Mainos

Pelicansin uusi aika – kaarnalaivasta saunalauttaan

  • 61 307
  • 202
Minusta tuo teidän uusi logonne on aivan hieno, vaikka myönnänkin, että ensisilmäyksellä tuli naurettua, että mikä helvetti tuo on. Selvää eteenpäinmenoa edellisestä ja paljon hienompi kuin vaikkapa New Orleansin kaimaseuran logo.
 

Fordél

Jäsen
Katsoohan se Chicago Blackhawksin logon inkkarikin vasemmalle.
Mikä siinä nyt on ongelma?
Taitaa olla maailman yksi legendaarisimmista logoista.

Yleisesti ottaen logoissa suunta on vasemmalta oikealle. Sopii paremmin länsimaiseen lukusuuntaan ja näyttää luonnollisemmalta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Logosta muuhunkin. Oli melkoisen kattava Pelicans TV:n jakso ja mukava oli nähdä Niikkoakin pitkästä aikaa mukana. Kuten joku totesi, Pelicans on Suomessa ihan omalla tasollaan kannattajiensa palvelemisessa tällä saralla.

Puhetta riitti hallituksen pj:llä ja muillakin. Asiaa kansainvälistymisestä, budjetin kasvusta ja tulevasta menestyksestä. Ainakin nämä kaverit tuntuvat ihan aidosti uskovan nousuun.

Toki tuo "joukkue on valmis"-jargoni on turhaa, kun toisaalta puhutaan sopivien palasten etsimisestä. Budjettia on tahdotaan nostaa, mutta siltikään Kolu ei ole varma, onko budjetissa varaa enää hankintoihin? Toki pitkällä tähtäimellä on ihan oikein panostaa junioritoimintaan ja organisaation kehittämiseen, eikä hakea pikamenestystä muutamalla superhankinnalla, mutta jokainen ymmärtää uskottavan joukkueen tarvitsevan vielä pari hankintaa ensi kaudeksi.

Kolusta en ole edelleenkään varma. Muuten saatan jopa uskoakin, että nyt on oikeat kaverit oikeilla paikoilla.
 

NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Logosta muuhunkin. Oli melkoisen kattava Pelicans TV:n jakso ja mukava oli nähdä Niikkoakin pitkästä aikaa mukana. Kuten joku totesi, Pelicans on Suomessa ihan omalla tasollaan kannattajiensa palvelemisessa tällä saralla.
Hyvä, logosta on riittänytkin paljon puhetta puolesta ja vastaan, mutta ehkä nämä uudet ihmiset ovat tulevaisuuden kannalta se suurempi muutos. Minusta sekä Nurminen että Skinnari olivat vakuuttavia. Toiminta halutaan viedä seuraavalle tasolle.

Jotenkin puolestaan Kolu ja Laukkanen antoivat hieman vältteleviä kommentteja. Näiden ja etlarissa olleiden kommenttien perusteella sanoisin, että vahvistuksia ei heti ole näköpiirissä. Eikä siinä mitään, aikaa on. Mutta sanoisivat suoraan edes mitä joukkueeseen vielä haetaan. Nyt tuli semmonen kuva, että tämä on niin kova jengi, ettei ketään enää kaivata.

Ai että, jos Päijät-Hämeen juniorituotanto jonain päivänä olisi herrojen kaavailemalla tasolla. Silloin vasta tuo "kestomenestyjä" on minusta mahdollista. On myös järkeävää yrittää houkutella nuoria kehittymään alueen ulkopuolelta ja kansainvälisestikin. Ei meillä vielä runsaudenpulaa ole.

Nyt on paljon positiivisempi fiilis kuin pelkän logon jälkeen. Siihenkin alkaa tottua. Ja hei, mikäli tässä epäonnistutaan niin saadaan jälleen hieno jae lahtelaisen jääkiekon historiaan. Jonkun pitäisi kirjoittaa kirja siitä. Ostaisin ja ehkä se kaikessa legendaarisuudessaan kiinostaisi alueen ulkopuolellakin.
 

FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Erittäin hyviä puheenvuoroja nämä kaksi edellistä ja täällä ollaan samoilla linjoilla iloisia siitä, että yhtiön taustajoukot ja uudet ihmiset uusilla paikoilla lähtevät viemään toimintaa eteenpäin uskoen tulevaisuuteen.

Logo on tottakai aina iso muutos, mutta tässä kohtaa se oli ajankohtainen refreshata ja myös lopputulema miellyttää omaa silmää. Aika kultaa muistot ja ei tässä ainekaan huonompaan suuntaan menty.

Toivottavasti oikeat palikat löytyy ennen kauden alkamista ja valinnat tehdään Nupen peräänkuuluttamien arvojen mukaisesti. On vain ja ainoastaan hyvä asia, että säännöt ovat samat kaikille, jolloin sitoutuneilla ihmisillä on työrauha eikä nimet selässä paina pelipaikkoja jaettaessa. Tämä jos jokin vie myös urheilullisuutta eteenpäin. Toivottavasti valittu linja pitää ja työn tuloksista päästään nauttimaan jo ensi kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Pelsu
Uusi pelikaani katsoo vasemmalle päin ilmeisesti entisen logon myötävaikuttamana?

Kertokaas tietäjät, että puuttuuko uudesta leukapusssista pohja ihan tarkoituksella minimalismin hengessä, vai jäikö se vain sattumalta esittelykuvan ulkopuolelle?

Melko uuvahtanut ja luihu ilme uudella vastavirtaan pyrkivällä pelikaanilla.

En tiedä, mutta juuri tämä logon suunta tässä lähinnä häiritsee. Mielestäni pelikaanin pitäisi katsoa oikealle. Ihan kuten vaikka Seattle Seahawksin logossa tipu katselee oikealle. Vaikka sinänsä en näe järkeä logon vaihdolle, koska entinenkin oli oikein hyvä niin ei tämä minimalistinen versio ole huono. Tehtiin ainakin selkeä muutos. Tekstikin on nyt parempi, kun on tasaisesti kaareva ja yhtä isolla fontilla koko ajan. Vanhassa logossa häiritsi se, kun fontin koko pieneni loppua kohden.

Eli ei sinänsä tarpeellinen muutos, mutta jos oli pakko tehdä, lopputulos on logon suuntaa lukuunottamatta hieno.

Huutelenpa minäkin sitten vieraisiin pöytiin...

Ei kyllä miellytä omaa silmää tuo uusi logo, mutta saattaisi näyttää tosiaan paremmalta jos lintu katselisi oikealle ja Pelicans-teksti olisi poissa. En kuitenkaan sanoisi että vanhasta logosta olisi menty huonompaan suuntaan, vanhan logon pelikaani näytti lähinnä joltain Aku Ankka -sarjakuvan hahmolta.

Eiköpähän tuo logon olio nyt katsokin oikealle.

Vai kumpaan suuntaan itse katsot, kun käännät katseesi oikealle? Vasemmalleko?
 
Viimeksi muokattu:

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Logosta on tarpeeksi jauhettu. Omasta mielestäni ihan ok ja moderni.

"Joukkue on valmis" -jutustelut nyt on ihan flöittiä tai sitten paniikinomaista puolustelua kun ei ollakaan saatu niitä kenelle on pahvia tarjottu ja nyt saattaa oikeasti olla niin ettei ole "oikeantyyppisiä" pelaajia enää tarjolla ja virmasmaisesti näillä mennään kun on pakko. Uskon ja toivon silti että sieltä jotain tulee.

Kaikki tietää että jos halutaan oikeasti kamppailla paremmista sijoituksista niin rosterista puuttuu se pari täsmäasetta. Se on selvä ettei ne yksinään mitään aina välttämättä takaa koska floppaamisriski on aina olemassa kaikissa pelaajissa. Ei se ole mikään ratkaisu että näillä mennään jos korkealle kurotetaan.

Jottei tule väärinkäsityksiä niin olen tyytyväinen nykyiseen runkoon, sehän on oikein hyvä. Kangasniemeltä voi odotella isoa steppiä samoin kun Rekoseltakin joka playoffeissa nousi ihan uudelle tasolle viimekauden lopussa ja tietysti Sopaset ja kumppanit Leimua myöden niin hyvältähän tuo paketti näyttää kokonaisuutena, ei sillä silti sen korkeammalle tässävaiheessa ainakaan paperilla mennä kuin viimekaudellakaan.
 

Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olenko ainoa jota hirvittää ajatus lähteä kauteen Juvonen-Voutilainen akselilla? Siis ihan oikeasti? Juvoselle pitääkin saada vastuuta mut pelottaa jo ajatuskin jos koppi ei tartukaan tai loukkaantuu..
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Olenko ainoa jota hirvittää ajatus lähteä kauteen Juvonen-Voutilainen akselilla? Siis ihan oikeasti? Juvoselle pitääkin saada vastuuta mut pelottaa jo ajatuskin jos koppi ei tartukaan tai loukkaantuu..
Et.

Juvosen on vaan otettava se seuraava steppi ja oltava luotettava 1 - molari ens kaudella ja noustava Sm - liiga kärkimolarien kastiin. Estettä tälle en näe, loukkaantuminen hieman pelottaa kylläkin.
 

Tounaii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oon Portugalissa, mutta huomenissa kotia. Jos sitten? ;D

Ja vielä logosta, on niin "tekokovis" että itsellekin iskee myötähäpeä yhtä elämäni rakkaimmista asioista kohtaan. Se vanha oli hyvä, siihen oli totuttu jo.

Toisaalta saa turun Jonnet ja muut vielä enemmän aihetta kitistä kun pelikaani onkin vihainen nykyään. Pelottavaa settiä. Ei perkele.
No perkele ku tässä tuli jo lähettyä himokselle :D
Sama fiilis mulla kans ton logon suhteen, mut kai siihen taas totutaan.
 

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kolusta en ole edelleenkään varma. Muuten saatan jopa uskoakin, että nyt on oikeat kaverit oikeilla paikoilla.
Samat ajatukset ja nimityksetkin antavat aiheen epäilykselle. Jos toimitusjohtaja osaa asiansa, ei todellakaan ole tarvetta talousjohtajalle. Pöyhösestä olisi samantien voinut tehdä toimitusjohtajan. Vaikka uudistumisessa muuten onkin raikas ote, jättää tämä asia tilaa epäilykselle, onko homma sittenkään hanskassa...
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaikuttaa siltä, että Kolu jatkaa suunnilleen samoissa hommissa kuin tähänkin asti, mutta saa nimellisesti kovemman tittelin. Tai näin ainakin toivon sillä perusteella, minkälaisen kuvan mies itsestään antaa suunsa avatessaan.
 

Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siltähän tuo vaikuttaisi, siis miksi toimitusjohtaja jos työnkuva on markkinoinnin puolella. Toimitusjohtajan tärkein tehtävä on "kirstun" hoito ja jos sitä hoitaa joku muu, vastuu pilkkoutuu ja homma ei välttämättä toimi. Jaettu vastuu kun helposti tarkoittaa sitä, että kaikki tekee kaikkea ja kukaan ei vastaa mistään. Toivotaan, että homma toimii.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Vieraasta pöydästä vielä huutelen logosta. Minä ainakin tykkään. Hyvä modernisointi. Teksti on tosin turha. En tajua viehätystä korostaa tuota vierasperäistä sanaa. Onko teillä siellä Lahdessa ollut puhetta, että logomuutoksen yhteydessä seuran nimikin olisi suomennettu Pelikaaneiksi vai onko ihmiset siellä jo niin sängyssä tuon Pelicansin kanssa, ettei sen vaihtamista edes harkita?
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaajakoskella on toiminut Pelikaanit jo vuodesta 1957. Ei viitsi toisilta joukkueen nimeä varastaa.
 

LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olen itsekin miettinyt tuota Tj:n vaihtoa tietystä näkökulmasta jo siinä vaiheessa, kun Nurminen tuhahti viime kaudella Pelicans TV:n haastattelussa Kaarnan kommenttiin, että Blood laitettiin suitsiin... Nupe totesi tyyliin et kyllä valmennus laittaa pelaajan ruotuun jos tarvitaan, eikä siihen ulkopuolista apua tarvita.

Ettei vaan olis jo silloin mennyt Pertsan ja Vapaan sukset ristiin... Tämä täysin omaa mietintääni, vailla mitää faktaa!

Ja nyt tilalle olisi vaihdettu "kumileimasin", joka toimittaa omistajan ajatukset ja käskyt eteenpäin. Toivottavasti ei kuitenkaan näin.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tämä täysin omaa mietintääni, vailla mitää faktaa!

Itse jo viime kauden alussa keksin sellaisen ajatuksen että lappeenrantalainen ufo on abduktoinut Ilkka Kaarnan ja korvannut huonommalla versiolla. Nurmisen Pasi on ollut tämän hokanneenna pakotettu tekemään omat siirtonsa.

Minullakaan mitään faktaa ole.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Olen itsekin miettinyt tuota Tj:n vaihtoa tietystä näkökulmasta jo siinä vaiheessa, kun Nurminen tuhahti viime kaudella Pelicans TV:n haastattelussa Kaarnan kommenttiin, että Blood laitettiin suitsiin... Nupe totesi tyyliin et kyllä valmennus laittaa pelaajan ruotuun jos tarvitaan, eikä siihen ulkopuolista apua tarvita.

Ettei vaan olis jo silloin mennyt Pertsan ja Vapaan sukset ristiin... Tämä täysin omaa mietintääni, vailla mitää faktaa!

Ja nyt tilalle olisi vaihdettu "kumileimasin", joka toimittaa omistajan ajatukset ja käskyt eteenpäin. Toivottavasti ei kuitenkaan näin.
Kolun nosto toimitusjohtajaksi on ollut esillä/tiedossa pidemmän aikaa. Käsittääkseni jo ennen viime kautta. Valmisteluja sitä varten tehty vielä vähän enemmän.
 
Kolun nosto toimitusjohtajaksi on ollut esillä/tiedossa pidemmän aikaa. Käsittääkseni jo ennen viime kautta. Valmisteluja sitä varten tehty vielä vähän enemmän.

Ihan mielenkiinnosta onko Kaarna roikkunut tässä vuoden verran löysässä hirressä vai lähtikö idea jo siitä että olisi eläköitynyt muutenkin?
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Vieraisiin pöytiin mäkin huutelen.

Edellinen logo oli tavallaan ruma, mutta toisaalta silleen "leikkimielinen". Tuo taas on ihan tosissaan tehty ruma logo. Tai oikeastaan aika turhanpäivänen logo - ei jää millään lailla mieleen. Lisäksi katse aina ekana kiinnittyy silmiin ja tuon silmät on lähinnä juopuneen näköiset.

Yksi kysymys: Miksi?!
 
Viimeksi muokattu:

firsov

Jäsen
Tomi Tiilikaiselta twiittasi mielenkiintoisen huhun liittyen SSR Groupin pääomistajaan ja Pelicansiin. Tämä kyseinen pääomistaja on tällä hetkellä otsikoissa hieman negatiivisessa asiayhteydessä.

Tomi Tiilikainen Twitterissä: "Tämä heppu on siis huhujen mukaan Pelicansin oikea pääomistaja. #PelicansFi https://t.co/4fHFeVvNb1"

Jos näin on, niin varmasti hieno homma lahtelaisille jääkiekko ihmisille. Tästäkin Lahdessa saadaan varmasti negatiivinen juttu.

Näyttää siltä, että halua panostaa lahtelaiseen kiekkoon löytyy lahtelaiselta Wileniukselta. Hieno homma. Jos sen haluaa tehdä yrityksensä kautta niin hieno ja ok homma sekin. Ainakin on yritystä perkele sentään. Hyvä Nupe &co.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös Laineen Eki ollut Wileniuksen yhtiökumppani?
Kai tälläkin joku yhteys tähän intressiin saattaa olla...
 
Viimeksi muokattu:

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Eki oli pienellä osakkuudella mukana silloin ennen kuolemaansa tuossa firmassa. Tosin sillon se oli vielä pieni rakennusliike verrattuna nykyiseen.
 
Eki oli pienellä osakkuudella mukana silloin ennen kuolemaansa tuossa firmassa. Tosin sillon se oli vielä pieni rakennusliike verrattuna nykyiseen.

Nettisivuilta luettaessa saa vähän eri kuvan pienestä osakkuudesta:

Vuosituhannen alussa Mika Wilenius ja Erkki Laine päättivät ostaa yrityksen ja tehdä siitä paikallisen rakennusliikkeen, joka tarjoaa vaihtoehdon suurten konsernien rinnalle...Vuosi 2009 toi surua, vaikeuksia ja haasteita yrityksen toiminnan jatkamiselle. Erkki Laineen tapaturmainen poismeno 22.8.2009 muutti kaiken. Surunkin keskellä oli kuitenkin pystyttävä toimimaan. Yrityksen oli jatkettava matkaansa kohti tavoitteitaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös