Pe 2.12.2011 Ässät - Lukko

  • 39 702
  • 154

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukko on aina latonut siihen ensimmäiseen erään 2-5 maalia joten sen jälkeen se peli on ollut tylsää vain toisesta osapuolesta

Melko vahva ilmaus. Lukko on tehnyt SM-liigassa tasan kaksi kertaa viisi maalia ensimmäisessä erässä Ässiä vastaan (molemmat Raumalla). Viimeisimmästä on aikaa 12 vuotta ja aiemmasta 33 vuotta, eikä Lukko silloin edes voittanut sitä peliä.

Ässillä on yhtä lailla kaksi kappaletta viiden maalin ekoja eriä keskinäisissä kamppailuissa.

Neljä maalia avauserään ei näytä olevan kovin yleistä sekään, ja yhtä lailla molemmilta niitä löytyy.

Voidaan kyllä paremmalla ajalla penkoa asiaa enemmänkin jos kiinnostusta riittää.
 

Reilander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja sen häijyt haittalevyt
Jaahas, Kokemäenjoen suistoon käypi jälleen Lukon tie.
Siellä jo banjot soi ja vyötiäinen pyörii vartaassa.
Olisin mieluusti laittanut kahluusaappaat jalkaan ja saapunut henkilökohtaisesti todistamaan tätä spektaakkelia Isomäen puskiin, vaan en pääse, joten tärisen jännityksestä kotisoffalla.

Parissa edellisessä kohtaamisessa Lukko on kohtuu hyvin onnistunut pitämään Ässät pahimmilta maalintekopaikoilta pois pyörityksestä huolimatta. Lukon pakisto on tällä hetkellä niin rampana, että veikkaan Lukon lähtevän peliin kilpparitaktiikalla. Jos tämä onnistuu, Lukko voittaa ja peliä manataan paskimmaksi ikinä. Jos ei, niin Ässät laittaa Lukkoa kuivana kakkoseen kuin elokuvassa Deliverance ikään.
Toivotaan kumminkin, että pelataan 60 minuuttia kunnon hurlumheikiekkoa ja lopulta Lukko vie 4 - 8.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Satakunnan derbyn "alkulämmittelyt" käydään Raumalla, kun Lukon ja Ässien A-nuoret kohtaavat Äijänsuolla. Näköjään avauserän jälkeen tilanne on 0-2 padan hyväksi.

Miesten liigapeleissä Ässien viimeisin kotivoitto Lukosta on jostain edellisten lamavuosien ajoilta, joten saapa nähdä tuleeko tähän tilastoon jo viimein muutosta.

Mitä lie Veikkauksen kertoimen laskijat ajatelleet kun antavat Lukon voitolle lukemaksi 4,20. Pakkohan tuohon on muutama euro iskeä kiinni.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tämä peli kuuluu kategoriaan vituttaa jo etukäteen ja tuloksen voi tarkistaa aamun lehdestä. Ehkä joskus tulevaisuudessa loppuu tämä derbyssä konttaaminen.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On muuten harvinaisia nämä pelit kun vastustajalla on enemmän ulkkareita kokoonpanossa kuin Ässillä! Toki meillä on sivussa Caldwell ja Yetman mut anyway...
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Sen verran isoa panosta laitettu pikkuveljelle, että parempi olisi niiden hoitavan pisteet ganaalin rannalle.
Kaikki lähtökohdat kyllä puoltaa mielestäni Lukon voittoa.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Dixonia ja Lindgreniä on aika vaikea vertailla keskenään. Toinen on kärkipään jengin ykkössentteri, toinen alemman keskikastin jengin ykkössentteri. Pertulla on vielä todistettavanaan, ettei ole vaan pienen lammikon suuri kala ja tämä onnistuu ainoastaan jättämällä Lukko.

Eikö viime kausi ollut riittävä todiste Lindgreniltä? Siinä tapauksessa Dixon ei ole todistanut vielä yhtään mitään ja hänellekin sopisi suositella siirtoa suurempaan seuraan ja jättämään Ässät.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Voitto vaatii ennen kaikkea kettuvahti Norosen kupin menemistä yli. Perjantai-ilta, Pori ja Rauma. Eikö tuo jo riitä siihen? Noronen napsii vähintään käytöskympin tahi jopa ulosajon jollain älyttömällä viikatteella.

Sitä Nortin kuppia täytyy jonkun käydä vähän läikyttämässä. Ei se itsestään kaadu. Bornalla on suonissaan balkanilaista, tunnetusti lämmintä, verta ja kosolti nuoruuden intoa, joten en suurestikaan ihmettilisi mikäli sielläkin läikkyisi tänään yli hieman enemmänkin... Voisi olla juurkin hyvä mies kuumottamaan Norttia. Kudrock&rollia ei siihen voidan tässä pakkitilanteessa mitenkään uhrata tai muutoin Karri joutuu pian tekemään saman kuin eräs Kalpan valmentaja muutamia vuosia sitten eli pikaisen comebackin pelaajarosteriin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jälleen kerran Lukolle tuli sysimusta toinen erä, ja tällä kertaa se myös ratkaisi pelin. Kuinkahan mones kerta tuo on kun vastustaja iskee kaksi maalia minuutin sisään ja kääntää joko kahden maalin tappioasemansa tasatilanteeksi tai kahden maalin johdoksi kuten nyt? Kolmannen erän Lukko kuitenkin voitti, ei päästänyt maaliakaan ja onhan se huomattavan paljon kivempi hävitä 6-3 kuin 6-2. Oliko muuten jo peräti 10. kolmas erä putkeen kun Lukolle ei tehdä maaliakaan?

Ei siinä mitään. Selvä pelihän tämä oli ja jonsei Ässät olisi kolmannessa erässä jo keskittynyt huomiseen peliinsä niin olisihan tuosta vielä rumemmatkin lukemat voineet tulla. Neljän ottelun voitto- ja viiden ottelun pisteputki katkesi ja sama se millä numeroilla tappio tulee, mutta kyllä se vaan pistää ihmetyttämään kun joka pelissä tulee toisessa erässä tuo konttaus.

No, keskiviikkoon saakka on aikaa levätä. Ensi viikolla taas pari voittoa niin eiköhän se tästä iloksi muutu.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Semmonen läpsyttely. Sarjataulukkoa katsomalla tulos oli ihan odotettavissa, ihmettelen vähän sitä porukkaa, joka Lukon 4.2 kertoimella pelasi tänään vierasjoukkuetta. Törkeä alikerroin, vain veikkaus toimittaa tollasia.

Patasydäntä lämmittää Armian maalit ja se, että puolivaloilla voitetaan nuo "ynnämuut" joukkueet. Tästä on hyvä jatkaa huomenna Oulussa.

Ai niin, en nähnyt peliä, olin täysin huonon nettiyhteyden varassa, joten yllä oleva perustuu ainoastaan jatkiksen otteluketjuun ja Jussi Ahon ja Juha Jyrkkiön katkeilevaan selostukseen. Eli kommenttini on selvä provo raumalaisille siivousyrittäjille, toivottavasti selviän viikon bännillä. Nyt on kuitenkin ihan mukava olo, joten jatkakaa...
 
Tämä ei ollut isku vyön alle, ei ryöpytys, eikä perseraiskaus. Sillä kettutyttö tuli sen verran auliisti eteen, kumartui, pyllisti, voiteli annukan, levitti persposket ja aneli: "Oi porilainen, tuuppaa sisään". NA-SU-LI-A.

Lukolla muuten kokoonpanossa tänään vaatimattomat kahdeksan ulkkaria. Kyllä se jossain vaiheessa tulee esiin, kun Ässät nostaa vastuupaikoille koko ajan omia kasvatteja, jotka painavat patasydämellä.

Varsinkin Jyrkkiöltä hieno paluu pelaavaan kokoonpanoon. Myös Armia alkaa pikkuhiljaa saada enemmän onnistumisia.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Miten tämä nyt sanoisi. Ässät oli parempi tänään. Pelin jokaisella osa-alueella. Lukon puolustus oli paperia tänään Ässien taitavien hyökkääjien käsittelyssä.

Lukon ykkösnyrkki Lindgrenin johdolla oli vaisu, tai Ässät pelasi yksinkertaisesti niin hyvin ettei oikeastaan yksikään kenttä päässyt tänään peliin kiinni.

Plussat ja miinukset jääköön tänään laittamatta. Ei kovin positiivista sanottavaa kenestäkään. Puolustukselts erittäin heikko esitys Robarin johdolla.

Jotain positiivista niin katsomossa vietiin - jälleen!

Päätä pystyyn ja eteenpäin. Päätty ast kannatetaan kuten tänään! Hyvä Raum!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lukko on aina latonut siihen ensimmäiseen erään 2-5 maalia

Väärin meni. Ässät latoi tänään toiseen erään 5 maalia ja that's it!

Ei ollut yhtään sellainen peli mitä odotin, maaleja tuli enemmän mutta tunteet pysyivät kurissa. Kolme pistettä on........NASULIA! :)
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ässät on viimeksi ottanut Lukosta kotikentällä kolmen pisteen voiton kaudella 2008-09. Olisi korkea aika päivittää tätä tilastoa.
Onnittelut Ässille tilaston päivittämisestä. Ihmeen pitkään tätä riemua raumalaisittain kestikin.

Peliä en nähnyt, mutta radion perusteella eka erä oli kotijoukkueen täydellistä hallintaa. Tokassa tuli Lukolle tuttu musta minuutti, joka ratkaisi homman lopullisesti. Kolmas erä oli lähinnä kosmetiikkaa ja homma oli taputeltu.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Noin. Hieno, selkeä voitto. Siitä kiitos.

Mites Psychodadin vertailut tänään meni Dixonin ja Lindgrenin suhteen? Oliko se "vuosisadan virhearviointi" väittää Dixonia tällä hetkellä paremmaksi pelaajaksi? Myönnähän virheesi ja säilytä kasvosi. Ymmärrän toki, että tekee mieli kommentoida, mutta nyt ampui pikkuisen yli. Entä oletko edes nähnyt niitä pelejä tällä kaudella vai et?

Tämä tästä. Huomenna Oulussa peli klo: 16. Siitä kiitos sarjaohjelman laatijalle.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Noin. Hieno, selkeä voitto. Siitä kiitos.

Mites Psychodadin vertailut tänään meni Dixonin ja Lindgrenin suhteen? Oliko se "vuosisadan virhearviointi" väittää Dixonia tällä hetkellä paremmaksi pelaajaksi? Myönnähän virheesi ja säilytä kasvosi. Ymmärrän toki, että tekee mieli kommentoida, mutta nyt ampui pikkuisen yli. Entä oletko edes nähnyt niitä pelejä tällä kaudella vai et?

Tämä tästä. Huomenna Oulussa peli klo: 16. Siitä kiitos sarjaohjelman laatijalle.

Onnea vaan pisteista poriin! Parempi varmasti voitti. Siita minulla ei ole epailystakaan kumpi on kovempi jaakiekkoilija, Lindgren tietysti. Lindgrenilla on ollut rikkonainen kausi, ja silti se vetaa samalla pistekeskiarvolla kuin Dixon. Dixonilla on liigan paras maalintekija latomassa kiekkoja sisaan, Lindgrenilla ei. Dixon on 60 pisteen pelaaja, Lindgren 80 pisteen pelaaja...jos olosuhteet ovat tasan. Dixon on varmasti hyvin verrannollinen esim. Kurtis McLeanin tasoon, joka oli myos piste per peli pelaaja liigassa ja todella hyva.

Katellaan kauden vanhetessa, eikohan se tule viela teillekin selvaksi. Varsinkin siina vaiheessa kun joku tarjoaa tarpeeksi rahaa Zaborskysta.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Sehän meni paremmin kuin odotin. Vaikka Veikkaukseen hävisin rahat niin kyllä kotivoitto rakkaasta (not) naapurista lämmittää mieltä enemmän. Numeroista huolimatta Pata ei kyllä mitenkään hallinnut peliä, teki vain tarvittavat maalit paikoista. Ykköskentältä hieno herääminen vihdoin, josko se siitä... Kakkoskenttä pelasi normitasollaan, Savinaisella olisi ollut kyllä useampi paikka pistää kiekko maaliin mutta ei mennyt. Kolmoselta ja neloselta mielestäni aika heikko peli tänään. Järvinen jatkoi epävarmoja otteitaan mutta siitä huolimatta hieno voitto. Lopun tuuletukset olisi kyllä voinut jättää väliin... Noronen oli onnkesi yhtä epävarma. Kroatian pojasta ei ole kolmoskenttään, Yeti takaisin sinne ja Borna kokeilemaan neloseen Aaltosen turhakkeen paikalle. Jos ei peli toimi niin Laaksonen kehiin. Mielonen palaa vissiin takaisin Ruotsista. Toivottavasti ei saa peliaikaa vaikkei Malkamäki häikäisekkään. Jyrkkiöltä ihan ok peli vaikkei edelleenkään ole mitään mahdollisuuksia kaksinkamppailussa. Tänään hieno alustus Zabon maaliin. Ylivoima ei edelleenkään ole hääviä Jyrkkiöstä huolimatta. 5-3 ylivoimaa 1:20 ja tuloksen kaksi laukausta. Ei näin. Raumalaisten huuto kuului edelleen paremmin kuin Pataljoonan eli ei mitään uutta tälläkään rintamalla. Tifosta en viitsi sanoa mitään etten loukkaa ketään.

Keskiviikkona taas tiedossa lisää näitä "paperilla heikompi"-joukkueita vastaan kun Pullasorsat tulevat visiitille Turusta.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Kuinka monta peliä olet näiltä veljiltä tällä kaudella nähnyt?

Onkohan Psychodad nähnyt ikinä yhtään peliä?
Ei ollut tänään Ässiltä mitenkään erikoinen peli, mutta onneksi lugun puolustus on liian huono. Lisäksi kerrankin Ässät viimeisteli paikoista hyvällä prosentilla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinka monta peliä olet näiltä veljiltä tällä kaudella nähnyt?

Mitä muuta vastausta odotit?? Antti Laaksonen 60 pistettä...

Lindgren on loistava hyökkäyssuuntaan, mutta keskinkertainen puolustussuuntaan. Dixon on taas erinomainen molempiin suuntiin ja tästä syystä tämän hetken paras hyökkääjä Mi Granlundin kanssa SM-liigassa.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Lindgren on loistava hyökkäyssuuntaan, mutta keskinkertainen puolustussuuntaan. Dixon on taas erinomainen molempiin suuntiin ja tästä syystä tämän hetken paras hyökkääjä Mi Granlundin kanssa SM-liigassa.

piti juuri näin kirjoittaa, mutta tf ehti ensin. Huomenna taisto jatkuu, joten ei ihme jos ote hieman lässähti 3. erään.

Kiitos Raumalle pisteistä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Semmonen peli...

- Järvenpää vei molareiden taiston, Armian toinen maali tuli täysin Norosen pelleilystä Akin puolen kentän lämärissä. Muutenkin tuntui jotenkin vaikeaa olevan ja kiekot pomppi...

- Zaborsky vei Beechiä keskinäisessä vertailussa kuin litran mittaa, kaks byyriä ja hattutemppu oli taas lähellä. No, ainakin jotain parannettavaa vielä 22maalia latoneelle pelaajalle! :D

- Dixon oli huomattavasti Perttua parempi niinkuin ounastelinkin. Perttuhan joutui koukkimaan Dixonin nurin ettei kaveri päässyt läpiajoon.

- Jyrkkiöltä hieno peli, pari kertaa kaveri tuli ohi. Muuten erittäin hyvää ja varmaa kiekollista peliä. Tämän päivän jälkeen olen vain vakuuttuneempi siitä että Jesse kuuluu pelaavaan kuusikkoon.

- Malkamäki pelasi todella huonosti muutaman tilanteen ja 1-1 tasoitus tulikin kun Miko oli yksi huonosti pelanneista. Onneksi paransi loppua kohden ja jos puhtaasti tämän päivän perusteella olisi ensiviikon kokoonpanoon paikat tarjolla niin ulos jäisi Honkanen. Miliisi oli jossain aivan kuutamolla Lukon 3-2 ja 6-3 kavennuksissa.

- Joppe alkaa heräilemään, loistavaa! Ykkönen oli hyvä, kakkonen oli hyvä, kolmonen oli huono ja nelonen oli keskiverto.
Sillanpään nosto Niemen tilalle ei tuonut yhtään mitään lisää, ainoa että Severi pelaa oman pään paremmin mutta hyökkäyspäässä on ollut viimeaikoina aivan kassalla.

- Rendulicilta mukava sisääntulo, yksi hieno nousu maalille ja muutama hieno blokki Lukon viivavedoista.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukemat eivät kerro totuutta pelitapahtumista. Tasoero oli todellisuudessa suurempi. Se oli juuri sitä, mitä sarjataulukkoa vilkaisemalla pitäisi ollakin.

Hyvä peli Ässiltä kauttaaltaan. Siinä vaiheessa, kun Lukko pisti 1-1:een, niin mietin, että taasko Kettutytöillä käy satumainen pulla. Mitään eivät olleet luoneet ennen tuota puolittaista paikkaa. No, onneksi Ässien suvereeni jauhaminen tuotti tulosta. J. Jyrkkiöltä todella hieno esityö Zabon börsaan.

Hyvä Ässät! Kaikille muille vastustajan joukkueen kannattajille toivottaisin tuollaisen jälkeen hyvää jatkoa, mutta joudun valitettavasti toivomaan Lukon jatkavan samaa rataa.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se siitä ilmeisesti sitten. Oletus on, että psycho ei ole nähnyt Dixonilta yhtään peliä koskaan. Ehkä hän korjaa tämän, jos menee metsään.

Aika nolo suoritus psychodadilta. Hävettää kaverin puolesta.

Pelasiko Lindgren muuten tänään? Noin kovaksi kaveriksi katoaa kyllä luvattoman paljon piiloon. Luulisi nyt, että edes kerran kaksi pelissä tekisi jotain näkyvästi hyvääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös