Mainos

Pelicans-huhut – onko niitä?

  • 3 478 860
  • 15 617

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Väärin, koska kyllä se Laukkasenkin mato-onki petti jo silloin 19-20 kauden joukkueen kasaamisessa. Siihen toki oli monia muitakin syitä, mutta silti.

Eikä kukaan ole varsinaisesti Laukkasta täällä syyttänyt, vaan lähinnä vallitsevia olotiloja, kun muut kaivaa isompaa vonkaletta merestä ja Laukkanen joutuu menemään mato-ongelle Vesijärvelle.

Mutta kyllä itse olisin tuollaisen "AHL-arpa" McCoshenin ottanut puolustukseen Anderssonin lisäksi ihan 1000 kertaa ennen jotain Saku Salmista tai Aleksi Varttista. Kassa on kuningas ja niin edelleen, muualla nämä jutut osataan ja meillä lähinnä puuhastellaan, milloin toimistolla ja milloin pomppulinnojen kanssa.
No totta tuokin omalla tavallaan, mutta näen silti enemmän syytä muualla kun Lelussa.
Jaakola, Jalasvaara, Aaltonen oli aika koviakin nimiä vielä tuolloin, mutta valitettavasti nimenomaan vain niminä, paitsi JMA joka pisti pisteitäkin pöytään.
Väitän myös että Hari olisi ollut loistava pelaaja Liigaan jollakin toisella kaudella ja jos huhut siitä ettei JMA olisi halunnut pelata sen kanssa pitää paikkansa. Harista näki että on pelimies, alkukaudesta näytti ihan kärkijätkältä kunnes tiputettiin hierarkiassa alaspäin rajusti.

Ja siis todellakin olisin McCoshenin ottanut meille mielelläni, jos hinta olisi ollut kohdillaan, mutta luulen ettei ihan edullinen jätkä ole kyseessä, noilla meriiteillä kuitenkin. Veikkaan että sen hinnalla saa Varttisen, Salmisen ja Perssonin ja kun nimenomaan tarvitaan useampia puolustajia, niin..

Mitä täällä tapahtuu? Ässätkin nokittaa hankintojen nimekkyydessä Laukkasta. Nyt ollaan syvällä.
Kyllä tässä mun mielestä nimenomaan Laukkaseen kohdistuu tuo kritiikki, vaikka pitäisi muistaa että Ässillä tämä nokittaja on Tommi Kerttula, jota en ikinä vaihtaisi Laukkaseen. Kerttulan osumatarkkuus ei ole ollut keskimäärin kovinkaan hyvä, toisin kun Laukkasella.
Saa nähdä miten nyt käy.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
No totta tuokin omalla tavallaan, mutta näen silti enemmän syytä muualla kun Lelussa.
Jaakola, Jalasvaara, Aaltonen oli aika koviakin nimiä vielä tuolloin, mutta valitettavasti nimenomaan vain niminä, paitsi JMA joka pisti pisteitäkin pöytään.
Väitän myös että Hari olisi ollut loistava pelaaja Liigaan jollakin toisella kaudella ja jos huhut siitä ettei JMA olisi halunnut pelata sen kanssa pitää paikkansa. Harista näki että on pelimies, alkukaudesta näytti ihan kärkijätkältä kunnes tiputettiin hierarkiassa alaspäin rajusti.
Joo ei sitä voi suoraan Lelun piikkiin laittaa, hänen yli käveltiin tuolla kaudella. Lelulle oli luvattu tietty budjetti kolmeen puolustajaan, mikä sitten poltettiin ylemmältä taholta odottamatta Aaltosen massiiviseen jatkodiiliin mitä ei sillä hinnalla pitänyt koskaan tehdä.

Hari olisi ollut ihan kärkiheppoja, mutta se ei sopinut Juhikselle joka ei saanu olla ketjunsa ja ylivoimansa kiekollinen liideri. Juhis tästä raportoi hyvälle ystävälleen ja kas kummaa, Hari lähti ylivoimasta sekä kärkiketjuista ja totesi, että eiköhän oo sitten parempi etsiä kokonaan uusi seura missä saa pelata.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Niin, Laukkanen toki on seuran urheilutoimenjohtaja, kuka vastaa tuosta joukkueen kasaamisesta, joten kyllähän siinä mielessä Kerttula ainakin näiden viimeisimpien hankintojen kohdalla on nyt kepittänyt Laukkasen. Andersson ja McCoshen menevät lähtökohtaisesti suurin piirtein aika yksi yhteen, mutta Turgeon, Phillips ja Rohdin niminä lähtökohtaisesti kyllä vievät Perssonia, Bryggmania, Salmista ja Varttista vertaillessa sen pallon sinne Kerttulan kulmaukseen tällä hetkellä. Mutta kuten todettua, niin se syy itsessään ei niinkään ole Laukkasen, vaan ihan jonkun muun. Mutta tottakai tuolla vastuualueella operiova henkilö ei myöskään ole mitenkään koskematon mitä tulee kritiikkiin, etenkin kun siellä on se suurin vastuu siitä seuran urheilullisesta menestyksestä joukkueen kasaamisen ohella.

Joku voisi ehkä vähän aiheestakin kysellä kyllä Laukkaselta (miksei toki myös Niemelältä) tuosta joukkueen roolituksestakin jotain, esimerkiksi kenen tuolla on tarkoitus tehdä ne maalit? Kiekon siirtelijöitä siellä on reilun kahden tusinan verran, mutta puhdasveristä snaipperia sieltä ei tällä hetkellä löydy yhtäkään. Lukko (todella epäreilu vertaus, tiedetään, koska paljon enemmän euroja takana kuin mitä meillä) hankki juuri Jere Karjalaisen, ja Raumalla onkin nyt sitten lyödä muun muassa Sebastian Repo, Josh Kestner ja Jere Karjalainen heiluttamaan verkkoa kolmeen eri ketjuun. Ei tarvitse kovin suuri ydinfyysikko olla kun tietää, että verkko tulee pöllyämään kiekon lähtiessä noiden miesten lavoista isolla prosentilla, etenkin ylivoimilla. Meillä taas maalinteko on pelinrakentajaksi identifioituvan Kangasniemen jälkeen lähinnä nuorten pelaajien parrasvaloihin nousun varassa, kuten esimerkiksi harjoituskaudella maalintekotaitojaan väläytelleen J.Jämsenin ja Tukiaisen kohdilla. Bryggman ei ainakaan näin alkuun vaikuta olevan lähellekään Smejkalin tasoinen pelimies tulosyksikköön, joten pakosti sitä yhtä tyylipuhdasta snaipperia tuonne kärkeen vielä tarvittaisiin. Mutta koska sen oven täytyisi tässä tapauksessa avautua myös sinne toiseen suuntaan ja jonkun poistua, niin pidän epätodennäköisenä.
 
Niin, Laukkanen toki on seuran urheilutoimenjohtaja, kuka vastaa tuosta joukkueen kasaamisesta, joten kyllähän siinä mielessä Kerttula ainakin näiden viimeisimpien hankintojen kohdalla on nyt kepittänyt Laukkasen. Andersson ja McCoshen menevät lähtökohtaisesti suurin piirtein aika yksi yhteen, mutta Turgeon, Phillips ja Rohdin niminä lähtökohtaisesti kyllä vievät Perssonia, Bryggmania, Salmista ja Varttista vertaillessa sen pallon sinne Kerttulan kulmaukseen tällä hetkellä.

Tässähän tietysti ratkaisevana tekijänä on kustannukset kaikista hankinnoista, mitä tuskin saamme koskaan selville. Jos vaikka hatusta heitetään että Turgeon, Phillips ja Rohdin on maksanut x ja Persson, Bryggman, Salminen ja Varttinen 0,5*x.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ratkaisevana varmaan kuitenkin kaikki sopimukset myös jatkot ei vain hankinnat eikö? :)
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Tässähän tietysti ratkaisevana tekijänä on kustannukset kaikista hankinnoista, mitä tuskin saamme koskaan selville. Jos vaikka hatusta heitetään että Turgeon, Phillips ja Rohdin on maksanut x ja Persson, Bryggman, Salminen ja Varttinen 0,5*x.
Toki, mutta siis edelleen tuo palstaveli Raúlin kommentti pitää paikkaansa siinä, että ihan pelkästään nimien perusteella Kerttula kepitti nyt Laukkasen viimeisimpien hankintojen kohdalla. "Kassa on kuningas" mantrahan on ilman muuta Pelicansin kohdalla se tärkein asia muistettavaksi ihan hamaan tulevaisuuteen saakka.

Loppujen lopuksi kauden päätteeksi vasta nähdään se, kumpi UTJ teki parempaa työtä ja oliko nyt sitten off-seasonilla nimekkäämmillä pelaajilla kepittämisellä lopulta niin suurta merkitystä kuin osasta meistä tuntuu. Viimeisimpien off-season hankintojen kohdalla nimien perusteella kuitenkin näiden kahden välillä Kerttula vei Laukkasta, mikä ei tietenkään tee Laukkasesta automaattisesti yhtään huonompaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin, korjataan nyt sen verran, etten Laukkaseen kritiikkiä osoita - ainakaan yksistään. Lelulla on ne resurssit käytössä, jotka hänelle on annettu ja mitä ilmeisemmin ne ovat todella heikot. Ei Laukkanen tarkoituksella hanki alemman korin kavereita, jos rahaa olisi parempaan.

Siinä Lelu on nähdyn perusteella toki tehnyt virheen, että hän odotti elokuulle hankintoja. Ei kannattanut, vaan saatiin alelaarista kavereita ja joukkueen kasaaminen meni turhan myöhäiseen ajankohtaan.

Totta kai toivon, että Niemelä saa kaikista revittyä potentiaalin esiin ja Pelicans taistelee sen, minkä pystyy. Täytyy kuitenkin olla realisti: suurin osa kilpailijoista on materiaaliltaan vahvempia ja on iso yllätys, mikäli se ei näy sarjataulukossa. Kyllä meillä jotain tehdään väärin, kun tällä talousalueella ei parempaan pystytä. Tietysti kuullun perusteella johdon teot eivät ole pienin syy...
 
Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
pakosti sitä yhtä tyylipuhdasta snaipperia tuonne kärkeen vielä tarvittaisiin. Mutta koska sen oven täytyisi tässä tapauksessa avautua myös sinne toiseen suuntaan ja jonkun poistua, niin pidän epätodennäköisenä.
Jos ei tänne ykköskorin hyökkääjää joka mättää ne maalit ennen kauden alkua hankita, niin on täysi oikeus tuntea itsensä kusetetuksi.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Jos ei tänne ykköskorin hyökkääjää joka mättää ne maalit ennen kauden alkua hankita, niin on täysi oikeus tuntea itsensä kusetetuksi.
Parempihan se olisi että 7-8 jätkää painaisi sen 10-15 maalia kun että yksi tekisi 25, muutama 15 ja loput vajaan 10.
Mun toiveissa olis että Jasek, Kangasniemi ja Bryggman olis siellä yli 15 maalin ja sitten Ikonen, Roine, Eronen ja Tukiainen tekis ainakin sen yli 10 maalia ja seuraavassa ryhmässä Haatanen ja Kivenmäki voi myös tämän rajan rikkoa, silloin olisi jo yhdeksän tämän ylittäjää, kun viime kaudella oli muistaakseni viisi yli 10 maalin miestä.
Kollektiivinen onnistuminen olisi tärkeintä myös itseluottamuksen kannalta ja vastustajan kannalta paljon vaikeampi kuin joku yksittäinen vaarallinen pelaaja.

Sitten siellä on vielä E.Vilen ja Hämäläinen joilla on ihan täydet mahdollisuudet saada myös 10 maalia rikki, kuten Killiselläkin.. Laajuutta voi hyvällä tuurilla löytyä yllättävänkin paljon, jos osat naksahtavat kohdilleen.
Tietenkään kaikki noista ei tule sitä tekemään, mutta ihan realistiset mahdollisuudet on kaikilla noilla.
 
Ikonen jos pysyy kasassa painaa taatusti sen 15
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Darts, LA Rams, AD99
Uskon että ainakin yksi hyökkääjä tulee.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Darts, LA Rams, AD99
Voi hyvin olla, se ei vaan pelasta tuota runkoa mihinkään suuntaan.

Tuo on kyllä totta.

Näin OT:na on todettava, että esim. Ässillä on pullat hyvin uunissa, joukkue on rakennettu todella fiksusti + Karri Kivi penkin takana. Tykkään.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siinä voisi olla kokenut rightin kiekollinen pakki alakertaan. Ei kaverin nykykunnosta toki tietoa, mutta tilastojen valossa ehjiä kausia pelannut kelvollisilla tehoilla.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Voi hyvin olla, se ei vaan pelasta tuota runkoa mihinkään suuntaan.

Se on totta, ettei yksi pelaaja pelasta suuntaan tai toiseen, mutta toisaalta koko runko on vuoden kokeneempi ja koostuu suurimmaksi osaksi nuorten maju-tason talenteista (kyllä, myös parjatulla Killisellä on kyseisiä pelejä allaan).

Itse asiassa nykyisessä joukkueessa olevien nuorten sopimuspelaajien majupelien lukumäärä oli nopealla matematiikalla 566 aivan viime vuosina. Se on melko huikea määrä. Tässä siis eivät ole mukana Kiiskinen tai kukaan muukaan junnusopimuksella pelaava.

En siis suoriltaan tuomitsisi runkoa, vaikka se onkin nimettömämpi. Itse odotan 10 kierrosta ja sitten kerron mitä mieltä olen.
 
Talonpoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado

Tuokin osittain ongelma, voi olla kyllä positiivinenkin, mutta parhaassa iässä 25-30 pelaajia vain muutama. Kuka tuosta jengistä ottaa joukkueen reppuselkään jos peli ei kulje? Kovin paljon johtajuutta en tuossa nipussa näe...
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuuleman mukaan vielä haettaisiin yhtä pakkia ja hyökkääjää. Toivottavasti näin
Yksi kiekollinen pakki sekä kaksi hyvää maalintekijää, niin alkaa olla jo jotain muuta, kuin yhden ketjun ihme. Ehkä se toinen maalintekijä yritetään taas naarata verorajalla, mutta olen vähän skeptinen näiden kesken kauden tulleiden ratkaisijoiden hyödyistä.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Voi hyvin olla, se ei vaan pelasta tuota runkoa mihinkään suuntaan.
Ihan uteliaisuuttani kysyn että miten sä näet tuon, mikä jengin rungossa on vikana?
Mun mielestä siitä ei puutu niin kauheasti, enemmän on kiinni Niemelästä.

En siis yritä haastaa kalistelemaan peitsiä, vaan tiedän että ymmärrät jääkiekosta ja kiinnostaa kuulla sun näkemys rungon vioista.
 
Bobby

Liikaa samankaltaisia pelaajia, joiden pitäisi nyt omaksua paljon uusia juttuja jotta ainakin omasta mielestä homma toimisi. Santapaperi puuttuu lähes kokonaan.

Pelicansilla on poikkeuksellisen paljon hyviä nuoria joiden vahvuudet olisi hyökkäyspäässä. Tarvisi vaan niitä ihmislyrpiä tekemään vähän tilaa. Nyt määrällisesti ihan liikaa samankaltaisuutta.

Pakiston kiekollinen osaaminen on aika minimaalista.

Aina saa ja pitää kysyä ja keskustella! :)
 
Täällä vaan ihmisillä tuntuu olevan usein taipumus "haastaa" ja hyökätä toisen ajatuksia kohtaan ja siksi varmistin ettei sun tarvitse nousta puolustusasemiin vaan halusin ihan oikeasti kuulla miten asian näet :D

Tuo on vähän se ongelma kyllä, kun kiekolliset pelaajat Kivenmäkeä, Nordgrenia ja E.Vileniä myöden elävät siitä kiekollisesta vastuusta ja jos esimerkiksi Vilen jää nelosketjuun pelaamaan nollanollaa tai katsomoon, itseluottamusta on vaikea saada ja pelaajatyyppi menee kokonaan hukkaan. Kuten sanoit, samankaltaiset pelaajatyypit, syövät toistensa kiekollista vastuuta.

Karvaperseitä kyllä puuttuu, kenties Killinen tulee siinä esille [toivottavasti] ja Tukiaisessa on hyvää voimaa laitojen lähellä vaikkei mittaa olekaan liikaa. Muuten ollaan pieniä ja taitavia.

Itseasiassa ollaan nuorempia, lyhyempiä ja kevyempiä kuin viime kaudella..
Liigan tasollakin ollaan toiseksi lyhin jengi ja kolmannanneksi kevyin.

Meillä on kevytrakenteinen taitokiekkojengi, taktiikka pitäisi mielestäni rakentaa juuri sen varaan että peli kääntyisi nopeasti ja taitoa päästäisi käyttämään epäorganisoitua vastustajaa vastaan, eikä viivelähdöillä rintamahyökkäyksillä tai heittämällä kiekkoa päätyyn ja taistella siellä, siihen meillä ei riitä pojat. Ei edes hyvät pojat.
 
HooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Reipas ja nykyisin Pelicans

Joukkue on monesti joukkue. Kyllä luulisin, että valmennus on kuitenkin pelaajahankinnoissa saanut roolittaa. En muista minkälaiset ennakko-odotukset oli hopeavuonna, mutta oltiin finaaleissa. Toki muiden joukkueiden vahvistukset näyttää todella kovilta, mutta kaikilla päävastustajilla ei jäänyt ns. ykkösketju tulevalle kaudelle. Sport oli viime vuonna ”kokenein”, eli vanhin joukkue, mutta keski-iältään siinä jonkun mainitsemassa huippuiässä. (28,14). Ja muun muassa olivat myös painavin ja kolmanneksi pisin. Eikä Sportilla häävisti mennyt. TPS ei ole noilla tilastoilla mässäillyt, mutta pari kertaa putkeen finaaleissa hei. Ja joo, minä en myöskään haasta riitaa ja ymmärrän kyllä ”huippuhankintojen” pois jäännit. Totean vaan, että jos joukkue löytää peli-ilon, pelisysteemin ja hyvät saunaillat, niin silloin ei nimillä ole niin väliä. Ruotsin pojat voi yllättää oikeasti. Jasek ja Barto tuskin epäonnistuu. Joskus tuntuu unohtuvan monelta, että meillä on Kangasniemi. Aivan jäätävä pelaaja. Eronen on ihan huippu. Roine on raataja, ja hyvä maalineduspelaaja. Monta poikaa voi myös yllättää. Kyllä siellä mahkuja on. Toivotaan, että meininki riittää Pleijareihin.

Ja kyllä sinne varmaan jotain nimiä voi vielä tulla lisääkin. Mutta tulee jos tulee, näillä mennään.

Minua huolettaa eniten toimiston myrsky ja sponsorirahojen+myytyjen kausareiden määrä.

Jos toimistolla oltaisiin ”fiksuja”, niin lippujen hinnat kannattaisi laskea niin, että täyden tuvan saanti olisi mahdollista tiistaisinkin. Kyllä oheismyynnillä luulisi tulevan rahaa. Pelicanshan voisi olla ensimmäinen joukkue, joka laskee reilusti hintoja, jotta saisi tuvan täyteen. Saisi mainosta valtakunnan mediassakin. Nyt monet valitsevat kotisohvan ja liigapaketin. Meni vähän loppu ohi topicin, sori siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös