Playoffeissa se ei riitä sarjan voittoon, joten siinä mielessä se on väärä. Ja kyllä se ihan tässä reaalimaailmassakin toimii, että kiekottelemalla puret sen paineen. Siinä on ajatuksena juuri se, että tapetaan se momentum ja varsinkin vieraskentällä sillä on aivan mieletön vaikutus molempien peliin.
Esimerkiksi JYP on ollut jo Risto Dufvan päivistä asti vaarallinen kääntämään peliä lyhyellä kentällä, eli kiekkoa ei tosiaan ehdoin tahdoin kannata luovuttaa puoleen kenttään. Ässiä vastaan tiivis ja tylsä keskialueen trap on ensimmäinen ase, sitten tulevat nämä perinteiset kaksinkamppailut ynnä muut itsestäänselvyydet.
Se on minun pelilogiikaani vastaan, että tämä roiskiminen väsyttäisi karvaavan joukkueen, minä näen asian juuri toisinpäin eli joukkue joka joutuu jatkuvasti reagoimaan väsyy nopeammin. Siksi aina sanotaan, että on tärkeää pystyä pelaamaan omaa peliä
JYPin ja yleensäkin pelin kääntäminen on jotain aivan muuta kuin purkukiekon jälkeinen hyökkäys. Pelin kääntäminen alkaa siitä, kuin vastustajan hyökkäys menettää kiekon keskialueella/siniviivalla tai jopa hyökkäysalueella, jolloin "JYP" lähtee monin miehen voimin kohti hyökkäysuuntaa ja samaan aikaan kiekon menettänyt joukkue on useimmiten luistelusuunnassa kohti hyökkäyspäätyä, joka aiheuttaa omat haasteensa ehtiä puolustusasemiin vastustajan mennessä jo kovaa vauhtia kohti toista päätyä.
Ei tämä roiskiminen suoraan väsytä sitä vastustajaa, se on vain yksi lääke vastustajaa vastaan joka pelaa karvauspeliään korkealla tasolla. Kiekollinenpeli on omissakin papereissa kaiken perusta, mutta purkukiekkojen lyöminen tietyillä hetkillä on oiva ase. Vähän sama kuin jalkapallossa joku pitkäpallo voi välillä toimia loistavasti, mutta ei sitä tarvitse koko aikaa viljellä.
Ihanteellinen purkukiekko tulee pleksin kautta ikävänä pomppuna vastustajan siniviivalle, jossa pakki joutuu lyömään kiekon takaisin vastustajan päätyyn, kunhan purkukiekon antanut joukkue osaa paineistaa välittömästi. Hyökkääjät ovat useimmiten paluumatkalla ykkösvaiheen karvauksesta ja mikäli he ovat jo ehtineet pois paitsiosta, niin ainakaan täydestä vauhdista sinne päätyyn ei uudestaan ehditä - luistelumatkat pitenee ja energiaa kuluu. Tästä usein seuraa se, että karvaus ei ole toisessa vaiheessa enää niin aggressiivinen, koska pelaajat eivät ehdi karvaamaan ajoissa ja ronkun heittänyt joukkue saa rauhoittaa peliä sekä rakentaa sen kuuluisan hitaan lähdön. Tappaa se kiekottelukin vastustajan paineen ja sen pahimman momenttumin, mutta siinä on suuri riskitaso mikäli vastustaja osaa karvata hyvin ja koko joukkueella.
Tapparaa kun olet seurannut todella paljon, niin omaan silmään on häirinnyt nimenomaa se, että kotipeleissä joukkue pyrkii liikaa kiekottelemaan omassa päässä, joka on aiheuttanut paljon kiekon menetyksiä ja pitkiä pyörityksiä vastustajalle. On tietenkin hyvä, että kiekollista peliä harjoitellaan, mutta saisi siihen harjoitteluvaiheeseenkin enemmän kuulua niiden jutilaronkkujen heittely tukalissa tilanteissa. Meinataanko pudotuspeleissä jatkaa samalla tyylillä, vai meneekö peli riskittömämpään suuntaan? Ainakin tilanteiden tunnistuksessa povaan ongelmia, jos aletaan riskittömästi välillä purkamaankin, koska tuntuu että koko runkosarja on pyritty kiekottelemalla tuomaan peliväline pois omalta alueelta. Myös tunnetaso tuntuu olevan välillä hukassa, joka on ainakin osittain seurausta tästä oman alueen seisovin jaloin tapahtuneista kiekotteluyrityksistä.
Miten itse lähtisin pelaamaan Poriin Ässiä vastaan? Alkuun todella riskitöntä oman alueen kiekkoa, kova prässi keskialueella ja vastustajan päädyssä. Näin vastataan vastustajan kovaan luisteluun ja saadaan tunnetaso Isönmäen vaativalle tasolle. Pelin edetessä aletaan pelaamaan enemmän kiekollista mikäli vastustaja siihen antaa vähänkin tilaa. Ei sitä kiekollista peliä tarvitse kolmea erää Porissa harjoitella.
Muokataan vielä sen verran, että Ässiä vastaan ei pidä liikaa passivoitua keskialueella träppiin, vaan paineistaa patapaitojen puolustusta mikäli vain oma pelaajamateriaali antaa siihen mahdollisuuden.
Viimeksi muokattu: