Mainos

Pelicans tiedotusvälineissä

  • 861 293
  • 3 236

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
En tiedä miten paljon harjoitus- ja CHL-otteluista voi vetää johtopäätöksiä, mutta tähän asti nähdyn perusteella pitäisin Patrikaista selkeänä ykkösveskarina. Toki minä en noista mitään tiedä enkä asioista päätä.
Mä yritän aina miettiä maalivahdeissa niin että kumman heittäisin finaalien seiskapeliin luukulle, niin kyllä mä silti Olkinuoran sinne pistäisin, sen verran kokenut ja kova taistelija se on.
Ja tämä siis niin että mä en ole koskaan pitänyt Olkinuoraa mitenkään huikeana maalivahtina ja oon nalkuttanut kuin vanhat ämmät siitä miten hasardi se on maalin takana kiekon kanssa [pyydän anteeksi vanhoilta ämmiltä jotka tämän lukevat] jne, mutta silti, Patrikainen voisi siihen paikkaan vetää sankaripelin, mutta yhtä hyvin voisi tulla ohipeli, joita välillä sille on käynyt etenkin kun on päässyt tai joutunut pelaamaan useampia pelejä putkeen. Viime kaudella oli vähän jo havaittavissa parannusta tähän kyllä, verrattuna edelliskausiin. Kenties tällä kaudella tasaisuus alkaa löytymään.
Patrikaisen torjuntatyyli taas on aika raskas, eikä pelkkään peittämiseen perustuva kuten useimmilla paljon pelaavilla maalivahdeilla, poisluettuna joku Juuse Saros, jolle muuten ennustan vaikeuksia kun ikää tulee, ihme on jos paikat kestää sitä tyyliä yli 60 runkosarjapelin kausia kun ikää on 33-35v.

Optimitilanteessa Patrikainen pelaa hieman Olkinuoraa vähemmän, mutta varmasti jos on kuuma, saa tilaisuuden näyttää kauden aikana miten pelaa neljän tai viiden pelin otteluruuhkasta 3-4 peliä ikäänkuin ykkösenä ja samalla Olki-Jussi saa lepoaikaa kevättä kohden.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Siitä seuraavaa arviota: Tässä ovat Liigan Top-10-tähdet – Rankingin ykkösellä hengästyttävä meriittilista

1) Ryan Lasch, Pelicans​

Lahteen palanneen 170-senttinen laitahyökkääjän pelinluku ja hyökkäysvaistot ovat Euroopan sarjoissa omaa luokkaansa, eikä 36 vuoden ikä näytä tehoja verottavan. Siitä kertoo hänen kolmen ottelun saldonsa CHL:ssä: 3+4=7.

Laschin meriittilista on hengästyttävää luettavaa. Viime kaudella hän voitti jo viidennen kerran CHL:n pistepörssin. SM-liigan pistekuningas yhdysvaltalainen oli kaudella 2011–12, ja SHL-pörssin hän on voittanut kolmesti, viimeksi toissa kaudella.

Joukkuesaavutuksiakin riittää: kolme CHL:n ja kaksi SHL:n mestaruutta sekä ainoalla täydellä NL-kaudella Sveitsin mestaruus.

Laschillä on ihmeellinen kyky haistella irtokiekot maalin kulmalla ja jaella ylivoimalla ovelia maalisyöttöjä.
 
Waltrex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Patrikaisen torjuntatyyli taas on aika raskas, eikä pelkkään peittämiseen perustuva kuten useimmilla paljon pelaavilla maalivahdeilla, poisluettuna joku Juuse Saros, jolle muuten ennustan vaikeuksia kun ikää tulee, ihme on jos paikat kestää sitä tyyliä yli 60 runkosarjapelin kausia kun ikää on 33-35v.

Optimitilanteessa Patrikainen pelaa hieman Olkinuoraa vähemmän, mutta varmasti jos on kuuma, saa tilaisuuden näyttää kauden aikana miten pelaa neljän tai viiden pelin otteluruuhkasta 3-4 peliä ikäänkuin ykkösenä ja samalla Olki-Jussi saa lepoaikaa kevättä kohden.

Patrikainen on elämänsä kunnossa. Olkinuoralla on edelleen suuria vaikeuksia, valitettavasti. Ei ole se mies, joka voitti MM-kultaa ja olympiakultaa tällä hetkellä. Siksi veikkaan tai en edes veikkaa vaan sanon, että Patrikainen ryöstää ykkösveskarin paikan tulevalla kaudella.

Pelannee 35-40 peliä ja Olkinuora sen 20-25 peliä.

Jassen tekemiseen on tullut kaivattua rauhallisuutta ja itsevarmuutta. Nyt on viimeisen askeleen aika.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Jassen tekemiseen on tullut kaivattua rauhallisuutta ja itsevarmuutta. Nyt on viimeisen askeleen aika.
Ja mikäs sen parempi, kuin Olkijussi vieressä mentoroimassa ?

Tuskin mikään. Barton kanssa oli varmasti hauskaa, mutta kokeneena erittäinkin letkeän oloisena aisaparina tässä on Olkijussin kanssa ainakin mielestäni " match made in heaven ".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tällä kaudella ei päästä ainakaan yllättämään, sillä niin monet mediat nostavat meidät neljän kärkeen. Saas nähdä miten tällainen asetelma sopii joukkueelle.

Hyvä joukkue meillä on, mutta on monella muullakin. Itse lähtisin runkosarjan osalta puhumaan sijoituksista 3-7. Pienet on marginaalit.
 
Nyt kun Pelicansin markkinointi on ulkoistettu ja ei ole enää seuran omaa työntekijää, niin aika laihaksi jää tuo matsipäivänkin sisältö esim. Instagramiin (kaikki story-sisältö pystyy jakamaan myös suoraan Facebookiin).

Kateellisena olen katsellut mm. ulkomaalaisten lätkäseurojen tai Huuhkajien matsipäiväsisältöä, kun pelaajia/valmentajia/faneja haastatellaan, lämmittelyitä kuvataan yms. behind the scenes -materiaalia.

Nyt nuo tuotetaan eri kaupungista etänä käsin toimistolta. Ammattiurheilutasolla jälleen melkoista puuhastelua.
 
Ottais vaikka jonku lahtelaisen nuoruuden innossa olevan freelancerin, joka tekee hyvää somesettiä ja kivoja haastatteluita. Ei pitäis olla paha rasti. Itse pidin oikein kovasti, kun olikohan pari Pelsun pelaajaa Larmin luona syömässä ja tommosta parisen kautta sitten, juuri sellaista sisältöä itse haluaisin. Kaikkea my day:n tyylisiä juttuja kanssa.
Eniten oon pitänyt kun Amazonissa oli Toronto Maple Leafsista kertova dokkari sarja, "All or Nothing". Ois kivaa, jos Pelsusta tulisi joskus sen kaltaista settiä..

Edit: Muutenkin kun katsoo esim Pelicansin Youtube kanavaa, niin se on todella tyhjää täynnä. Saa suorittaa. Videoita kaipaillaan..

Edit2: Tässä linkki siihen videoon:

Viimeksi muokattu:

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Pasurihan vastaa tällä hetkellä joukkueeseen liittyvästä viestinnästä. Harmi, että osaavien henkilöiden kanssa meni sukset ristiin taas kerran, heti loppui sisällöntuotanto siinä samalla.
 
Jarna90

Pöyhönen sanoi Hoikkalan It, s hockey time podcastissa, että julkaistujen lisäksi myös viestintäpäällikkö/ viestintävastaava olisi rekrytty. Onko tästä tietoa minkätason osaaja on löydetty?
 
Ei ketään ole vielä rekrytty, Pöyhösen mukaan peliliikkeitä sen eteen on kuitenkin tehty.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja jos ei olisi Pelsu kyseessä voisi kuvitella tuossa olevan vihjeen KidJämsenin paluusta kehiin huomenna, mutta mainostettiinhan sitä CHL matsiakin Jämsenin kuvalla vaikka kaveri oli silloin jo jenkkilässä.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Ihan hauskahan tuo mainos on vaikka tietysti jotkut ovat jo repineet pelihousunsa Ilvesfoorumilla. Ihmiset ovat hiukan liian herkkiä nykypäivänä internetissä.
Ihan läppähän tuo on, en tajua miksi kaikesta pitää pahoittaa mielensä. Mutta helppohan mun on huudella turkoosilasien takaa.
 
Anabolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ihan hauskahan tuo mainos on vaikka tietysti jotkut ovat jo repineet pelihousunsa Ilvesfoorumilla. Ihmiset ovat hiukan liian herkkiä nykypäivänä internetissä.
Älkää käsittäkö väärin. Hyvä että on vähän huumoria ja piikittelyä, mutta kuten Jarna sanoi - voi pian kääntyä itseään vastaan tämmönen rummuttelu.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Älkää käsittäkö väärin. Hyvä että on vähän huumoria ja piikittelyä, mutta kuten Jarna sanoi - voi pian kääntyä itseään vastaan tämmönen rummuttelu.
Tuo on omasta mielestä vielä ihan normaalia leikkimielistä piikittelyä jota seurat harrastaa joskus somessa. Tampereella tuo voi tietysti näyttää joiden silmissä sodan julistukselta.
 
NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Ihan virkistävää hyvätahtoinen nokittelu on. Nyt sentään sanotaan, että mestaruus on tavoitteena niin totta kai ennen jokaista peliä pitäisi sanoa, että me muuten voitetaan. Jos ei voiteta niin kuittailut on ansaittu, ei se niin vakavaa ole. Miksi mä menen katsomaan peliä, jos joukkue ilmoittaa tavoitteekseen kehittävänsä prosessia, tekemään parhaansa ja katsomaan mihin se riittää tai muuta vastaavaa? Tosin eihän tuossa edes uhota voittamisesta mitään, vähän rivien välistä vihjaillaan ja viitataan menneeseen. Pyh, eilisen jälkeen pitääkin voittaa, ei mitään tekosyitä.
 
Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers

Tämmöstä tällä kertaa. Pitäisiköhän nyt laittaa vähän jäitä hattuun. Tämä on sitä niin sanottua "soitellen sotaan" lähtemistä.

Näin vastustajajoukkueen kannattajana voin nostaa mielelläni peukun pystyyn hyvästä provosta ja kekseliäästä ideasta. Okei, voihan tällaiset tulla äkkiä omille näpeille, jos ei voitakaan, mutta mitä sitten. Hyvä vaan, että on tällaista hyväntahtoista nokittelua (pun intended) kun joukkueilla on oikein kiivas lähihistoria viime kaudelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös