Mainos

Pelicans tiedotusvälineissä

  • 861 344
  • 3 236

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muustahan häntä ei olla tuomittu.
Ei, ainakaan toistaiseksi. Tuo on kyllä hyvä muistaa tietysti, että vielä sen osalta ei "satavarmana" voi puhua uusijasta kuitenkaan. Mun paha. Miehen historia huomioon ottaen on vaan hyvin vaikea uskoa, että tuo nyt esille tullut juttu olisi vain isän satuilua.

No, sinänsä ok, että Pelicans on antanut historiastaan huolimatta uuden mahdollisuuden. Mutta siinä sitten otetaan mahdollisesti samalla kertaa tietty riskikerroin joka täytys kyetä arvioimaan, hallitsemaan, päätöksenteossa kuin tiedottamisessa sitten kun riskit realisoituu. Ja nyt ovat siinä tilanteessa.
Tämä oli erittäin hyvin sanottu. Sai uuden mahdollisuuden, mutta nyt on kuitenkin taas tässä tilanteessa. Ympäristö on voinut auttaa miestä, mutta vaikuttaa siltä, että siitä huolimatta avun tarve on edelleen suuri.

Eniten tätä keskustelua lukiessa häiritsee se, miten vähättelevästi osa tuohon suhtautuu. Pääasia tuntuu olevan, että mies vaan pelaisi ensi kaudella pelsussa, koska on niin hyvä maalivahti. Tuokin on nostettu esiin, että tapahtui Tshekissä eikä Suomessa. Mitä sitten? Ei tuollaista tapahtuisi missään, jos Bartosak olisi päihittänyt nuo ongelmansa.

Motiivi joksenkin ymmärrettävissä kuten @aceman81 kirjoitti, mikäli historia tosiaan on tuo. Se ei silti tarkoita sitä, että teko olisi jotenkin "ok", kun kerran on motiivi olemassa.

Saa nähdä miten tämä etenee, mutta pelsun osalta tiedottaminen meni ainakin heti kättelyssä niin päin sitä itseään kuin vain voi mennä. Toivottavasti Bartosak saa tarvitsemaansa apua, vaikka sitten Suomessa mikäli se on täällä helpompaa.
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Hitto kun Barto olisi älynnyt olla menemättä kotikonnuilleen viettämään offseasonia koska varmaan oli ”tiedossa” että lähisukulaisten kanssa on vaara että tilanne voi maistissa ollessaan ja ehkä muutenkin eskaloitua jos/kun aiemmat tapahtumat pitävät paikkansa.
Hittoako menee kokeilemaan miten siellä se arki sujuu ja riskeeraamaan täten sen mahdollisen mielenterveyden parantumis vaiheen. Jos täällä on ollut niin kivaa olla mentaalisesti niin nyt se valuu hukkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täällä on ihmetelty seuran tiedotusta Bartosakiin liittyen.

Eihän Pelicans voi seurana tuomita "kaikkea väkivaltaista käytöstä", jos diktaattorin asemassa oleva pääomistaja on juuri tuomittu rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Eihän sitäkään taidettu kommentoida millään tavoin julkisuuteen ja nyt onkin herra tuotu takaisin toimintaan mukaan kaikessa hiljaisuudessa. Seura viestii, kuten Nurminen käskee.

Upean ammattimaista toimintaa. Varmaan naurattaisi, jos ei hävettäisi.
 
No nythän se valkenikin sitten. Ilmankos se oli "vähän" niin ja näin. "Ihmiset on ihmisiä". En ollut itse ainakaan perillä, että Nurminen tosiaan on tuossa asemassa siellä. Ei käy kateeksi.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Toistaiseksi tästä episodista on saatu ainoastaan isän sanomiset, joihin vastinetta ei vielä ole näkynyt. En tiedä miten Pelicansin pitäisi reagoida tässä vaiheessa, kun ainoastaan osittaiset tiedot käytettävissä.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Täällä on ihmetelty seuran tiedotusta Bartosakiin liittyen.

Eihän Pelicans voi seurana tuomita "kaikkea väkivaltaista käytöstä", jos diktaattorin asemassa oleva pääomistaja on juuri tuomittu rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Eihän sitäkään taidettu kommentoida millään tavoin julkisuuteen ja nyt onkin herra tuotu takaisin toimintaan mukaan kaikessa hiljaisuudessa. Seura viestii, kuten Nurminen käskee.

Upean ammattimaista toimintaa. Varmaan naurattaisi, jos ei hävettäisi.
Et ole lainkaan väärässä.
 
Toistaiseksi tästä episodista on saatu ainoastaan isän sanomiset, joihin vastinetta ei vielä ole näkynyt. En tiedä miten Pelicansin pitäisi reagoida tässä vaiheessa, kun ainoastaan osittaiset tiedot käytettävissä.

Minusta se vanha sanonta "tutkitaan ennenkuin hutkitaan" osuu tähän. Ei tätä niinkään voi tehdä, että ensin potkitaan työntekijä ulos ja sitten katsellaan, että oliko aihetta. Niitä tapauksia on aivan liikaa, joissa syytökset on suoraan tulkittu totuudeksi. Oli se rikos sitten pahoinpitely, rasismi tai raiskaus. Voin linkata tähän esimerkkejäkin.

Joka tapauksessa, toivon hartaasti, että Pelicans miettii nyt ihan helvetin tarkasti, että miten tämä kannattaa hoitaa.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toistaiseksi tästä episodista on saatu ainoastaan isän sanomiset, joihin vastinetta ei vielä ole näkynyt. En tiedä miten Pelicansin pitäisi reagoida tässä vaiheessa, kun ainoastaan osittaiset tiedot käytettävissä.
Se että lehdissä ei kerrota kaikkea ei tarkoita etteikö Pelicans tietäisi kaikkea.

Luulisi että heti ensimmäisistä otsikoista lähtien Pelicans olisi tehnyt kaikkensa kulissien takana selvittääkseen koko homman kokonaiskuvaa, ja jos näin ei ole toimittu, niin siitä olisin vielä enemmän huolissaan.

Aivan varmasti on Pelicans tässä vaiheessa saanut jo jonkinlaisen lausunnon Bartosakin tiimiltä, ja jossei taas ole, niin sekin varmasti kertoo jo omansa tapauksesta.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt on sitten se Patrikaisen paikka näyttää!

Jasse on jo nyt esittänyt tosi hyviä otteita välillä eri matseissa. Nyt tulee mahdollisuus läpimurtoon liigassa ykköstorjujana. Onnea ja tsemppiä Jasse!

Pidän selvänä, että Bartosak ei jatka meillä, väkivältainen käytös on niin tuomittavaa.
Pirun valitettavaa, kun kaveri vaikutti niin meille sopivalta huippumolarilta.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
On kyllä rajua. Kultti ukon ympärillä.

Toivottavasti Pelicans tietää mitä tekee.
Bartosak on ollut Suomessa ollessaan ymmärtääkseni rauhallinen ja seesteinen ihminen, joka keskittyy jääkiekkoon ja kutsuu Lahtea kodikseen. Persoonana on tullut mielikuva erittäin sympaattisesta perheenisästä joka on demoninsa selättänyt, mutta nyt ne taas puskivat pintaan.

Tässä on vähän sama asia kun että pitäisikö mielenterveysongelmista kärsivä kumppani hylätä ja jättää yksin painimaan ongelmiensa kanssa, vai auttaa sitä. Itse olen ihan ehdottomasti auttamisen puolella. Tukea, lämpöä, turvapaikka, sitä tuossa tilanteessa oleva ihminen tarvitsee saadakseen ongelmansa selätettyä, kyllä oikeusjärjestelmä tuomitsee henkilön jo tehdyistä teoista, kaiken pitäisi tähdätä siihen millainen tulevaisuus nimenomaan tällä ihmisellä on edessä.

Vihaan väkivaltaa sen kaikissa muodoissa, etenkin naisiin kohdistuvaa, mutta silti uskon siihen että jokaisesta voi tulla parempi versio itsestään. Barto on ihmisenä vielä nuori mies jolla on tulevaisuus ihmisenä ja isänä edessä, Pelicans voi auttaa Bartosakia kasvamaan ihmisenä ja pääsemään eroon demoneistaan, siihen minä uskon. Vitut mistään henkilökulteista, tässä puhutaan ihmisen elämästä, suhteellisen nuoren ihmisen elämästä joka pitäisi saada raiteilleen.
 
Bobby

Helvetin hienosti kirjoitettu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Tuntuu kyllä hyvin vähättelevältä, jos mt-ongelmat johtavar jatkuviin väkivallantekoihin. Vaihtoehtohan olisi ollut heittää se isä omasta kodista ja sulkea ovi - se vaatii jo ihan eri mielentilan että lähdet raahaamaan jotain pitkin käytävää ja hakkaamaan tämän päätä oveen.

Suosittelen myös ihan jokaista lähtemään parisuhteesta ihan siitä ensimmäisestä väkivallanteosta (oli kohde sitten mies tai nainen).
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä välivalta on kuitenkin tuon uutisen mukaan lähinnä oire tuosta oikeasta ongelmasta, eli päihteistä. Jutussa vielä tarkennetaan miten nimenomaan ei puhuta alkoholista. Mitä kamaa kaveri käyttää ja onko se rajoittunut vain kesälomalle. Käyttö on uutisen mukaan kuitenkin päivittäistä, joka ei tee kenenkään päälle hyvää.
 
Kaverin ig:tä kun katselee, niin ei tuota reenimäärää tekisi jos olisi kamoissa koko ajan. Tai no, en tiiä.

Aiemmin kyseessä ainakin oli alkoholi, ikävää jos siihen tilalle on muita piristeitä löytynyt..
 
NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Lienee jutut näitä googlen käännöksiä, näissä suomalaisissa uutisissa kun puhutaan pulloon tarttumisesta. Ihan kun sillä väkivallan kannalta muuten väliä olisi, mutta kuvaa hienosti miten epäselviä edelleen tapahtumat ovat. Tuomio on toki somessa jo annettu, mutta josko odotellaan vielä vähän ja sitten tuomitaan aiheesta. Eilen lähti oikein kunnolla laukalle ja tosi kivoja yleistyksiä nähtiin. Yleistykset, jotka menivät lahtelaisuuteen olivat todella mauttomia. Varmaan kirjoittajasta tosi hauskoja, mutta en ainakaan itse lähde tuohon ilmapiiriin kommentoimaan sitten mitään.

Jottei joku tätäkin miellä jotenkin taas tilanteen vähättelynä niin onhan se ihan jokaiselle itsestäänselvyys, että väkivalta on aina tuomittavaa ja kyllähän tähän pitää seurankin reagoida asianmukaisesti.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Tänään kaikki hallille! Päivän Etlari mainostaa etusivulla klo 17 alkavaa harjoitusottelua Jukureita vastaan. Liput 15€!
 
palli gunnar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Useinhan tälläiset virheet on lehden, painon tai vast. mokia, toki tässä tapauksessa joku näkee syyksi että Nurminen oli silloin viemässä mainosta lehteen kun tarttui kaljapäissään taksin rattiin ja laittoi väärän päivän lehteen. Oli syy kenen hyvänsä niin tuskin suuria jonoja isku areenalle muodostuu koska valta osa tietää että peli oli perjantaina ja toisekseen tuleeko edes kenellekään Ess paperilehteä.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Melkein missä vaan muussa joukkueessa tässä maailmassa jos pääomistaja olisi auttamassa henkilökuntaansa "haalarihommissa" eikä vain kykkisi norsunluutornissaan, se saisi ylistystä, mutta täällä se katsotaan merkiksi puuhastelusta.
Aiemmin valitettiin että vittuku Nurmiselle maksettiin niin-ja-niin paljon palkkaa tekemättä mitään ja nyt valitetaan kun se tekee jotain.

En sano etteikö tietyt asiat organisaatiossa jo hiljalleen menisi siihen puuhastelu-kategoriaan mutta hei vähän rajaa, ei kaikessa tarvitse nähdä jotain salaliittoja ja kääntää sitä negatiiviseksi.

Suuri osa näistä jotka ei näe Nurmisen toiminnassa mitään hyvää kritisoi mm. Nurmisen organisaation sisään rakentamaa negatiivista ilmapiiriä jne, mutta eivät näe itse omaa negatiivisuuttaan ja sen vaikutusta joukkueen ulkopuolisiin asioihin, kuten fanikulttuuriin ja muihin faneihin jne. Kyllä se vaikuttaa siihen ettei varmastikaan pääse muodostumaan minkäänlaista positiivista kiekkohurmosta kun vaikka Pelicans aloittaisi 15 suoralla voitolla, täällä negaillaan siitä että "kohta se Nurminen sotkee taas kaiken ja plaaplaaplaa".

Positiivisista asioista voi saada kiitoradan vaikka minkälaiseen lentoon ja sitä ei pienet vastoinkäymiset muserra vaan ne otetaan opetuksena jatkoa ajatellen, mutta negatiivisuus vetää nopeasti alas hyvästäkin lennosta kun aletaan pelkäämään sitä että jossain vaiheessa ne ongelmat kuitenkin alkavat ja kun yksikin sellainen tulee, tiputaan maahan.
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Tuli sentään oikaisu nettiin väärästä mainoksesta. Puuhastelu on läsnä.
Tämä touhuhan oli kuin aprillipilaa. Voi joku pahaa aavistamaton eksyä perjantaina Isku Areenalle hölmistelemään. Saattaa jäädä netissä olevat oikaisuilmoitukset joidenkin katsojien tavoittamattomiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös