En näe miksi muut jättäisivät äänestämättä kun todella moni äänestää lähes mitä tahansa muuta eduskuntapuoluetta kuin persuja.

Niin, siis Kokoomukselle tarkoitin. Persuillahan äänestäjäkunta on liikkuvaa ja keliherkkää. Me Kokoomusta äänestävät raahaudutaan vaikka pää kainalossa tulvan ja rankkasateiden läpi äänestämään.

Tai äänestämme kauppareissulla ennakkoon, kun nuo henkkaritkin on aina mukana...toisin kuin eräillä kuulemma.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Demareilta ja kepulta on vielä lypsättävissä kannatusta + katsomon puolelta.
Hyvin vaikea nähdä että demareista virtaisi ääniä oikeistolaista politiikkaa kohti suuntaavia persuille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Äänestäjien muisti on usein lyhyt ja vaikeatkaan päätökset eivät aina saa ihmisiä muuttamaan puoluepoliittista kantaa. Siksi vasemmistopuolueiden kannatus vaikuttaa alakanttiin heitetyltä.
Luulen, että olin liian optimistinen. Vasemmiston kannatus sulaa hetkessä, kun tulee ongelmia. Mulla oli SDP 13-15.

Kuulostaako pieneltä? No, ei kuulosta. Vaalivoiton jälkeen loppuvuodesta 2019 SDP oli 13. Pääministeripuolueena. Myös Kepu konttasi Sipilän kanssa. Marin ei tule tekemään poikkeusta, oletan. Mutta tämä on arvio siitä, mitä pidän mahdollisena.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hyvin vaikea nähdä että demareista virtaisi ääniä oikeistolaista politiikkaa kohti suuntaavia persuille.

No jaa, tunnen montakin demaria, jotka ovat kyrpiintyneet kuningattaren veljeilyyn Vihreiden kanssa ilmastonmuutos-strategiaan liittyvissä kysymyksissä.

Eli kyllä sieltä voi hyvinkin liikettä olla poispäin.
 
Viimeisimmän lukemani gallupin mukaan Sanna Marinin kokee epäonnistuneeksi tehtävässään 18% suomalaisista. Vertailun vuoksi Sipilällä sama luku oli aikanaan 41%.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin? Miten tämä liittyy tuohon lainauksesi sisältöön mitenkään?
Kuvittelin että kuningattarella viittasit Mariniin. Kirjoita ensi kerralla selvempää tekstiä, niin saatat tulla paremmin ymmärretyksi.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kuvittelin että kuningattarella viittasit Mariniin. Kirjoita ensi kerralla selvempää tekstiä, niin saatat tulla paremmin ymmärretyksi.

Niin viittasinkin. Kysyin sinulta, ja kysyn edelleen, että miten tuo mielipidemittauksen tulos liittyy aiemmin kirjoittamaani mitenkään?

Mä muuten luin jonkun gallupin, jossa 16% suomalaisista kertoo kannattavansa Jokereita. Sinäkin olet varmasti jokerimiehiä tämän perusteella.

edit. Miksei tuossa 18%ssa voisi olla demareita mukana?
 
Se liittyy siten että Marinin kannatus on poikkeuksellisen suurta vaikka muutama tuntemasi yksilö siirtyisikin kannattajista pois. Mikään trendi se ei mahda siis olla.

Varmasti voi olla demareita mukana mutta se että ne tyytymättömät hyppäisivät vasemmiston kannatuksesta oikeiston kannatukseen suurissa määrin on kyllä aika erikoinen tulkinta. Keskusteluahan käytiin siitä että kokoomuksen ja perussuomalaisten oletettiin keräävän jostain seitsemän prosenttiyksikön lisäkannatus.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Alkuperäinen näkemyksesi meni siis näin:

Hyvin vaikea nähdä että demareista virtaisi ääniä oikeistolaista politiikkaa kohti suuntaavia persuille.

Ei mun ole ollenkaan vaikea nähdä, että oikeistodemarit eivät välttämättä koe Marinin vihervasemmisto-ideologiaa omanaan. Vaihtoehtoja tällä hetkellä ei oikein ole, ellei Persut sitten tuosta nouse huumoripuolueesta oikeaksi tosissaan otettavaksi duunaripuolueeksi. Toki Marinilla on kannattajansa, mutta ei taida demarit olla koskaan aiemmin ollut niin kahtiajakautunut, kuin nyt Marinin valtakauden aikana...
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viimeisimmän lukemani gallupin mukaan Sanna Marinin kokee epäonnistuneeksi tehtävässään 18% suomalaisista. Vertailun vuoksi Sipilällä sama luku oli aikanaan 41%.
Vielä on turhan aikaista verrata Sipilän ja Marinin epäsuosiota. Sipilä kääri heti alusta alkaen hihat ja alkoi syöttää kitkerää lääkettään Suomelle. Marin ei ole vielä tehnyt juuri muuta kuin jaellut rahaa ympäriinsä, esitellyt mielipiteitään, vaatteitaan ja arkeaan erilaisissa medioissa, samalla kun Kiuru on keppi kädessään johtanut sitä ikävämpää koronapolitiikkaa. EU-tukipaketin Marin toki kävi "neuvottelemassa", jonka moni koki varmasti epäonnistuneeksi suoritukseksi, mutta koronapelko pitää fokuksen muualla ja ylläpitää tiettyä perustyytyväisyyttä hallituksen edesottamuksiin. Näinköhän se pandemia kuitenkaan kestää niin pitkään, ettei Marinkin joutuisi vielä likaamaan käsiään ennen seuraavia eduskuntavaaleja, vaikka toiveissa varmasti olisi sysätä ne epäsuositut päätökset seuraavalle hallitukselle.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinköhän se pandemia kuitenkaan kestää niin pitkään, ettei Marinkin joutuisi vielä likaamaan käsiään ennen seuraavia eduskuntavaaleja, vaikka toiveissa varmasti olisi sysätä ne epäsuositut päätökset seuraavalle hallitukselle.
Minä veikkaan että toiveissa on olla pääministerinä myös seuraavassa hallituksessa ennemminkin.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minä veikkaan että toiveissa on olla pääministerinä myös seuraavassa hallituksessa ennemminkin.
Et siis usko, että Marin haluaisi tehdä epäsuosittuja päätöksiä seuraavassa hallituksessakaan, vai mitä haet tällä "ennemminkin" sanalla?

Itsehän en siis väitä, etteikö Marin kumppaneineen haluaisi jatkaa vallankahvassa (vaikka joutuisivat tekemään kovia päätöksiä, tai sysäämään ne jälleen tulevaisuuteen). Päinvastoin. Veikkaan, että tässä demarien valitsemassa taktiikassa Marin on enemmän eräänlainen "mannekiini-pääministeri", jonka imagolla yritetään ratsastaa myös seuraaviin vaaleihin, Kiurun ja muiden ottaessa osumaa pääministeripuolueen epäsuosituista päätöksistä. Pohjaan tämän pelkästään siihen fiilikseen, että Kiuru tuntuu sanelevan päätökset parhaillaan. Marin kyllä kuikkii esillä jakamassa aktiivisesti mielipiteitään ja nappaa kunniaa itselleen jos sitä on tarjolla, mutta ei hänestä oikein välity sellainen fiilis, että hän tekisi päätökset.
 
Kovat on Marinin jatkohalut, ja omalla tavallaan hän sitä petaa. Tuon lisäksi mitä kirjoitin Marinin hallitusketjussa, Marin siirsi vastoin asiantuntijoiden näkemyksiä velkaantumisen katkaisun vuodesta 2023 vuoteen 2030. Ei kannata vaalivuonna sentään tehdä taloustoimia, jotka voisivat vaikuttaa kannatukseen. Vuotta 2023 esittivät mm. Vihriälän työryhmä ja valtiovarainministeriksi pian noussut Vanhanen.

Linjausten mukaan menokehyksiin palataan 2024 (vaalivuosi voidaan vetää siis halun mukaan ilman menokehystä, jos sattuu olemaan sopivilla tahoilla rahan tarve), velkaantuminen loppuu 2030 ja turpeelle tulee lisätukia, jotka poistetaan 2030. Nykyinen hallituskausi päättyy 2023.

"Juhana Brotherus
@JuhanaBrotherus
·
Apr 28
Hallituksen tiukat ja kunnianhimoiset linjat:
-Kehyksiin palataan 2024
-Velkaantuminen loppuu 2030
-Turpeelle lisätukia, jotka poistetaan 2030

Nykyinen hallituskausi kuitenkin päättyy käsittääkseni 2023. "
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et siis usko, että Marin haluaisi tehdä epäsuosittuja päätöksiä seuraavassa hallituksessakaan, vai mitä haet tällä "ennemminkin" sanalla?
Uskon että Marin haluaa olla vallassa tulevaisuudessakin, jolloin epäsuosittujen päätösten ajankohta on hänen kannaltaan yhdentekevä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös