Peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 261 721
  • 1 394

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edellä jo ihan hyviä analyysejä ottelusta. Tosiaan, aika sekava 60-minuuttinen nähtiin, mikä johtui mielestäni ensisijaisesti TPS:n munattomuudesta. Tuomarit olivat myös suhteellisen huonoja, mikä
toki suosi tällä kertaa Lukkoa.

Mielestäni tässä ottelussa nähtiin parasta hyökkäyspelaamista Lukolta tällä kaudella. Ottelu olisi yhtä hyvin voinut päättyä lukemiin 10-2, kuten Raymond jo tuossa mainitsikin. Oikeastaan ottelussa jäi harmittamaan ainoastaan se, että avopaikoistakin onnistuttiin sössimään kiekot Norrenan syliin tai seinille. Keränen oli jälleen kerran pirteä, mutta kuten aiemmissakin otteluissa, viimeistely oli heikolla tasolla. Keränen on ollut alkukaudella kenties pahin tuhlaajapoika joukkueessa, mikä on tullut ainakin itselle yllätyksenä, kun otetaan huomioon viime kauden maalimäärät. Myös Jasulla tuntuu olevan melkoisia vaikeuksia kiekon toimittamisessa tolppien väliin.

Ykköskenttä on nähdäkseni ollut jo useissa otteluissa pirteä ja esittänyt lupaavia otteita. Nyt alettiin vihdoin korjaamaan satoa, ja Gagnoninkin tehotilastot saatiin laitettua uuteen uskoon. Tästäkin huolimatta ykkösvitja tuhlaili vielä useita maalipaikkoja. Ylivoima alkoi jo vaikuttamaan lupauksia herättävältä, ja etenkin pakkien yv-pelaamisessa oli havaittavissa parannusta.

Lupaavaasta voitosta huolimatta ei kannata liikaa juhlia, sillä - kuten jo todettua - TPS oli käsittämättömän huono. Se ei toki mitätöi joukkueen pirteää esitystä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Nimimerkki "puoliaika" kirjoitti hyvin otteluketjuun:

Lukko pelasi tyypillisen pelin ja tulee tuolla aktiivisuudellaan voittamaan sarjan häntäpäähän jämähtäneet joukkueet.
Mainiosti siis sanottu. Lukko pelaa paikoin liikkuvaa kiekkoa, mutta häviää aina kontrollia vastaan. Itseasiassa tätä samaa on nähty jo pidempään RD:n aikana.

Oikeastaan viime tammikuu oli ihmeellinen poikkeus. Käsittämättömiä voittoja peräjälkeen Jyväskylästä, Kuopiosta, Oulusta jne.

Jotenkin lapsenmielisesti en jaksaisi uskoa, että se oli vain kauheaa tuuria. Olihan niitä pelejä niin monta tammikuun aikana. Helmikuu pudotti kylläkin niin maanpinnalle, kuin vain voi.

Se on selvää, että Lukon pitäisi saada kaikki toipilaat mukaan. Sitten ehkä voitaisiin odottaa voittoja myös "ammattilaisjoukkueita" vastaan. Tappara-pelit ovat vielä liian hyvin muistissa, eikä usko nyt riitä siihen, että Lukko kontrolloisi peliä esim. Kärppiä vastaan.

Enkä totuuden nimissä vieläkään usko siihen, että RD:n johdolla Lukko voisi ikinä voittaa edes mitalia. Ei pelkkä liike ole tie menestykseen, kyllähän siihen tarvitaan myös systeemi miten liikutaan.
 

senilix

Jäsen
Enkä totuuden nimissä vieläkään usko siihen, että RD:n johdolla Lukko voisi ikinä voittaa edes mitalia. Ei pelkkä liike ole tie menestykseen, kyllähän siihen tarvitaan myös systeemi miten liikutaan.

Ja kun tuo liikekin on huonompaa kuin useimmilla muilla. Oikeastaan vain HIFK ja TPS ovat tuossa olleet Lukkoa huonompia.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja kun tuo liikekin on huonompaa kuin useimmilla muilla. Oikeastaan vain HIFK ja TPS ovat tuossa olleet Lukkoa huonompia.
Tästä olen kyllä eri mieltä. Ainakin Pelicansia sekä Saipaa vastaan Lukko piti kiekkoa suurimman osan ajasta ja loi vahvalla liikkeellä painetta vastustajan päätyyn. Nämä olivat molemmat myös vierasotteluita, joten mistään "kotijoukkueen aktiivisuudesta" on turha puhua tässä kohtaa. Myös useissa muissa vierasotteluissa Lukko on - ainakin näennäisesti - hallinnut pelitapahtumia. Näistä mainittakoon ottelut HIFK:ta, Ilvestä ja KalPaa vastaan. Toki on ollut myös otteluita, joissa Lukko on ollut vaikeuksissa hyvin luistelevaa vastustajaa vastaan. Useimmat näistä ovat päättyneet tappioon, mutta myös pisteitä on onnistuttu pusertamaan selkeästä altavastaaja-asemasta huolimatta (JYP, Jokerit).

Lukon ongelmat eivät mielestäni ole (ainakaan yksinomaan) huonossa liikkeessä, vaan pelitavan puutteissa ja kärkipelaajien tehottomuudessa. Toki myös erikoistilannepelaaminen on ollut kokonaisuudessaan heikolla tasolla.
 

senilix

Jäsen
Lukon ongelmat eivät mielestäni ole (ainakaan yksinomaan) huonossa liikkeessä, vaan pelitavan puutteissa ja kärkipelaajien tehottomuudessa. Toki myös erikoistilannepelaaminen on ollut kokonaisuudessaan heikolla tasolla.

Minä tarkoitin nimenomaan kiekottomien pelaajien liikettä ja yleensä tilannenopeutta. Lukon pelaajilla on taipumus hieman "katsella" kiekon saatuaan tai irtokiekkoa hakiessa ja siksi hyvin liikkuvat vastustajat pääsevät kylkeen kiinni ja häiritsemään.

Ja tämä varmasti johtuu paljolti juuri yhteisen pelitavan puuttumisesta, ei löydy selkäytimestä tietoa kaverien touhuista.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Positiivista on että Lukko on viimepeleissä pelanut selkeästi maaliakohti. Oliko se SaiPa peli joka oli pelkkää kulmissa pyörimistä, nyt taas mennään sota-alueelle. Virtasen paluu on myös ollut hienoa katseltava, TPS pelissä antoi kaksi loistavaa syöttöä, jossa katse ja menosuunta maalia kohti ja sitten katsomatta luja poikittaissyöttö kaverin lapaan. Keräsen heikko viimeistely esti yhden lisämaalin syntymisen TPS pelissä tällaisesta syötöstä. Jos Virtanen pysyy ehjänä, niin ensikaudella voi odottaa 30 pistettä! Tällä kaudellakin uskon niitä vielä syntyvän.

Minusta peli on menossa asteittain parempaan suuntaan, Tappara oli vielä liian kova kanto käännettäväksi, mutta aineksia paremmasta on. Puolustuksessa miehet välillä hukkuvat, ja vastustaja pääsee sektorille turhan helposti. Kiekon tuominen hyökkäysalueelle on aika vaikeaa, toivoisin siihen enemmän variaatioita. Viimekaudella Azevedolle avattiin keskelle, mutta muuten mentiin laitojen kautta. Positiivinen yllättäjä on myös Kangasmäki, jonka vauhti riittää nykyään jo liigaan. Toivottavasti Tukosen ja Nurmen paluun jälkeen Kangasmäen ja Nikon paikka löytyy vielä pelaavasta kokoonpanosta.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Liverpool
No nyt on katsottu tuo TPS peli jo pariin kertaan ja toisella koetin hieman tehdä tilastontynkää muutamista asioista. Pelissä tosin TPS luovutti viimeistään kolmannessa erässä jo aika täysin, joten viimeisen erän kaikkia tapahtumia ei kannata ottaa huomioon.

Lyhyesti maalivahdista. Jos kerran Setänen on vempassa niin nyt mennään sitten Zapolskilla toistaiseksi. Pelasi kohtuu pelin TPS:ää vastaan. Torjui pari tärkeää vetoa, jotka olisivat voineet kääntää ottelun. Maalit nyt menivät aika helpon oloisesti mutta maskia taisi olla molemmissa, jolloin aina voi katsoa myös kenttäpelaajia.

Puolustajista oman pään siivoaminen onnistui aika huomaamattomasti kaikilta. Hyökkäyssuuntaan Tikkanen oli tärkein varsinkin YV:llä ja Virtanen muutamaan otteeseen vielä loistavampi. Mikkola ja Gene tekivät maalit ja pelasivat muutenkin hyvän pelin. Honkaheimolle ja Jaatiselle ei tullut selkeitä plussia eikä miinuksia minun silmiini. Näillä jatkaisin myös huomenna.

Aloituksia koetin laskea parin erän ajan mutta viimeisestä en viitsinyt kun tuntui että TPS ei ollut ihan 100 lasissa enää. Jos joku haluaa tarkastaa niin näissä on varmasti virheitä mutta antavat vähän suuntaa. Gagnonille sain voittoja 9/14 eli paljon paremmin mitä edellisissä peleissä on ainakaan minun silmiini osunut. Uusikartano 4/7 - Jasu 6/12 - ja Riska 6/9.

TPS:n maalit menivät molemmat Uusikartanon kentälle mutta pelasivat useimmin TPS:n selvästi parasta kenttää vastaan. Suominen sai yritteliäisyydestä kauden avausmaalinsa ja tuo Kumeliauskas tuntui olevan ainoa Tepsin mies, miltä onnistui vähän kaikki. Tepsin muut ulkomaalaiset istuivat lähinnä vuoronperään jäähyllä, joten niistä ei kovin ruusuista kuvaa jäänyt.

Peliaika olisi kiva nähdä jostain. Jos näin jälkiviisaana saisa jakaa peliajan uudelleen Lukon kentille, niin antaisin Gagnonille ja Jasulle 30% - Uusikartanolle 25% ja Riskoille 15%. Näin ei kuitenkaan RD peliä jakanut. Riskat pelasivat todella paljon ja kentällisten järjestyskin oli tyhmä. EI TPS:ää vastaan olisi tarvinnut mitään erityistä puolustussuunnitelmaa olla vaan antaa kaikkien maalintekoon pyrkivien hyökkääjien näyttää taitonsa. Riskat ottivat yhden tyhmän jäähyn kahteen erään mutta tosin sitten järjestivät kaksi kertaa TPS pelaajan jäähylle. Paikkojen rakentelu oli kaameaa roiskimista. Tässä pelissä en nähnyt mitään käyttöä tällaiselle jarrukentälle. Aina kun Riskat tulivat kentälle olisi voinut mennä pikatauolle.

Hienoimmat paikat rakensi Jasun kenttä, joka toimi koko pelin tasaisimmin. Ketju pelaa kolmella miehellä aika tasaisella roolituksella. Keräsellä on eniten vauhtia, Kangasniemi käyttää voimaa ja Jasu lukee mielestäni aika hyvin peliä. Peliä oli hieno katsoa ja omaa päähän ei tullut kovin pahoja tilanteitä. No Keräselle yksi tyhmä jäähy. Kentän peliaika jäi liian pieneksi mutta suhteessa peliaikaan tarjosi varmasti eniten hienouksia ja viihdettä yleisölle. Moni täällä haukkuu että Keränen ei saa paikoista sisään mutta itse näkisin että suhteessa peliaikaan järjestää moninkertaisesti tilanteita jos vaikka verrataan ykköskenttään. Kyllä niistä aina myös jotain menee sisään kuten nytkin.

Uusikartanon kenttä aloitti hyvin, teki upean YV maalin, pyöritteli paikka paikoin aika kivasti mutta otti myös vastaan nuo molemmat TPS maalit ja muutenkaan ketju ei päässyt niin hyvin ja joka kerta esille kuin Jasun kenttä.

Sitten tuo ykkönen. Päivä oli Vahalahdelle tärkeä ja se näkyi positiivisesti. Hän oli kultakypärineen kentän hahmo. Pelaa hienosti sekä Gagnonin, että Koiviston kanssa yhteen. Gagnon pelasi nyt varmaan sen parhaan pelinsä. Survoi väkisin avausmaalin ja jakeli Vahalle useita helppoja syöttöjä läpi pelin. Tällaisilla peleillä Gagnon voisi ansaita paikkansa ykkösen keskellä mutta edelleen siitä mielestäni puuttuu jotain. Mielikuvitusta tarvittaisiin lisää ja pitäisi nähdä koko ketju. Nytkin jäi sellainen olo että Koivisto menee hukkaan jos Gagnon pysyy keskellä, eikä se mielestäni ollut Koiviston vika. Ihan OK peli häneltä vaikka lopussa TPS:n löysäillessä olisi hänkin voinut taas verkkoa heiluttaa. Pitääköhän katsoa tuo peli vielä kerran ja koettaa laskea montako kertaa yhdistelmä Gagnon-Koivisto toimi pelin aikana?

No Ässiä vastaan pitää pelin hieman tarkentua. Valmennuksellisesti jakaisin peliaikaa enemmän maalintekoon pyrkiville kentille ja antaisin Riskalle mahdollisimman vähän 5&5 peliaikaa mutta näin tuskin käy. Vaihtoja ei varmaan tule mutta tietysti jos Nurmi tai Tukonen pääsisivät jalkeille niin ekaksi pudottaisin ERiskan. Toisaalta joku heistä Ahtola, Kangasniemi, Nikko tai Koivisto pitäisi siirtää sitten alemmas. Nämä laiturit eivät olleet ihan niin ketjun sisällä mitä pitäisi.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Moni täällä haukkuu että Keränen ei saa paikoista sisään mutta itse näkisin että suhteessa peliaikaan järjestää moninkertaisesti tilanteita jos vaikka verrataan ykköskenttään. Kyllä niistä aina myös jotain menee sisään kuten nytkin.
Olen haukkunut Kerästä vain kehnosta viimeistelystä. Mielestäni Keränen on ollut yksi alkukauden aktiivisimmista ja näkyvimmistä pelaajista, vaikka pisteitä onkin kertynyt harvakseltaan. Näkisin kuitenkin, että hyökkääjän ensisijainen tehtävä on toimittaa kiekkoa verkkoon - tässä Keränen on epäonnistunut pahasti. Voi olla, että itseluottamus on ollut heikolla tasolla tai sitten vaan ei yksinkertaisesti ole kiekko pomppinut. Toivottavasti Keränen löytää viime kauden maalivainunsa ja alkaa lunastamaan niitä odotuksia, joita hänelle on asetettu.

Olen samaa mieltä tuosta kolmoskentän hyvästä roolituksesta. Kangasmäki on ehdottomasti ollut alkukauden yllättäjiä, vaikka vastuu onkin jäänyt vähäiseksi. Kangasmäen kaltaisille voimahyökkääjille on varmasti kysyntää, kun kerta Tukonen ja Nurmi ovat molemmat sairastuvalla. Jasu on myös selkeästi petrannut viime kaudesta, vaikka maalisarake näyttääkin vielä nollaa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täydellinen voitto! 3 Pistettä ja ansaitusti! Kokonaisuudessaan jäi erittäin hyvä fiilis tästä ottelusta.

Positiivista:

- Oltiin koko ottelun ajan oikeastaan parempia. Oltiin nälkäisiä ja tehtiin perkeleesti töitä.

- Neloskenttä! Sanoo kuka mitä tahansa saunakavereihin viittaavaa niin kyllä varsinkin Filip Riska ja Olli Sipiläinen olivat alivoimalla ja tasakentällisin tänään kullan arvoisia. Rauman Shefki Kuqi ala Riska iski hienon tuuletuksen maalinsa jälkeen! Mukava nähdä tälläisiä.

- Ykköskenttä. Aaron Gagnon on osoittautumassa pelimieheksi. Hyvää pelaamista koko ottelun ajan. Pelaa hyvin Vahalahden kanssa yhteen, eikä viime TPS ottelu tainnut olla sattumaa.

- Ei turhia jäähyjä.

- Joni Nikko. Montakohan kertaa tuo maalille nousu on tällä kaudella nähty? Huikeata pelirohkeutta nuorella kaverilla ja tahtoa tehdä maaleja! Pakko arvostaa.

- Hyökkäyspelaaminen muutekin. Saadaan luotua tarpeeksi maalipaikkoja, vaikka se osaa huolestuttikin alkukaudella.

- Zapolski. Normi esitys tänään ja sillä voidaan napsia voittoja, kuten nähtiin taas. Sopimuksen arvoinen mies. Ei voinut maaleille mitään.

- Kangasmäki. Ei ehkä mitään erityistä tänään, mutta on parantanut viime kaudesta huomattavasti. Tällä hetkellä on selvästi ansainnut paikkansa kokoonpanossa.

Negatiivista:

- Juhani Jasu. Jälleen kerran kenttänsä vaisuin. Jää täysin tällä hetkellä Kangasmäen ja Keräsen varjoon. Kauhea syöttövirhe Ässien toiseen maaliinkin. Onneksi Ässät ei kuitenkaan noussut.

Muuta:

- Riskan loukkaantuminen näytti aika pahalta. Toivottavasti ei käynyt pahemmin.

- En katsonut ketä olivat tuomarit tänään, mutta hyvää tuomarointia. Sai pelata kovaa ja jäähyjä ei vihelletty turhaan. Iso plussa ja peli pysyi viihdyttävänä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
- Riskan loukkaantuminen näytti aika pahalta. Toivottavasti ei käynyt pahemmin.

- En katsonut ketä olivat tuomarit tänään, mutta hyvää tuomarointia. Sai pelata kovaa ja jäähyjä ei vihelletty turhaan. Iso plussa ja peli pysyi viihdyttävänä.
Riskalta lähti hammas, ja leukaan neulottiin kahdeksan tikkiä. Eiköhän tuo tauon aikana parane, tai ainakin Riska pystyy pelaamaan kokomaskilla.

Tom Laaksonen ja Mikko Kaukokarihan ne tuomarit olivat. Äijänsuolla on tällä kaudella ollut melkein joka pelissä hyvitä tuomareita, ja hyviä olivat myös Laaksonen & Kaukokari.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Riskalta lähti hammas, ja leukaan neulottiin kahdeksan tikkiä. Eiköhän tuo tauon aikana parane, tai ainakin Riska pystyy pelaamaan kokomaskilla.

Taisi olla Sipiläisen luistin, joka viilsi leukaan. Hyvä peli todella Filipiltä tänään ja Sipiläinen tuntuu hyvin sopivan pariksi.

Olkoon kenen saunakaveri tahansa, nii toivon, että F. Riska pääsee taas askiin tauon jälkeen. Maskilla tai ilman.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tänään loistavaa puolustuspeliä, loistavia hyökkäykseen lähtöjä, paljon maalipaikkoja, ja kaikki tämä....


...ILMAN Nummelinia.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään loistavaa puolustuspeliä, loistavia hyökkäykseen lähtöjä, paljon maalipaikkoja, ja kaikki tämä....


...ILMAN Nummelinia.

Erittäin hyvä huomio. Lisäksi Tukonen, Nurmi ja Zalewski poissa. Materiaalista uupuu paljon ja voitettiin Ässät silti. RDlläkin varmaan jotain osaa tähän vai onko pelkästään pelaajien hyvyyttä?
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä peli tänään kaikin puolin. Erityisen huomattavaa oli mielestäni se, että Lukko oli erittäin vahva hyökkäyspäässä. Toisin sanoen hyökkäyspäässä voitettiin kaksinkamppailut lähes järjestäen ja kiekko pysyi lavassa, jota ei juurikaan ole nähty aiemmin tällä kaudella. Tästä onkin mukava jäädä pienelle tauolle ja palata entistä vahvempana kaukaloon.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itseäni kyllä vähän huolettaa vieläkin tuo pelitapa. Onneksi Gagnon on vähän väläytellyt taitojaan, toivottavasti hän pystyy rakentamaan peliä ilman mitään ohjeita.

TPS oli surkea ja Lukko oli hyvä, siitä ei sen enempää, mutta mestaruutta ei voiteta voittamalla surkeita joukkueita. Hyvätkin pitää päihittää.

Ässät oli sinänsä hyvä, mutta niin oli Lukkokin. Pelin voisi sanoa ratkenneen Friskan dominointiin (ja heidän ottonsa, eli #44 surkeaan peliin). Paljon oli viitteitä paremmasta pelistä. Mutta entä pleijareissa kun pelitavaltaan ylivoimaiset joukkueet saavat myös sen flow-tilan päälle (esim. Tappara tai Kärpät), riittääkö tämä taistelukiekko? Jos tuo ilme pysyy, kuuden sakkiin pääsy on todennäköistä ja Jokerit-sarjan tapainen tapahtuma on myös mahdollinen (jumalmoodit Lukon parille pelaajalle ja sulamisia vastustajalle), mutta pahoin pelkään että tietyt joukkueet repivät Lukon kappaleiksi (vertaa Tappara-sarja, tosin voi aina jossitella kahdesta jatkoaikapelistä ja ties mistä, mutta maaliero ja 4-0 voitot puhuvat puolestaan). Lukolla ei kuitenkaan ole niin ylivoimaista pelaajamateriaalia että voisi kävellä mestaruuteen pelkästään yksilöillä, kun tulee pelaajamateriaaliltaan tasavertainen tai parempi joukkue vastaan, pitäisi pelitavalla pystyä kompensoimaan puutteita ja heikkouksia. Aika näyttää pystyykö joukkue/valmennus tähän.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Lukon pelaajamateriaali on pitkästä aikaa tasainen ja laadukas. Korostan vielä tuota tasaisuutta, jota viime kaudella ei kyllä ollut. Tällä kaudella Lukko tulee pärjäämään nimenomaan joukkueena, jos on pärjätäkseen. Ainoa kysymysmerkki on maalivahtien taso. Zapolskin taso mitataan kevään peleissä. Vehasesta tiedettiin etukäteen jo mitä saadaan vastineeksi rahalle.

Pitää myös muistaa se, että lähtökohtaisesti ykkösketju on ollut enemmän tai vähemmän sivussa koko ajan. Myös Nummelinin poissaolo nakertaa kiekollista peliä. Nämä kaverit kun saadaan askiin takaisin, niin eipä tuo materiaali paljoa muille häviä. Vielä kun Dufva saa porukan pelaamaan, niin mahdollisuudet on vaikka finaaliin asti.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon pelaajamateriaali on pitkästä aikaa tasainen ja laadukas. Korostan vielä tuota tasaisuutta, jota viime kaudella ei kyllä ollut. Tällä kaudella Lukko tulee pärjäämään nimenomaan joukkueena, jos on pärjätäkseen. Ainoa kysymysmerkki on maalivahtien taso. Zapolskin taso mitataan kevään peleissä. Vehasesta tiedettiin etukäteen jo mitä saadaan vastineeksi rahalle.

Tasaisesti jakautuu tehotkin tällä hetkellä. Kahden viimeisen viikon otannalla (5 peliä), Lukko on tehnyt 15 maalia. Vahalahti 2, Kangasmäki 2, Sipiläinen 2, Nikko 1, Uusikartano 1, Ahtola 1, F.Riska 1, Gagnon 1, Koivisto 1, Tikkanen 1, Mikkola 1 ja Generous 1.

Tuon kun jakaa ketjuittain, jotka ovat olleet jokaisessa pelissä samat, niin ykkönen 4, kakkonen 3, kolmonen 2 ja nelonen 3 maalia. Lisäksi pakit 3 maalia.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
RD:n mietteitä oli päivän Länsi-Suomessa. Kertoi, että tavoitteesta ollaan jäljessä 5 pistettä, mutta suunta on oikea. RD mainitsi, että voitokkaat TPS+Ässät-pelit olivat parasta peliä hänen aikakaudellaan. Zalewskin paluun kanssa ei pidetä kiirettä, mikäli peli kulkee. Jo eilisessä lehdessä RD kertoi, että Zapolski on selvä ykkönen ja pelaa paremmin mitä enemmän saa pelejä.

Lukko pitää myös viikon tauon joukkueharjoituksista. Tuo mielestäni kuvastaa RD:n tapaa johtaa joukkuetta. Pelikirjoilla ei ole väliä, vaan RD keskittyy luomaan hyvän ilmapiirin. Kokeneille miehille viikon omatoimijakso on varmasti loistava juttu. Toisaalta nykyaikaiset pelikirja-valmentajat esim. Marjamäki ja Lämsä varmasti pitävät viikon taukoa loistavana aikana hioa joukkueen pelitapaa kevättä varten.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Lukko pitää myös viikon tauon joukkueharjoituksista. Tuo mielestäni kuvastaa RD:n tapaa johtaa joukkuetta. Pelikirjoilla ei ole väliä, vaan RD keskittyy luomaan hyvän ilmapiirin. Kokeneille miehille viikon omatoimijakso on varmasti loistava juttu. Toisaalta nykyaikaiset pelikirja-valmentajat esim. Marjamäki ja Lämsä varmasti pitävät viikon taukoa loistavana aikana hioa joukkueen pelitapaa kevättä varten.

Yle Puheen kiekkostudio oli Raumalla viime tiistaina TPS-pelin yhteydessä. Erätauolla studiossa haastateltiin Lauri Tukosta, joka korosti ilmapiirin merkitystä peliesityksissä, sillä pelitapaharjoituksille ei ole tiiviin ottelukalenterin vuoksi juurikaan aikaa. Useimmat pelaajat ovat rutinoituneita ammattikiekkoilijoita, jotka tietävät miten kiekkoa pelataan. Siksi pääkopassa tapahtuvilla asioilla on valtava merkitys siihen, miten joukkue pelaa.

Lukon henkinen kantti joutuu koetukselle seuraavissa peleissä, sillä maajoukkuetauko tuli loukkaantumisista huolimatta huonoon aikaan. Juuri kun peliesitykset alkoivat olla toivotulla tasolla.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yle Puheen kiekkostudio oli Raumalla viime tiistaina TPS-pelin yhteydessä. Erätauolla studiossa haastateltiin Lauri Tukosta, joka korosti ilmapiirin merkitystä peliesityksissä, sillä pelitapaharjoituksille ei ole tiiviin ottelukalenterin vuoksi juurikaan aikaa. Useimmat pelaajat ovat rutinoituneita ammattikiekkoilijoita, jotka tietävät miten kiekkoa pelataan. Siksi pääkopassa tapahtuvilla asioilla on valtava merkitys siihen, miten joukkue pelaa.

Niin, tuo riippuu paljon miltä kantilta valmentaja asiaa katsoo. RD:n Lukko luottaa mielestäni hyvään ilmapiriin ja yksinkertaiseen sapluunan, jossa hyökkäypeli ja kiekollinen peli eivät ole kovin organisoituja. Lukossa taistelu, asenne, puolustuspeli, maalivahtipeli ja yksilötaito korotustuvat.

Toisaalta esim. Tappara, Kärpät ja Jokerit pelaavat erittäin organisoitua peliä, jolloin harjoitepankissa pitää olla suuri määrä toistoja. Tällöin tauolla on tärkeä käyttää koko aika hyödyksi. Pelaajille tämä tyyli on varmasti raskaampi henkisesti, varsinkin jos kokeneempi pelaaja haluaisi edelleen pelata taistelevaa pystysuunnnan kiekkoa vanhasta muistista.

Keväällä sitten nähdään kummalla tyylillä mennään pidemmälle.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Lukko pitää myös viikon tauon joukkueharjoituksista. Tuo mielestäni kuvastaa RD:n tapaa johtaa joukkuetta. Pelikirjoilla ei ole väliä, vaan RD keskittyy luomaan hyvän ilmapiirin.

Ellei päävalmentajalla ole mitään annettavaa pelillisesti joukkueelle, niin parempi on pitää suunsa kiinni ja antaa poikien pelata.

No joo, onhan melkein kahden viikon tauko aika pitkä ja puuduttavakin, jos vedetään päivittäin tiukkoja muottitreenejä. Ehkä voi olla jopa järkevää harjoitella eka viikko vapaammin keskenään ja toisen viikon alku sitten tiukemmassa komennossa. Se on kuitenkin selvää, että pojat käyvät kaukalossa päivittäin. Ei tämä viikko hukkaan mene.

Ja sekin on hyvä muistaa, että kolme miestä pitäisi palata rosteriin kun mennään Espooseen. Näiden miesten tulo tulee siis sekoittaman kokoonpanoja jonkin verran. Enkä usko heidän olevan vielä valmiita kovaan harjoitteluun, mutta ensi viikolla sitten ovat. Tämä siis puoltaa sitä, että tämä viikko mennään vapaammin.

Eikä siellä ole ensimmäistäkään veskaria tarjolla, oma murheensa on sekin.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
Lukko pitää myös viikon tauon joukkueharjoituksista. Tuo mielestäni kuvastaa RD:n tapaa johtaa joukkuetta. Pelikirjoilla ei ole väliä, vaan RD keskittyy luomaan hyvän ilmapiirin. Kokeneille miehille viikon omatoimijakso on varmasti loistava juttu. Toisaalta nykyaikaiset pelikirja-valmentajat esim. Marjamäki ja Lämsä varmasti pitävät viikon taukoa loistavana aikana hioa joukkueen pelitapaa kevättä varten.

Niin. Olisihan se ihan mielenkiintoista vetää kiertoreenejä yms. kun joutuisi laukomaan maalia kohti, jossa ei ole maalivahtia. Setäsellä on polvi klesana, Nielsen ja Zapolski maajoukkueen mukana. Ei siis juurikaan järkeä pitää näin väkisin porukkaa Raumalla. RD sanoi myös tuossa haastattelussa, että ei tuo ole mikään viikon loma, vaan heitä velvoitetaan reenaamaan. Ja jokainen vastuullinen kiekkoammattilainen tietää, että reenata pitää myös ilman valvontaa. Kyllä se jossain vaiheessa alkaa näkymään, jos viikon ajan ravinto koostuu roskaruoasta ja keskioluesta.

Perusteltu päätös antaa viikko omatoimiseksi. Toivottavasti se virkistää pelaajien sielua ja mieltä, kun turkumafia pääsee perheidensä luokse ja pelaajien ei tarvitse joka käänteessä katsella samoja naamoja.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin. Olisihan se ihan mielenkiintoista vetää kiertoreenejä yms. kun joutuisi laukomaan maalia kohti, jossa ei ole maalivahtia. Setäsellä on polvi klesana, Nielsen ja Zapolski maajoukkueen mukana. Ei siis juurikaan järkeä pitää näin väkisin porukkaa Raumalla..

Ei kai pelitapaa ja taktiikka kiertotreeneillä hiota? Eikö nuo kiertotreenit ole enemmän alkulämpöjen yms. juttuja? Esim. Pelin avaamista viivelähdöllä voi varmasti hioa ilman maalivahteja ja kassareja olisi junnuista saatavilla, mikäli tarvetta olisi.

Iso riski tuossa mielestäni otetaan, kun annetaan muille joukkueille viikko ylimääräistä aikaa hioa peliä kuntoon. Toisaalta tosiaan henkisesti viikon vapaa joukkueen harjoituksista tekee varmasti kokeneille pelimiehille hyvää. Luotan tässä RD:n näkemykseen, mikä on tarpeen. Kuten aiemmin jo kirjoitin, kevät näyttää mikä on oikea ratkaisu.
 

Ketunkolo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea FC
kassareja olisi junnuista saatavilla, mikäli tarvetta olisi.

No varmasti olisi, mutta olisiko se järkevää nostaa heitä Liigan mukaan vaan harjoitustauluksi. Antaa Selinin, Urpolahden yms. keskittyä rauhassa siihen heidän juttuunsa.

En jaksa uskoa, että viikon tauko joukkueena harjoittelemisesta toisi jotain merkittävää etua muille joukkueille. Muilla kärkijoukkueilla on huolena vastaavasti se, että heillä on avainhenkilöitä EHT-turnauksen johdosta ulkona kuvioista. Kärpillä jopa vastuuvalmentaja.

Ja tässä täytyy muistaa sekin, että nyt on vain tämä viikko omatoimista pelaajilla, jonka jälkeen palataan taas parhaalla mahdollisella koostumuksella reeneihin. ja toivottavasti se tapahtuu sekä fyysisesti että henkisesti virkeänä.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Lukko pitää myös viikon tauon joukkueharjoituksista. Tuo mielestäni kuvastaa RD:n tapaa johtaa joukkuetta. Pelikirjoilla ei ole väliä, vaan RD keskittyy luomaan hyvän ilmapiirin. Kokeneille miehille viikon omatoimijakso on varmasti loistava juttu. Toisaalta nykyaikaiset pelikirja-valmentajat esim. Marjamäki ja Lämsä varmasti pitävät viikon taukoa loistavana aikana hioa joukkueen pelitapaa kevättä varten.

Kun ottaa huomioon Lukon joukkueen kokoonpanon, jossa todella kokeneita ja kaiken nähneitä pelimiehiä on enemmistö, niin minusta RD valitsema metodi toimii kaikkein parhaiten. Kun lisäksi ottaa huomioon, että nyt ei olla kauden alussa, vaan jo 20 peliä on takana, niin miksi komentaa miehet jäälle vain lämmittelemään?

Olisin taipuvainen uskomaan, että loma tekee hyvää meille itse kullekin. Viikon tauko työelämästä lataa kivasti pattereita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös