P.Sihvonen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Vastaan osaltani
On totta, että pelikirjat pelitapojen osalta ovat paljon muutakin kuin omalta alueelta lähtevät hyökkäykset.
Itse olen keskittynyt jo kauan vain noihin lähtöihin poliittisista syistä. Tulin kokonaisanalyysissani joskus vuosien 2005-2008 paikkeilla siihen lopputulemaan, että suomalainen jääkiekkoilu tarvitsee maailmalla pärjätäkseen eräänlaisen toisintekemisen tavan. Tarvitsimme oman uuden pelaamisen identiteetin, joka poikkeaa muista. Isohkolla porukalla sitä pohditiin, välillä yhdessä, välillä kukin tahollaan.
Johtopäätös oli, ettei toisintekemistä saa aikaan kulmapelillä (edes se summaslainen painottoman puolen hyödyntäminen ja HAHP:n kaistapelaaminen ei tuonut tulosta muuta kuin hetkeksi) tai erikoistilannepelaamisella tai keskialueen omintakeisemmilla ylitystavoilla. Myöskään erilaisilla puolustuspelijärjestelmillä ei eroa olisi voitu tehdä.
Jäljelle jäi PAHP, puolustusalueen hyökkäyspelaaminen ja sen radikaalihko uudelleen organisoiminen.
Johtava
Olen ihmetellyt vähän sitä miksi tässä Pelitapakeskustelu-nimeä kantavassa ketjussa puhutaan lähes yksinomaan siitä miten joukkueet lähtevät omista ja avaavat peliä. Miksi puhutaan niin vähän karvaussysteemeistä tai siitä miten hyökätään keskialueen nopean kiekonriiston jälkeen? Tai miten keskialueen takakarva organisoidaan. Nämähän ovat myös erittäin yleisiä pelitilanteita joita eri valmentajat ja joukkueet toteuttavat eri tavoin.
Tai miksi ylivoimapelin rooli pelitavoista keskusteltaessa jää niin pieneksi? Erikoistilanteilla ratkotaan pelejä, joten eikö yv-pelikirjan merkitys ole valtava.
Pakko sanoa nyt erikseen etten ole täällä provosoimassa tai kyseenalaistamassa keskustelua eri tavoista lähteä omista, mutta eikö Pelitapa-ketjun alta odottaisi löytävänsä paljon monipuolisempaa keskustelua mitä pelikirjat pitävät sisällään.
On totta, että pelikirjat pelitapojen osalta ovat paljon muutakin kuin omalta alueelta lähtevät hyökkäykset.
Itse olen keskittynyt jo kauan vain noihin lähtöihin poliittisista syistä. Tulin kokonaisanalyysissani joskus vuosien 2005-2008 paikkeilla siihen lopputulemaan, että suomalainen jääkiekkoilu tarvitsee maailmalla pärjätäkseen eräänlaisen toisintekemisen tavan. Tarvitsimme oman uuden pelaamisen identiteetin, joka poikkeaa muista. Isohkolla porukalla sitä pohditiin, välillä yhdessä, välillä kukin tahollaan.
Johtopäätös oli, ettei toisintekemistä saa aikaan kulmapelillä (edes se summaslainen painottoman puolen hyödyntäminen ja HAHP:n kaistapelaaminen ei tuonut tulosta muuta kuin hetkeksi) tai erikoistilannepelaamisella tai keskialueen omintakeisemmilla ylitystavoilla. Myöskään erilaisilla puolustuspelijärjestelmillä ei eroa olisi voitu tehdä.
Jäljelle jäi PAHP, puolustusalueen hyökkäyspelaaminen ja sen radikaalihko uudelleen organisoiminen.
Johtava