Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 198 673
  • 1 622
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Westerholm antaa pelistä toiseen mahdollisuuden voittaa. Tänäänkin loistava peli, mutta minkäs teet kun joukkueessa kukaan ei saa mistään sisään. Nähdäänköhän milloin seuraava ylivoimamaali? Timantinkovalle alivoimalle posipeukut.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mun silmään se oli hyvää vieraspelaamista SaiPalta. Paikoista olisi pitänyt naulata maali pelin alkupuoliskolla. Hieman terävyyttä maalintekoon ja ajoitusta maskipelaamiseen. Lahjajäähyllä pelsu pääsi edelle ja vei pojot.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tää on sitä saipaa jota minä haluan nähdä. Maalit jäi puuttumaan, mutta ei puhalleltu muniin vaan painettiin päälle. Pari säkkiä ekaan erään, niin palsta kusisi hunajaa.
Itselle tuli mieleen 2000-luvun alun SaiPa, saatananmoinen vauhti, pyöritään tehottomasti kulmissa ja vastustajan möttönen käy tekemässä uran ja kauden ensimmäisellään voittomaalin.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaksi erää näytti hyvältä kaikinpuolin vaikka ei maalia. Kolmas meni ihan puskemiseksi ja ylivoimassa yritetään ihan liian vaikeaa(kun saadaan pyörimään). Pääasiassa haettiin Tuulolaa kokoajan ja isossa kuvassa laukauksia pihtailtiin todella paljon. Puuttuu uskallus laukoa. Hyvistäkin paikoista.
Tuulolan ratkaisu kolmannen lopussa oli kieltämättä erikoinen.
Peli-ilme oli läpi pelin todella raikas, mut tarvitaan lisää pontta laukomiseen ja tukitoimiin, ni kyl niitä maalejakin alkaa tulla.
Puolustus pelas hyvin, Nicke oli todella hyvä, mut hyökkäysosastolla homma jää vähän piippuun. Kokonaiskuvassa Ihan hyvällä tiellä kuitenkin ovat.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Tuossa oli vähän sarkasmia mukana : ) odotan 1.kentän sentteriltä vähän enemmän kun pari spurttia. Koskiranta luopuu heti kiekosta kun sen saa. Oliko Tapparassa yhtä onneton? Vitullinen pettymys.

Ja kaukaan pääty vain silittää myötäkarvaa eikä edes käsittele koko aihetta.

Vetäkööt jotkut herneet nenään, jos haluaa, mut se on just näin. Odotuksiin ja aiemmin nähtyyn tasoon nähden herra tarjoaa kurapaskaa. Mikä helvetti Koskirantaa vaivaa?! Ja eikö nyt jumalauta voi kaveria tiputtaa kakkoseen tai kolmoseen, ykkösketjun paikkaa ei ole ansainnut. Valitettavasti.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Hieman terävyyttä maalintekoon ja ajoitusta maskipelaamiseen.
Kiteytit illan ongelmat hyvin yhten lauseeseen. Jäi mieleen ekan erä vaihto missä Saaren kenttä sai hyvin kiekon lahen päätyyn. Pakit hyvin viivalla. Kaikki kolme hyökkääjää maalin takana kaivamassa ja syöttelemässä, välillä rännin kautta. Koko vaihdon aikana yksikään hyökkääjä ei käynyt maalin edessä, edes kääntymässä. Energiat meni sinne laidan viereen. Kun kiekko saadaan pakeille tai edes jotenkin sektoriin, niin vähintään 2 ukkoa pitäs mennä apinan raivolla kohti maalia tai olla siellä jo maskissa. Kiekollista kaveria pitää osata auttaa ja tulla lähelle, mutta pitäisi osata myös lukea peliä paremmin että sinne maalille ajetaan, oikea-aikaisesti.
 
Hyvin sanottu. Tuosta puuttuu vielä joko ymmärrys tai uskallus. Tai molemmat. Mites se oli..."jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan...jos haluat maalin, mene maalille..." tai jotain...
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Tuosta puuttuu vielä joko ymmärrys tai uskallus. Tai molemmat. Mites se oli..."jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan...jos haluat maalin, mene maalille..." tai jotain...
Veikkaan että molemmat, ymmärrys ja uskallus puuttuu. Käsitykseni mukaan Lehterän "pelikirja" painotti pelkästään puolustuksen tukkimista, hyökkäyksessä sai olla "luova". Jätin tuon pitsa-metaforan kirjoittamatta kun sain itse tokassa erässä uunista itsetehtyä tomaattijuustokiekkoa. Meillä on kuitenkin rosterissa pelaajia, joille on ihan luonteista ajaa maalille. Pienellä rohkaisulla ja ohjeistamisella Tuulola, Piipponen ja Vainikainen on mielestäni niitä tyyppejä joiden pitäisi ajaa ja tapella maalin edessä kun kiekko pyörii vihulaisen päädyssä.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kyllähän tuosta pelistä tuli aika vahvasti mieleen se takavuosien SaiPa, joka pörräsi ihan kivasti ja oli ihan hyvin pelissä mukana, mutta loppujen lopuksi ottelusta ei jäänyt käteen kuitenkaan yhtään mitään. Vauhtia oli pelissä ihan kivasti, mutta ikävä kyllä ajatus ei tuntunut oikein kellään pelaajalla kestävän mukana tuossa vauhdissa. Jos tuloksena on nolla maalia, niin ei itseäni ainakaan ihan hirveästi lämmitä tsemppi ja hyvä asenne, sillä Rautiaisen Pasia mukaillen "nehän on perkele peruskiviä jääkiekossa".

Tähän alla olevaan lehdistötilaisuuteen kun vaihtaa sanan "jalkapallo" tilalle sanan "jääkiekko", niin siinä on aika hyvin tiivistetty omat fiilikseni SaiPan tämän illan ottelusta:

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Ihmettelen, jos ei huomiseen otteluun ymmärretä kokeilla jotain muuta kuin Zaborsky-Koskiranta kaksikkoa kentällisissä.

Jarno Koskiranta
Tasakentällisin: 15 0+2=2

Tomas Zaborsky
Tasakentällisin: 15 3+2=5

Jep. Täytyy sanoa, että on helvetin jääräpäistä tai jopa typerää porukkaa nykyinenkin valmennus Teron lisäksi, jos pelistä toiseen peluutetaan samalla tavalla, vaikka ei tule mitään tulosta....ei yhtään mitään! Ei voi olla niin munatonta tai osaamatonta touhua, etteikö ymmärtäsi jotain muuta koostumusta kokeilla. Nyt se muutos. Heti. Nyt. Mitään hävittävää ei ole. Kiitos.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kyllähän tuosta pelistä tuli aika vahvasti mieleen se takavuosien SaiPa, joka pörräsi ihan kivasti ja oli ihan hyvin pelissä mukana, mutta loppujen lopuksi ottelusta ei jäänyt käteen kuitenkaan yhtään mitään. Vauhtia oli pelissä ihan kivasti, mutta ikävä kyllä ajatus ei tuntunut oikein kellään pelaajalla kestävän mukana tuossa vauhdissa. Jos tuloksena on nolla maalia, niin ei itseäni ainakaan ihan hirveästi lämmitä tsemppi ja hyvä asenne, sillä Rautiaisen Pasia mukaillen "nehän on perkele peruskiviä jääkiekossa".

Tähän alla olevaan lehdistötilaisuuteen kun vaihtaa sanan "jalkapallo" tilalle sanan "jääkiekko", niin siinä on aika hyvin tiivistetty omat fiilikseni SaiPan tämän illan ottelusta:

Tämä Rautiaisen lehdistötilaisuus summasi täysin koko Selinin aikakauden aikakauden aikas osuvasti, toki tämän iltaisen pelinkin kyllä.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kyllähän tuosta pelistä tuli aika vahvasti mieleen se takavuosien SaiPa, joka pörräsi ihan kivasti ja oli ihan hyvin pelissä mukana, mutta loppujen lopuksi ottelusta ei jäänyt käteen kuitenkaan yhtään mitään. Vauhtia oli pelissä ihan kivasti, mutta ikävä kyllä ajatus ei tuntunut oikein kellään pelaajalla kestävän mukana tuossa vauhdissa. Jos tuloksena on nolla maalia, niin ei itseäni ainakaan ihan hirveästi lämmitä tsemppi ja hyvä asenne, sillä Rautiaisen Pasia mukaillen "nehän on perkele peruskiviä jääkiekossa".

Tähän alla olevaan lehdistötilaisuuteen kun vaihtaa sanan "jalkapallo" tilalle sanan "jääkiekko", niin siinä on aika hyvin tiivistetty omat fiilikseni SaiPan tämän illan ottelusta:

Onkos Pasilla muuten tukkatyyli hieman vaihtunut tuosta? Yleensähän tukka lyhenee iän varttuessa, Pasi se vaan porskuttaa.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eka erä oli kyllä kova. Paitsi maalinteko. Se oli sitä samaa kuraa, mitä koko kauden. Perkele.
Niin, mitä on sitten realistista odottaa. Silloinko olisi oltu tyytyväisiä, että olisi viety koronavahvistettua Pelicansia 60 min? Onhan meidän liigatason noviisivalmennus 1,5 viikkoa ollut joukkueen mukana. Silti olen sitä mieltä, että tuossakin ajassa päämäärätön pelaaminen on katoamassa. Eilen oli mahdollisuus voittaa omalla tekemisellä, ei pelkästään tuurilla. Valonpilkahduksia alkaa näkyä pelaajilta, jotka on ollut täysin yössä.

Silti uuden alun suurin anti lienee se, ettei syödä enää tulevaa, vaan rakennetaan sitä. Tämän kauden osalta kymppisakin kantaan pääseminen olisi jo jonkinlainen voitto valmennukselle. Jälkipuoliskolla sitten näkisi tapahtuuko muutoksia taulukossa, jos ameriikan lainat poistuvat.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koskiranta on toistaiseksi jopa koko liigan suurin floppi. Piti tulla takuuvarma tähtipelaaja, mutta tulikin hajuton, väritön ja mauton perusmöttönen.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Nyt olisi Jarnon otettava ruutua kentällä, kolme vuotta hehkutettiin palstalla että sitten kun Koskiranta on Saipassa alkaa tapahtua.

Jukuria vastaan on maali tehtynä, se ei vaan riitä.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt olisi Jarnon otettava ruutua kentällä, kolme vuotta hehkutettiin palstalla että sitten kun Koskiranta on Saipassa alkaa tapahtua.

Jukuria vastaan on maali tehtynä, se ei vaan riitä.

Yli 66min ylivoimaa pelattuna ja tuo yksi maali. Jonkun pitäisi nyt vaan ottaa ne pallit sieltä mihin ne on piilotettukkaan ja sanoa, että ei tää ykkösyv varmaan nyt oikein oo siun paikka. En tiedä kuka nuo YV kokoonpanot muodostaa, mutta häneltä ne nyytit on kätkeytyneet johonkin.

Aina puhutaan sarjasta toiseen vaihtavien pelaajien kohdalla, että pitää antaa 10 tai 20 peliä aikaa. 10 annettiin ja kohta lähestyy 20. Mitään kehitystä ei ole näkynyt vielä. Hyvä, ettei päin vastoin noiden virheiden muodossa mitä on nyt viimeisissä peleissä tullut.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Niin, mitä on sitten realistista odottaa. Silloinko olisi oltu tyytyväisiä, että olisi viety koronavahvistettua Pelicansia 60 min? Onhan meidän liigatason noviisivalmennus 1,5 viikkoa ollut joukkueen mukana. Silti olen sitä mieltä, että tuossakin ajassa päämäärätön pelaaminen on katoamassa. Eilen oli mahdollisuus voittaa omalla tekemisellä, ei pelkästään tuurilla. Valonpilkahduksia alkaa näkyä pelaajilta, jotka on ollut täysin yössä.

Silti uuden alun suurin anti lienee se, ettei syödä enää tulevaa, vaan rakennetaan sitä. Tämän kauden osalta kymppisakin kantaan pääseminen olisi jo jonkinlainen voitto valmennukselle. Jälkipuoliskolla sitten näkisi tapahtuuko muutoksia taulukossa, jos ameriikan lainat poistuvat.

Kyllä. Sitähän tuossa juuri sanoin, että eka erä oli todella raikasta tekemistä, vain maalit puuttuivat. Pari maalia siihen, niin nyt vois hyvinkin olla 3p enemmän. Turhauttavaa, että maalinteko on noin tuskaa, vaikka itse peli kulkisi. Peli hiipui loppua kohden, mutta on tää toki nyt paremman näköistä kuin vielä jokunen kierros sitten.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, treenijumi
Kyllähän tuosta pelistä tuli aika vahvasti mieleen se takavuosien SaiPa, joka pörräsi ihan kivasti ja oli ihan hyvin pelissä mukana, mutta loppujen lopuksi ottelusta ei jäänyt käteen kuitenkaan yhtään mitään. Vauhtia oli pelissä ihan kivasti, mutta ikävä kyllä ajatus ei tuntunut oikein kellään pelaajalla kestävän mukana tuossa vauhdissa. Jos tuloksena on nolla maalia, niin ei itseäni ainakaan ihan hirveästi lämmitä tsemppi ja hyvä asenne, sillä Rautiaisen Pasia mukaillen "nehän on perkele peruskiviä jääkiekossa".
Helppoa ja halpaa vetää yhtäläisyysmerkit takavuosien SaiPaan tuosta eilisestä pelistä.

Tässä on kynnetty ilman minkäänlaista avauspeliä kolmatta kautta, mutta uuden valmennuksen alaisena se osa-alue toimi nyt jo neljännessä pelissä noin hyvin. En tiedä, katsoitko kovin tarkkaan tuota peliä, mutta minusta SaiPalla kyllä kesti ajatus mukana esimerkiksi monipuolisemmassa avauspelaamisessa, jossa ei enää kouristuksenomaisesti lähdetä hakkaamaan kiekkoa ylöspäin joka tilanteessa, vaan yritetään ja usein onnistutaankin tulemaan eri variaatioilla ja ennen kaikkea hyvällä vauhdilla omista ylös. Eihän se vielä realisoidu joka pelissä maali-iloitteluna, mutta pakkohan jostain on aloittaa, ja minusta on aloitettu todella hyvin. En myökään usko sen olevan sattumaa, että SaiPa tuntuu ottavan vähemmän täysin turhia jäähyjä.

Siellä nämä Lehterälle liian paskat ja kokemattomat pelaajat, kuten Loimaranta ja Mäntykivi uskovat vihdoin, etteivät olekaan liian paskoja ja kokemattomia, ja sieltä on melkein varmasti odotettavissa myös tulosta, kun oppivat vielä paremmin kääntämään tuon itseluottamuksen kiekon kanssa jotenkin peliä edistäviksi ratkaisuiksi. Sama koskee koko joukkuetta, kun kiekonhallintaan ei ole totuttu, eikä pitkiä hyökkäyksiä ole päästy pyörittämään säännöllisesti moneen vuoteen.

Ymmärtäisin kyynisen asenteesi paremmin, mikäli olisi vedetty ns. oikealla valmennuksella joku puolikas kausi, mutta nyt on vedetty neljä peliä vajaamiehisellä, ylityöllistetyllä hätäapuvalmennuksella. Tietenkään tuohon eiliseen tulokseen ei pidä olla tyytyväinen, mutta lähdettiinkö Hämäläisen kolmikolla tekemään tulosta, vai kenties ensisijaisesti estämään seuran kaatumista ja jopa rakentamaan tulevaa identiteettiä, mikäli mahdollista? Jokuhan voisi tulkita tuon kiekonhallintaan pyrkimisen tien tasoittamiseksi seuraavaa päävalmentajaa varten.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Jep. Täytyy sanoa, että on helvetin jääräpäistä tai jopa typerää porukkaa nykyinenkin valmennus Teron lisäksi, jos pelistä toiseen peluutetaan samalla tavalla, vaikka ei tule mitään tulosta....ei yhtään mitään! Ei voi olla niin munatonta tai osaamatonta touhua, etteikö ymmärtäsi jotain muuta koostumusta kokeilla. Nyt se muutos. Heti. Nyt. Mitään hävittävää ei ole. Kiitos.

Lainaan itseäni...korjaan sen verran (kun kuulostaa tuo eilinen kommetti vähän turhan tylyltä), että arvostan nykyisiä herrojen penkin päässä ja kommentti liittyy ainoastaan siihen, että ei kai voi Zaborsky-Koskiranta kaksikko olla sementoitu, mitään ei hävitä, jos jotain muuta kokeillaan, kun tuo homma ei toimi.

No vieläkään ei muutosta tähän tullut, mutta Tuulolaa kokeillaan nyt ykkösessä.
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Helppoa ja halpaa vetää yhtäläisyysmerkit takavuosien SaiPaan tuosta eilisestä pelistä.

Tässä on kynnetty ilman minkäänlaista avauspeliä kolmatta kautta, mutta uuden valmennuksen alaisena se osa-alue toimi nyt jo neljännessä pelissä noin hyvin. En tiedä, katsoitko kovin tarkkaan tuota peliä, mutta minusta SaiPalla kyllä kesti ajatus mukana esimerkiksi monipuolisemmassa avauspelaamisessa, jossa ei enää kouristuksenomaisesti lähdetä hakkaamaan kiekkoa ylöspäin joka tilanteessa, vaan yritetään ja usein onnistutaankin tulemaan eri variaatioilla ja ennen kaikkea hyvällä vauhdilla omista ylös. Eihän se vielä realisoidu joka pelissä maali-iloitteluna, mutta pakkohan jostain on aloittaa, ja minusta on aloitettu todella hyvin. En myökään usko sen olevan sattumaa, että SaiPa tuntuu ottavan vähemmän täysin turhia jäähyjä.

Siellä nämä Lehterälle liian paskat ja kokemattomat pelaajat, kuten Loimaranta ja Mäntykivi uskovat vihdoin, etteivät olekaan liian paskoja ja kokemattomia, ja sieltä on melkein varmasti odotettavissa myös tulosta, kun oppivat vielä paremmin kääntämään tuon itseluottamuksen kiekon kanssa jotenkin peliä edistäviksi ratkaisuiksi. Sama koskee koko joukkuetta, kun kiekonhallintaan ei ole totuttu, eikä pitkiä hyökkäyksiä ole päästy pyörittämään säännöllisesti moneen vuoteen.

Ymmärtäisin kyynisen asenteesi paremmin, mikäli olisi vedetty ns. oikealla valmennuksella joku puolikas kausi, mutta nyt on vedetty neljä peliä vajaamiehisellä, ylityöllistetyllä hätäapuvalmennuksella. Tietenkään tuohon eiliseen tulokseen ei pidä olla tyytyväinen, mutta lähdettiinkö Hämäläisen kolmikolla tekemään tulosta, vai kenties ensisijaisesti estämään seuran kaatumista ja jopa rakentamaan tulevaa identiteettiä, mikäli mahdollista? Jokuhan voisi tulkita tuon kiekonhallintaan pyrkimisen tien tasoittamiseksi seuraavaa päävalmentajaa varten.
Kyllä avauspelissä on nyt enempi kärsivällisyyttä ja variaatioita eikä ole roiskittu nopeita avauksia vaan lähdetty ehkä hieman lyhyemmillä mutta nopeilla syötöillä ja päästy sitä kautta hyvin keskialueen ylitse. Sen jälkeen on sitten tullut niitä ongelmia ja ei ole päästy suoraviivaisesti maalille vaan menty kulmiin pyörimään. Tuo on varmasti se seuraava kehityskohde suunnata se virtaus kohti maalia ja saada aikaan riittävän laadukas syöttö ja laukaus ja siihen mukaan maskia ja/tai sitten ripareita sisään. Sama oikeastaan koskee yv-pelaamista olisi ihan hyvä vaan sopia, että hyvälle laukojalle (Olkkonen, Tuulola, Zaborsky ehkä Kaksonenkin) pedataan paikka ja sitten lyödään se kiekko sisään vaikka sieltä maalin edestä - jos kerran niitä hienoja läpisyöttöjä ei saada tehtyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös