Mainos

Pelaajien palkat

  • 89 187
  • 387
Suosikkijoukkue
IFK
Jääskällä jäi ns. rahaa pöydälle merkittävä määrä, teki seuran kannalta hyvän sopimuksen.

Joni Ikosessa on nähty finaalijoukkueen kärkisentteri sekä sopimuksentekohetkellä oli joukkueensa tehokkain. Tuohon päälle myös pieni rightin lisä. Välillä nämä haut ei osu, aihiota oli.
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy kyllä ihmetellä, että mitä ihmettä Salmelainen Ikosessa näki sellaista, että piti tuolla liksalla hankkia. Eihän tuo siis totuutta kerro, mutta kertoo sen, että paljon IFK on hänelle maksanut.

Niin Ikonen ollut kyllä ihan selkeästi meidän ylivoimaisesti ylipalkatuin pelaaja tasoonsa nähden, kun taas Jääskä ollut varmasti se alipalkatuin.

Mutta on kyllä Salmelainen tehnyt totaalisen hutivedon tossa Ikosen palkkauksessa, sillä ei se Ikonen ollut mielestäni koskaan mitenkään niin hyvä pelaaja, että hänen kohdallaan voisi puhua mistään parinsadan tonnin kausipalkasta. Parhaimmillaan Ikonen oli tällainen ns. pienempien joukkueiden hyvä perushyökkääjä, joka teki sen n. 30 pinnaa kaudessa, eli kaukana siitä tasosta, joille kannattaisi maksaa se parisataa tonnia per kausi.
 
Mustavalkosesti ajateltuna joo. Jos pelaajia rekrytään tektitvn perusteella niin tää olis täyttä asiaa. Ikosen tapauksessa vähän harhaan johtavaa puhua ”koskaan ollut”, sillä kaveri on ollut 23v kun laittanut nimen paperiin ja alla kaksi ehjää kautta missä molemmissa 30p. Kyseessä myös kakkoskierroksen varaus.

Tolla kirjottamallas perusteella Ikonen olisi uran näyöt antanut kahden kauden perusteella 23 vuotiaana.
 
No joo, mutta Ikosen näytöt nyt eivät vaan silti olleet mielestäni niin kovia, että hän olisi ainakaan vielä ollut mitenkään noin suuren palkkansa arvoinen. Olihan SM-liigassa tuolloin monia kovempiakin hyökkääjiä, jotka kuitenkin nauttivat paljon pienempää liksaa ja tekivät myös kovempia tehoja, kun mitä Ikonen teki silloin ennen meille tuloaan.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin Ikonen ollut kyllä ihan selkeästi meidän ylivoimaisesti ylipalkatuin pelaaja tasoonsa nähden, kun taas Jääskä ollut varmasti se alipalkatuin.

Mutta on kyllä Salmelainen tehnyt totaalisen hutivedon tossa Ikosen palkkauksessa, sillä ei se Ikonen ollut mielestäni koskaan mitenkään niin hyvä pelaaja, että hänen kohdallaan voisi puhua mistään parinsadan tonnin kausipalkasta. Parhaimmillaan Ikonen oli tällainen ns. pienempien joukkueiden hyvä perushyökkääjä, joka teki sen n. 30 pinnaa kaudessa, eli kaukana siitä tasosta, joille kannattaisi maksaa se parisataa tonnia per kausi.

Paljoa ei tietysti tule Pelicansin pelejä katsottua IFK:n pelien ulkopuolella, mutta Ikonen oli pelaaja, joka ei millään tasolla jäänyt mieleen niissä peleissä mitä heitä vastaan pelattiin. HIFK sitten hänet signasi, niin piti oikein käydä katsomassa ne tilastot. Miettii vaikka tämän päivän Pelicansia, niin Lars Bryggman, Kangasniemi ja Lasch erottuvat ihan eri tavalla. Etenkin Bryggman tuntuu HIFK:ta vastaan olevan aina vaarallinen. Ei tainneet Pelicansin kannattajatkaan hänen peräänsä itkeä.
 
Joo siis, onhan noita Pelicansin miehiä pelannut meillä ennenkin, kuten mm. Saarinen, Kousa, Sopanen ja Kangasniemi, joista tuskin kukaan on pelannut täällä millään vastaavanlaisella liksalla. Mutta kyllä Ikonen jäi täällä mieleen yhtenä historian ja ainakin nyt lähivuosien heikoimmista hankinnoista.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Siinä kaikkien viime kauden pelaajien palkat:

Roope Taponen108 108
Valtteri Kakkonen28 178
Kasper Kotkansalo76 716
Joona Lehmus26 966
Petteri Lindbohm97 491
Einari Luhanka45 774
Oskari Manninen80 697
Luke Martin52 531
Ilari Melart190 307
Johan Motin123 676
Otto Salin66 658
Niko Seppälä24 700
Tony Sund63 889
Joni Ikonen215 010
Juha Jääskä65 112
Aleksanteri Kaskimäki44 983
Eetu Koivistoinen164 939
Leo Komarov57 036
Jori Lehterä161 592
Julius Nättinen206 359
Iiro Pakarinen264 902
Antti Pihlström120 764
Joonas Rask52 480
Jesse Seppälä35 597
Teemu Tallberg70 564
Leevi Teissala57 749
Kristian Vesalainen134 137
Miro Väänänen60 182
Micke-Max Åsten56 835
Jos nuo kaikki ynnää, huomioiden jonkinlaisen vähennyksen uusille (osan kautta pelanneille), niin reilusti alle 2,5 M€ jäädään, mutta tuosta listasta puuttuu ainakin toinen Valtteri, toinen maalivahti.
Edit: Ja jos kaikki nuo ynnätään on summa noin 2755 k€, siis kaukana ilmoitetusta budjetista.
 
Viimeksi muokattu:

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos nuo kaikki ynnää, huomioiden jonkinlaisen vähennyksen uusille (osan kautta pelanneille), niin reilusti alle 2,5 M€ jäädään, mutta tuosta listasta puuttuu ainakin toinen Valtteri, toinen maalivahti.

Huomioitava myös että moni varmasti rahastoi melko reilusti. Ja toki työnantajan maksama summa on aika paljon suurempi mitä työntekijän palkka. Kyllä jo tuosta laskettuna meidän pelaajabudjetti menee reilusti 3m€ yli.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Huomioitava myös että moni varmasti rahastoi melko reilusti. Ja toki työnantajan maksama summa on aika paljon suurempi mitä työntekijän palkka. Kyllä jo tuosta laskettuna meidän pelaajabudjetti menee reilusti 3m€ yli.
Niinpä, mutta nuo eivät siis kerro palkoista yhtään mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös