Pelitapakeskustelu

[J.Grönvall]

Pelaajan kehittyminen ja "rakentaminen" on kuin taloa tekisi, ei sitä kerralla voi kaikkea tunkea paikalle, vaan homma pitää tehdä pala palalta. Niin että otetaan huomioon lapsen ikä, kehitystaso ja myös mm. herkkyyskaudet.

Varmaan onkin näin eikä kaikkea voikaan kerralla opettaa. Itse olen vain pohtinut sitä, että kannattaisiko suomalaisessa juniorivalmennuksessa oikeasti ihan kylmänviileästi opettaa edes joku pelitapa niin, että jätkät tai tytöt osaavat sen vaikka unissaan. Eli siis toiseen ääripäähän mitä sinä käsittääkseni edustat, opetetaan pienestä asti pari-kolme ratkaisumallia tilanteisiin ja loppu on sen kollektiivin tehtävä.

Saataisiin pidemmällä aikavälillä suomalainen pelitapa ja suomalainen pelaajatyyppi. Olkoon se sitten fyysinen rappaaja joka potkii pitkää mutta luulisi noillekin briteistä töitä löytyvän. Ja parhaat yksilöt sitten oppivat vanhempana koko ajan uutta.

Olihan jääkiekossakin se 90-lukulainen pelitapa aikaan ihan menestyksekäs, vaikka siinä parhaimmillaan jo pakotettiin luopumaan kiekosta, ja sitähän pelattiin Suomessa käsittääkseni laajemminkin.

No tämä oli vain pohdintaa, ei kannanotto siihen mikä on paras tapa. Valevalmentajana tyydyn sanomaan vain, että jotain tarttis tehdä.

 

[steepler]

Ehkä ne sitten ovat pelaajien tilanteen tunnistamista ja reagointia "Meidän pelin" sijaan, mutta kyllä siellä palautellaan ja heitetään pakki-pakki -syöttöjä, avataan välillä suoraan eteenpäin ja niin edelleen.

Minulle on hyvin vaikea uskoa että eri mallit mitä peleissä esiintyvät olisivat pelaajien "reagoimista", siis sellaiset mallit jotka toistuvat pelistä toiseen.

Esimerkiksi Rangers pelasi aina viivelähdöt viime keväänä playoffseissa niin että toinen pakki oli sijoittunut kiekollisesta suoraan sivulle, yksi hyökkääjä pyöri jossain omalla siniviivalla ja kaksi muuta hyökköyssinisellä, usein pakki lähti kuskaamaan kiekkon maalin takaa tai kiskaisi jonkun pitkän syötön. Viivelähtöjä saatettiin pelata sellaiset 4-5 erässä parhaimmilaan, toki oli eriä joissa ei pelattu yhtään, mutta kuitenkaan erityisen harvinaisia eivät olleet.

NHL:ssä olen ihmetellyt sitä että miksi monet joukkueet haluavat pelata niin pitkillä etäisyyksillä, esimerkiksi juuri viivelähdöt pelataan usein niin että 2 hyökkääjää pyörii jossain hyökkäysinisellä ja kolmaskaan ei kovin alhaalla välttämättä tule. Mikä idea tässä on? Mitä nyt olen katsonut niin ei viivelähdöistä kovin kummoisia hyökkäyksiä tule kun usein kiskotaan pitkiä syöttöjä, tosin mitään tilastointia ei minulla ole olemassa. Ihmettelen vain että millä valmentajat tälläistä pelaamista perustelevat? Onko kyse siitä että halutaan säästää pelaajia luistelulta vai mistä? En vain varsinaista pelillistä perustetta keksi ilmiölle?

Uskallan väittäää että Kings voitti Cupin koska pelasti lyhyillä etäisyyksillä Devilsin prässin puhki. Viivelähtöjä eivät paljon pelanneet (osittain koska Devils karvasi niin korkealta) mutta eivät myöskään kiskoneet pitkiä syöttöjä vaan monesti saattoi olla pienellä alueella omissa koko viisikko josta sitten parilla lyhyellä syötöllä mursivat prässin ja vyöryttivät tasavoimaisia ja ylivoimaisia hyökkäyksiä Devilsin päähän.

En ole juuri Kingsin pelejä tällä kaudella nähnyt. Bostonin pelejä olen muutaman nähnyt ja Boston on harvoja joukkueita jolla etäisyydet pysyvät suhteellisen lyhyinä. Boston saatta aloittaa hyökkäyksiä omista niin että koko viisikko on esimerkiksi aloituspisteiden alapuolella. Rintamahyökkäykset ovat Bostonilla välillä hienoja, usein voisi vaikka viivoittimella osoittaa kuinka pelaajat (kolme hyökkääjää) ovat samassa linjassa keskialueella, ja tämä rintamahyökkääminen toistuu ja toistuu.

 

[J.Grönvall]

Ei täällä jääkiekossa eikä varsinkaan jalkapallossa ole se ollut ongelmana, että junnuille olisi valmennettu liikaa yksilötason ratkaisuvalmiuksia vaihteleviin pelitilanteisiin. Päin vastoin: juuri sitä on valmennettu aivan liian vähän. Tästä johtuu se, että tempon kasvaessa suomalaiset pelaajat tippuvat yksilöinä kyydistä. Ei ole kykyä lukea ja tunnistaa tilanteita nopeasti eikä työkalupakkia niiden ratkaisemiseen oikein. Mitä valmiimpia pelaajat ovat tekemään oikeita päätöksiä ja mitä harjaantuneempia (tekniset taidot) ratkaisemaan tilanteita edukseen, sitä tuloksekkaammin he pystyvät toteuttamaan mitä tahansa pelitapaa.

Ei ole niin mutta lieneekö se juuri ollut kymmenisen vuotta sitten vielä täkäläinen vahvuus. Toisaalta juuri taitotempo on ollut varsinkin futiksessa heikkoutena mutta samalla myös heikot pelikirjat. Hodari toi aikamoisen tuulahduksen siitä tänne valjastamalla koko joukkueen erittäin pelkistettyyn pelitapaan. Tarina kertoo, että hänen mielestään Suomessa oli kaksi jalkapalloilijaa: Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.

Nyt vaikuttaa siltä, että meidän juniorimme ovat kuin tradenomeja, osaavat vähän sieltä ja täältä mutta eivät kuitenkaan hallitse kunnolla yhtäkään pelitapaa.

Jotenkin pitäisi pystyä opettamaan ne ratkaisumallit jotain pelitapaa vasten tai vähintään jotain pelifilosofiaa ajatellen. Jos ajattelee vaikkapa italialaisia kärkipelaajia niin aiemmin juuri nämä Vierit, Inzaghit, Tonit ja kumppanit olivat helvetin "tylsiä" pelaajia mutta erittäin tehokkaita. Heille kun oli opetettu yksi asia: maalinteko. Samoin oli kasvottomia puolustajia ja keskikenttämiehiä jotka osasivat pelata azzurrin paidassa aina. Vuoden 2006 maailmanmestarijoukkueessa esimerkiksi oli periaatteessa kaksi ns. luovaa pelaajaa eli Pirlo ja Totti. Näistäkin sanoisin, että Pirlon loistavuus kuitenkin perustui jo hyvään kollektiiviin johon hän yksilötaidollaan toi sen luovuusaspektin.

Suomalainen käsitys luovuudesta on ollut kovin erilainen, sitä on pidetty jonkinlaisena yllätyksellisen synonyymina, jolloin esimerkiksi hyökkäyspelaamisen organisointi on voitu jättää pelaajan luovuuden varaan.

Luovuus kuitenkin syntyy automaation ja toistojen tuloksena, silloin kun pelaaja tietää ulkoa missä omat kaverit ovat ja mihin mennään syötön jälkeen. Vain silloin voi rikkoa rytmiä ja olla luova.

Onko enää esimerkiksi olemassa suomalaista pelaajatyyppiä? Siis sellaista jolla on tunnistettavat ja leimallisesti suomalaiset vahvuudet. Lähihistoriamme tuntee jalkapallossa lukuisia Euroopassa pelanneita pelaajia joita saattoi luonnehtia fyysisiksi ja kovan työmoraalin omaaviksi pelaajiksi. Samoin jääkiekossa vielä 15 vuotta sitten oli helppo löytää suomalainen pelaajatyyppi, kolmoskentän laituri.

En minä sano, etteikö pelaamisen taito olisi hyödyllistä oppia mutta kaikilta se ei tule luonnostaan. Onko liian radikaalia miettiä jopa sitä, että esimerkiksi toppareiksi ei edes päästetä ketään lyhyttä poikaa? No tällä hetkellä on, koska ei ole mitään suomalaista pelitapaa joka määrittelisi millaisia pelaajia pitäisi eri pelipaikoilla olla.

Minkälainen on vuosimallin 2013 suomalainen pelaajatyyppi jääkiekossa? Onko suomalaisilla junioreilla jotain yhteisiä vahvuuksia tai selkeästi juuri suomalaisen "koulukunnan" merkkejä pelaamisessaan?

Entä jalkapallossa, millainen on suomalainen mediaanipelaaja, mitä hän osaa hyvin, mitä heikosti, millä osa-alueilla hän on vahva ja mihin rooliin ulkomainen valmentaja voisi ajatella suomalaisen juniorimyllyn läpikäynyttä pelaajaa?

Tai vielä spesifimmin, jos valmentaja haluaa tietyn tyyppisen hyökkääjän, niin milloin hän näissä tilanteissa voisi kääntyä suomalaisen juniorimyllyn tuotteisiin?

Meillä viljellään varsinkin futiksessa paljon termejä huippulahjakkuus tai poikkeuksellinen lahjakkuus. Poikkeus mistä?

 

[J.Grönvall]

Oletko, J.Grönvall, tutustunut tähän: SPL valmennuslinja ? Jos et, vilkuile ihmeessä läpi, jotta saamme hieman yhteistä pohjaa keskustelulle.

Minä en jaksa noita Palloliiton power pointeja. Odottelen tuloksia, puhetta tässä maassa on riittänyt aina.

Mutta äkkiseltään katsottuna niin onhan tuokin jo alku.

 

[Tarinankertoja]

En muista, että tällaista olisi maassamme tehty ja nähty ennen Sami Hyypiä Akatemiaa.

Ekös Detman vastaavaa tehnyt ensin koriksen puolella, ja sitä vietiin seuroihin ennen meidän pelin jalkauttamista lätkässä.. ulkomuistista tosin tämä

 

[J.Grönvall]

Tuossahan on nimenomaan määritelty ja julkistettu se kaipaamasi suomalainen peli-identiteetti ihan roolitusten tasolle asti. On linjattu maajoukkueille oma yhtenäinen pelimuoto, jonka jokaiselle pelipaikalle määritellään tietynlainen pelaajatyyppi vaadittavine ominaisuuksineen. Siinä mennään aika pitkälle pelitapaan asti esittämällä hyökkäys- ja puolustuspelin perussyöttö- ja sijoittumisvaihtoehdot murtautumispyrkimyksineen, prässeineen jne. Mikä parasta, (osin vielä vajaassa) materiaalissa määritellään myös harjoittelun linjat ihan pikkujunnuista lähtien tukemaan Suomen pelitapaan sopivien pelaajien kehittymistä. En muista, että tällaista olisi maassamme tehty ja nähty ennen Sami Hyypiä Akatemiaa.

Nyt voidaan aina maajoukkueita julkistettaessa peilata pelaajavalintoja tuossa määriteltyihin ihanteisiin ja periaatteisiin sekä seurata maajoukkueiden otteluissa ihan uudella syvyydellä sitä, miten tavoitellut asiat toimivat tai pysyykö toiminta ylipäätään linjassa.

Tarkennettakoon ihan ensimmäisenä, että peli-identiteetti ei rajoitu maajoukkueiden pelitapaan/pelikirjaan. Se on kansallinen peli-identiteetti, suurissa ja vähän pienemmissä palloilukulttuureissa on oikeastaan kaikissa oma tunnistettava leimansa. Tavallaan siis sikäläinen tulkinta siitä miten vaikkapa jääkiekkoa tai jalkapalloa tulisi pelata. Maajoukkue on aina sitten sen sikäläisen kulttuurin "edustaja" ja jäävuoren huippu.

Mitä tulee tuohon linkkiisi niin nnhan siinä kaikkea kyllä. Ongelma on se miten Sami Hyypiä Akatemia sitten saa kunnon jalansijan. Tampereella osanotto on ainakin ollut melkoisen kehno kuulemani mukaan. Ennakkoasenteet ovat Suomessa syvällä. Itsekin olen tullut vuosien aikana niin kyyniseksi näiden liiton juttujen kanssa, että en enää jaksa toivoa mitään, vaan annan ajan näyttää. Tässäkin tapauksessa peli kertoo kaiken.

Olisihan se hienoa että tuo saataisiin käytäntöön ja oikeasti joskus voisimme nauttia hedelmistä. Tämä ei vielä riitä kuin aluksi.

Haluaisin kuitenkin kuulla onko kenelläkään määritelmiä noista tyypillisistä suomalaisjunioreista tällä hetkellä.

 

[Wäinö#16]

Ville Niemiseltä mielenkiintoisia ajatuksia Esko Seppäsen haastattelussa.

Forsbergin rinnalla pelannut Ville Nieminen: â€￾Barkov jr. on yksi kovimmistaâ€￾ | Jääkiekko | Urheilulehti.fi

Hivenen keskustelussa sivuttiin myös NHL-maailmaa ja pelitapoja siellä ja Nieminenkin puhuu kuinka se ykkösasia NHL:ssä on tahtotila ja reagointipeli. Hivenen olisi aiheessa voinut mennä syvemmällekin ja kuinka Nieminen näkee pelitavan osuuden kokonaisuudessa NHL:ssä, mutta rivien välistä voi lukea, että painotus on aika lailla eri kuin Euroopassa.

 

[tant gredulin]

Oli todella kiinnostava keskustelu. Minulle jäi mieleen erityisesti Niemisen lämmin suhtautuminen Barkoviin sillä tavoin, että koin Niemisen kokevan tärkeänä opettaa nuorille pelaajille sen, mitä itse on oppinut matkan varrella. Nämä nuoret miehet, Barkovit, Armiat, Lehkoset ovat 'kansallisaarteitamme' ja minusta on upea asia, jos kokeneemmat ottavat asiakseen heidän tukemisensa ja eteenpäin auttavan asenteen.

Kaikilla kokeneilla NHL-miehillä ei tunnu kuitenkaan olevan samanlainen tyyli 'kouluttaa' nuoria :)

 

[Osmo Rapeli]

NHL-versiota kiekkokontrollista kannattaa tiirailla vaikkapa Bostonin peleissä. Katselen tässä tallennukselta peliä Washingtonia vastaan, ja vaikka iso ero joukkueiden välillä on fyysisyydessä, Boston pärjää useissa tilanteissa juuri kiekkokontrolliteoilla.

Boston-pakin saadessa kiekon molemmat peruuttavat taaksepäin - b-pisteiden tuntumaan. Kiekkoa ei palauteta läheskään aina oman maalin taakse, mutta kun karvaaja tulee päälle, venähtää karvaavan pelaajan tai karvaavien pelaajien etäisyys tuon nopean peruutuksen ja hidastetun tilanteen pelaamisen ansiosta.

Samaan aikaan Bostonin sentteri tekee terävän luistelun keskisektorilla kohti omia puolustajia, ja pääsee poimimaan kiekon tuosta venähtäneestä välistä hyvinkin vapaasti. Tosin se ei ole tietenkään ainoa optio, vaan pakki-pakilla tai laitaan laitureille avaamalla on yleensä myös paremmin tilaa tämän lyhyen ansiosta - sen sijaan että pakki yrittäisi heti avata kiekkoa koko Caps-viisikon syliin.

Välillä sitten koko viisikko hakee kiekon, ja harvaseltaan otetaan kunnon viivelähtö, palautetaan oman maalin taakse.

Caps avaa peliä kyllä tarkasti ja nopeasti, mutta kun Boston-viisikon etäisyydet ovat tiiviit, pääsee puolustava joukkue ohjaamaan hyökkäystä laitaan, tai sitten kiekko joudutaan viskaamaan päätyyn. Eväät on syöty.

 

[Nwoke]

Laitetaan nyt tänne ketjuun, kun kyse tässäkin hyvin pitkälti pelitapa-asiasta. Tappara oli lähellä jopa runkosarjan voittoa, mutta joukkueen alivoimapeli oli liigan heikointa, aika uskomaton yhtälö. Luulisi, että tuo alivoima on yksi Rautakorven erikoisosaamisen alueista, vai voiko todellakin olla että sen harjoittelu on jätetty aivan kauden viime hetkille?

Oma näkemys miksi se on ollut niin huonoa on se, että tapparanelikko ei ole osannut/halunnut paineistaa vastustajaa tilaisuuden tulleen, vaan neliö on ollut todella passiivinen. Passiivisuudesta huolimatta maalineduspelaaminen on ollut silti välillä täysin luokatonta, vaikka sen maalinedustan pitäisi juuri olla erittäin tiivis. Jokaisen pelin nähnyt jgrönvall osannee kertoa sen todellisen syyn;-)

 

[J.Grönvall]

Oma näkemys miksi se on ollut niin huonoa on se, että tapparanelikko ei ole osannut/halunnut paineistaa vastustajaa tilaisuuden tulleen, vaan neliö on ollut todella passiivinen. Passiivisuudesta huolimatta maalineduspelaaminen on ollut silti välillä täysin luokatonta, vaikka sen maalinedustan pitäisi juuri olla erittäin tiivis. Jokaisen pelin nähnyt jgrönvall osannee kertoa sen todellisen syyn;-)

Heh :)

No itse asiassa jossain vaiheessa oli niin, että lokakuun jälkeen mitattuna Tappara oli sarjan toiseksi paras alivoimajoukkue. Nyt tarvittaisiin tilastonikkari kertomaan miten se loppujen lopuksi meni tuon kanssa, mutta Tapparan kohdalla se alkukauden huono alivoima näkyy edelleen tilastossa. Painotettu tilasto näyttänee kovinkin erilaiselta.

Minusta alivoima on toiminut ihan hyvin jäähymääriin nähden, eli joukkue kamppailee voitosta joka ottelussa huolimatta siitä, että jäähyjä tulee runsaasti.

Tapparan alivoima on passiivinen silloin kun vastustaja saa ne pari-kolme nopeaa syöttöä joilla neliö suitsitaan. Toisaalta yksi huono syöttö aiheuttaa kovankin paineen esimerkiksi Tuukka Mäntylän ollessa kentällä. Mäntylällä on hyvä tyyli noissa tilanteissa eli todella terävä ensimmäinen isku jolla horjutetaan vastustajaa ja sen jälkeen tiukka napautus mailalla kiekkoon.

Minusta se alivoima on ollut hyvässä kuosissa enkä sitäkään näkisi suurena ongelmana. Eniten Tapparan kohdalla mietityttää se pelikurin säilyminen ja riittävän rohkeuden ylläpitäminen otteluiden läpi. Muuten en suuria uhkakuvia näe mutta ennustaminen on turhaa, antaa pelin näyttää kuka on kuka.

 

[MustatKortit]

Sääli muuten, että tämä pelitapakeskustelu on näivettynyt näin pahasti samaan aikaan, kun niitä kauden tärkeimpiä matseja pelataan...

Tämä ketjun ylösnostaminen olkoon oma epätoivoinen kontribuutioni yrittää pelastaa se, mikä pelastettavissa on..:)

 

[J.Grönvall]

Minä jo meinasin aiemmin kirjoittaa mutta tuohon ruudulle ilmestynyt mitään järkevää. Tai no tiedä sitten ilmestyykö siihen yleensäkään muiden mielestä muuta kuin loruja. Tuskin.

Oma huomioni on ollut täysin Tapparan ja HIFK:n sarjassa, eikä se ole tarjonnut mitään yllätyksiä. Tappara pelaa omalla tutulla pelikirjallaan monipuolista kiekkokontrolliin perustuvaa jääkiekkoa, jossa tilanteiden tunnistaminen on isossa roolissa. Suoritustaso on korkea joskin parannettavaa on edelleen laatutekijöissä, kuten syötöissä ja ajoituksissa.

Syöttöpelissä käytetään, sanoisinko jopa poikkeuksellisen, paljon erilaisia syöttösuuntia eteenpäin menevässä hyökkäyksessä. Tämä pätee etenkin suorissa hyökkäyksissä. Kulmapeliä joukkue käyttää verrattain vähän, ainoastaan Koskirannan ykkösketju hyödyntää tätä ajoittain.

Tapparan ylivoima on ollut tehokasta. Molemmissa ketjuissa pelaa neljä hyökkääjää sekä yksi puolustaja. Ykkösylivoimassa Tuukka Mäntylä on viivassa ja toisessa ylivoimassa paukuttaa Teemu Aalto. Ykkönen on rakennettu kätisyyksiltään siten, että Dragan Umicevic pelaa vasemmalla ja Antti Erkinjuntti oikealla. Jarko Koskiranta hoitaa maalinedustan ja Chris Connolly tarjoaa syöttökolmiota päädystä.

Tappara käyttää yläkolmiota jossa pääosassa ovat mainitut Mäntylä, Umicevic ja Erkinjuntti tai vaihtoehtoisesti Aalto, Barkov ja Lucenius. Kiekko kierrätetään nopeilla syötöillä ja sekä laidalla olevat hyökkääjät, että viivassa oleva pakki muodostavat laukaisu-uhan. Hyvin paljon haetaan myös neliön läpi kovia ja pitkiä syöttöjä.

HIFK on antanut huomattavan paljon tilaa Tappara yläkolmiolle ja toisaalta välillä sen alivoima ylipelaa voimakkaasti jolloin Tappara repii neliön auki hetkessä.

Tapparan alivoima on muistaakseni perinteinen timantti, joka on vähän sellainen piilopassiivinen, eli pelaavat tiukasti keskikaistan kiinni mutta paikan tullen annetaan terävästi paine kiekolliseen. Tuukka Mäntylä on tämän pelitavan suvereeni hallitsija, kiitos räjähtävän liikkeensä ja hyvän voimantuoton joka mahdollistaa vastustajan horjuttamisen.

HIFK ei liikuta kiekkoa lähellekään niin paljoa ylivoimalla ja pelaa muutenkin enemmän perinteisellä kahden puolustajan systeemillä. HIFK:n ongelma onkin siinä, ettei se saa neliötä tarpeeksi liikkumaan ja siten pääse ihan ykkössektorin paikkoihin.

Mitä ihan tasakenttäpeliin tulee, niin Tappara käyttää paljon viivelähtöjä ja palautuksia. Erona siihen perinteiseen tyyliin on se, että se tekee tätä vähän Pekka Virran KalPan tyyliin myös oman sinisen päällä. Lauantaina seurasin tätä hetken erityisen tarkasti ja useamman kerran Tappara sai HIFK:n ohjauspelimuodon hajalle kärsivällisellä puolustajien syöttöpelillä. HIFK:n kärkikarvaajan takana on valtavasti tilaa, eikä joukkue oikein osaa reagoida siihen jos kärkikarvaaja pelaa itsensä ulos.

Sinänsä se HIFK paketti on tiukka 1-4 (tai miksei 1-2-2) jossa keskikaistasta otetaan tila pois. Rautakorpi on kuitenkin harjoituttanut hyvin oman hyökkäyspelin ja Tappara pystyy hienosti pitämään liikkeen yllä jopa sinisten välissä.

HIFK on selkeästi parhaimmillaan, kun se pääsee rintamahyökkäyksiin ja pystyy lyömään kiekkoa Tapparan selustaan. Avausotteluista poiketen se tuli nyt alhaalta asti rintamassa ja ulkomaalaiset Corey Elkins, Mika Hannula ja Joakim Eriksson osaavat tämän.

HIFK pyrkii luomaan maalipaikkoja kamppailupelaamisen kautta ja enimmäkseen viivasta. Tappara puolustaa vahvasti yhdistettyä miestä ja aluetta, ja harvoin jos koskaan hukkaa pelaajia omalla alueellaan. HIFK:n keskeisin ongelma on ollut se, ettei se pääse keskisektorille käytännössä lainkaan, etenkään kulmista. Suorat hyökkäykset Tappara puolustaa pois melko tehokkaasti, eikä HIFK:n pelinopeus riitä tällä hetkellä murtamaan Tapparan ohjauspeliä.

Tapparalla on arsenaalissaan vielä esimerkiksi vahva koko viisikon prässipelaaminen mutta sitä ei ole toistaiseksi edes juuri tarvittu. Joukkue on yksinkertaisesti niin monipuolinen, että HIFK:n yritykset on tähän mennessä saatu nollattua ihan omalla reagoinnilla.

Rautakorpi onkin vienyt tämä Meidän peli-ajattelun melkoisen pitkälle ja Tappara osaa hyvin tunnistaa tilanteet. Se on juuri se seikka mikä asettaa kovan haasteen HIFK:lle, sillä sen olisi joko oltava ylivertainen yhdellä osa-alueella tai pystyttävä samaan reagoinnin tasoon. Toistaiseksi molemmat ovat jääneet haaveeksi ja HIFK on ollut hyvin kaukana voitoista. Voisi jopa sanoa, että numerot kaunistelevat, paremmin viimeistelevä joukkue olisi lyönyt todella rumat luvut tauluun HIFK:ta vastaan.

Lisätään vielä omana huomiona loppuun, että Tapparan taktiikka on jopa hippasen ylimielisen oloinen siinä, että johtoasemassa se ei tee mitään ylimääräisiä liikkeitä. Ajoittain kiekko ja pelin virtaus jopa suosiolla luovutetaan vastustajalle ja tavallaan katsotaan mitä sillä on tarjota. Tarvittaessa, esim. tasoituksen tullessa, joukkue pystyy kuitenkin ottamaan pelin virtauksen haltuun ja nostamaan pelinopeutta selvästi. Tuo on todella harvinaista.

Parhaimmillaan viisikkopeli toimii niin hyvin, että kentällä näyttäisi olevan yhdet aivot viiden sijaan. Kollektiivi toimii ja ehkä se on juuri tämä asia missä HIFK on niin paljon perässä, etenkin kun sen kokoonpano elää jatkuvasti.

 

[Nwoke]

Jokos tuo alivoimatimantin pelaaminen on sinne suuntaan auennut;-) Joskus oli vaan pientä väittelyä Sihvosen tuottamasta videosta, jossa Kärppien timantti oli aivan kuutamolla ja Blues sai helpohkon ylivoimamaalin.

Asiaan. Tapparan ylivoima on ollut kyllä kerrassaan upeaa katseltavaa. Todella monipuolista pelaamista höystettynä suurella yksilötaidolla. Itse joskus kirjottelin ja kaipasin ylivoimiin enemmän maalintakana pelaamista. No ei Tapparakan täysin maalin takaa pelaa, mutta osaaa tehdä viivalle hienosti tilaa käyttämällä kiekkoa välillä kulmassa, juuri näiden harkittujen kolmiopelien ansiosta. Tuo alakolmiohan olisi helppo pelata timantilla pois, jos kiekko kiertäisi vain alakolmion pelaajilla, mutta Tappara hajottaa tuon timantin ihaltavasti käyttämällä sitä kiekkoa myös päädyssä ja välillä sieltä sitten myös ajetaan maalille, jolloin alivoimanelikon pelaaminen on aina vain vaikeampaa.

 

[J.Grönvall]

Jokos tuo alivoimatimantin pelaaminen on sinne suuntaan auennut;-) Joskus oli vaan pientä väittelyä Sihvosen tuottamasta videosta, jossa Kärppien timantti oli aivan kuutamolla ja Blues sai helpohkon ylivoimamaalin.

Oli kai sitä väittelyä joo, jostain modernista timantista. Kyllä timantti sinänsä ihan tuttu on, ei se ole vaikea oppia. Enemmän se väittely taisi koskea sitä oliko siinä kyseisessä tilanteessa muotona timantti vai joku muu.

 

[Nwoke]

Kyse taisi olla siitä, että timantin keskitason pelaajilla on vastuu peittää alakolmion laidoilla pelaavien laukaukset ja tästä johtuen timantti voi joutua jättämään maalinedustalle 1-2 tilanteen silloin kuin kiekko pyörii alakolmion lavoissa. Timantti toki heti liikkuu ja muuttaa muotoaan, kun kiekko pelataan syvempään tai alakolmion laitureille.

Selkeämmin sanottuna - Alivoimanelikko jättää miesylivoiman sinne, ketkä ovat kauimpana kiekosta. Itse väitit videossa, että Kärpät pelasi oikein kuin kaksi pakkia taisteli maalinedustalla miehiä vastaan, vaikka kiekko oli viivassa. Timantissa ei ole tarkoitus pelata iholta yhtäkään pelaajaa, niin kauan kuin kiekko pyörii alakolmiolla.

 

[J.Grönvall]

Kyse taisi olla siitä, että timantin keskitason pelaajilla on vastuu peittää alakolmion laidoilla pelaavien laukaukset ja tästä johtuen timantti voi joutua jättämään maalinedustalle 1-2 tilanteen silloin kuin kiekko pyörii alakolmion lavoissa. Timantti toki heti liikkuu ja muuttaa muotoaan, kun kiekko pelataan syvempään tai alakolmion laitureille.

Selkeämmin sanottuna - Alivoimanelikko jättää miesylivoiman sinne, ketkä ovat kauimpana kiekosta. Itse väitit videossa, että Kärpät pelasi oikein kuin kaksi pakkia taisteli maalinedustalla miehiä vastaan, vaikka kiekko oli viivassa. Timantissa ei ole tarkoitus pelata iholta yhtäkään pelaajaa, niin kauan kuin kiekko pyörii alakolmiolla.

Joo, mahdoton muistaa ulkoa, joku tuollainen siinä oli. Mutta kuten sanottua, timantin pelaaminen on yksinkertaista ja loogista.

 

[Nwoke]

Tuosta Rautakorven monipuolisesta pelaamisesta olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää tarkalleen, miten tämä prosessi on keväästä eteenpäin viety läpi. Itselläkään kun ei sitä valmentajakokemusta ole, niin kiinnostaisi todella tietää miten tämä pelitapa on viety pelaajille ja missä aikataulussa - aina videopalavereista sinne jääntason harjoitteluun ja palautteen antamiseen. Ja ihan yleensäkin kuinka tämä kaikki tapahtuu, miten pelaajat ottavat sen keskenään vastaan ja kuinka paljon pelaajat keskenään puhuvat asioista, sekä mikä on valmennusjohdon ja pelaajien välinen kommunikointitaso. Lisäksi kuinka paljon kauden aikana harkitusti kokeillaan eri asioita itse peleissä ja kuinka valmentajat nämä kokeilut käsittelevät ja tekevät tarvittavat johtopäätökset.

Ei kai näiden asioiden sisälle pääse kuin olemalla itse mukana kauden tapahtumissa, sillä tuskin kukaan valmentaja haluaa tai katsoo tarpeelliseksi näitä sen enempää julkisuuteen puida. Toisaalta, onko kukaan näistä ollut niin kiinnostunutkaan, että haluaisi tarkalleen tietää kaikki pienimmätkin yksityiskohdat:-)

 

[J.Grönvall]

Onko JYPin tai Ässien otteita enemmän seuranneita ketjua lueskelemassa, jos saisimme niistä hieman analyysia puolivälierien jälkeen? JYPiä ehdin nähdä sen neljännen ottelun lopulla ja vahvalta joukkueelta vaikuttaa, Ässiä en ole ehtinyt seuraamaan lainkaan. Toki myös Lukon ja Jokereiden kannattajat ovat tervetulleita.

Tapparan osalta voisi sanoa, että hurmoksellisen alun jälkeen myös pelitapa vähän suli, tai sitten Rautakorpi muutti sitä tietoisesti. Etenkin kahdessa viimeisessä ottelussa pelin avaamista oli kategorisesti nopeutettu ja joukkue lähti usein puolinopeilla. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole tilastoa tukemaan tätä asiaa, ainoastaan ruudulta nähdyt pelit.

Jos tämä on Rautakorven tietoinen valinta, niin minä en pidä sitä kovin järkevänä pidemmän päälle. Nyt esimerkiksi HIFK pääsi vähän senkin johdosta sarjaan osittain kiinni, tunne niin sanotusti vei liikaa pelaajia. Ymmärrän, että tunnetta halutaan ja sitä tulee väkisin näissä peleissä mutta tässä suhteessa eniten yllätti juuri puolustuksen kokenut osasto, joka alkoi ylipelaamaan tai pelkäämään vähän tilanteesta riippuen.

On oletettavaa, että Barkovin ja Connollyn vammojen osoittautuessa pahemmiksi Tapparan tulee tukeutua entistäkin tiukemmin omaan pelisapluunaansa. Sillä on reservissä työteliäitä ja kurinalaisia pelaajia, joten tuo ei tuota ongelmaa, laadun heikkeneminen sen sijaan tuottaa.

Viimeisten kuuden erän aikana Tappara pelasi kaksi suorastaan heikkoa erää (neljännen ensimmäinen ja viidennen kolmas) tasaviisikoin ja pitääkin osittain paikkansa, että erikoistilannepelaaminen ratkaisi jatkopaikan. Joukkue luopui kiekottelusta ja toisaalta teki sitä myös heikkolaatuisesti jolloin HIFK pääsi iskemään syvään kiinni. Huonojen syöttöjen tuoma väärä johtopäätös usein on pelin "nopeuttaminen", eli suomeksi kiekon toimittaminen nopeammin alueelta pois. Kuten tämäkin sarja osoitti, niin tuo ei lähellekään aina ole edes varsinaisesti peliä nopeuttava toimenpide.

Tappara ei tällä hetkellä vaikuta joukkueelta joka voisi ottaa finaalipaikan tänä vuonna. Pelissä on paljon hyviä elementtejä mutta edelleen pelitapakuri löystyy välillä liikaa. Toinen asia on hyökkäyspelaaminen, jossa joukkue ei pysty tuottamaan pitkiä hyökkäyksiä ja täten puolustamaan, vaan se luottaa enemmän passiiviseen ohjauspeliin ja PAPPiin. Näkemykseni mukaan tuo ei riitä esimerkiksi JYPiä vastaan. Vaikka Tappara on kamppailupelaamisessa hyvä niin JYP on siinä Suomen paras ja sen lisäksi JYP on siinä pelissä aina kotikentällä.

Tapparan paras ase olisi laskea tempoa ja laittaa kiekko töihin mutta juuri nyt merkit ovat sellaiset, että se ei edes halua tehdä sitä. Toki on mahdollista, että tämä HIFK-sarja antoi myös sen tarvittavan kokemuksen tämän osa-alueen tarpeellisuudesta.

Joukkueen pelilliset ja henkiset johtajat ovat ehkä Jarno Koskirantaa ja Teemu Aaltoa lukuunottamatta enemmän juuri tunnepuoli edellä peliä lähestyviä pelaajia, esimerkkinä Ville Nieminen, Tuukka Mäntylä ja Markus Kankaanperä. Arvioin, että juuri tämä asia vaikeuttaa pragmaattisen pelikirjan täsmällistä toteuttamista, eli juuri sitä asiaa jota Tappara tarvitsisi päästäkseen finaaliin asti.

 

[ultras]

Tapparan paras ase olisi laskea tempoa ja laittaa kiekko töihin mutta juuri nyt merkit ovat sellaiset, että se ei edes halua tehdä sitä. Toki on mahdollista, että tämä HIFK-sarja antoi myös sen tarvittavan kokemuksen tämän osa-alueen tarpeellisuudesta.

Ei sitä yksistään niin helppo ole tehdä, kun HIFK osasi heittää haasteen. Ennakkoon IFK vaikutti todella hitaalta ja ponnettomalta hyökkäyssuuntaan. Kuten näit esimerkiksi ensimmäisen pelin niin kuinka Tappara olisi voinut sitä hitauttaa? IFK makasi täysin oman puolustusalueensa sisällä. Mielestäni ainoa vaihtoehto on silloin lisätä tempoa heittelemällä kiekko ränniin ja halukkaita perään, yrittää tätä kautta IFK:ta avaamaan omaa hyökkäyspeliään johon pystyisi iskeä, ei kiinnostanut hyökkäyspeli IFK:ta tuossa pelissä. Tappara yritti pakki-pakki-pakilla saada IFK:ta houkuteltua karvaamaan ja välillä siinä onnistuikin erittäin hyvin, ensimmäisessä Helsingin pelissä paremmin.

Uskon Tapparan ja Rautakorven ajatelleen väsyttää HIFK:n, koska niin hitaalta joukkue ennakkoon vaikutti ja tätä tuki pari ensimmäistä peliä. Kenties oli osa Summasen omaa taktiikkaa ja osasi bluffata sitä kautta IFK:n tekemistä, ei se loppupeleissä niin etana ollutkaan. Tappara kuitenkin uskoi pitkässä juoksussa tämän pelitavan vievän joukkueen jatkoon ja mielestäni se oli oikea tie johtuen IFK:n pelikuormasta.

Mitä Tapparan tuleviin peleihin tulee niin tiedät varmasti Tapparan olevan melkoinen kameleontti pelitapansa suhteen. Väitän Tapparaa liigan monipuolisimmaksi sen suhteen. Itse ainakin uskon vahvasti Tapparan finaalipaikkaan oli vastus kuka tahansa, syy on siinä, että Tappara osaa muokkautua tilanteeseen. Suurimman kysymysmerkin aiheuttaa Barkovin poissaolo, jonka puuttuminen puolustussuuntaan on todella paha menetys.

 

[J.Grönvall]

Ei sitä yksistään niin helppo ole tehdä, kun HIFK osasi heittää haasteen. Ennakkoon IFK vaikutti todella hitaalta ja ponnettomalta hyökkäyssuuntaan. Kuten näit esimerkiksi ensimmäisen pelin niin kuinka Tappara olisi voinut sitä hitauttaa? IFK makasi täysin oman puolustusalueensa sisällä. Mielestäni ainoa vaihtoehto on silloin lisätä tempoa heittelemällä kiekko ränniin ja halukkaita perään, yrittää tätä kautta IFK:ta avaamaan omaa hyökkäyspeliään johon pystyisi iskeä, ei kiinnostanut hyökkäyspeli IFK:ta tuossa pelissä. Tappara yritti pakki-pakki-pakilla saada IFK:ta houkuteltua karvaamaan ja välillä siinä onnistuikin erittäin hyvin, ensimmäisessä Helsingin pelissä paremmin.

Ottelusarjan sisällä HIFK kuroi koko ajan pelitapa-eroa umpeen. Mielestäni loppua kohden Tappara oli joka alkoi enemmän lipeämään kuitenkin siitä peruspelistään ja siirtyi enemmän pystysuunnan jääkiekkoon. Tämä taasen sopi puolestaan HIFK:lle hyvin.

Tappara nimenomaan pitää yllä korkeaa pelinopeutta, eli "tempoa", noilla syöttöketjuillaan. Ja hitailla pakki-pakki-pakki-syötöillä ei houkuteltu HIFK:ta ansaan, vaan pidettiin yllä virtausta ja näin ollen myös pelinopeutta. Johtava sanoisi tähän, että välillä on hidastettava jotta voi olla nopeampi. Kiekkohan liikkui aivan upeasti ajoittain ja silti Tapparan peli eteni koko ajan.

Sen sijaan tuo puhdas tilaa voittava jääkiekko alkoi olla myrkkyä Tapparalle, tai ainakin se toi HIFK:n sarjaan mukaan. Summasen kunniaksi on annettava se, että hän organisoi todella nopeasti HIFK:lle alhaalta lähtevät rintamahyökkäykset, joita esim. Pasi Sormunen ei lopulta lainkaan saanut perille.

Eli näkemykseni on, että Tappara oli itse asiassa nopeampi joukkue ensimmäisissä kuin viimeisissä otteluissa, vaikka se ulospäin välillä näyttää siltä, että kaukalossa vain seisoskellaan. No kiekko ei seisoskele.

Mitä Tapparan tuleviin peleihin tulee niin tiedät varmasti Tapparan olevan melkoinen kameleontti pelitapansa suhteen. Väitän Tapparaa liigan monipuolisimmaksi sen suhteen. Itse ainakin uskon vahvasti Tapparan finaalipaikkaan oli vastus kuka tahansa, syy on siinä, että Tappara osaa muokkautua tilanteeseen. Suurimman kysymysmerkin aiheuttaa Barkovin poissaolo, jonka puuttuminen puolustussuuntaan on todella paha menetys.

Ehdottomasti on kameleontti mutta pitää huomioida myös vastustaja. JYP on Tapparaa parempi tilan voittamiseen perustuvassa jääkiekossa ja siksi Tapparan pitäisi mielestäni palata siihen HIFK-sarjan kahden ensimmäisen ottelun pelaamiseen. Ja siinä pitäisi pysyä, vaikka muutama huono syöttö joskus saisikin paineen omiin.

Esimerkiksi viidennessä ottelussa Tapparan viisikko alkoi jo hajoilla omalla alueella vaarallisesti, tämä taas tuottaa paniikkiratkaisuja. Ottelusarjan alussa Tappara purki HIFK:n prässiviritelmät kylmän viileästi syöttelemällä, mikä taas selkeästi turhautti HIFK:ta. Heti kun HIFK huomasti, että sen pelitapa alkaa purra sillä oli luonnollisesti vaikutus myös mentaalipuolella, molemmille joukkueille.

Keskeisin ero JYPin ja HIFK:n välillä on puhtaasti laatu. Sellaisella perinteisellä taistelujääkiekolla JYP tulee sarjan viemään. Myös se mitä olen kuullut Ässien pelaamisesta ja sen vähän mitä runkosarjassa ehdin näkemään, kertoo siitä, että kyseessä on hyvin laadukas joukkue viisikkopelaamisessa. Nyt on tietysti mielenkiintoista jos Ässät tosiaan on siirtynyt enemmän pystysuunnan jääkiekon joukkueeksi, tuo olisi Tapparalle kuin myöhäinen joululahja.

Ja sitten tämä meneekin jännäksi jos vastaan luistelee Lukko. Raumalaiset olivat Kärppiä vastaan täysin telineissä mutta nyt ovat jo menossa välieriin. Siellä on hirmuiskussa oleva maalivahti ja pari tulikuumaa pelaajaa mutta pelitavallisesti Lukko on edelleen arvoitus minulle.

 

[Nwoke]

Näin vain viimeisen Raumalla pelatun Lukko-Jokerit -pelin ja siinä Jokerit oli kyllä pelitavallisesti todella pahasti kipsissä. Pekka Virta toi asian moneen kertaan hienosti esille, kun "kritisoi" Jokereiden avauspelaamista joka meni kovassa painetilassa aivan liikaa yksilösuorituksiksi. Tämä aiheutti myös sen, että Jokerit ei ehtinyt koko viisikon voimin karvaamaan, puhumattakaan taklauksista. Hyökkäspäässä Virta puolestaan kaipasi pidempiä hyökkäyksiä, jotta raumalaisten puolustus olisi oikeasti väsynyt ja joutunut ottamaan jäähyjä. Jokereilla ei ollut aikomustakaan pelata pitkiä hyökkäyksiä, vaan aivan uskomattomia roiskaisuja kulmista kohti Vehasen hanskaa, kun vaihtoehtona olisi ollut kiekon suojaaminen ja kulmamyllyjen jauhaminen. Todellisten maalipaikkojen luonti oli helsinkiläisiltä todella vaikeaa 5-5- pelissä ja Vehanenkin pääsi lopulta kohtuu helposti vaikka torjuntoja kertyi isohko määrä.

Lukko osaa puolustaa, ja etenkin keskusta on tiivis jolloin Vehanen kyllä hoitaa loput. Tappara tuskin sortuu kumpaankaan Jokereiden tekemistä virheistä ja etenkin tuo Lukko-puolustus tullaan kyllä aivan eri tapaan testaamaan kuin mitä eilen nähtiin. Kulmapelin ja pidemmät hyökkäykset Tappara nimittäin osaa.

 

[TosiFani]

... Nyt on tietysti mielenkiintoista jos Ässät tosiaan on siirtynyt enemmän pystysuunnan jääkiekon joukkueeksi, tuo olisi Tapparalle kuin myöhäinen joululahja...

Ässien valmentaja Kaukoranta kertoi ennen runkosarjan viimeistä Kalpa peliä, että he reagoivat Kalpan avaustyyliin täyttämällä keskustan. Tämä kertoo minusta Ässien kykyyn muokata pelaamistaan vastustajan mukaan. Ässien pelitapaan on kuulunut koko kauden ajan kiekollinen pelaaminen, tarpeen mukaan kiekko palautetaan ja viisikko kootaan.

Pelin nopea kääntäminen on Kiven pelifilosofiassa korkealla. Syksyllä tämä ei toiminut, tilanteita ei tunnistettu tarpeeksi rohkeasti, keväällä tämä on toiminut hyvin. Ässät lähtee tilanteen salliessa nopeasti, mutta ei ole tästä huolimatta minun mielestäni pystysuunnan joukkue.

Lisäksi pelitapa vaihtelee ketjujen välillä.

Ässien tämän kevään tehoketju, Sillanpään ketju, pelaa aikalailla puhdasta pystysuunnan peliä, kiekko maalin lähelle ja kulmapelin jälkeen maalille. Ketjun laiturit, Mutanen ja Brodin, ovat hyviä luistelijoita ja vahvoja kulmavääntäjiä, Sillanpää yleensä varmistelee pakkien välissä. Ketju pelaa noin 12 minuuttia pelissä, näin energia riittää aktiiviseen pelaamiseen.

Aaltosen nelosketjun tehtävä on toimittaa kiekko vastustajan päätyyn ja antaa tulosyksiköille lepoaikaa.

Uusikartanon ja Niemen ketjut pelaavat taas kiekollista peliä, joihin kuuluu rintamahyökkäykset ja kiekon hallinta. Kivi peluuttaa varsinkin Niemen ketjua paljon, mikä pakottaa sen järkevään pelaamiseen.

 

[siffa]

Hienoa huomata, miten täällä keskustellaan tällä hetkellä tämän kauden neljän parhaan SM-liigajoukkueen; Tapparan, JYP:n, Ässien ja Lukon pelikirjoista. Itse tulen antamaan panokseni siihen keskustelunn, jossa peli peliltä seuraan joukkueiden hyökkäyksiinlähtöjä omalta puolustusalueelta. Siitä selviää, pelaako joukkue nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa vai rytmittääkö (hidastaako) se omalta puolustusalueelta lähteviä hyökkäyksiä nopeiden ja puolinopeiden hyökkäysten lisäksi HVP-hyökkäyksiinlähdöillä. Juurikaan muuhun en pysty, koska katson pelit vain kerran ja suorana. Tähän asti tilastointini perusteella jokaisella neljällä SM-liigan parhaalla joukkueella on pelikirjassaan kaikki edellä mainitsemani kuusi hyökkäyksiinlähtöä. Dufva, Ahosta puhumattakaan, ei ole enää aiemmin menestystä tuottaneen pystysuunnan jääkiekon peluuttaja, vaan pelikirjaa on päivitetty myös kiekkokontrollilähdöillä. Rautakorpi hallitsee kaikki hyökkäyksiinlähdöt ja sieltä on odotettavissa ottelu- ja pelitilanteen mukaisesti mitä vain. Kivi pystyy harjoituttamaan ja peluuttamaan myös monipuolista hyökkäyspeliä.

Tämän kauden parasta Meidän Peliä olen seurannut KHL:n konferenssifinaaliotteluista. Kaikki finaalijoukkueet SKA Pietari, Dynamo Moskova, AK Bars Kazan ja Traktor Tsheljabinsk rytmittävät hyökkäyksiään HVP-lähdöillä. Dynamo Moskava pelaa jopa jukkajalosmaisia organisoituja viivelähtöjä sentterin kautta enemmän kuin Jukka Jalosen SKA Pietari, joka pelaa laitureille ja heittää usein päätykiekon punaviivan jälkeen.

Viimeöinen NHL-peli San Jose Sharks-Detroit Red Wings oli kiekkokontrollimielessä positiivinen peli. Siinä ei roiskittu NHL-tyyliin kiekkoa vain ylöspäin vaan pyrittiin lyhytsyöttöpelillä etenemään keskialueen yli. Positiivinen kokemus kiekkokontrollipelin kannattajalle.

 

[MustatKortit]

IS Videotuomarit ottavat tänään ilmestyneessä, uusimmassa jaksossaan myös hitusen kantaa pelitavallisiin asioihin.

Rantasen mielestä suomalainen jääkiekko on liiaksi jumittunut pelitavallisiin höpöhöpö-juttuihin ja enemmän pitäisi kiinnittää huomiota yksilötason valmennukseen jne.

Jotta en laittaisi sanoja Rantasen&co suuhun, niin tästä linkistä katsomaan itse ohjelmaa:

Videotuomarit: Tkiekko - Ilta-Sanomat