Muutama sananen joukkueen viime peleistä, noin yleisellä tasolla. Olemme joukolla kummastelleet porukan kirmailua, joka välillä natsaa jopa hyvin mutta kohta taas urpoillaan kunnolla. Vaikka joukkueen runko eli enemmistö on ns. vanhoja tuttuja. Luulisi, että heidän kauttaan uudetkin pääsisivät suht nopeasti samalle pelikirjan sivulle, jos sellainen kerran on. Toivottavasti Sannilla jokin vihkonen tai kirjanen aiheesta kuitenkin löytyy. Alkeita syvempi.
Petteri Sihvosesta on varmaan lausuttu kaikki tarpeellinen ja tarpeeton jo tuhanteen kertaan, mutta silloin tällöin luen silti hänen juttujaan. Kesällä kiinnitin huomiota blogiin, jossa hän pohdiskeli termejä "reagointikiekko" ja "ennakointikiekko". Lyhyesti ja karkeasti yleistäenkin voinee sanoa, että jos pelaa reagointikiekkoa, pelaaja antaa usein (tahtomattaan) edun vastapelurille ja jää odottamaan mitä hän tekee ja toimii vasta sitten. Nopealla reagoinnilla pystyy monesti voittamaan tilanteita, mutta etu on hienokseltaan kaverilla. Kiekollisella pelaajalla. Käsittäkseni reagointikiekko on vallalla eri painotuksineen mm. suomalaisessa kiekkoilussa ja sitä harjoitellaan ahkerasti.
Ennakointikiekolla Sihvonen tarkoittaa optimaalista tilannetta, jossa pelaajalla on kyky havainnoida ja lukea peliä vastustajat mukaan lukien. Eli suomeksi sanottuna nähdä kenttä kokonaan tai ainakin se puolikas, millä pelataan. Arvatenkin tehtävä ei ole helppo toteuttaa eivätkä kaikki siihen kykene ikinä. Lähiajoilta tulee mieleen muutama nimi, kuten Mikael Granlund, Teemu Ramstedt ja Teuvo Teräväinen. Heidän puuhissaan ei näyttänyt olevan koskaan kiire ja he olivat hämmästyttävän usein valmiina siellä, minne kiekko tuli. Ennakoivat pelitilanteita. Pelaaminen näytti koko ajan helpolta.
Noita mietin eilenkin Kärppä-matsissa, että ollapa edes yksi tai kaksi teukkaa tai mikkeä joukkueessa, niin katsomossakin olisi kivempaa. Tällä hetkellä en osaa sanoa, ketkä saipalaisista kykenisivät parhaiten pelaamaan ennakoivaa peliä, vaiko kukaan. Reagoinnin kanssakin on välillä niin ja näin. Monesti tuntuu, että tarvitaan vielä kolmas kategoria, "selviytymiskiekko". Tänä syksynä pakkimme ovat monesti pelanneet silkkaa selviytymistä pikku paniikissa, jotta pääsisivät paineen alta pois. Vaikka pitkällä kiekolla edes hetkeksi. Tämä lienee linjassa sen kanssa, ettei joukkueen budjetti eivätkä seuran muutkaan resurssit riitä pestaamaan arvokkaampia ja taitavampia pelureita, vaan joukkueen rungon muodostavat yritteliäät mutta kädettömät kiiturit.
Sitä olen myös monesti ihmetellyt, että kun keskialueella viritetään trappia vastustajan kiekolliselle kaverille ja oma pelaaja saa kiekon, niin hän kääntyy nopeasti hyökkäyssuuntaan mutta ketään omista ei kykene seuraamaan ja kiekollinen on pian yksin kolmen-neljän äijän ympäröimänä hyökkäyssinisellä ja kiekko pois tai parhaimmassa tapauksessa irtona päätyyn ja itse vaihtoon. Eli se oma puolustusviisikko hajoaakin heti kiekon voittamisen jälkeen, kun pitäisi lähteä hyökkäämään. Osa saattaa lähteä vaihtoon ja osa touhuaa muuta, mutta pelinteko tökkii pahasti. Ei ihme, jos laukaukset jäävät vähiin, kun yksin yritetään toivottomista asemista. Ja kun sama toistuu matsista toiseen, peli vaikuttaa usein selviytymistaistelulta. Kiekosta luovutaan liian helposti. Kai se on sitten taidon ja itseluottamuksen puutetta, mutta myös taktista osaamattomuutta.
Petteri Sihvosesta on varmaan lausuttu kaikki tarpeellinen ja tarpeeton jo tuhanteen kertaan, mutta silloin tällöin luen silti hänen juttujaan. Kesällä kiinnitin huomiota blogiin, jossa hän pohdiskeli termejä "reagointikiekko" ja "ennakointikiekko". Lyhyesti ja karkeasti yleistäenkin voinee sanoa, että jos pelaa reagointikiekkoa, pelaaja antaa usein (tahtomattaan) edun vastapelurille ja jää odottamaan mitä hän tekee ja toimii vasta sitten. Nopealla reagoinnilla pystyy monesti voittamaan tilanteita, mutta etu on hienokseltaan kaverilla. Kiekollisella pelaajalla. Käsittäkseni reagointikiekko on vallalla eri painotuksineen mm. suomalaisessa kiekkoilussa ja sitä harjoitellaan ahkerasti.
Ennakointikiekolla Sihvonen tarkoittaa optimaalista tilannetta, jossa pelaajalla on kyky havainnoida ja lukea peliä vastustajat mukaan lukien. Eli suomeksi sanottuna nähdä kenttä kokonaan tai ainakin se puolikas, millä pelataan. Arvatenkin tehtävä ei ole helppo toteuttaa eivätkä kaikki siihen kykene ikinä. Lähiajoilta tulee mieleen muutama nimi, kuten Mikael Granlund, Teemu Ramstedt ja Teuvo Teräväinen. Heidän puuhissaan ei näyttänyt olevan koskaan kiire ja he olivat hämmästyttävän usein valmiina siellä, minne kiekko tuli. Ennakoivat pelitilanteita. Pelaaminen näytti koko ajan helpolta.
Noita mietin eilenkin Kärppä-matsissa, että ollapa edes yksi tai kaksi teukkaa tai mikkeä joukkueessa, niin katsomossakin olisi kivempaa. Tällä hetkellä en osaa sanoa, ketkä saipalaisista kykenisivät parhaiten pelaamaan ennakoivaa peliä, vaiko kukaan. Reagoinnin kanssakin on välillä niin ja näin. Monesti tuntuu, että tarvitaan vielä kolmas kategoria, "selviytymiskiekko". Tänä syksynä pakkimme ovat monesti pelanneet silkkaa selviytymistä pikku paniikissa, jotta pääsisivät paineen alta pois. Vaikka pitkällä kiekolla edes hetkeksi. Tämä lienee linjassa sen kanssa, ettei joukkueen budjetti eivätkä seuran muutkaan resurssit riitä pestaamaan arvokkaampia ja taitavampia pelureita, vaan joukkueen rungon muodostavat yritteliäät mutta kädettömät kiiturit.
Sitä olen myös monesti ihmetellyt, että kun keskialueella viritetään trappia vastustajan kiekolliselle kaverille ja oma pelaaja saa kiekon, niin hän kääntyy nopeasti hyökkäyssuuntaan mutta ketään omista ei kykene seuraamaan ja kiekollinen on pian yksin kolmen-neljän äijän ympäröimänä hyökkäyssinisellä ja kiekko pois tai parhaimmassa tapauksessa irtona päätyyn ja itse vaihtoon. Eli se oma puolustusviisikko hajoaakin heti kiekon voittamisen jälkeen, kun pitäisi lähteä hyökkäämään. Osa saattaa lähteä vaihtoon ja osa touhuaa muuta, mutta pelinteko tökkii pahasti. Ei ihme, jos laukaukset jäävät vähiin, kun yksin yritetään toivottomista asemista. Ja kun sama toistuu matsista toiseen, peli vaikuttaa usein selviytymistaistelulta. Kiekosta luovutaan liian helposti. Kai se on sitten taidon ja itseluottamuksen puutetta, mutta myös taktista osaamattomuutta.