Henkilökohtainen yleisen tason vuodatus for the love of fuck!
Osa ihmisistä ei tunnu ymmärtävän lainkaan mitä periminen tarkoittaa ja mitä se käytännössä voi merkitä, riippuen toki perittävästä omaisuudesta. Osa tällaisista henkilöistä on yleensä tietynlaisessa kuplassaan eläviä, kokemusta omaamattomia umpikaupunkilaisia lähiökasvatteja, joille perintö tarkoittaa maksimissaan entisen enon sohvakalustoa, ja jotka kuvittelevat että tuolta jostain vain tulee muiden kuoltua tietyille etuoikeutetuille suuria omaisuuksia eli aivan helvetisti rahaa ja sitten vaan ollaan rikkaita ja voi mällätä ja elämä on helvetin kivaa. Ajatellaan, että perintö on aina jotain, joka saadaan ja sitten alkaa luksuselämä. Vaikka tällaisten henkilöiden ajatusmaailmaan liittyy jonkinlaista opportunismin vastustusta, niin heitä harvemmin kuitenkaan haittaa se tosiasia, että jos he perisivät jotain, niin se olisi täysin ok, vaikka mitään ei ole koskaan tehty minkään eteen, mutta jos joku muu perii jotain tätä kautta, niin sitten onkin piru merrassa - ironista. Aina kyse ei kuitenkaan ole vain setelinipuista, joita voisi alkaa heitellä munasillaan paraatissa silloin kun rahaa onkin yhtäkkiä kuin roskaa. Unen näitte, että kyse olisi välittömästi vain lompakon täytteestä.
Osa tähänkin aiheeseen kirjottaneista puhuu vain suuryritysten perimisestä, vaikka se ei ole ainoa todellisuus. Ehkä se on oman egon kohottamista kun otetaan kantaa isoihin juttuihin kansalaismentaliteetilla ja ratkaistaan laajat poliittiset ongelmat kuin vettä vaan - ringissä runkaten. Perintöä on kuitenkin monenlaista, ja monesti niin kiinteää ja vaikeasti realisoitavaa, ettei se aina auta taloudellisen tilanteen parantamisessa vaan voi olla pitkän aikaa pelkästään vain menoerä, varsinkin keskiluokalle, jos jotain helppoa ja haperoa luokkajaottelua käyttää. Eli omaisuus voi helpottaa tiettyjä elämänvaiheita ja siitä voi saada selkeää hyötyä, mutta mikään yksioikoinen ja kiistaton moottoritie onneen se ei ole. Perittävän omaisuuden eteen on aikanaan kuitenkin tehty raadollisen määrän verran töitä ja otettu lainaakin - sen omaisuuden eteen on tehty kuollakseen hommia. Sitä ei tunnuta aina ymmärtävän, ettei mikään perijällekään varsinkaan isommissa perinnöissä tule ilmaiseksi missään vaiheessa, edes jälkeenpäin. Tietynlaista omaisuutta pitää myös huoltaa, siihen pitää sijoittaa ja perijöidenkin osalta sen eteen pitää tehdä sanattoman määrän verran konkreettista työtä silloinkin kun ei mitään edes vielä omista, jos suhteet ovat kunnossa. Osaomistaessaankin työtä riittää runsaasti. Lisäksi perijöitä motivoivana tekijänä mukana voi roikkua myös tunne- ja käyttöarvo, ennemminkin kuin vain taloudellinen arvo minä-minä-minä-olen-rikas- ajatusmallin mukaisesti. Se ei riitä, että on hyvä fiilis kun omistaa jotain ja kekkuloi sillä varjolla. Ylpeys herää helposti niillä, jotka lätkivät tulevia lottovoittolappujaankin suurella innolla r-kioskin tiskiin.
Kyse on isommissakin perinnöissä (mikä summa kellekin sitten on iso, miljardijutuista en nyt kuitenkaan puhu) monasti ihan tavallisista ihmisistä, perusurpoista, joiden elämää perintövero suurissa määrin voi jopa vaikeuttaa. Tässä mielessä aivan sairaita, suorastaan kommunistisia mielipiteitä on saanut lukea siihen liittyen, että kukaan ei ansaitsisi periä mitään ja kaikkien pitäisi aloittaa aivan nollasta, samalta viivalta. Missä todellisuudessa kukaan aloittaa mitään samalta viivalta, ihan oikeasti? Huom, tiedän kyllä mitä "samalla viivalla" tarkoitetaan, ja sieltä ihan mutasarjasta olen itsekin aloittanut menestyksellä, josta ei ole jälkipolville kerrottavaa. Vaan missä helvetin vaiheessa tällainen ajatusmalli on alkanut pesiytymään, että jokainen osaa samat asiat ja jokainen omistaa lähtökohtaisesti saman verran, vai onko tällainen käsitys ollut olemassa aina kun simppelin ihmisen psykologiaa luodataan? Näiden retoristen kysymysten lisäksi voinee alleviivata, että autuas ei ole välttämättä aina se, joka saa jotain suurta valmiina - se ei todellakaan mene välttämättä näin. Minutkin on tehty lopulta vain perijäksi, joten ehkä minun pitäisi luovuttaa kaikki suorilta valtiolle, koska tämä ei ole reilua. En tiedä enää rehellisesti sanoen minkälaisesta omituisesta tunteesta on kyse, joka joidenkin kiinnostusta toisten omaisuuteen ohjaa. Kateus? Katkeruus? Ahneus? Persoonallisuushäiriö? Tyhmyys? Kyvyttömyys? Ihan vain tekemisen puute, joka foorumikirjoitteluunkin vaadittaneen? Jos omaisuus on aiemmin hankittu työllä ja perijät jatkavat sen työn tekemistä, niin mikä siinä on väärin? Enkä edelleenkään tarkoita vain yritystoimintaa, vaan muunkinlaisen omaisuuden huoltamista. Joidenkin logiikan mukaan edes omakohtaisella työllä ei saisi omaisuutta hankkia, sitä jalostaa, saati käyttää sitä kasvattamisen apuna, tai lopulta levittää lähisuvun kesken. Häh? Pelastusarmeija on vähän eri asia.
Olen saanut vanhemmiltani ennenaikaisesti osani aikanaan (ostivat suurimman osan, köyhät parat), ennen kuin edes ymmärsin mistä oli kyse. Vuosikausia veroa silloinkin maksettiin, ja silloisen tilanteen perusteella ehkä parempi niin, että siten kävi kuin kävi, kun on myöhemmin kuvioita miettinyt - vaikea sanoa, mutta ehkä siksi parempi, että äijä sekoillessaan laittoi materiaalia toisinaan sileäksi hedonismin myötä. Katkesi ainakin se kierre. Jostain syystä pientä lasta kiinnosti kuitenkin moni muu asia enemmän kuin perintö ensimmäisenä, kun alkoi tapahtua kunnolla. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, että kun taas kerran perintö nasahtaa kohdalle - näin tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin parikin kertaa - niin jo ensimmäisen tulevan kerran tullen juoksen ostamaan aseen ja ammun aivoni pellolle mahdollisimman näyttävästi tapettia maalatakseni, koska yksinkertaisesti verojen maksaminen saattaa edellyttää perseen myymistä alta pois.
En osaa laskea tarkalleen kuinka käy, mutta normaalisti hyvin askeettinen elämäni ei merkitse siinä vaiheessa enää mitään, kun minut imetään takaisin vittuun varpaita myöten ja ulos pullahtaessani itkettää kahta kauheammin. Tosin jos tällaiseen piippu ohimolle -tyyppiseen ratkaisuun päädyn, niin sitten tulee velipojalle niin hirveä paperisota ja sukuhaaramme tuho eteen, että sekään ei olisi kovinkaan järkevää pidemmälti ajatellen. Ei sillä, että häntä aika sitkeänä markkinamiehenä juurikaan kiinnostaisi mihin omaisuus menee kun aika hänestä jättää, sillä kaikellahan on lopulta vain käyttöarvoa ja juuri oman elinajan verran, eikä perijöitä ole tiedossa. Nälkäinen hyeenalauma odottaa kulman takana kuitenkin aina, taholta tai toiselta. Who cares? Omaisuushan on aina jotain, joka pyörii edestakaisin pallolla, eikä sitä kukaan lopulta omista. Valtio nyt toki omistaa kaiken periaatteessa hamaan asti ja henkevästi ilmaistuna kaikki on yksittäisillä ihmisillä vain lainassa - tällöin katkera on vain itseään sisältäpäin järsivä hölmö.
Ruotsissahan perintöveroa ei enää ole, joten tarvinnee jotain kautta ottaa selvää, miten se näkyy sielläpäin. Selvennettäköön lopuksi, että perintövero on ok, eikä sen totaalista poistamista varmaankaan kukaan esitä, mutta siinä vaiheessa kun sinua "rangaistaan" jo siitä, että olet tietynlaisen painajaisskenaarion keskelle syntynyt ei-niin-rikas ihminen ja elämäsi voi mennä entistä enemmän vituiksi kohtuuttomuuden takia (toki osa syystä itsessäkin, kun ei ole varakas lakimies), niin en minä tiedä enää missä kulkee järjen raja. Mitään en ole koskaan valmiina vaatinut, enkä halunnut, mutta pakotettu olen kantamaan niskassani useamman tonnin silkkaa paskaa syystä ja toisesta. Paljon on hyvää siunaantunut ja nauttia olen saanut aikaisempien polvien tekemisistä, joten marttyyriksi en ryhdy, mutta uhkakuvat ovat suuremmin erittelemättä kovin ikäviä.
En ole taloustieteen tai muunkaan professori, mutta poliittisia ääripäitä laidasta tai toisesta wikipedian välityksellä tukevien (tahattomasti tai ei) on hyvä muistaa, että ääripäissä (vaikkapa se Friedman) tuetaan aina vähemmistön näkemystä, joka tasapäistää ihmisiä, heidän kykyjään ja elämäntilanteita yleensäkin. Sellainen on utopiaa aina ja iänkaikkisesti kaikilla mahdollisin tavoin, ja tätä voi perustella muilla tieteellisillä tavoilla todella tarkasti. Mutta joo, itkuvirren sijaan laillisella verosuunnittelulla voi jokainen pattitilanteeseen joutunut ehkäistä joidenkin voikukkien kellastumista, vaikka osa niistä tuleekin lanatuksi joka tapauksessa. Kaikki meistä ei ole superliikemiehiä- tai työntekijöitä, ei edes "suurina" perijöinä. Pankaa toisianne, se kannattaa.