Toisekseen jos EU toimii jo nyt laittomasti ja sopimus EU:n kanssa on vienyt meidän itsemääräämisoikeuden (kannattaa tarkistaa allekirjoitettu sopimus), niin mahtaako kyseinen toimielin oikeasti välittää 5 miljoonan mielipiteestä kun koko toiminta-alueella on yli 650 miljoonaa ihmistä, ELLEMME itse huolehdi itsestämme ja VAADI omia etujamme. Tätä vaatimista ei tällä hetkellä tapahdu...
Ei EU toimi mitenkään "laittomasti". Ylipäänsä hullunkurinen ajatus, että mikään taloudellinen ja poliittinen liitto voisi toimia järkevästi, jos sillä ei olisi mitään toimivaltaa kansallisen päätöksenteon yli. EU on tässä mielessä vieläpä hyvin maltillinen, sillä se hyväksyy kaikenlaisia kansallisia virityksiä, jotta jäsenvaltioiden kansalaiset voivat kokea päättävänsä itse omasta kohtalostaan.
Unionista saa lähteä vapaasti, jos meno ei maistu. Tosin aika hiljaista on ollut sen suhteen, ja nyt näyttää siltä, että UK teki järkyttävän virheen lähtiessään. Toki tämäkin oli tiedossa etukäteen.
5 miljoonan ihmisen Suomen edut ja intressit kiinnostavat vieläkin vähemmän, mikäli emme ole mukana EU:ssa. Jostain kumman syystä jopa Norja on halunnut mukaan yhteiseen talousalueeseen, jolloin se maksaa oikeudestaan käydä kauppaa muttei saa osallistua päätöksentekoon. Suomelle en vastaavaa toivoisi.