Kyse ei ole asiasisällöstä. Niin kuin sanoin opintosuunnitelmasta on hyvä käydä keskusteluja ja sitä kannattaa päivittää.
Minä vihasin peruskoulussa uskontoa, biologiaa ja äidinkieltä. En voinut sulattaa sitä, että minun piti opiskella jotain niin turhaa kuin Jeesusta, leskenlehtiä ja kaunokirjotusta. Päätin itse mennä lukioon kukaan ei pakottanut minua ja se tarkoitti lisää turhia aineita, nimittäin uskontoa. Kahden muun tarpeen yleissivistykselle ymmärsin, mutta en uskonnon. Kaiken sen ajan, jonka torkuin uskonnon tunnilla olisi voinut käyttää esimerkiksi filosofian tai psykologian opiskeluun. Nyt vuosia myöhemmin koen, että olen saanut sen sivistys annostuksen, joka oli minulle tarkoitettu yhdeksänkymmentäluvun lukion oppilaana. Itse olisin valinnut toisin, mutta silloin kyse ei olisi ollut suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.
En koe mitään suurempia traumoja noista ajoista. En koe vääryyttä siitä, että olen joutunut opiskelemaan jotain mitä en olisi halunnut. Tiedän myös varsn hyvin sen, että puheet siitä, että jäin paitsi filosofiasta ja psykologiasta on paska puhetta, sillä kukaan ei kieltänyt minua opiskelemasta niitä. Ne olivat tarjolla olisi pitänyt vain istua muutama tunti viikossa kauemmin koulussa, enkä minä sellaista halunnut tehdä, joten syytin pakkouskontoa.
Tänä päivänä minulla ei uskomatonta kyllä ole mitään vihantunteita opintosuunnitelmaa tai pakkouskontoa kohtaan. Kumpikaan ei saa minua puimaan nyrkkiä työpaikanlounaspöydässä ja valittamaan kirkon ja uskovaisten salajuonesta, jolla lapsia aivopestään kirkollisveronmaksajiksi. Kumpikaan ei saa minua naputtelemaan tunteikkaita viestejä nettiin ja vetämään herneen nenään, kun joku epäilee, että Suomessa saattaa olla tärkeimpiäkin asioita joita pitää korjata kuin jonku kouluaineen pakollisuus.
Jos joku jossain toteaa, että pakolliset uskonnontunnit voisi vaihtaa filosofiaksi, minua kiinnostaisi tietää mitä se vaatii. Kun ei niistä uskonnontunneista ole ollut mitään haittaa, niin en pistäisi kauheasti voimavaroja asian muuttamiseen.