Hyviä pointseja. Pohjaan nämä henkisen puolen väittämät siihen, että on lukemattomia mielipiteitä, haastatteluja, urheiluaiheisia julkaisuja liittyen henkisen puolen merkitykseen ja sen merkityksen korostamiseen. Yleinen väittämä myös on että henkinen puoli ratkaisee tiukat finaalit. Väitätkö ettet olisi koskaan kuullut asiasta?
Edelleen, kuten sanoit, henkisen puolen vaikutuksen arvioiminen on vaikeaa.
Mun mielestä tässä keskustelussa on vähän muna-kana tyyppinen tilanne, kumpi oli ensin? Sanoisin, että mutuilusi henkisen puolen valtavasta merkityksestä ovat hyvinkin paikkaansa pitäviä. Hyvä suoriutuminen tilanteissa on hitosti todennäköisempää kun henkinen voimavara on katossa kuin henkisen voimavaran ollessa vähissä ja tuntuu siltä, että mikään ei onnistu. Kuitenkin näkisin tilanteen ennemmin niin, että henkisessä voimavarassa ei ole kyse siitä kuka tahtoo eniten, omaa parhaan henkisen voimavaran.
Vaan jäällä tehtävät suoritukset ovat niitä, mitkä rakentavat henkisen voimavaran. Henkinen voimavara on siis minun mutujen mukaan seuraus, ei syy.
Elikkä siis hyvä ja toimiva, joukkueelle sopiva pelitapa, on isossa osassa siitä, kuinka iso
henkinen voimavara joukkueelle rakentuu. Lisäksi tietenkin pelaajan korkea taitotaso on omiaan kasvattamaan yksilön ja sitä kautta joukkueen henkistä voimavaraa. Kun työkalupakissa on enemmän ja parempia työkaluja, ajaudutaan harvemmin tilanteisiin, mistä ei selvitä ja
yes we(i) can asenne nousee.
Tietenkin osaltaan henkisen voimavaran hallinta on ihan yksilöllistäkin ja usein kokeneemmat pelaajat hallitsevat sen paremmin. Mikko Koivu sanoi, joskus MM-kisojen haastattelussa, että kuinka paljon vaikuttaa siirtyminen pienestä isoon kaukaloon, että kyllähän siinä toki hetki menee ihmetellessä, mutta äkkiä siihen tottuu. Sanoi, että kyse on lähinnä vain pienestä keskittymisen säätämisessä.
Lätkä on niin nopea ja vaativa(jäällä, luistimilla, mailalla ja pieni nopeasti liikkuva peliväline, muut pelaajat) peli, että henkisten voimavarojen merkitys on huikea. Vaikea uska, että missään muussa lajissa täytyy ihmisen pysyä näin ns. veitsen terällä keskittymisensä kanssa. Uskoakseni tästä on kyse, kun Tami sanoo, Hockey is a momentum game. Ja sitähän lätkä on, kun joukkue pääsee keskittymisensä kanssa oikealle tasolle ja vastustajalle tulee epäröintiä, epärytmisyyttä ja epävarmuutta, nähdään momentum ja maalipaikkoja syntyy lähes pommin varmasti. Vaikka joukkueiden taitotasossa olisi isojakin eroja.
Kait sitä joku voi sanoa finaalien jälkeen, että voittaja halusi sitä enemmän. Mun mielestä sitten taas ajattelisin tämänkin toisin päin. Finaalit on usein aika tasaisia, taitotasosta ja pelitavsta riippumatta, koska vastakkain on kaksi joukkuetta joiden henkinen voimavara on katossa. Elikkä joukkuepeli on jo niin luontevaa, keskittyminen katossa, äijät herkkänä ja tästä syystä peliä pelataan hyvin, suoritukset on hyviä ja ajaudutaan aniharvoin
no i cant tilanteisiin. Mun mielestä näissä finaaleissa melkeinpä sen sattuman osuus jopa kasvaa. Tai no, ehkä finaalit on juuri se paikka, missä taidon osuus nousee ratkaisevaan rooliin, tiiä näitä...
Tässä on yksi syy, miksi en tykkää koutseista, jotka peluuttavat yltiöpassiivista peliä ja/tai piirtävät pelaajien pelipaikat jäähän ja/tai tekevät paljon rajoituksia pelaajille ja/tai pyrkivät käsikirjoittamaan peliä mahdollisimman pitkälle. Pelaajat saavat tällä toimintamallilla erittäin vähän onnistumisen tunteita ja joutuvat pelaamaan paljon mukavuusalueensa ulkopuolella. Mun mielestä tällä pelitavalla suoritusten taso aika usein romahta, kiekoton pelaaminen passivoituu, syöttöjen laatu heikkenee ja maalipaikoissa tehdään vääriä tai epävarmuuttaan sinnepäin ratkaisuja.
Voi olla, että muistan väärinkin, mutta mulla on jotenkin tällainen muistikuva Erkan ensimmäisestä Jokerikaudesta. Jokerit peluutti niin saakelin hienon näköistä lätkää. Pelinopeus oli kovaa, joukkue syötteli aika paljon, lapoja tuntui aina tarvittaessa olevan lähellä ja suunta oli aina maalia kohti, siis jos sinne päin päästiin. Hyökkäyksiä päätettiin yksinkertaisesti, monipuolisesti ja mun mielestä kaikin puolin fiksusti. Maalille heitettiin ripari ja ohjuri kiekkoja hyvillä ajotuksilla, välillä haettiin ratkaisuja laadukkailla vedoilla maskin takaa ja one timereita roiskittiin ympäri hyökkäysaluetta.
Noh, en nyt tiedä menikö se nyt ihan noin, aika on voinut kullata muistot, mutta muistan ainakin olleeni hiton innoissani Suomen uudesta KHL joukkueesta! Siksi olikin pienoinen yllätys, kun Erkka sanoi jossain haastattelussa, että ihme kun alkukausi on mennyt näin hyvin, sillä he eivät ole lyhyestä valmistautumisajasta johtuen ehtineet harjoittelemaan viisikkopeliä melkein lainkaan.
Sitten kauden loppua kohden peli muuttui, tuli varovaisemmaksi ja omaan silmääni huonommaksi.
Tai ehkä muistan asiat näin, kun näin haluankin ne muistaa :D Mutta joka tapauksessa, mun näkemys on kutakuinkin erilainen valtaosan Suomalaisten lätkätietäjien kanssa. Ei heikomman taitotason(yleensä tarkoittaa kiekollista taitoa) joukkueelle kannata luoda rajoitteita, jotta saadaan noudatettua jotain säntillistä pelikirjaa. Heikkoman taitotason joukkueen kannattaisi ennemmin rakentaa peliänsä yksilöiden peliälyn, työmoraalin ja joidenkin yksinkertaisten tavoitteiden pohjalta. Sitten kimpassa harjoitellaan tilannekohtaista pelaamista ja yritetään saada jätkät pelaamaan peliä mahdollisimma hyvin. Jos peliä pelataan mahdollisimman hyvin, niin ei niitä tilanteita, missä sitä ultimaattista konkreettista taitoa tarvitaan tule pelissä kovinkaan usein. Ei heikomman taitotason joukkueen kannata ottaa tavoitteekseen luoda maalipaikkoja takatolpalle, vaan maksimoida maalintekoyritysten määrä, vaikka sitten vähän kauempaa. Tuolta pohjalta se henkinen voimavara kasvaa ja pelin mukauttaminen ottelujen sisällä helpottuu.
Mutta nämä kaikki nyt oli nopeita mutuja. Anteeksi kirjoitusvirheistä. Anteeksi jos joku lause on pompannut väärään paikkaan. Anteeksi jos kuulostaa, että vtuilen jollekin :D