Pelitapakeskustelu

  • 610 804
  • 4 179

Fordél

Jäsen
Pekka Virta osaa kertoa sen mitä kentällä tapahtuu ja mitä se tuottaa tai jättää tuottamatta. Ei mainosta mitään, niin kuin muutamat muut.

Kyllä ja peilaa niitä juttuja kiekkokontrolliin. Kun nostaa esiin positiivisia asioita, liittyvät ne yleensä kiekkokontrolliin eli siihen juttuun mitä itsekin korostaa eikä siinä mitään. Ei kuitenkaan kiihkoile tai julista mitään, mutta kyllä kaikesta paistaa läpi oma pelifilosofia. Ihan kuten tapahtuu muidenkin kohdalla.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Heh, kyllä nyt rupeaa menemään jo paksuksi tämä homma.

Ot se olikin, käsittelee "hieman" eri tason asioita eikä koskenut sinua hlökohtaisesti (tosin yhtä hyvin voisi kysyä, onko luetunkin ymmärtäminen sumentunut viime aikoina, kun ei selvä teksti mene perille).
Mikäli olet jotenkin eri mieltä siitä, missä järjestelmissä puhe- ja sananvapautta voidaan rajoittaa "oikeuden" keskustella perustella, sitä voidaan toki jatkaa privana tai toisessa ketjussa.

Demokratioissa media, kuten vaikka MTV3, tekee päätöksensä omilla perusteillaan: laadullisilla, kaupallisilla, tekijöiden aiempiin näyttöihin liittyvillä, oman katsoja/lukijakunnan mukaisilla, henkilökemioihin ja työn sujuvuuteen liittyvillä, kaikkien näiden yhdistelmillä ja niin edelleen. Valinnoista ja linjauksista voi ja saa olla monta mieltä (minäkin olen, kuten koko lafkasta:) - mutta niihin ei liity ensimmäistäkään rajausta siitä, kenellä vapaassa maassa olisi ja varsinkaan ei olisi "oikeutta" osallistua keskusteluun. (Vapaassa markkinataloudessa myös ihmiset, joille tarjotaan mahdollisuutta edetä uralla paremmilla ehdoilla, palkalla, täysin eri kokoluokan yleisöllä ja resursseilla jne. yleensä tarttuvat tilaisuuteen.)
Sananvapauden rajoittaminen on tietty kilometrien päässä joistain jääkiekkojorinoista ja paljon isompien journalismin/elämänalueiden asia, jonne ei ole mitään asiaa niillä, jotka eivät alan ja yhteiskunnan perusvaatimuksia ymmärrä - onneksi. Mutta periaate on sama.
 
Viimeksi muokattu:

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Toivoni on päätoimittajissa ja tuottajissa

Menee vähän ot:ksi, mutta noin yleisesti ottaen: ne ovat muutenkin ihan erilaisia poliittisia järjestelmiä kuin Suomen, joissa julkista(kaan) puhevapautta voi rajoittaa määrittelemällä mielivaltaisesti, kenellä ja mitä mieltä olevilla on "oikeutta" keskustella mistäkin. Mutta toki julkisuudenkipeät, minäkuvaltaan ja itsetunnoltaan heikot ihmiset ovat aina olleet ensimmäisenä pyrkimässä tällaisten järjestelmien lakeijoiksi ja pikkukätyreiksi (tämä ei ollut sinänsä tarkoitettu J. Grönvallille).

Mitä täsmällisesti ottaen tarkoitat? Tätä "rajoittamistahan" lähinnä viljelevät lehtien päätoimittajat ja televisiolähetysten tuottajat. Nämä kaksi tahoa määrittelevät pitkälti sen, mistä keskustellaan.

Meillä Urheilulehdessä päätoimittaja Jukka Rönkä toivoi minulta, että kirjoitan "kuivaa ja narisevaa" analyysia itse pelistä. Siinä sitten kävi niin, että toimituksessamme tehtiin ovelia siirtoja, jotta jäljellä oli enemmän pelinymmärtäjiä ilmiökirjoittajien sijaan. Se oli linjaus. Minun jälkeeni linjaus voimistui, kun muun muassa S.Luikku ja K.Siira korvattiin Esko Seppäsellä.

Panen jääkiekkokeskustelun suhteen toivoni juuri päätoimittajiin ja tuottajiin.

Lisäksi toivon, että Veikkaaja nimeäsi selkeän päätoimittajan. Veikkaajan resursseilla olisi sitä mukaa mahdollisuus tehdä vielä nykyistäkin paljon parempaa jääkiekkojournalismia.

Ja sekin on sanottava, ettei ole monillekaan medioille kunniaksi se, että tässä lukeilla olevassa ketjussa käydään paljon syvällisempää pelitapakeskustelua kuin ammattimediossa.

Täällä tutkitaan hyökkäysten laatua; lasketaan syöttöketjujen pituuksia; kirjataan hidastuksia, viivelähtöjä ja palautuksia. Ja niin edelleen.

Johtava
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ot se olikin, käsittelee "hieman" eri tason asioita eikä koskenut sinua hlökohtaisesti (tosin yhtä hyvin voisi kysyä, onko luetunkin ymmärtäminen sumentunut viime aikoina, kun ei selvä teksti mene perille).
Mikäli olet jotenkin eri mieltä siitä, missä järjestelmissä puhe- ja sananvapautta voidaan rajoittaa "oikeuden" keskustella perustella, sitä voidaan toki jatkaa privana tai toisessa ketjussa.

Ei kiinnosta jatkaa, annan sinun voittaa tämän vaikka nyt sitten 5-0. Kun tässä katsoo mistä minä ensin kirjoitin ja seuraa mihin on päädytty (puhutaan sananvapauden rajoittamisesta) niin eihän tässä nyt voi tehdä muuta kuin huutonauraa. Ja joo, lukea en ole osannut koskaan, onneksi sinun ei tarvitse vaivautua menemään henkilökohtaiselle tasolle, kun substanssisi on niin korkeaa luokkaa.

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että haluan asiantuntijan olevan asiantuntija? Koska se asiahan on tasan niin, että jos pelikirja ei tietyissä kohdissa kutsu nopeita lähtöjä niin ihan idioottimaistahan se on messuta televisiossa, että niitä pitää lisätä. Eikä edes oteta kantaa siihen milloin niitä lisätään. Ihan pelkkää lässytystä.

TosiFanin mielestä olen sitten rajoittamassa ja näköjään sinäkin olet sitä mieltä, vaikka koitat nyt naamioida sitä joksikin korkean tason sivistyneeksi keskustelunavaukseksi. Jäitä nyt jumalauta hattuun jo.

Ymmärrättekö te mistä alunperin P.Sihvonen kirjoitti ja mitä käytin siinä lainauksessani?
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Ottamatta nyt kantaa siihen, mitä kriteerejä pidät "onnistumisena" ja mitä "epäonnistumisena" tuossa tilastoinnissasi hyökkäysten osalta - niistä kiistelevät myös asiantuntijat -, pidän hyvänä, että nykyään jo nimimerkit, kuten sinä, tekevät tällaisia havaintoja ruutuvihkoon.

Onnistuminen on se, että kiekko saadaan hyökkäysalueelle ja siitä seuraa jotain positiivista, vaikka vain kiekko kulmaan ja karvauspelin poikanen. Epäonnistuminen on se, että vastustaja riistää kiekon ja lähtee vastahyökkäämään.

Lisään vain sen, että kun puhutaan kiekkokontrollista, tuppaa unohtumaan, että vähintään puoli ruokaa siinä on se puolustaminen: kun kiekko on meillä, se ei ole heillä. Eli jokainen sekunti kerrallaan, jonka Leijonat "kuhnii" oman maalin takana Kanadaa, USA:ta, Venäjää, Ruotsia ja Tshekkiä vastaan on hyökkäämisen lisäksi myös ovelaa puolustamista.

Täysin totta, mutta tuossa pelissä ovela kuhniminen lopulta johti lähes joka toinen kerta Tshekin vastahyökkäykseen, jossa ko. joukkue on maailman paras. Että semmoista puolustamista...

Minulla ei ole vastauksia siihen, miten olisi viisainta pelata trappia vastaan, mutta viivelähtöjen ylikorostaminen ei ole mikään yleispätevä ratkaisu.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Ja sekin on sanottava, ettei ole monillekaan medioille kunniaksi se, että tässä lukeilla olevassa ketjussa käydään paljon syvällisempää pelitapakeskustelua kuin ammattimediossa.

Täällä tutkitaan hyökkäysten laatua; lasketaan syöttöketjujen pituuksia; kirjataan hidastuksia, viivelähtöjä ja palautuksia. Ja niin edelleen.

Johtava

Minun mielestäni taas on varsin loogista, että täällä käytävä pelikirjakeskustelu on syvällisempää, onhan palsta intohimoisten lätkäihmisten kokoontumispaikka.

Kuinka moni urheiluaiheisten lehtien kuluttaja jaksaisi lukea lätkäosiosta vaikkapa siffan tuotoksia? Tuskinpa noilla lehtiä myytäisiin.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Johtava, hänen isänsä poika

Kuinka moni urheiluaiheisten lehtien kuluttaja jaksaisi lukea lätkäosiosta vaikkapa siffan tuotoksia? Tuskinpa noilla lehtiä myytäisiin.

Siis siffan hvp-anlayysillähän on ollut Urheilulehdessä sellaiset rapiat 100 000 lukijaa jo neljässä eri numerossa.

Muutaman artikkelin olen perustanut kokonaan siffan hvp-tilastoinnille. Ja Rönkä on lounaan pystyssä siffalle. Ja mitä siffaan tulee, niin hänen keihäänsä lentää sikäli, että jälkikasvunsa on saanut koutsattua siihen lyöntiin, että laji tuo niin Oulussa kuin Hämeenlinnassa leivät pojilleen pöytään.

Johtava, hänen isänsä poika
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täh?

Minä en kyllä sitten millään pääse samalle aaltopituudelle sinun kanssasi. Mutta kai se sitten noin on jos kerran niin sanot.

Etkö sinä aseta studion asiantuntijoille varsin kapean toimintasektorin seuraavalla lauseella:

...Ei se studio ole mikään itsensä markkinointipaikka, vaan siellä pitäisi osata analysoida niitä kenttätapahtumia, NIMENOMAAN SEN KULLOISENKIN PELIKIRJAN OSALTA...

Miksi asiantuntija ei saisi lähestyä omista lähtökohdistaan vaan nimenomaan kyseisen pelikirjan kautta? Miksi hän ei voisi pohtia vaikka valmistautumisen epäonnistumista tai onnistumista? Tai pelaajavalintojen onnistumisia? Toisen joukkueen ykköskierroksen varauksia? Jne.

Sinä teet sen itse, sinä odotat, että kaikki jääkiekossa lähtee liikkeelle pelikirjasta ja sinä sanot vielä miten sitä pitää analysoida. Suurinosa katsojista ei ymmärrä tai heitä ei kiinnosta pelikirjat, he haluavat viihdettä. Tästä syystä tuossa ryhmässä on erilaisia persoonia, Tammisesta Aravirtaan.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Täysin totta, mutta tuossa pelissä ovela kuhniminen lopulta johti lähes joka toinen kerta Tshekin vastahyökkäykseen, jossa ko. joukkue on maailman paras. Että semmoista puolustamista...

Minulla ei ole vastauksia siihen, miten olisi viisainta pelata trappia vastaan, mutta viivelähtöjen ylikorostaminen ei ole mikään yleispätevä ratkaisu.

Tämä on sellainen asia jossa ainakin minun mielestäni tulee olla täsmällinen ja aika tarkka siitä mistä puhutaan. Koska ainahan tulee tarkastella myös pelaamisen laatua, ei pelkästään taktisia painotuksia ja pelikirjan kutsumia ratkaisuja. Eli jos sanot, että "kuhniminen" johti Tshekin vastahyökkäykseen, niin onko syy viivelähdöissä itsessään (taktisena elementtinä) vai pelitavan toteutuksessa, ts. pelaamisen laadussa?

Viivelähtö toden totta on huono vaihtoehto, jos viisikko ei ole rytmissä mutta toisaalta antaako myöskään kategorinen nopeiden lähtöjen lisääminen automaattisesti parempaa tulosta? Eihän se takaa tietenkään, sillä laatuelementti on edelleen otettava huomioon.

Näissä tilanteissa olen itse aina miettinyt sitä, että pelin virtaus pitäisi pystyä luovuttamaan vastustajalle jos tilanne sitä vaatii. Eli ottaa puhtaita puolustusvaihtoja ja pyrkiä tasaamaan sitä virtausta uudelleen.

Tappara-JYP-ottelu oli muuten hyvä esimerkki siitä miten peliä nopeutetaan mutta pysytään edelleen uskollisena omalle pelitavalle. Tappara pelasi avauserässä luokattomia oman pään HVP-lähtöjä ja JYP nautti tilanteesta.

Toisesta erästä alkaen Tappara kuitenkin sai viisikkonsa rytmiin ja alkoi saada aikaan laadukkaita keskialueen ylityksiä, nostamalla pelinopeutta! Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että väkipakolla käännettäisiin peliä nopeilla. Tappara myös purkaa välillä yksinkertaisesti ulos, jos jälleen kerran peli kutsuu sitä vaihtoehtoa. Tässähän voi useasti tehdä myös pelitapavirheen ja yrittää pelata HVP-lähtöä, jolloin joudutaan usein niihin tilanteisiin joissa se paholaismainen viivelähtö näyttää idioottien puuhastelulta. TUNNISTA PELITILANNE!
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Etkö sinä aseta studion asiantuntijoille varsin kapean toimintasektorin seuraavalla lauseella:

...Ei se studio ole mikään itsensä markkinointipaikka, vaan siellä pitäisi osata analysoida niitä kenttätapahtumia, NIMENOMAAN SEN KULLOISENKIN PELIKIRJAN OSALTA...

Miksi asiantuntija ei saisi lähestyä omista lähtökohdistaan vaan nimenomaan kyseisen pelikirjan kautta? Miksi hän ei voisi pohtia vaikka valmistautumisen epäonnistumista tai onnistumista? Tai pelaajavalintojen onnistumisia? Toisen joukkueen ykköskierroksen varauksia? Jne.

Sinä teet sen itse, sinä odotat, että kaikki jääkiekossa lähtee liikkeelle pelikirjasta ja sinä sanot vielä miten sitä pitää analysoida. Suurinosa katsojista ei ymmärrä tai heitä ei kiinnosta pelikirjat, he haluavat viihdettä. Tästä syystä tuossa ryhmässä on erilaisia persoonia, Tammisesta Aravirtaan.

Minua vähän vituttaa tämä yleinen väärinymmärrysten kehä, niin tungen lusikkani soppaan. TosiFani, eikös tuossa lainauksessa sanota, että vain kenttätapahtumia pitäisi analysoida sen perusteella, miten joukkue pyrkii pelaamaan?

Vähän niin kuin jos analysoitaisiin 100 metrin juoksu sen pohjalta että se on 100 metrin juoksu eikä 200 metrin estejuoksu, vaikka kummatkin ovat juoksulajeja.

Eikä siinä siis mainita, että valmistautumisesta, pelaajavalinnoista ja ykköskierroksen varauksien määrästä pitäisi olla hiljaa tai että ne pitäisi tehdä Meidän Pelin pohjalta.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Tämä on sellainen asia jossa ainakin minun mielestäni tulee olla täsmällinen ja aika tarkka siitä mistä puhutaan. Koska ainahan tulee tarkastella myös pelaamisen laatua, ei pelkästään taktisia painotuksia ja pelikirjan kutsumia ratkaisuja. Eli jos sanot, että "kuhniminen" johti Tshekin vastahyökkäykseen, niin onko syy viivelähdöissä itsessään (taktisena elementtinä) vai pelitavan toteutuksessa, ts. pelaamisen laadussa?

Olet jäljillä. Esimerkiksi viivelähtö on olemassa muodon ja sisällön kysymyksenä. Sanoin jossain kohtaa, että Meidän Peliä ei voi analysoida, jos ei ole valmentanut sitä. Tarkoitin, että vaikkapa viivelähtöä voi kritisoida muotona - "maalin taakse ei kannata pysähtyä" - tai syvällisemmin sisältönä - "millä syöttösuunnilla se kärkikarvaaja pitää lyödä". Jos ei ole koutsannut Meidän Peliä, yltää vain muodon tasolle. Tämä on fakta. Sanon tämän kokemuksesta.

Johtava
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Etkö sinä aseta studion asiantuntijoille varsin kapean toimintasektorin seuraavalla lauseella:

...Ei se studio ole mikään itsensä markkinointipaikka, vaan siellä pitäisi osata analysoida niitä kenttätapahtumia, NIMENOMAAN SEN KULLOISENKIN PELIKIRJAN OSALTA...

Miksi asiantuntija ei saisi lähestyä omista lähtökohdistaan vaan nimenomaan kyseisen pelikirjan kautta? Miksi hän ei voisi pohtia vaikka valmistautumisen epäonnistumista tai onnistumista? Tai pelaajavalintojen onnistumisia? Toisen joukkueen ykköskierroksen varauksia? Jne.

Kun kyse on yhdestä ottelusta niin silloin nimenomaan pitää rajata niihin käytössä oleviin pelikirjoihin. Se ei tuo mitään lisäarvoa kenellekään, jos siellä höpistään yli ja ohi niiden kentällä käytössä olevien pelikirjojen. Ei sitten mitään.

Juhani Tamminen harvoin ottaa kantaa suoraan vaikkapa nyt Jalosen pelikirjaan, vaan maalailee yleisellä tasolla latteuksia jostain pelin nopeuttamisetsa. Sitten kun Leijonilla syystä tai toisesta se avauspeli takkuaa, niin siitä on maailman helpoin kerätä uskottavuuspinnat sanomalla, että "pitää hei avata nopeammin". No shit Sherlock. Mutta kun kerran vastaisi, että miten.

Toinen asia on tuntea se pelikirja jotta voi mahdollisesti kertoa katsojalle, että Leijonat yrittää tätä asiaa syystä X ja nyt se ei toimi syystä Y. Se on mielestäni hivenen antoisampaa kuin taas alkaa keuhkoamaan, että kyllä se on pojat oikea jääkiekko ihan eri peliä.

Mitä tulee julkiseen sisältökeskusteluun pelin taktisista linjauksista, niin toki niitäkin voi lähetyksissä tehdä mutta niin, että selkeästi tuo esiin mitä itse tekisi toisin.

Minä en vain ymmärrä sitä asennetta, että mennään studioon haistelemaan omia pieruja, kun voisi kunnioittaa peliä ja katsojia analysoimalla sitä ja kentällä olevien joukkueiden pelaamista ja valmentajien pelikirjoja, sekä niiden toteuttamista.

TosiFani kirjoitti:
Sinä teet sen itse, sinä odotat, että kaikki jääkiekossa lähtee liikkeelle pelikirjasta ja sinä sanot vielä miten sitä pitää analysoida. Suurinosa katsojista ei ymmärrä tai heitä ei kiinnosta pelikirjat, he haluavat viihdettä. Tästä syystä tuossa ryhmässä on erilaisia persoonia, Tammisesta Aravirtaan.

Ja sinä laitat taas sanoja suuhuni. Toki sanoin miten minun mielestäni tulisi analysoida ja mikä minun mielestäni palvelisi eniten myös katsojaa. Älä aliarvioi katsojia, kyllä ne pelikirja-asiat voi paketoida myös sellaiseen muotoon joka kiinnostaa, ei siellä välttämättä olekaan tarkoitus esitellä syöttöketjutilastoja tai keskustella sentterin kierron vaikutuksesta pelin virtaukseen.

Tuottajana itse lähtisin siitä, että ohjelmaa tehdään jääkiekkoihmisille, eikä karjalalippiksille. Kun se tehdään hyvin sille oikealle kohderyhmälle niin siitä saa innostumaan myös muut. Typerä asenne, että koska näin on aina tehty niin tehdään jatkossakin.

Meillä nyt on vain vuosikaudet oletettu ettei katsojia kiinnosta mikään ja he ovat tyhmiä ja örisevät kaljapäissään six-packit päässä. Ja jostain kumman syystä on otettu ihan pikku harppauksia Hockey Nightin oranssitakeista Urho TV:n tai nyt vaikka Maxin studioihin. Kumma muutos, kun ei ketään kiinnosta. Kuulemma.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minua vähän vituttaa tämä yleinen väärinymmärrysten kehä, niin tungen lusikkani soppaan. TosiFani, eikös tuossa lainauksessa sanota, että vain kenttätapahtumia pitäisi analysoida sen perusteella, miten joukkue pyrkii pelaamaan?...

Miksi kenttätapahtumia ei voi analysoida esimerkiksi valmistautumisen kautta?

Jalat oli jäänyt koppiin, saattaa johtua pitkästä matkustamisesta ja aikaerosta

Tai pelaajamateriaalin kautta?

Vastustajalla oli selkeästi taitavampi joukkue, joka pystyi pitämään kiekkoa huomattavasti enemmän, eikä meidän joukkue päässyt oikein peliin mukaan.

Pelikirjan kautta analysointi on yksi tapa lähestyä kenttätapahtumia, mutta ei ainut.

Kun kyse on viihdeohjelmasta, jota katsoo erilaisia katsojia, jokaiselle tulee tarjota jotain. Minä pidän pelikirja-analyysistä, mutta valtaosa katsojista saa siitä näppylöitä.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Tämä on sellainen asia... [...] ... idioottien puuhastelulta. TUNNISTA PELITILANNE!

No niin siis suurinpiirtein tätä minä hainkin takaa. Ei ole olemassa mitään yleispätevää ohjetta oikealle pelitavalle mm. mainitsemasi laatuelementin takia, ja nuo kuvailemasi Tappara-Jyp -pelin tapahtumat tukevat hyvin tätä.

Sitä en kyllä enää muista, johtuiko kuhnimisien mokailu huonosta Suomesta vai hyvästä Tshekistä tuossa tilastoimassani pelissä. Siinä tuli keskityttyä niin moneen eri asiaan ja siitä on aikaa jo monta baari-iltaa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
...Pelikirjan kautta analysointi on yksi tapa lähestyä kenttätapahtumia, mutta ei ainut.

Kun kyse on viihdeohjelmasta, jota katsoo erilaisia katsojia, jokaiselle tulee tarjota jotain. Minä pidän pelikirja-analyysistä, mutta valtaosa katsojista saa siitä näppylöitä.

Minä kuvittelisin, että nyt on kyse siitä, että Meidän Peliä ei saisi analysoida esim. 60:n minuutin paineen perusteella tai vaikka Saipan kusipääkiekon perusteella. Nyt ei siis ole kyse siitä, että pitäisi muut analysointitavat unohtaa, vaan järkeistää monesta tavasta tätä yhtä tapaa.

Edit. Alla olevaan kysymykseen P.Sihvoselle: Hyvä poika! Just noin Petteri. Juuuuhh... Meidän Petu! sori, mutta oli pakko, kun oikein kerjätään; "Teinhän varmasti oikein?" jne...
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Miksi kenttätapahtumia ei voi analysoida esimerkiksi valmistautumisen kautta?

Jalat oli jäänyt koppiin, saattaa johtua pitkästä matkustamisesta ja aikaerosta

Tai pelaajamateriaalin kautta?

Vastustajalla oli selkeästi taitavampi joukkue, joka pystyi pitämään kiekkoa huomattavasti enemmän, eikä meidän joukkue päässyt oikein peliin mukaan.

Pelikirjan kautta analysointi on yksi tapa lähestyä kenttätapahtumia, mutta ei ainut.

Kun kyse on viihdeohjelmasta, jota katsoo erilaisia katsojia, jokaiselle tulee tarjota jotain. Minä pidän pelikirja-analyysistä, mutta valtaosa katsojista saa siitä näppylöitä.

No eihän se ole mitään analyysia kun spekuloidaan jollain bussijaloilla. Se on oletus, tai arvaus mutta millä näytät katsojille, että katsopas kun siinä Eric Perrinillä on bussijalat?

Vastustajalla oli taitavampi joukkue. Ok, tämä voidaan ehkä nähdä. No miten se ilmeni kentällä? Miksei toinen joukkue päässyt peliin mukaan? Pelkästään siksikö, että vastustaja oli taitavampi? Mitä sellaista siellä jään tasolla tapahtui, että toinen voitti ja toinen hävisi, sellaista jonka voit näyttää siitä ruudusta.

Helppo esimerkki on vaikka kaksinkamppailut, sen näkee jos toinen voittaa ne koko ajan. Siihen voisi aivan hyvin lisätä pelikirja-analyysia siitä miten tämä parempi joukkue pyrkii hyötymään kaksinkamppailuvoimastaan. Eikä niiden tarvitse olla mitään pitkiä jorinoita, ihan yksinkertaisia nippelijuttuja.

Tai niistä iänikuisista viivelähdöistä, että miksi ne eivät onnistu. Tuokin on jumalauta niin helppo asia näyttää ruudulta, mutta ei, kun pitää taistella siitä voiko niitä ensinkään käyttää pelissä nimeltä jääkiekko. No näköjään voi, get over it ja ala kertoa niille katsojille miksi se peli takkuaa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Sanoin jossain kohtaa, että Meidän Peliä ei voi analysoida, jos ei ole valmentanut sitä.

Missä olet valmentanut "Meidän Peliä"? Minkä koulutuksen olet saanut Meidän Peliin vai onko kyseessä sinun omasta tulkinnasta muiden, (yhä ammattikseen harjoittavien valmentajien) ammattilaisten duunista?

Näin valmentajana kiinnostaisi tietää mikä on se valmentajapolku Meidän Peliin...
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Minun mielestäni taas on varsin loogista, että täällä käytävä pelikirjakeskustelu on syvällisempää, onhan palsta intohimoisten lätkäihmisten kokoontumispaikka.
Kuinka moni urheiluaiheisten lehtien kuluttaja jaksaisi lukea lätkäosiosta vaikkapa siffan tuotoksia? Tuskinpa noilla lehtiä myytäisiin.

Jos kirjoittaisin urheilulehtiin, niin tottakai tekisin jutut aivan erilaisiksi, mitä kirjoittelen tänne. Täällä JA:n lätkäihmisten keskustelussa ilmoitan vain hyvin lyhyesti, miten joukkueet pelasivat pelin määrätyn yksityiskohdan. Teen tuotokseni samalla, kun katson pelin. En katsele videoilta jälkeenpäin syvällisempiä syy-seuraussuhteita. Pelistä ymmärtäville kertovat esim. HVP-lukemat sen, miten joukkue on rytmittänyt omalta puolustusalueelta lähteneitä hyökkäyksiä. Kun tietää, että jokainen joukkue lähtee omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin pääsääntöisesti nopeasti ja puolinopeasti (pakki-pakki), niin HVP-luvut kertovat ne kerrat, kun lähdettiin hitaasti pakki-pakki-pakki..(H), viiveellä (maalin taakse seisahtuen) tai palauttamalla kiekko (P) syöttäen tai luistellen taaksepäin omalla puolustusalueella tai omalle puolustusalueelle. Esim. tänään odotin Sveitsin lähtevän kanadalaisen valmentajan ohjeistamana omalta puolustusalueelta aina nopeasti tai puolinopeasti ylöspäin, niin yllätyksekseni 1. erä oli Sveitsiltä omalta puolustusalueelta hyökkäyksiin lähdettäessä lähes identtistä hyökkäyksiinlähtöpeliä, mitä Suomikin pelasi. Otteluketjussa joku nimimerkki kehui, että Sveitsi ei seisahtele Suomen tapaan maalin taakse. Ottelun 1. erässä molemmat joukkueet tekivät viivelähtöjä pitkin seisahtumisin viidesti ja palauttivat lähes saman verran (Suomi P=9 ja Sveitsi P=7). Sveitsi johti peliä 1. erän jälkeen 2-0. Ensimmäisen erän jälkeen Sveitsi nopeutti peliään ja sen kertovat tilastoimani Sveitsin HVP-luvut (2. erä 1+0+1 ja 3. erä 0+1+0). Sveitsin valmentaja teki pahan virheen, kun nopeutti joukkueen pelaamista 1. erän johtotilanteen jälkeen.

Tässä on vuoden 2004 jälkeen oppinut Urheilulehden pelikirja-kirjoitusten ansiosta jääkiekosta aivan uuden lähestymistavan peliin, joten kuka tietää, vaikka joskus kirjoittaisi johonkin lehteen pelianalyysin huomioiden lukijakunnan suuren enemmistön. Olen yllyttänyt Fordélia kirjoittamaan aluksi vaikkapa paikallislehtiin ja siitä vähän kerrassaan suurempiin aviiseihin pelianylyysejä, koska olen todennut, että hän on käynyt samaa pelin oppimisprosessia, mihin itsekin olen pyrkinyt. J.Grönvall on valmis kirjoittamaan jalkapallosta ja jääkiekosta milloin vain, mihin tahansa urheilulehteen syvällisiä pelianalyysejä, mitkä ennen pitkään alkaisivat kiinnostaa myös suurta yleisöä. Esko Seppänen haki vauhtia täältä Jatkoajasta ja Rönkä poimi hänet Urheilulehteen, kun varmaankin huomasi, että Eskolla oli palava halu oppia kirjoittamaan jääkiekosta myös pelikirja-asioita. Keltainen Jaffa kehittyy koko ajan ja onhan täällä muitakin erinomaisia jääkiekon pelikirja-asiantuntijoita.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Miten olisi analysoitava jääkiekkoa televisiossa?

Minä kuvittelisin, että nyt on kyse siitä, että Meidän Peliä ei saisi analysoida esim. 60:n minuutin paineen perusteella tai vaikka Saipan kusipääkiekon perusteella. Nyt ei siis ole kyse siitä, että pitäisi muut analysointitavat unohtaa, vaan järkeistää monesta tavasta tätä yhtä tapaa.

Olin Urheiulukanavalla aikoinaan uskollinen tälle metodille, kommentoikaa, teinkö väärin: Jos vastakkain olivat esimerkiksi Tammisen 60 minuutin paine ja Pikkaraisen Stiga-jääkiekko, en sotkenut analyysiini yhtään kiekkokontrollijääkiekon ihanteita. Analysoin sen, miten 60 minuutin paine toimii, miten Stiga-jääkiekko toimii. Mikä on hyvää, mitä pitäisi parantaa. Kaikki kartalla olevat muistavat nuo kulttilähetykset Urheilukanavalta. Eikö niin?

Toiminko mielestänne oikein vain väärin?

Johtava
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tässä keskustelussa on jo mainittu siffan analyyseillä myydyn 100 000 Urheilulehteä ja Veikkaajankin pitäisi ilmeisesti pyrkiä samaan ;)

Uskokoon ken tahtoo.

Aika velikultia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä kuvittelisin, että nyt on kyse siitä, että Meidän Peliä ei saisi analysoida esim. 60:n minuutin paineen perusteella tai vaikka Saipan kusipääkiekon perusteella. Nyt ei siis ole kyse siitä, että pitäisi muut analysointitavat unohtaa, vaan järkeistää monesta tavasta tätä yhtä tapaa.

Mielestäni studiossa analysoidaan kohtuu hyvin, Tammisen nyt voi unohtaa kokonaan, hänen roolinsa on olla se sirkuksen klovni. Ja totta kai valmentajat tuovat mukaan oman persoonansa, enkä minä olisi vaatimassa esimerkiksi Kari Jalosen tyylin muuttamista. Joukossa on kuitenkin ainakin Aravirta, Marjamäki ja Kekäläinen, jotka antavat hyviä lausuntoja koskien pelikirjaa.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Way to go, nimim. siffa!

Tässä keskustelussa on jo mainittu siffan analyyseillä myydyn 100 000 Urheilulehteä ja Veikkaajankin pitäisi ilmeisesti pyrkiä samaan ;)

Uskokoon ken tahtoo.

Aika velikultia.

Ei ole myyty 100 000 Urheilulehteä siffan hvp:llä. Lukijoita on alkaen ollut hyvän matkaa yli 100 000. Ja ne ovat kaikki lukeneet hvp:stä.

Eikö tämä ole jotenkin sensaatiomaista nimimerkille? Nimimerkille!!!

Heti kun joku muu nimimerkki tekee yhtä hyvää työtä, lupaan hänelle saman 100 000 yleisön.

Johtava
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Yksistään jo viivelähdöistä puhuminen/kirjoittaminen tuottaa pikku hiljaa tulosta. Esim. vielä pitkin syksyä ottelujen selostajat (mm. J-P Jalo ja Mika Saukkonen) kommentoivat joukkueella olevan taas vaikeuksia hyökkäysten käynnistämisessä, kun pakki seisahtui viivelähtöön maalin taakse ja antoi aikaa viisikon kokoamiseen omalle puolustusalueelle hyökkäykseen lähtöä varten. Saukkonen huomaa jo nyt, että kysessähän on pelikirjan mukainen hyökkäyksiinlähtö, eikä enää puhu vaikeuksista mitään. Tinke Peltomaa kertoi studioasiantuntijana/ selostuskommentaattorina vielä viime keväänä, että jääkiekossa ei koskaan saa palauttaa kiekkoa taaksepäin, mutta nyt jo huomio palautukset pelistä. Tinken peliaikana palautukset olivat ehdottomasti kiellettyjä, joten hän joutui opettelemaan uuden lähestymistavan peliin, koska palautukset kuuluvat nykyään lähes jokaisen joukkueen pelikirjaan. Hannu Aravirta, Lauri Marjamäki ja viime aikoina Pekka Virta ovat ansiokkaasti huomioineet pelistä kiekkokontrollilähdöt (HVP), joten suuri jääkiekosta kiinnostunut yleisö on saanut ja tulee saamaan hyvää informaatiota pelin tästä osa-alueesta. J.Grönvallin ehdotus seurata esim. otteluista kaksinkamppailuja, on pelin kannalta olennainen osa-alue.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eniten kiinnostaisi tietää, onko realistisesti mahdollista, että Suomi ehtii enää saada peliä kuosiin huomista matsia ajatellen? Olisiko syytä helpottaa omaa pelitapaa, kun tämä ei ole edes siinä Latvia-pelissä tominut ja vastustajan ylivoimahyökkäyksiä on joka erässä 3-5 kpl?

Vaikuttaa kyllä mahdottomalta, kun peli on niin sekaisin ja muistutetaan nyt vielä, että jatkoille pitäisi todennäköisesti ainakin päästä.

Urheilulehden 100 000 hvp-lähdöistä kuullutta lukijaakaan tuskin kiinnostaa, jos Suomi tippuu pelattuaan näin

edit. Johtavalle rohkenen antaa palautetta siitä (nyt kun olet "kuulolla"), että U-studiossa mm. viime kauden aikana tekemästi videot erikoistilanteista, esim aloituksista olivat todella kiinnostavia ja näihin voisi paneutua enemmän. Itselleni uutta asiaa oli paljon.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Missä olet valmentanut "Meidän Peliä"? Minkä koulutuksen olet saanut Meidän Peliin vai onko kyseessä sinun omasta tulkinnasta muiden, (yhä ammattikseen harjoittavien valmentajien) ammattilaisten duunista?

Näin valmentajana kiinnostaisi tietää mikä on se valmentajapolku Meidän Peliin...

Tähän olisin minäkin kiinnostunut saamaan vastauksen. Jota tuskin saamme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös