Onko jotain periaatteellista syytä, miksi ei voitaisi pelata kahvaran trappia vastaan näin: hyökkääjät luistelee täysillä / helvetin lujaa kohti päätyä kolmella kaistalla eivätkä edes odota syöttöä. Sitähän trappi ei voi pysäyttää. Pakki, ihan sama kuka, lämää kiekon täysillä ränniin vähän ennen kuin hyökkääjät ohittavat sinisen. Pakki ei edes yrittäisi syöttää. Nythän kuvio menee niin, että lähdetään hitaasti liikkeelle, kenellekään ei voi syöttää, kiekko päätyyn ja hitaat hyökkääjät auttamattoman myöhässä perään.
Nimim. "Olenko nero vai enkö vain tajuu?"
Edit: Tällä tavalla pelatessa hyökkääjät olisivat aina menossa kovaa kohti päätyä kun taas trappiin asettuneet pelaajat olisivat väistämättä peruuttamassa ja joutuisivat kääntymään. Hienointa tietenkin olisi, jos joukkueen "pelilliseen identiteettiin" kuuluisi se, että tällä taktiikalla voitaisiin pelata vaikka erä tarvittaessa. Ei se voi olla niin helvetin vaikeaa sanoa kopissa: "Ensi erässä hyökkääjät luistelevat täysillä kohti päätyä JOKA hyökkäyksessä, älkää edes kuvitelko, että joku koittaa syöttää lapaan. Pakit, ette koita syöttää, vaan vedätte sen kiekon vaan päätyyn." Antti, herätys!!
Hyvää pohdintaa, tätä toivoisi olevan enemmän myös kannattajien keskuudessa. Että oikeasti ajateltaisiin miten ne rakenteet muotoutuvat. Valmentajat yrittävät juuri tälläkin hetkellä pohtia, miten hyökkäyspelinopeutta saataisiin ylös siten, ettei keskustan puolustaminen olisi niskan päällä. Kannattajat eivät siihen yleensä pysty, kunhan suutaan soittavat.
Viestiisi haluaisin kuitenkin todeta, että on kyllä periaatteellinen syy, miksi tuo ehdotuksesi ei ole käänteentekevä. Onhan tuon tyyppisiä tapojakin yritetty, mutta (viisas) vastustaja pystyy lopulta muuttamaan omaa peliään siten, että pitkien kiskominen johtaa aiempaakin täydellisempään pelinopeuden romahtamiseen ja lisäksi ylisuureen hyökkäysriskiyteen. Todennäköisesti vastustaja muuttaisi peliään siten, että sommitelma olisi eräänlainen 1-1-3: kärkikarvaaja ja hänen alapuolellaan oleva
kakkonen ns. puolittaisivat kentän eli estäisivät ristipistot painottomalle puolelle, ja alimpana kolmen linja pyrkisi oikean ajoituksen ja luistelunopeuden turvin ensinnäkin voittamaan omat kaistansa ("pelaamaan vastustaja paitsioon") ja toiseksi voittamaan irtokiekot. Sen lisäksi, ettei kyseinen taktiikka välttämättä edes täyttäisi välittömiä tavoitteita (kulmapeliin pääsyä), pitkien kiskominen aiheuttaisi muutakin "välillistä" tuhoa: viisikko venyy kohtuuttomasti, joka vaikeuttaa (suorastaan tuhoaa) jatkopelimahdollisuuksia niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Kyllä sieltä YV:tä tulisi omiin enemmän kuin laki sallii.
Tapparan trap, kuten mikä tahansa keskustaa puolustava viisikko, on kohtuullisesti purettavissa hyvillä, organisoiduilla, tiiviillä viisikkolähdöillä. Turha tehdä tästä mitään suomalaisen jääkiekon suurta hetkeä, jolloin laji on lopullisesti pilalla. Peli kehittyy ja jossakin vaiheessa hyökkäyspelin evoluutio menee taas vaihteeksi puolustuksesta ohitse. Mitä tähän yksittäiseen sarjaan tulee, niin peli on jo menetetty. Tiiviyttä ei rakenneta parissa yössä. Jos HIFK tämän sarjan voittaa, se voittaa sen yksilötaidolla.
Valitettavasti ajatus on melko utopistinen, sillä joukkuepelissä kollektiivisuus voittaa individualismin.