Pe 15.1.2010 JYP-HPK

  • 32 689
  • 198

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kyllähän se vastustajalle irvaileminen ja pelleileminen on se, mistä tuossa SW lähti. Kyllä siellä rankkarissa vastustajan häiritseminen on kielletty tai sitä voidaan pitä epäsopivana.

Vähän sama tilanne, jos pelaaja heittää hanskansa ilmaan kesken rankkarin (maalivahti seuraa katsellaan ilmaan heitettyä hanskaa) ja ampuu kiekon maaliin. Ei tuommoinenkaan temppu ole säännöissä kielletty, mutta CaseBookista löytyy pykälä, jonka mukaan pelaajalle tuomitaan käytösrangaistus ja rankkari on suoritettu.

Käykääpä lukemassa Jatkoajan raportti ottelusta. Kyllähän tuolla Wallinheimo itsekin tietää ja myöntää pelleilynsä menneen yli eikä sinänsä kiistä rangaistuksen oikeellisuutta. Tai sitten se on sarkasmia...
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Wallinheimolle ei jäänyt varmastikaan traumoja tapahtuneesta, mutta kyllä minun käsitääkseni hän ihan aidosti oli yllättynyt saamastaan tuomiosta. Hän oli mainensa vanki, Rönn meni siihen. Rönn luuli, että Sinkku pelleili tuuletellessaan Savolaisen käsien levittelyä.

Edelleen olen sitä mieltä, että rangaistus pitää perustua sääntöihin. Ei siihen, ettei show satu jotain egoistista ja kotituomarin mainetta pelkäävää oman kaupungin tuomaria miellyttämään.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Suoraan sanottuna en luottaisi Keskustalaisen juttuun. Useimmissa lehdissä juttuja tekevät sellaiset toimittajat, joille kiekko on vain yksi laji muiden joukossa. Heiltä puuttuu kompetenssi kyseenalaistaa sekä ymmärtää tiettyjä vihellyksiä. Jos tälläiset toimittajat joutuvat toimimaan paikkakunnalla jossa tuomaritarkkailija ei myönnä koskaan vääriä vihellyksiä, niin toimittajan ainoa vaihtoehto vaan lisätä adjektiivi "kyseenalainen" sanan vihellys eteen jutussaan.

Tämä tiukkahuulisten tuomaritarkkalijoiden syndrooma on enemmänkin pienten kaupunkien ongelma. Helsingissa ja Turussa otteluvalvoja eli tuomaritarkkailijat useimmiten vastaavat rehellisesti kun heiltä kysytään. Se miksi tämä kieltämisen kultti on ongelma nimenomaan pienissä kaupungeissa vaatii enemmän sosiologian opintoja kun minulla on.

Oikeastaan ainoa tapa saada selvyys mitä siellä tapahtui olisi katsoa pelin DVD uudestaan noista kohtaa. Sitä eivät ole Keskisuomalaisen toimittajat tehneet, koska heillä deadline.

Epäilkää tuomaritarkkailijoita, mutta epäilkää myös deadlinea vastaan kirjoittavia toimittajia.

Vielä tuosta tuomiosta. JYPin sivuilla oleva kuva näyttää hyvin ulosajon arvoisen torjunta-asennon. Se myös näyttää sen, että HPK:n JP Laamanen tuli protestoimaan tuota jäähyä, koska luuli sen tulleen Viitaluomalle. Hetki tästä Sinuhe ajettiinkin ulos ja HPK osoitti suosiotaan hakkaamalla mailoja laitaa vasten.

SergeiK rauhoitu kuitenkin nyt vähän. Eilinen tuomio oli kyseenalainen. Keskisuomalaisen jutun on kuitenkin kirjoittanut erittäin kokenut ja harkitseva urheilutoimittaja Ilkka Kulmala, joka varmasti harkiten dl:stä huolimatta juttunsa kokoaa.

Erotuomaritarkkailija Paavo Luukkonen taas, vaikka itsekin hänen lausumiaan arvostelin, on kokenut ja paljon nähnyt tuomaritoimija, joka kyllä vastasi nähtävästi kaikkea muuta kuin tiukkahuulisesti lehdistötoilaisuudessa. Eli kertoi varmasti rehellisesti ja avoimesti heti oman mielipiteensä, joka oli hänelle samanaikaisesti Rönnin kanssa tilanteen nähneenä syntynyt. Eli kyllähän Luukkonen ihan avoimesti ja kaikkea muuta kuin tiukkahuulisesti kysymyksiin vastaili - sattui olemaan eri mieltä meidän jatkoajan JYP-fanien kanssa.

Pyysit myös minua sääntökirjaa lukemaan ja sen kautta perustelemaan uskoni siihen, että tuomari tiesi mitä teki. No täällä onkin BlackWolf hyvoin kertoillut sääntötulkinnoista, joten oikeastaan hän on jo vastaillut siihen, ettei pelkästään tuomaritoimintaan vihkiytymättömän sääntökirjatulkinnoilla kannata kovin pitkälle väittelyssä tuomarin kanssa mennä.

Edelleen itsekin pidän Sinkun ulkosajoa hassuna episodina ja turhan kovana tuomiona. Kuumenin itsekin siitä katsomossa. Mutta tänään on jo uusi peli. Eilinen voitettiin. Joten ei liian haudanvakavasti suhtauduta tuomarin ratkaisuun eilen ja jäädä siitä tänne jankkaamaan, vaan käännetään katse jo uuteen peliin. Muutoin tämä keskustelu alkaa muistuttaa Kalpa-ottelun Hytöseen päähän kohdistuneen taklauksen ympärillä käytyä keskustelua, jossa sääntötulkintaa kieputettiin edestakaisin. Ei nyt sorruta moiseen.

Jos Rönn vielä JYPin pelejä viheltää, niin annetaan silloin pientä kuittia katsomosta - eikö niin.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Edelleen olen sitä mieltä, että rangaistus pitää perustua sääntöihin.
Aamen. Tätä minäkin olen koettanut sanoa täällä monen viestin ajan. Oikeaa tuomiota ollaan perusteltu sillä, että on olemassa joku salainen lisäpöytäkirja joka kieltää kaiken ja sitä käytetään jatkossa jänispassina aina kun tuomarin ratkaisuja aletaan epäilemään. "Joo, varmasti siellä on kielletty. Pää kiinni rahvas". Jumalauta, julkistakaa nuo yhteiset säännöt! Tuomarien piileskely salaisten pykälien takana on raukkamaista.

Ne kiekon säännöt joita minä olen lukenut ja noudattanut eivät määrittele tarkempaa torjunta-asentoa veskarille rankkareissa. Eli jos jossain casebookissa tuon kielletty, niin voisko joku selittää sen sisällön. Tällä tarkoitan sen kieltävän pykälän selittämisen eikä näitä "on siellä teekuppien tuominenkin kielletty". Haluan kuulla mikä Wallinheimon teoissa oli kiellettyä.

Paavo Luukkonen vastasi lehdistötilaisuudessa suurinpiirtein näin: "kympin jälkeen tulee ulosajo. Ihan oikein tuomittu". Kuten tämän ketjun tuomarivierailijat hän puhuu aiheen vierestä, eikä siitä mitä kiellettyä Wallinheimo teki.

EDIT: Lisätään vielä screencapture tähän. TV2 kuvassa alareunassa näkyisi Rönn viheltämässä ulosajon merkiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #44,
Erikoista oli otteluvalvojan kommentti lehdistötilaisuudessa eikös se Wallinheimo ole ennenkin saanut vastaavanlaisia rangaistuksia WTF? Jollain vanhoilla meriiteilläkö niitä kymppejä jaetaan? Millälailla se liitty mitenkään ko. peliin ja mihinkä valvoja perusti väittensä, että Rönn toimi tilanteessa oikein?

Omasta mielestä Rönn ei ole mitenkään huonosti viheltänyt Jyväskylässä ollessaan. Yleensä ne päättömät tuomiot on Hämäläinen viheltänyt, mutta jos Rönn viheltää samallalailla vieraissa niin enpä ihmettele, että palautetta tulee.

Peli sinänsä oli aika puuduttavaa katsoa, mutta jatkoaika ja rankkarit olikin sitten jo ihan toista. Wallinheimosta kaikki oleellinen on jo sanottu, mutta minä olen todella tyytyväinen, että tuollainen persoona löytyy juuri omasta joukkueesta. Voi olla, että vastustajia se ärsyttää, mutta olisipa Kuopion pojiltakin jäänyt monta puheenaihetta väliin jos Senaattoria ei olisi. Ehdottamasti lisää tälläistä.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Avaa minulle termi robottikiekko. Tarkoittaako se sitä, että pelataan nolla-nollaa ja muutenkin tapahtumaköyhää kiekkoa? Enemmän minua ainakin sapettaa kuopiolainen "paskahousukiekko", jossa pyöritään omassa päässä ja odotetaan, että joku vastustaja kompastuisi luistimennauhoihinsa ja KalPa pääsisi hyökkäämään. Olethan toki tietoinen siitä, että KalPa on tehnyt yhdWen ottelun JYPiä enemmän pelanneena 98 maalia, kun JYPin saldo on 105 maalia. Ja kyllähän sitä Hytöstä ajellaan siinä missä muitakin pelaajia. Toiset vaan osaavat väistää taklauksia, toisin kun Shalstettin Kalle Ilvestä vastaan.

Tuo mainitsemasi, kovin harmaa kiekkoilta kuvastaa aika hyvin tuota robottikiekkoa. Et ole ennen kuullut mainittavan kyseisestä robottikiekosta? Ymmärrän sapetuksesi tuota kuopiolaista "paskahousukiekkoa" kohtaan. Pahaltahan se tuntuu, kun toimivalla pelitavalla pelaava "pikkuveli" vilkuttelee perävalojaan Jyväskylän suuntaan. Olethan toki tietoinen joukkueiden tämän hetkisestä marssijärjestyksestä sarjataulukossa. "Yleisö ystävällisellä" kiekollakin katsos näyttäis pärjäävän tänä päivänä. J-P Hytönenhän onkin tähän oiva esimerkki, miten taklaus tulee ottaa vastaan.

Wallinheimo tais olla vauhdissa. Mikäs siinä, viimeisen päälle showmies.

Tyyppihän provosoituu jo pelkästä kirjoittajan suosikkijoukkueesta.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Haluan kuulla mikä Wallinheimon teoissa oli kiellettyä.

Se, että hän käytöksellään ja ilveilyllään pilkkasi vastustajaa ja häiritsi vastustajan rankkarin ampujaa. Ja ilmeisestikin jatkoi ilveilyään senkin jälkeen, kun oli jo saanut käytösrangaistuksen.

Itsehän en peliä nähnyt ja telkkaristakin vain urheiluruudun pätkän, jossa näytettiin osa SW:n pelleilystä, joten en osaa tilanteen kokonaisuudesta sanoa. Mutta kuitenkin - kuten jo aiemmassakin viestissä totesin - vastustajan häiritseminen ns. ylimääräisillä tempuilla rangaistuslaukauksen aikana on kielletty. Se on epäurheilijamaista käytöstä ja siitä voi tuomita käytösrangaistuksen. Ja jos tuota epäurheilijamaista käytöstä jatkaa, siitä voi tuomita toisen käytösrangaistuksen, joka muuttuu pelirangaistukseksi käytöksestä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
"Yleisö ystävällisellä" kiekollakin katsos näyttäis pärjäävän tänä päivänä.

Eipä tämä ehkä eiliseen peliin liity mitenkään, mutta pakko kysyä kun tänne asian kerran julkitoit: Mitä yleisöystävällistä on kärsivällisessä omassa päässä pyörimisessä pelaamisen sijaan jääkiekossa?

Määrittääkö yleisöystävällisyyden(?) joku savolainen muikkukukkomittari viäräleukain mualiman etevimmästä kylästä?

Kevväällä se kumminkin vasta katellaan josko pikku velj vaikka joutas hoastamaan vai lahhooko paikalleen kierrellessään, kumminnii aekasta tähän paekkaan niitä immeisen siipiä heilutella voeton merkiks.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Tuo mainitsemasi, kovin harmaa kiekkoilta kuvastaa aika hyvin tuota robottikiekkoa. Et ole ennen kuullut mainittavan kyseisestä robottikiekosta?

Määrittele nyt se "robottikiekko" mahdollisimman tarkasti kun kerran viestiäni kävit kommentoimaan. Minkä takia robottikiekolla tehdään enemmän maaleja kuin "meijjän Pekan" ylivertaisella pelitavalla? Johtuisikohan siitä, että JYP sentään yrittää hyökätä sen sijaan, että keskittyisi syöttelemään pakki-pakki-hyökkääjä-pakki-maalivahti-libero -tyylillä omassa päässään.

"Yleisö ystävällisellä" kiekollakin katsos näyttäis pärjäävän tänä päivänä.

Kyllä kyllä, tästä ollaan samaa mieltä. Ovathan suorassa pudotuspelipaikassa tällä hetkellä kiinni Lukko, JYP ja HIFK. Lisäksi erityismaininnan ansaitsevat Ässät ja TPS. Ei se minun vikani ole, että P.Sihvonen ja Urheilulehti ovat onnistuneet luomaan teille illuusion oman pelitapanne ylivertaisuudesta.


Tyyppihän provosoituu jo pelkästä kirjoittajan suosikkijoukkueesta.

En mie siitä provosoijju, van kun teillä viäräleukalantiassa on alakana ilimmeisesti tuo kus nousta piähän vähän liian aikasseen.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä tämä ehkä eiliseen peliin liity mitenkään, mutta pakko kysyä kun tänne asian kerran julkitoit: Mitä yleisöystävällistä on kärsivällisessä omassa päässä pyörimisessä pelaamisen sijaan jääkiekossa?

Määrittääkö yleisöystävällisyyden(?) joku savolainen muikkukukkomittari viäräleukain mualiman etevimmästä kylästä?

Jos asian näkee sellaisena, että KalPan pelityyliin ei kuulu muuta kuin kärsivällinen pyöriminen omassa päässä, niin sille minä en mahda mitään. Itse ainakin pidän suuresti siitä, että KalPa pitää kiekonhallinnan itsellään, tekee aika ajoin upeita syöttöketjuja, ja näistä ihan komeita maalejakin.

Tästä muikkukukkomittarista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Uusi tuttavuus minulle. Jokainen osaa varmaan myös itse määritellä, minkälaisesta pelaamisesta pitää. Kuopiossa suuri osa on tykästynyt tähän Virran pelitapaan. Olen tainut kehuja kuulla muualtakin.


Määrittele nyt se "robottikiekko" mahdollisimman tarkasti kun kerran viestiäni kävit kommentoimaan. Minkä takia robottikiekolla tehdään enemmän maaleja kuin "meijjän Pekan" ylivertaisella pelitavalla? Johtuisikohan siitä, että JYP sentään yrittää hyökätä sen sijaan, että keskittyisi syöttelemään pakki-pakki-hyökkääjä-pakki-maalivahti-libero -tyylillä omassa päässään.

Kyllä kyllä, tästä ollaan samaa mieltä. Ovathan suorassa pudotuspelipaikassa tällä hetkellä kiinni Lukko, JYP ja HIFK. Lisäksi erityismaininnan ansaitsevat Ässät ja TPS. Ei se minun vikani ole, että P.Sihvonen ja Urheilulehti ovat onnistuneet luomaan teille illuusion oman pelitapanne ylivertaisuudesta.

En mie siitä provosoijju, van kun teillä viäräleukalantiassa on alakana ilimmeisesti tuo kus nousta piähän vähän liian aikasseen.


Tästä on varmasti jauhettu jo ihan tarpeeksi toisissa ketjuissa. Pekan pelitavan ylivertaisuudesta tuskin mainitsin mitään. Ihan hyvin JYP on maaleja tehnyt, sitä tuskin kukaan on kiistänyt. Itseäni kumminkin enemmän kiinnostaa, paljonko itse pelistä joukkue kerää pisteitä.

KalPan pelitavan ylivertaisuudesta on turha puhua, kun sarjasijoitus on 2. Pelitapa on mielestäni suurimmaksi osaksi viihdyttävää ja ainakin tähän asti tehokasta.

Viimeiseen kommenttiisi on varmaan turha sanoa mitään. Mielipiteesi kuopiolaisesta kusipäisyydestä, kun siitä ei varmaan muuksi muutu.

OT varmaan riittää tältä osin.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Olisin Kerhon valmentajana ottanut rohkeasti maalivahdin pois JyPin saatua jäähyn jatkoajalla. Vaikka JyP on vaarallinen myös alivoimalla, mielestäni viidellä kolmea vastaan olisi ollut huomattavasti parempi mahdollisuus hoitaa kotiin se ylimäärinen piste kuin voittomaalikilpailussa, jota Kerho ei nykyisellä viimeistelytaidolla näytä voittavan ketään vastaan.

Viitaluomalle kuitenkin kannustavat kehut, kun onnistui eilen sentään kahdesti.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Haluan kuulla mikä Wallinheimon teoissa oli kiellettyä.

Sinkkuhan sanoi itsekin menneensä "rauhassa maalille". Mää en ole ikinä nähnyt maalivahdilla kestävän niin kauan matkata aitiosta maalille rankkarikisassa, ja kun Sinkku heilutteli vielä matkalla käsiään HPK:n vaihtoaition suuntaan, eka kymppi tuli siitä. Sitten Riska lähti jäähylle ja Sinkku pois maalilta tuulettelemaan, jonka Rönn ilmeisesti tulkitsi lisäprovosoinniksi ja pisti toisen kympin päälle. Torjunta-asennolla ei ollut mun näkemykseni mukaan mitään tekemistä asian kanssa, vaikka siitäkin on joskus tullut tuomareilta huomautuksia.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olisin Kerhon valmentajana ottanut rohkeasti maalivahdin pois JyPin saatua jäähyn jatkoajalla. Vaikka JyP on vaarallinen myös alivoimalla, mielestäni viidellä kolmea vastaan olisi ollut huomattavasti parempi mahdollisuus hoitaa kotiin se ylimäärinen piste kuin voittomaalikilpailussa, jota Kerho ei nykyisellä viimeistelytaidolla näytä voittavan ketään vastaan.

Tuossa nyt on aina riskinsä ja voi menettää sen yhdenkin jo tienatun pisteen.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Tuossa nyt on aina riskinsä ja voi menettää sen yhdenkin jo tienatun pisteen.

Kyllä se yksi tienattu piste pysyy samalla tavalla, tuli tappio sitten jatko-ajalla tai voittomaalikisassa.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Kyllä se yksi tienattu piste pysyy samalla tavalla, tuli tappio sitten jatko-ajalla tai voittomaalikisassa.

Ei pysy, jos vaihtaa jatkoajalla maalivahdin ylimääräiseen kenttäpelaajaan.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Kyllä se yksi tienattu piste pysyy samalla tavalla, tuli tappio sitten jatko-ajalla tai voittomaalikisassa.

Onkos tästä täyttä varmuutta? Joitakin vuosia sitten oli sääntö että tuon pisteen menetti jos otti maalivahdin pois jatkoajalla ja vastustaja rankaisi.

Tiedä sitten löytyykö SM-liiga virallisia virallisia sääntöjä jostain tavallisen kansan luettavaksi, mutta Jääkiekkoliiton tämän vuoden kilpailusäännöissä tuo sääntö on edelleen voimassa.

Kilpailusäännöt 2009-2010 kirjoitti:
2.5.1.1. Pisteet otteluista (sarjat, joissa § 2.3.:ssa määritelty jatkoaika pelattavaksi voittajan selville saamiseksi)

Varsinaisella peliajalla voittanut joukkue saa kolme pistettä ja hävinnyt nolla pis- tettä. Ottelun ollessa tasan varsinaisen peliajan jälkeen sarjoissa, joissa pela- taan jatkoaika, saavat molemmat joukkueet tasapelistä yhden pisteen, jatkoajalla maalin tehnyt joukkue saa lisäksi yhden lisäpisteen. Jos jatkoajalla jompikumpi joukkue vaihtaa maalivahtinsa kenttäpelaajaan, menettää tämä joukkue saavuttamansa pisteen jos vastustaja tekee maalin tyhjään maaliin. Jos jatkoajalla ei ratkaisevaa maalia synny, suoritetaan voittajan selvittämiseksi rangaistuslaukauskilpailu (§ 3.18.1.3.). Voittomaalikilpailun voittaja saa lisäpisteen.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Onkos tästä täyttä varmuutta? Joitakin vuosia sitten oli sääntö että tuon pisteen menetti jos otti maalivahdin pois jatkoajalla ja vastustaja rankaisi.

Tiedä sitten löytyykö SM-liiga virallisia virallisia sääntöjä jostain tavallisen kansan luettavaksi, mutta Jääkiekkoliiton tämän vuoden kilpailusäännöissä tuo sääntö on edelleen voimassa.

Ilmeisesti minä olin sittenkin väärässä. Ilmankos noita veskareita ei oteta jatkoajalla pois. Tyhmä sääntö kuitenkin, veskarin poisotto toisi enemmän jännitystä.

ps. Mitenkäs tuo muuten toimii, jos vastustajalle on tulossa jäähy ja veskari otetaan pois, jonka jälkeen joukkue sohii kiekon omiin? No, silloin vaikka saakin viedä sen pisteen pois... :)
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Ilmeisesti minä olin sittenkin väärässä. Ilmankos noita veskareita ei oteta jatkoajalla pois. Tyhmä sääntö kuitenkin, veskarin poisotto toisi enemmän jännitystä.

ps. Mitenkäs tuo muuten toimii, jos vastustajalle on tulossa jäähy ja veskari otetaan pois, jonka jälkeen joukkue sohii kiekon omiin? No, silloin vaikka saakin viedä sen pisteen pois... :)

Samaa mieltä, tyhmä sääntö.

Jääkiekkoliiton sivuilla huomautuksena tuohon sääntöön mainitaan tuo siirretyn rangaistuksen tilanne. Tällöin "tasuripinnaa" ei oteta pois. Joskin tuollaisesta tötöilystä se olisi ehkä sopiva lisärangaistus..
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Mutta kuitenkin - kuten jo aiemmassakin viestissä totesin - vastustajan häiritseminen ns. ylimääräisillä tempuilla rangaistuslaukauksen aikana on kielletty. Se on epäurheilijamaista käytöstä ja siitä voi tuomita käytösrangaistuksen.
Missä tuo vastustajan häiritseminen on kielletty? Koska Kiekkoliiton säännöt, eivätkä IIHF:n säännöt tuollaista kiellä niin voisitko kertoa onko SM-liigalla tälle joku erillinen pykälä ja missä saisin nähdä sen tarkan sanamuodon?

Se väite että tämä olisi case-bookissa on aika hurja, koska case-bookin koko etymologia tulee siitä että siinä kerrotaan miten sääntöjä tulkitaan, eikä se siten voi olla mikään Liigan säännöt osa2 - secret edition.

Torjunta-asennolla ei ollut mun näkemykseni mukaan mitään tekemistä asian kanssa, vaikka siitäkin on joskus tullut tuomareilta huomautuksia.
TV2:n kuvassa Rönn viheltää vasta siinä vaiheessa kun Walliheimo ottaa tuon torjunta-asennon. Jos Tj:n näkemys pitäisi paikaansa se merkitsisi, että Rönn puhalsi parinkymmenen sekunnin viivellä pilliin.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rangaistuslaukaus-/voittomaalikilpailuhan on hyvin keinotekoinen juttu, niin kuin kaikki tietävät. Rangaistuslaukauksiahan tulisi nähdä lähinnä silloin kun yksinläpi karannut pelaaja estetään vastoin sääntöjä - toki muitakin perusteita taitaa olla. Vääryttä kohdannut joukkue saa uuden mahdollisuuden ja tilanne simuloidaan siten, ettei muita pelaajia kuin laukaisija ja maalivahti ole kentällä. Tuomari puhaltaa pilliin ja läpiajotilanteen uusinta käynnistyy. Mutta mitä helvettiä!!! Kiekkoa tuova pelaaja luistelee hitaasti, pitkiä laajoja kaarroksia tehden - ei suoraan ja nopeasti kuten läpiajotilanteissa yleensä. Tuollainen hidastelu ja mutkittelu on härskiä pelleilyä ja törkeää maalivahdin provosoimista, mistä pitäisi langettaa kolmen ottelun pelikielto automaattisesti!!!
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei se mitään, olemmehan tottuneet keskeytyksiinne. Tosin, en löytänyt tuosta linkistäsi, että onko Jussi Jokinen vetänyt kolme rankkaria putkeen sisään. Vai luinko liian hätäiseen.
En tiedä, mistä kohtaa luit, mutta yhdeksän ekaa rankkariaan Jussi laittoi sisään NHL:ssä. Mukana siis myös yksi pelitilannerankkari. Jos faktani on fiktiota, fiksummat korjatkoon.

Wallinheimo.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
En tiedä, mistä kohtaa luit, mutta yhdeksän ekaa rankkariaan Jussi laittoi sisään NHL:ssä. Mukana siis myös yksi pelitilannerankkari. Jos faktani on fiktiota, fiksummat korjatkoon.

Wallinheimo.

Sinuhe.

Hytönen siis teki samassa rankkarikisassa kolme maalia putkeen eilisessä pelissä. Tänään teki putkeen yhden lisää, mutta epäonnistui sen jälkeen kahdesti.

Edit: busted
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös