Halliksen face sivuilta miehen omia mietteitä tästä.
"Täytän tänään 50 vuotta. En ole ensimmäinen ihminen, jolle näin käy, mutta kunkin kohdalla se tulee vain kerran. Monista muistakin asioista on kulunut pyöreitä vuosikymmeniä. Tasan 30 vuotta sitten kirjoitin ylioppilaaksi ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Minun ikäpolvelleni historia jakautuu aikaan ennen ja jälkeen 1991. 20 vuotta sitten menin kihloihin nykyisen vaimoni Hillan kanssa. Samana vuonna WTC-tornit kaatuivat, eikä mikään ollut ennallaan. 10 vuotta sitten pääsin ensimmäisen kerran eduskuntaan ja minusta tuli oikeasti poliitikko. Myös Suomen poliittinen kartta muuttui pysyvästi. Koronavuonna 2021 vanhin lapseni tuli täysi-ikäiseksi ja muutti pois kotoa. Vanhenemista on kuvattu useilla osuvilla sananparsilla, joita ei nuorempana ymmärrä mutta jotka tulevat ikääntymisen myötä hyvin ymmärrettäviksi. Suosikkejani ovat: ”Se on sitä, että päivät muistellaan nimiä ja yöt juostaan kusella.” ”Jos mistään ei kolota aamulla, on todennäköisesti kuollut yön aikana.” Poikani Urho 7v sanoi kerran talvella ruuan jälkeen: ”Mä olen kiitollinen siitä, että mulla on isi ja äiti ja että mä saan olla olemassa.” Tämä oli hienosti sanottu, ja sen inspiroimana aloin miettiä, mistä olen itse kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää suhteellisen terveenä tähän asti ja että minulla on terveitä lapsia, joilla muutenkin on kaikki hyvin. Nuorempana näkee mahdollisuudet rajattomina ja epäonnistumiset poikkeamana normaalista. Vanhemmiten oppii suvaitsevaisemmaksi maailmaa ja itseään kohtaan. Yhdeksän yritystä kymmenestä menee päin mäntyä ja se yksikin vain sinne päin, mutta juuri onnistumisten harvinaisuudessa on niiden arvo. Tärkeää ei ole välttää virheitä vaan ratkaisevia virheitä. Olen kiitollinen, että olen enimmäkseen välttänyt ne. Elämässä ja varsinkin politiikassa kohtaa matalia inhimillisiä ilmiöitä kuten pyrkyryyttä, opportunismia, petturuutta ja pelkuruutta. Mutta siellä kohtaa myös jaloutta, periaatteellisuutta, uskollisuutta ja rohkeutta. Jälkimmäisiä on vähemmän mutta ne loistavat sitä kirkkaammin. Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat seisseet rinnallani ja auttaneet minua silloin, kun olen sitä tarvinnut. Samalla pyydän anteeksi niiltä, joiden rinnalla en itse ole seissyt ja joita en ole auttanut silloin, kun he olisivat sitä tarvinneet. Ihmiselle kiteytyy elämän aikana mottoja ja ohjenuoria. Oma suosikkini on korvamadoksi jäänyt sitaatti Jurassic Park -elokuvasta: ”It could be worse. It could be MUCH worse.” Ajattelen sitä aina, kun tuntuu siltä, että asiat ovat huonosti. Oma elämäni ja siinä tapahtuvat ilot ja surut ovat minulle tärkeitä. Samalla näen ne yhä selkeämmin osana suurempaa kontekstia. Olen yksi linkki loputtomassa ketjussa, joka tulee jostakin ja menee jonnekin. Parinsadan vuoden päästä olen korkeintaan nimi sukuluettelossa, eikä iloistani ja suruistani ole mitään jäljellä, mutta olemassaoloni oli silti tärkeä. Samalla tavalla kuin jonkun parisataa vuotta sitten eläneen esi-isäni olemassaolo oli tärkeä, vaikka hänestä ei ole jäljellä muuta kuin nimi sukuluettelossa. Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho; hän kukoistaa kuin kedon kukka. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne".
