Pentti Matikainen, huippujohtaja vai floppi ?

  • 272 014
  • 1 020
Tila
Viestiketju on suljettu.

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
BigRedCat kirjoitti:
En tarkoittanut että tyytyisin pronssiin mutta mielestäni on kivempi katsoa otteluita jotka voitettaan vaikkei sitten mestaruutta voitettaisikaan. Näin ollen kai olen sitä mieltä ettei mestaruus ole ainoa mikä merkitsee. Totta kai häviämistä pitää vihata mutta ihmettelen silti etä kuinka jollekkin voi olla sama ollaanko runkkarin toinen vai seitsemäs... Jälkeenpäin muisteltunahan se onkin sama mutta juuri se matseissa viihtyminen on tärkeää sillä hetkellä. Siihen kai seurat panostaakin. Yleensä voittavan joukkuen matseissa viihdytään. Kauden puolessavälissä et voi tietää etteikö me voida voittaa ainakin jos ollaan esim. toisena. Silloin otteluissa on kiva käydä katsomassa hienoa kiekkoviihdettä ja miettiä että mitä osa alueita parantamalla mestaruus olisi mahdollinen. Jos ollaan 11. kauden puolivälissä niin ei voi edes haaveilla mestaruudesta.


En näe niin paljoa IFK:n pelejä, että olisi vara kommentoida pelin viihteellisyysarvoa näin heikkotasoisessa liigassa, mutta 20 Kärppien peliä nähneenä voin todeta, että heikoksi on mennyt jos noin paskalla pelillä ja viihteellisyysarvolla voitetaan runkosarja. Ainoastaan Ässät tarjosi tällä kaudella jotain uutta, en kiellä eikö IFK taklaa, ole fyysinen ja brändi jne. mutta täytyyhän teilläkin olla kunnianhimoa kehittyä ja kehittää toimintaanne. Kaljaa saa ja hauskaa on samanhenkisessä seurassa mutta oikeasti kun vahvistukset ovat luokkaa Lasse Korhonen ja Mika Niskanen niin onhan siellä jotain helvetin pahasti vialla. Caloun, Bednar, Zidlicky, Rafalski tuovat viihteellisyysarvoa taidokkaina pelaajina, sitten taas taisteleva joukkue sen fiiliksen höystettyinä raivoikkailla pommeilla.

IFK:nkin tilanne on aivan lapsenkengissä siihen potentiaaliin mitä seuralla on, sitä ei vain käytetä ja jos käytetään, niin tehdään se väärin (ulkomaalaisvahvistukset). Kaiken huipuksi Harkimo vittuilee aivan täysillä, caset Vopat ja Hirso, ja seura ei tee mitään muuta kuin itkee mediassa palkoista. Rahat on loppu, jos Matikaisen pitää tuollaiseen alentua. Siihen tämä ei enää niin hiljainen oppositionne on kypsynyt. Matikaiselle, Mobergille ja Heinolle voisi todeta ettei teille ole enää käyttöä. IFK pitää muokata vastaamaan tämän vuosituhannen tarpeita, ei 80-luvun "suuruuden" aikoja.

Käsittääkseni Brewerin aikana kun IFK loi brändinsä vihattiin nimenomaan häviämistä, se oli aivan uudenlainen ajattelumalli Suomessa aikoinaan, ja se on se mikä teki IFK:sta poikkeuksellisen urheilubrändin Suomessa. Nimenomaan teki. Perinteet ja tyyli. Valmentajaan luotettiin ja jatkuvuus oli sukupolvien luokkaa, nykyään taitaa koutsi vaihtua joka vuosi ja parhaana kaksi. Imperiumi rappeutuu, nyt tulisi tehdä johtopäätökset ja korjata virheet. Mutta sitä ei tapahdu, koska IFK on valtakeskittymä ja siitä vallasta ei ennen viikatemiestä luovuta.

Ja se, että IFK:n tulee olla joka vuosi mestaruussuosikki. Nykyään se on lähinnä joka vuosi suosikki pahimmaksi flopiksi.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mtmela kirjoitti:
En näe niin paljoa IFK:n pelejä, että olisi vara kommentoida pelin viihteellisyysarvoa näin heikkotasoisessa liigassa, mutta 20 Kärppien peliä nähneenä voin todeta, että heikoksi on mennyt jos noin paskalla pelillä ja viihteellisyysarvolla voitetaan runkosarja. Ainoastaan Ässät tarjosi tällä kaudella jotain uutta, en kiellä eikö IFK taklaa, ole fyysinen ja brändi jne. mutta täytyyhän teilläkin olla kunnianhimoa kehittyä ja kehittää toimintaanne. Kaljaa saa ja hauskaa on samanhenkisessä seurassa mutta oikeasti kun vahvistukset ovat luokkaa Lasse Korhonen ja Mika Niskanen niin onhan siellä jotain helvetin pahasti vialla. Caloun, Bednar, Zidlicky, Rafalski tuovat viihteellisyysarvoa taidokkaina pelaajina, sitten taas taisteleva joukkue sen fiiliksen höystettyinä raivoikkailla pommeilla.

Joo olen todellakin samaa mieltä että kaikki ei ole kohdallaan ja en missään ole vastustanut huippuvahvistuksia. Päinvastoin. Olisi mahtavaa saada tänne pari todellista nimeä tyyliin Kuhta ja Caloun mutta näin tuskin tapahtuu. IFK:n pitäisi pystyä menestymään fyysisellä pelillä. Ässät pystyi siihen HIFKiä paremmin nimettömämmällä jengillä.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
mtmela kirjoitti:
Käsittääkseni Brewerin aikana kun IFK loi brändinsä vihattiin nimenomaan häviämistä, se oli aivan uudenlainen ajattelumalli Suomessa aikoinaan, ja se on se mikä teki IFK:sta poikkeuksellisen urheilubrändin Suomessa. Nimenomaan teki. Perinteet ja tyyli. Valmentajaan luotettiin ja jatkuvuus oli sukupolvien luokkaa, nykyään taitaa koutsi vaihtua joka vuosi ja parhaana kaksi. Imperiumi rappeutuu, nyt tulisi tehdä johtopäätökset ja korjata virheet. Mutta sitä ei tapahdu, koska IFK on valtakeskittymä ja siitä vallasta ei ennen viikatemiestä luovuta.
Hyvää tekstiä. Et viittis meilata IFK:n toimistoon?
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
aika epeli kirjoitti:
Hyvää tekstiä. Et viittis meilata IFK:n toimistoon?
Tuskin siinä nyt oli mitään jota ei IFK.ssa jo tiedettäis. Onhan silloin 60- ja 70-luvulla ollut paljon enemmän seurauskollisuutta muutenkin. Ja mitä esim päättyneen kauden rosteriin tulee, niin suurin osa pelaajistahan oli entisiä omia junnuja.

Viime kaudella IFK.ssä oli mun mielestä loppujen lopuksi yllättävänkin hyvä joukkue. Salmelainen valittiin liigan parhaaksi pelaajaksi, ja muutenkin koko ykkösketju oli yksi liiga parhaita ketjuja. Kakkonen ja kolmonenkin kestää vertailun melkein minkä joukkueen vastaavien kanssa. Esimerkiksi Laakkonen teki noin piste per peli, ja jos olisi samaa tahtia pelannut koko kauden, olisi hän ollut ihan pistepörssin kärkisijoilla. Toki ulkomaalaisten kanssa ei osunut ihan nappiin. Tietääköhän kukaan paljonko ulkomaalaisille (White, Parsons, Zion) maksettiin palkkaa? Mä en tiedä, mutta vähän epäilen ettei ihan huippusummista ole kyse. Se mitä alkukaudesta IFK.ssä enimmäkseen tarvittiin nuoreen joukkueeseen, oli kokemus, ja sitähän White toi yhtenä koko liigan kokeneimmista pelaajista. Tosin pisteissä ja muutenkin kokonaisuudessa hän oli huono. IFK.n kotimaiset hankinnat (mm. Salmelainen, Hauhtonen, Laakkonen) onnistui pisteiden valossa todella hyvin. Ja toissakaudellahan Pena hankki IFK.hon ihan unelma joukkueen. Mun mielestä Pena on parantanut vuosien aikana.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Pete2004 kirjoitti:
Tuskin siinä nyt oli mitään jota ei IFK.ssa jo tiedettäis.
Joo ... se oli silloin. Nyt on nyt. Ei tarvitse kuin katsoa muutama kilometri pohjoiseen DDR-hallista, niin näkee, mitä rahalla saa. HIFK:n tulisi pystyä samaan varainhankintaan, kaikki edelltykset ovat olemassa. Ja siihen kun yhdistää brändin mukaiset pelaajahankinnat ja pitempään kuin vuosi kerrallaan palkatun laatukoutsin, niin neljän parhaan joukkoon jokaisessa runkosarjassa pitäisi päästä. Mission impossible? No.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
aika epeli kirjoitti:
Joo ... se oli silloin. Nyt on nyt. Ei tarvitse kuin katsoa muutama kilometri pohjoiseen...
Mä en kovinkaan tarkkaan tiedä jokereiden toiminnasta. Ehkä ne tienaa enemmän kun niiden halliin mahtuu enemmän väkeä, tai ehkä ne saa hallista muutenkin enemmän rahaa tai mitälie bisneksiä sillä Hjalliksella on. En mä ainakaan haluaisi että hifki tuosta hallista pois muuttaisi. Enkä muutenkaan halua että hifkissä ihan samaan pelaajapolitiikkaan mennään kuin jokereissa, esim että tunnettu jokeripelaaja tulisi hifkiin tms. Kärpät taas taitaa saada koko pohjois-suomen lahjakkaat juniorit omaan joukkueeseen. Ja oiskohan niilläkin esimerkiksi yksi huippupelaaja vähemmän jos pelipaidoissa ei olisi kymmentä citymarket, pampers, veikon kone ja pekan grillipömpelimainosta. Siihen sonera logon allehan sopisi hyvin vaikka Peteliuksen pään kuva.

Noh, jokin hifkin tavassa (ja johtoportaassa) kiehtoo mua. Mä taidan ainakin täällä jatkoajassa kuulua siinä vähemmistöön.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pete2004 kirjoitti:
Enkä muutenkaan halua että hifkissä ihan samaan pelaajapolitiikkaan mennään kuin jokereissa, esim että tunnettu jokeripelaaja tulisi hifkiin tms.

Ai vähän niin kuin Anssi Melametsä tai Toni Arima?
 

IFK_Helsinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, SaPKo ja Raine Hartus
Ehkä ne tienaa enemmän kun niiden halliin mahtuu enemmän väkeä, tai ehkä ne saa hallista muutenkin enemmän rahaa tai mitälie bisneksiä sillä Hjalliksella on

Hartwall-Areena eli jaffala on yksi osa Hjalliksen konseptia, yhdessä näiden muiden halliprojektejen kanssa. Jaffala pyörii ympäri vuoden, konsertein ja muiden kissanäyttelyiden, painitapahtumien yms.
Se tietää rahaa, paljon rahaa hjalliksen pussiin eli ei narreilta raha lopu, ei sitten millään. Noh, kaukalossa kaikki kuitenkin ratkaistaan, eikä kabineteissa tai rahassa.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mtmela kirjoitti:
nyt tulisi tehdä johtopäätökset ja korjata virheet. Mutta sitä ei tapahdu, koska IFK on valtakeskittymä ja siitä vallasta ei ennen viikatemiestä luovuta.
Niinpä. Ja tuskin sittenkään, eiköhän opetuslapset ole jo koulutettu ja arkkuunkin oteta kommunikaattori messiin. Tästähän on jauhettu jo vuosia ja tullaan varmaan jauhamaan.

Diggaan pirusti IFK:sta, se on vuosien mittaan kasvanut osaksi identiteettiä. En minä ainakaan kritisoi vittuilevassa hengessä, vaan hiton harmistuneena siitä, ettei kaikkia voimavaroja läheskään käytetä ajanmukaisen ammattitaitoisesti ja kunnianhimoisesti hyväksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pete2004 kirjoitti:
Noh, jokin hifkin tavassa (ja johtoportaassa) kiehtoo mua. Mä taidan ainakin täällä jatkoajassa kuulua siinä vähemmistöön.

Tosi surullista. Miten häviäminen voi olla kiehtovaa? Miten parhaiden "työntekijöiden" siirto pois heti kun he saavat jotain aikaan voi olla kiehtovaa?

IFK vuonna 1969 (joka loi perustan) ei koskaan olisi hyväksynyt kakkosketjun keskushyökkääjän siirtoa Karhu-Kissoihin.

Frank Moberg ja Kimmo Heino te oksetatte minua.


Göran Stubb...pelasta meidät.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja jos Pena & hallitus kuvittelee, että edelleen löytyy joku kuuden-seitsemäntuhannen ihmisen jengi, joka käy katsomassa paria flaidista ja kiekon päätyyn heittelyä ilman tähtiä 'Back to the Roots'- meiningillä, niin saattavatpa olla väärässä. Itse asiassa, tämä "ryminäpronssi parempi kuin neppailukulta" on puhtaasti internet-tuotantoa. Koskaan en ole vastaavaan reealimailmassa törmännyt. Normaalielämässä porukka puhelee VAIN voittajista ja häviäjistä. Muu on kärpäsen surinaa.
 

puna-hundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Mike Keenanin jengit
Johnny99 kirjoitti:
Ja jos Pena & hallitus kuvittelee, että edelleen löytyy joku kuuden-seitsemäntuhannen ihmisen jengi, joka käy katsomassa paria flaidista ja kiekon päätyyn heittelyä ilman tähtiä 'Back to the Roots'- meiningillä, niin saattavatpa olla väärässä. Itse asiassa, tämä "ryminäpronssi parempi kuin neppailukulta" on puhtaasti internet-tuotantoa. Koskaan en ole vastaavaan reealimailmassa törmännyt. Normaalielämässä porukka puhelee VAIN voittajista ja häviäjistä. Muu on kärpäsen surinaa.
Se että jengiin roudataan kovalla rahalla joku elämäänsä väsynyt sotaratsu ei voi pitkällä tähtäimellä toimia. Eli pelkkään tähtistatukseen en satsaisi. Ei se johdon vaihtuminenkaan yhtä äkkiä antaisi IFK:lle mitään Venäjän liigan resursseja jolla tänne saataisiin oikeasti osaavia ihmisiä. En myöskään usko että yksityisomistajien taholta löytyisi ymmärrystä puhtaaseen rahan tuhlaukseen. Kai jujuna pitäisi kuitenkin olla tuoton tekeminen. Niin kauan kun ei omisteta edes omaa hallia, saati jotain muita systeemejä on kai turha unelmoida budjetin kasvattamisesta, ja starbojen hankkimisesta. Minä kyllä puhun edelleen oman juniorityön puolesta. On se jo nähty mitä pelkkä surffaileva tähtisikermä saa aikaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
puna-hundi kirjoitti:
Se että jengiin roudataan kovalla rahalla joku elämäänsä väsynyt sotaratsu ei voi pitkällä tähtäimellä toimia...
Minä kyllä puhun edelleen oman juniorityön puolesta. On se jo nähty mitä pelkkä surffaileva tähtisikermä saa aikaan.

Eihän sen nyt tarvitse olla joko tai (junnut tai surffaileva tähtisikermä).
Vahva juniorityö ja sen lisäksi staroja, niin se on siinä!
 

REDNECK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -68
puna-hundi kirjoitti:
Minä kyllä puhun edelleen oman juniorityön puolesta. On se jo nähty mitä pelkkä surffaileva tähtisikermä saa aikaan.


Joo ja sitten kun junnut puhkee kukkaan, joku Jokerit, TPS, Saipa, Jyp poimii kukkaset. Kyllä se vaan on niin että ei mene montaa vuotta kun HIFK pelaa Hjalliksen hallissa, niin se vaan menee.... jos meinaatte pysyä ISONA seurana.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
douppi kirjoitti:
Vahva juniorityö ja sen lisäksi staroja, niin se on siinä!

Jep! Ja lisäksi vielä toimitusjohtaja/urheilutoimenjohtaja, joka edes joskus kävisi katsomassa paikan päällä miten omat A-junnut pelaavat. Saisi Pentti Matikainen edes jonkinlaisen kuvan pelaajista, jotka hänelle on jo valmiiksi scoutattu. Liikaa oli sekin pyydetty. Ei viitsinyt Mr. Matikainen edes sitä tehdä.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Brewer kirjoitti:
Jep! Ja lisäksi vielä toimitusjohtaja/urheilutoimenjohtaja, joka edes joskus kävisi katsomassa paikan päällä miten omat A-junnut pelaavat. Saisi Pentti Matikainen edes jonkinlaisen kuvan pelaajista, jotka hänelle on jo valmiiksi scoutattu. Liikaa oli sekin pyydetty. Ei viitsinyt Mr. Matikainen edes sitä tehdä.
Kauan tätä perseilyä jatkuu IFK:ssa? Ihan uskomatonta touhua. Nyt lähti viimeinenkin kesällä 2001 junnuista nostettu kundi (mm. Pikkarainen, Vihko, Grunn, Viitaluoma, Häppölä, Hirschovits) muualle. Kyllä tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että nämä viisi vuotta ovat olleet epäonnistuneet IFK:lta. Seurassa on käynyt viisi valmentajaa tänä aikana! Yritä nyt siinä kehittää ja kasvattaa junioreita. Tällä kaudella nämä viimeiset mohikaanit (Kimi ja Häppölä) löivät vihdoin itsensä läpi ja kauden jälkeen lähtivät pois. Ei mitään järkeä.

Tässä alkaa pikku hiljaa tulla mieleen, että Matikainen on ikävä kyllä persoonaltaan niin hankala, että jo osittain senkin takia monet neuvottelut menevät puihin ja sillat palavat perässä.

En tiedä, puhuuko Brewer pelkästään omalla suullaan, mutta uskoisin Nybondaksenkin olevan hieman harmissaan esim. Ramstedtin lähdöstä TPS:ään. Varmasti olisi halunnut nähdä oman kundin pelaavan IFK:ssa vielä Kollien jälkeenkin.

Toinen seikka mitä ihmettelen, on Kuitusen lopettaminen. Mies teki monen vuoden hyvän työn kolleissa ennen siirtymistä ylös ja vuoden jälkeen nostaa kytkintä/saa monoa? Miksi tästäkään ei ole ollut mitään informaatiota? Kuka on IFK:n ensi kauden 2.valmentaja?

Kyllä IFK:n touhu näyttää jälleen kerran niin amatöörien puuhastelulta, ettei mitään rajaa. Mutta ei kai tälle mitään mahda. Mielenkiinto koko touhuun tippuu tosin kohta nollaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jake74 kirjoitti:
Kauan tätä perseilyä jatkuu IFK:ssa? Ihan uskomatonta touhua. Nyt lähti viimeinenkin kesällä 2001 junnuista nostettu kundi (mm. Pikkarainen, Vihko, Grunn, Viitaluoma, Häppölä, Hirschovits) muualle. Kyllä tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että nämä viisi vuotta ovat olleet epäonnistuneet IFK:lta.

Ne loput neljä olivat Loppi, Kolehmainen, llkka ja Lamberg, jotka nostettiin ykköseen keväällä 2001 junnuista. Tämä on tosiaan kuin Agatha Christien: "10 HIFK:n a-juniorikiekkoilijaa". Jos viitsisi, niin väsäisin runon mukaillen Agathaa ja faksaisin sen Penalle, mutta ei nyt oikein jaksa nähdä niin paljon vaivaa asian eteen, kun ei sielläkään tehdä mitään kilpailukykyisen joukkueen kasaamisen eteen kaudeksi 06/07. Nyt nimiä pöytään Pena ja ne on oltava oikeita vahvistuksia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jake74 kirjoitti:
Toinen seikka mitä ihmettelen, on Kuitusen lopettaminen. Mies teki monen vuoden hyvän työn kolleissa ennen siirtymistä ylös ja vuoden jälkeen nostaa kytkintä/saa monoa? Miksi tästäkään ei ole ollut mitään informaatiota? Kuka on IFK:n ensi kauden 2.valmentaja?

Tästä minä en ollut tietoinen. Voiko joku vahvistaa.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Kyllä nyt näyttää pahasti siltä, että Pena ja HIFK:n muu johto on aivan pihalla. Mistäköhän herrat meinaa meille niitä pelaajia saada? Ei mitään järkeä päästää Hirsoa ja Häppölää pois ja sitten hankkia jotan Tähtistä tms. kökköä jengiin. Hyi hemmetti. Me ollaan jätkät pulassa......

Pentti! Kerro nyt meille faneillekin vähän suunnitelmista. Miksi kausarit kannattaa hankkia ensi kaudeksi?
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Jake74 kirjoitti:
En tiedä, puhuuko Brewer pelkästään omalla suullaan, mutta uskoisin Nybondaksenkin olevan hieman harmissaan esim. Ramstedtin lähdöstä TPS:ään. Varmasti olisi halunnut nähdä oman kundin pelaavan IFK:ssa vielä Kollien jälkeenkin.

Nybondas on hyvin, miten sen nyt nätisti sanoisin, vittuuntunut mm. case Ramstedtista. Alkaahan tuo Mr. Matikaisen ylimielisyys ja öykkäröinti saada jo pöyristyttäviä mittasuhteita. Ainahan Mr. Matikainen sanoo, että on koska vaan valmis keskutelemaan IFKsta ja jääkiekosta asiallisesti. Noooh, muutaman kerran olen yrittänyt mutta aina on Mr.Matikaisen asiallisuus ollut luokkaa 'mä vedän sua lättyyn' Tyhmä äijä, tyhmä hallituksen puheenjohtaja ja tyhmä hallitus. En tarvitse niitä mihinkään. Palautan kortit toimistolle!
 
tiki10 kirjoitti:
Ei mitään järkeä päästää Hirsoa ja Häppölää pois ja sitten hankkia jotan Tähtistä tms. kökköä jengiin. Hyi hemmetti. Me ollaan jätkät pulassa......

Pentti! Kerro nyt meille faneillekin vähän suunnitelmista. Miksi kausarit kannattaa hankkia ensi kaudeksi?

Hyvin sanottu siellä!

Onko jotain muuta syytä kuin syvä seurauskollisuus, joka saa ihmisiä ensikaudella halliin?

Tämä peruskööri siellä varmaan pyörii, mutta mennäänkö 5000.n yleisöllä tähtisen luistellessa piruetteja jonkun echl.n "maalitykin" kanssa. Muistellaanko me vaan vanhoja katsomossa?

Jos on oikeesti niin ettei ole fyrkkaa, niin sitten ei ole. Myönnetään se rehellisesti ja tsempataan kausi (toivottavasti vain yksi). Oisi tietysti tässäkin tilanteessa ollut mukavempi katsoa omien tsemppia, kuin maalta ostettujen "hifk sydämmien" kaiken likoon laittamista seuran puolesta.

Pena?
 

DoubleT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Sepon punaiset kissat
tiki10 kirjoitti:
Pentti! Kerro nyt meille faneillekin vähän suunnitelmista.

Kyllä Pentti kertoo, kunhan se jossain välissä kerkee...eilen kotiutui viikon Portugalin reissusta ja tänään läks Latviaan...varmaankin skouttaamaan tulevia jamppoja...NOT!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pena sotii kai palkkoja vastaan. Sota joka on hänen kannaltaan ymmärrettävää, mutta jonka hän on tuomittu häviämään. Sekin olisi hyväksyttävää jos hän tekisi sen pienen talousalueen joukkueessa, mutta tämä on saatana HIFK. Se ei pysty enää pitämään kiinni edes omistaan, kun Ässien kaltaiset megaorganisaatiot takoo setelinippuja pöytään.

Ei muuta kuin uusi omat pojat projekti pystyyn niin saadaan kilpalijoille liigapelaajia.

Floppi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK ja Oy Sinebrychoff Ab ovat sopineet jatkavansa menestyksekästä yhteistyötään kausille 2004-2005 ja 2005-2006. Sopimus sisältää myös option kaudesta 2006-2007.


Onko Sinebrychoff kaudella 2006-07 IFK:n yhteistyökumppani?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jake74 kirjoitti:
Kauan tätä perseilyä jatkuu IFK:ssa?

Ei mitään hätää! Kohta kaikkia tyytymättömiä kannattajia tullaan valistamaan propagandayksikön toimesta siitä kuinka mitään ei ole vialla ja mennytkin kausi oli suuri menestys jne.

Olisiko johdon vihdoinkin aika tajuta että heissä ei ole kykyä viemään Ifk-laivaa niihin kirkkaisiin valoihin.
Viimeksikin siihen tarvittiin täysin ulkopuolinen henkilö, joka sitten lopulta ei suostunutkaan sätkynukeksi ja johdon sikarinsytyttäjäksi.

Tämä Ifkin touhu alkaa muistuttamaan todellista farssia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös