Jollain kumman väännöllä (pelitapa?) sputnikit sitten kairasivat pari pistettä mukaansa Turusta, ettei ilman tuliaisia jääty. Hyvä niin. Torjunnat 17-41, joten ihan nappiin matsi ei mennyt, mutta kiekot kuitenkin pomppivat vieraille. Pelistä tuli väkisin mieleen vuosien takaiset mittelöt, kun Atu koutsasi keltamustia. Pörrättiin ympäri kaukaloa, näennäisesti hallittiinkin mutta ei oikein päästy tekopaikoille. Melkein saatiin kuin entinen renki piialta.
Nyt siellä oli kaksi samantyylistä joukkuetta mukana intoa ja tahtoa muttei oikein valmista tullut mistään. Maalivahdit olivat kuitenkin hyviä, joten totaaliselta havaijikiekon tulokselta vältyttiin.
Viime vuonna samaan aikaan SaiPalla oli 23 pistettä ja maalisuhde 47-45 sekä sijoitus 8. Ässät oli 13. 21 pisteellä. Joten aika samaan tahtiin mennään nytkin. Suuria eroja ei ole vielä syntynyt. Viime kaudella HIFK oli jo kuitenkin repäissyt 9 pisteen kaulan kakkoseen Kärppiin.
Nykyjoukkueessa pistää silmään mm. se, että "paketti" ei pidä. Viisikko hajoaa luvattoman helposti ja välimatkat kavereihin repeävät kymmeniksi metreiksi. Ei hme, että syötöt eivät löydä kohteitaan. Näyttää, että pelaajien nuppiin on taottu hokemaa pelata ensi sijassa ylöspäin, palautella ei juuri saa. No siitä seuraa sitten, että keskialueella ja viimeistään hyökkäyssinisellä roiskaistaan kiekko päätyä kohti ja usein vielä suoraan naapurin lapaan. Pelaajilta näyttää itseluottamus valuneen viemäriin, kun kaikki pelkäävät virheitä. Kiekollinen peli jää hätäiseksi näpräämiseksi, kunnes vastustaja pakottaa luopumaan lätkästä. Jos tällä tavalla on määrä edetä jatkossakin, on helppo ennustaa vaikeuksien jatkumista.
Havainnot ovat sikäli kummallisia, että SaiPa on Peksin aikana pärjännyt aina, kun viisikkopeli on kunnossa. On edetty muskettisoturien tavoin, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Minun kaaliini ei uppoa, miksi yhtäkkiä pitäisi kääntyä hyväksi koetusta sapluunasta vieraampaan pelitapaan, kun se näyttää noin vaikealta. Sanni tietää tasan tarkkaan, mitä Peksi halusi ja osin toteuttikin. Aina se ei tietysti hänelläkään toiminut, kuten oli suunnitellut. Muuten olisi se mitali jo saatu.
Asiaa auttaisi, jos valmentajat jollain tavalla avaisivat pelillistä identiteettiään, mitä oikein yritetään. Nyt meidänkin aika menee kynsiä purressa ja miettiessä, mitä helkkaria nuo jätkät oikein yrittää tai edes ajattelee, kun mistään ei tuu mitään. Jännää on pelistä toiseen, mutta viihtyvyyden kanssa on niin ja näin.
Yksittäiset voitot antavat hengähdysaikaa ja toivoa, mutta seuraava peli voi taas kaiken huuhtoa merten syvyyksiin. Tai Saimaan mustiin laineisiin. On tää kiduttavaa. Tauolla arvatenkin treenataan ja kovaa, jotta tauon jälkeen ollaan varmasti jumissa. Sekä pää että kroppa. Saas nähdä.
Edit ja sorry. Unohdin tuon Växjö-koitoksen kokonaan. No siellä hän peli kulkee rullaten kuten aiemminkin..