Mainos

Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 774 329
  • 16 044

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Kun katsoo kierroksen tuloksia, niin kyllä yleisesti Liiga on menossa todella huonoon suuntaan. Peli on aivan liian passiivista ja puolustusvoittoista. Uusi ja nuoria katsojia ei houkutella halliin näillä keinoin.

Todella paljon saa repiä ja roikkua vauhtia pois. Suosii isoja pelaajia, nytkin mm. Melart, Abt ja Piipponen olivat mukavuusalueella. Ei sieltä Kessut ja Karjalaiset mihinkään pääse, kun Melart roikkuu niskassa. Abt myös repi aina vauhdin pois vastustajalta.

Yleensä tällaista kiekkoa on nähty pleijareissa, nyt on palattu vuosia taaksepäin tuomarilinja suhteen.
Joku selostaja muutama peli takaperin sanoi, että oltaisiin otettu tiukempi linja täksi kaudeksi, jotta taitoa saataisiin enemmän esille. Mutta kyllähän tuo juuri toisinpäin on, nyt saa tehdä miltei mitä tahansa ilman rangaistusta. Puolet huitomisista ja estämisistä on ainakin tippuneet pois. Tällä kaudella myös selkeästi huidotaan armottomissa mailaviidakoissa enemmän.
 
Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaikella kunnioituksella, näin veikkaan että kävi. Jos olisi näytetty puhelinta, niin veikkaan, että tuosta olisi näytetty maalia. Nyt kun se oli lähtökohtaisesti bad goal kun videolle mentiin - m
Tuota maalia leivottiin niin kauan videolla, ja itse en mistään kuvakulmasta näe korkeaa mailaa tai selvää syytä hylätä maali,

On teillä kyllä hyvä veska, kiekko näyttää tarttuvan kyllä hyvin
Samaa mieltä. Olishan tuo pitänyt hyväksyä mutta ei 100% varmuudella nähty mihin osui niin oli pakko hylätä koska alkuperäinen tuomio
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän Lukolta loppui isosti bensa koneesta. Ja ihan ymmärrettäväähän tuo on. 3 peliä neljässä päivässä ja viime yönä kotiuduttu, eihän tuo voi olla näkymättä varsinkin levännyttä vastustajaa vastaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänään puolustusta, niin Laitisen peliaika jäi 4 minuuttiin. Ervasti pelasi 9 min.

En huomannut kävikö Laitinen enää pelin puolen välin jälkeen jäällä lainkaan.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Samaa mieltä. Olishan tuo pitänyt hyväksyä mutta ei 100% varmuudella nähty mihin osui niin oli pakko hylätä koska alkuperäinen tuomio
Katselin nyt myös lehdistötilaisuuden, eli tämä sääntö minkä mukaan erotuomarit toimivat on Liigassa aivan hanurista - kun kerran hylättiin, niin hylky pitää, vaikka tuomarit eivät löydä videolta korkeaa mailaa tai muuta hylkyperustetta, kun ei voida aukottomasti todentaa ETTEI kiekko olisi voinut osua Talbergin mailaan..

Nollalla maalilla harvemmin voittaa jääkiekkopeliä, mutta that was good goal
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Liigan kärkipaikka. Ei hassummin maalinteko-ongelmien kanssa rypevältä joukkueelta. Viihdyttävää ja tapahtumarikasta peliä oli tuo Hifk matsikin kuten Pelicans matsikin. Lisää tätä ilmettä vaan...
 
Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katselin nyt myös lehdistötilaisuuden, eli tämä sääntö minkä mukaan erotuomarit toimivat on Liigassa aivan hanurista - kun kerran hylättiin, niin hylky pitää, vaikka tuomarit eivät löydä videolta korkeaa mailaa tai muuta hylkyperustetta, kun ei voida aukottomasti todentaa ETTEI kiekko olisi voinut osua Talbergin mailaan..

Nollalla maalilla harvemmin voittaa jääkiekkopeliä, mutta that was good goal
Mun mielestä muutenkin pitäis olla 5min aikaa tarkistaa maali nyttenkin taisi mennä 8min. Ja kyllä tuossa omiin silmiin näytti aika selvästi siltä että hartia/olkapää Tallbergillä kiekkoon osui.
Joten maali sen olis pitänyt olla ja olis ihan Hifk vähintäänkin pinnan tänään ansainnut
 
Itse näen samoin, jostain hartian akselilta pomppaa, mutta mitään mailan osumaa en tuossa näe

Mutta ei voi mitään, sääntö kun on tuo
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun katsoo kierroksen tuloksia, niin kyllä yleisesti Liiga on menossa todella huonoon suuntaan. Peli on aivan liian passiivista ja puolustusvoittoista. Uusi ja nuoria katsojia ei houkutella halliin näillä keinoin.
.
Mitä meinaat kierroksen tuloksilla? Voittiko väärät joukkueet vai meinaatko 1-0 ja 2-0 voittoja? Tää meidän liiga on niin tasainen että kuka vaan voi voittaa syyspuolella kenet tahansa.
Tuomarilinja on perseestä siitä samaa mieltä.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Katselin nyt myös lehdistötilaisuuden, eli tämä sääntö minkä mukaan erotuomarit toimivat on Liigassa aivan hanurista - kun kerran hylättiin, niin hylky pitää, vaikka tuomarit eivät löydä videolta korkeaa mailaa tai muuta hylkyperustetta, kun ei voida aukottomasti todentaa ETTEI kiekko olisi voinut osua Talbergin mailaan..

Nollalla maalilla harvemmin voittaa jääkiekkopeliä, mutta that was good goal

Niin no toinen vaihtoehto on, että pitää löytää syy hylätä maali ja jos sitä ei löydy, niin maali on maali. Varmasti näinkin voi tulla ristiriitaisia tuomioita.

Vai onko sulla joku kolmas vaihtoehto? Joku logiikka pitää kuitenkin olla. Nyt meni oikein sen mukaan miten Liiga on linjannut.

Lisäys: eli Peltonen kitisee turhaan tuomareille. Musta tuntuu, että myös puhui muunnellusti tuomarin puheita tilaisuudessa
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä meinaat kierroksen tuloksilla? Voittiko väärät joukkueet vai meinaatko 1-0 ja 2-0 voittoja? Tää meidän liiga on niin tasainen että kuka vaan voi voittaa syyspuolella kenet tahansa.
Tuomarilinja on perseestä siitä samaa mieltä.

Tehtyjen maalien määrää. Liigasta on tulossa todellinen trappi sarja. Ainakin omasta mielestä todella puuduttavia pelejä, kun painitaan ja miekkaillaan vain.

Tasoeroja saadaan kyllä pienennettyä, mitä sallivampi tuomarilinja, sen parempi aina altavastaajalle. Puolustaminen ja pelin rikkominen on aina helpompaa.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Fonselius piti tuomionsa, vaikka oikea näyttö olisi ollut suoraan puhelimeen. Virhe tuli sitten siinä, että pieneltä ruudulta tihrustivat kiekon osumaa mailaan vajaat 10 minuuttia. Jos 2020-luvulla ei saa kunnon pysäytyskuvaa ja isoa näyttöä käyttöön, niin sitten sen mukaan, mitä tuomari luuli jäällä nähneensä.

Korkea maila se ei ollut, mutta Fonselius näytti niin ja sillä mennään. Rönn laittaa sähköpostia Vilelle ja kuukauden päästä tätä ei enää muista kukaan.
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
Somppi oli muuten mun mielestä hyvä tänään. Väkevää peliä ja peliä edistäviä ratkaisuja ennen ja jälkeen Karvisen törkyilyjen. Kestneristä kanssa sellainen huomio, että hukattuaan one-timerin 2-1 -hyökkäyksestä pelin kääntyessä toiseen suuntaan oli heti mukana työntämässä vauhtia Fontainelle.

Tässä joukkueessa ei ole vapaamatkustajia. Useammalla pelaajalla on tehot jääneet vähän piippuun, mutta olen aivan varma että ajan kanssa ne sieltä tulevat kun jaksetaan painaa nykyisellä tavalla hommia. Mikäs tässä sarjakärjessä. Viisi nollaa kolmeentoista peliin on kanssa aika hurja tilasto.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Ehkei korkea maila, mutta maila kuitenkin. Näkyi lähetyksen pääkamerassa osuma Tallbergin mailaan. Minäkin olin ensiksi julistamassa selväksi maaliksi, kun maalintauskamerasta näytti vain pyörähtävän Tallbergin selästä maaliin. Mutta sitä edelsi osuma Tallbergin stagaan, ja sen tuomari näki vierestä korkeana eikä videolta löytänyt enää syytä kumota tätä.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katselin nyt myös lehdistötilaisuuden, eli tämä sääntö minkä mukaan erotuomarit toimivat on Liigassa aivan hanurista - kun kerran hylättiin, niin hylky pitää, vaikka tuomarit eivät löydä videolta korkeaa mailaa tai muuta hylkyperustetta, kun ei voida aukottomasti todentaa ETTEI kiekko olisi voinut osua Talbergin mailaan..

Nollalla maalilla harvemmin voittaa jääkiekkopeliä, mutta that was good goal

Tämähän ei ole kyllä pelkästään Liigassa käytäntönä, vaan hieman suuremmissakin sarjoissa - kuten esim. NFL - toimitaan saman linjan mukaan. Pl. touchdownit jotka tarkistetaan jokainen videolta. Muussa tapauksessa pitää videolta löytää selkeä peruste kääntää kentällä tehty tuomio.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Ehkei korkea maila, mutta maila kuitenkin. Näkyi lähetyksen pääkamerassa osuma Tallbergin mailaan. Minäkin olin ensiksi julistamassa selväksi maaliksi, kun maalintauskamerasta näytti vain pyörähtävän Tallbergin selästä maaliin. Mutta sitä edelsi osuma Tallbergin stagaan, ja sen tuomari näki vierestä korkeana eikä videolta löytänyt enää syytä kumota tätä.
Hetkinen - eli siis Ville Peltonen valehteli siitä mitä Fonselius hänelle katkolla sanoi suorassa lähetyksessä-kö?
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Tämähän ei ole kyllä pelkästään Liigassa käytäntönä, vaan hieman suuremmissakin sarjoissa - kuten esim. NFL - toimitaan saman linjan mukaan. Pl. touchdownit jotka tarkistetaan jokainen videolta. Muussa tapauksessa pitää videolta löytää selkeä peruste kääntää kentällä tehty tuomio.
Pl touch down - eli sama kuin jääkiekossa maali. Tämä peli on lähtökohtaisesti maalintekopeli, ja jos peliväline on ylittänyt maaliviivan kokonaisuudessaan, ja jos raitapaidat eivät löydä mitään rikettä (maalivahdin esto, korkea maila, tahallinen potku, maali tehty kädellä ym) niin sen pitäisi lähtökohtaisesti olla silloun maali - eikä toisinpäin, riippumatta siitä mitä ensin näytettiin..
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Hetkinen - eli siis Ville Peltonen valehteli siitä mitä Fonselius hänelle katkolla sanoi suorassa lähetyksessä-kö?
En oo kuullut Fonseliuksen sanovan mitään saati Ville Peltosen. Kaikki arvailuni perustuvat CMorella näkemääni.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta tuohon ylivoimapelaamiseen pitäisi kyllä saada jotain tolkkua. Nytkin kun Lukko pääsi 5 minuuttia pelaamaan ylivoimaa, HIFKillä oli kaksi tekopaikkaa ja Lukolla ei ainuttakaan. HIFKin kolmas tekopaikka tuli vain hetken pienen, hetken pienen sen jälkeen kun olivat saaneet viidennen kenttäpelaajan jäälle.

En minä sillä ettäkö juuri HIFKin ylivoimapelaaminenkaan silmiä hivelevän kaunista olisi ollunna, tai ylipäätänsä minkään muunkaan joukkueen ainakaan Lukkoa vastaan pelatuissa peleissä.
 
Ihmiskuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kannattaa varmaan muistaa tämä vitun Märkä-Simo, painukoon Jaren ja Wille-Gallen kanssa suoraan vittuun kiekosta.

Juven verkkareissa heti ulos kiekosta, Ilmari Pitkänen. Sama juttu.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Mutta tuohon ylivoimapelaamiseen pitäisi kyllä saada jotain tolkkua. Nytkin kun Lukko pääsi 5 minuuttia pelaamaan ylivoimaa, HIFKillä oli kaksi tekopaikkaa ja Lukolla ei ainuttakaan. HIFKin kolmas tekopaikka tuli vain hetken pienen, hetken pienen sen jälkeen kun olivat saaneet viidennen kenttäpelaajan jäälle.

En minä sillä ettäkö juuri HIFKin ylivoimapelaaminenkaan silmiä hivelevän kaunista olisi ollunna, tai ylipäätänsä minkään muunkaan joukkueen ainakaan Lukkoa vastaan pelatuissa peleissä.
No joo, toisaalta väsymys painoi ja näkyi yyveessä samoin kuin koko pelissä. Syötöt eivät napsuneet ja silloin kun napsuivat niin vedot eivät lähteneet. Lukolla nyt kuitenkin TOP5 ylivoima%, tämän päivän huono esitys menee suurilta osin pelaajien väsymyksen piikkiin. Mutta kyllä tonne siitä huolimatta pieni juonikkuus ja sen kuuluisan boksin ulkopuolelta ajatteleminen tekisi pirun hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös