Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 809
  • 17 029

Luoto

Jäsen
Tarkoittanet samaa kuin selkä suorana surffailua. Muutenhan Laine on pultannut kädet kiinni mailaan ja näyttää vähän tökeröltä meno ajoittain kun maila heilu sivulta sivulle. Johtunee siitä kun rightin mies ja oikeakätinen niin mailakontrollia pelkällä yläkädellä, vasurilla, ei ole lainkaan.
Viimeinen virke on ihan höpöä ja sen jo selitinkin. Kerron vielä teoriani Laineen luistelusta.

Foorumilla oli hiljattain video, jossa Laine voitti luistelukisassa muistaakseni Horvatin. Minusta hänen luistelunsa oli siinä erinomaista. Maila pysyi hyvin yhdessäkin kädessä, potkut eivat olleet liian pitkiä, vaan sopivan pituisia ja voima potkuihin otettiin vartalon kierrosta, eikä sivuttaisliikkeestä, kuten nykyään.

Olen myös kiinnittänyt huomiota tuohon "soutamiseen", joka on luistelun kannalta huono juttu, liikaa sivuttaisliikettä joka on hidasta. Ehkä hän on tottunut olemaan neljä vuotta joka hetki valmis laukaisemaan.
Pelkkänä arvauksena ehdotan, että Laine on hankkinut yläkroppaan lisää voimaa salilla ja se on tuonut lisää painoa ja jäykistänyt kroppaa. Liike on muuttunut vartalon kierrosta mailan avustuksella tapahtuvaan sivuliikkeeseen. Pitkillä raajoilla joutuu repimään itsestään enmmän irti ehtiäkseen lyhyempien kyytiin, joten Laine väsyy helpommin. En tiedä hänen harjoittelustaan juuri mitään, mutta epäilen että kunto ei ole paras mahdollinen.
Uskoisin että luistelutekniikkaan ja kuntoharjoitteluun kannattaisi keskittyä.

Tuskinpa faneilla ja heidän mielipiteillään on mitään merkitystä Paten (tai muidenkaan ammattilaispelaajien) pelaamiseen suuntaan tai toiseen. Kaverit sitten eri asia, mutta näinköhän he keskenään edes jääkiekosta keskustelevat.
Pysyn mielipiteessäni, ja lisään listaan lehdistön ja yleensä median. Pelaajissa on tietysti eroja.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta pahinta pelaajalle on halpoihin ja järjettömiin selityksiin turvautuvat, jääkiekosta ja pelaamisesta mitään ymmärtämättömät fanit ja kaverit, jotka huolehtivat siitä, että idolin ei tarvitse katsoa peiliin. Syy etsitään aina jostain muualta. Pätee niin Pateen kuin Puljuunkin.
Onhan täällä jo oikeaa kritiikkiäkin tullut, mutta vielä riittää sokeita faneja.
Meinaat siis, että huippu-urheilijat eivät tunnista omia heikkouksiaan tai mitään tosiasioita, niin kauan kuin jossain somessa tai keskustelupalstoilla riittää puolustelijoita?

Eiväthän nuo ns. kansan mielipiteet ja urheilijan ajatukset ole millään tavalla toisiinsa sidonnaisia. Pelaajahan voi tuolla kirota omaa itseänsä ja hakata sitä peiliään sen minkä ehtii ja yrittää saada pakettiansa kasaan, vaikka kuinka olisi puusilmäistä menoa tai positiivisiakin mielipiteitä netissä tai somessa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti

Eihän tuolla Laine ole ainoa jota on penkitelty ja joka ei tunnu lätkästä nauttivan tällä hetkellä. Ja se on totta, että Laine ei ole se pelaaja joka ns yksin pystyy peliä luomaan - ei vain ole pelaajatyypiltään sellainen. Jos joukkueen itse kasaisin niin Laine ei olisi se ensimmäinen palikka joukkueessa, mutta nyt Lainetta ei ainakaan osata käyttää ollenkaan vahvuuksiensa kautta.
 
En meinaa, enkä ole niin väittänyt, mistä tuollaista keksit? Älä yritä laittaa suuhuni sanoja ja lopeta tahallinen väärinymmärrys.
Huippu-urheilijoita on joka lähtöön, yleensä ovat fyysisesti melko lahjakkaita. Älykkyyttä, viisautta, tyhmyyttä ja yksinkertaisuutta löytyy laidasta laitaan, samoin itsekriittisyyttä ja imartelulle alttiutta. Omien heikkouksien tunnistamisessa on valtavia eroja, samoin kyvyssä vaikuttaa niihin. Kaikkein kovimmat huiput ovat älykkäitä, viisaita, itsekriittisiä ja osaavat joko itse vaikuttaa heikkouksiinsa tai hakea niihin oikeaa apua.

Missä olen väittänyt että olisivat toisiinsa sidonnaisia, ihme höpinää. Tietysti voi kirota, hakata peiliään ja yrittää saada pakettia kasaan. Missä olen väittänyt ettei niin voi olla? Riidanhalu tuntuu olevan kova.

Tiedän myös että monet ovat imartelulla alttiita ja pitävät lähellään vaan jees-kavereita ym. siipiveikkoja ja heistä minä yritän varoittaa. He vain kehuvat ja etsivät aina vikoja muista. Aivan kuten sokeasti fanittavat tässäkin ketjussa.
 
Luoto

Jäsen
Eihän tuolla Laine ole ainoa jota on penkitelty ja joka ei tunnu lätkästä nauttivan tällä hetkellä. Ja se on totta, että Laine ei ole se pelaaja joka ns yksin pystyy peliä luomaan - ei vain ole pelaajatyypiltään sellainen. Jos joukkueen itse kasaisin niin Laine ei olisi se ensimmäinen palikka joukkueessa, mutta nyt Lainetta ei ainakaan osata käyttää ollenkaan vahvuuksiensa kautta.
Ei ole ainoa penkitetty, enkä ole ollenkaan puolustelemassa valmentajaa, en edes tiedä hänestä juuri mitään. Tuo Laineen vahvuuksien käyttö on vaan minusta kovin huolestuttavaa puhetta. Minusta nopea joukkuepeli on tämän päivän sana ja siihen pitäisi Laineenkin oppia. Vaikeaa vaan tuntuu olevan.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En meinaa, enkä ole niin väittänyt, mistä tuollaista keksit? Älä yritä laittaa suuhuni sanoja ja lopeta tahallinen väärinymmärrys.

Missä olen väittänyt ettei niin voi olla? Riidanhalu tuntuu olevan kova.

Missä olen väittänyt että olisivat toisiinsa sidonnaisia, ihme höpinää.
En keksinyt mitään, en laittanut kenellekään mitään suuhun enkä kirjoittanut sinun väittäneen mitään, en tiedä mistä kaiken tuon keksit ja huomasitkohan että siinä osassa viestiäni oli kysymysmerkki. Kysymys eikä väite.

Vastaukseksi sainkin sitten läjän vastakysymyksiä mukasanomisistani, riidanhalu tuntuu olevan kova. Mutta ihan sama ja mennään eteenpäin.
 
Ensimmäinen kappale alkoi "Meinaat siis, että huippu-urheilijat ..." ja toinen "Eiväthän nuo ns. kansan mielipiteet ja urheilijan ajatukset ole ...".
Ensimmäisen kappaleen lopussa ollut kysymysmerkki ei muuta muuksi sitä, että panet siinä mun sanomakseni tuollaisen järjettömän asian.
Toisessa kappaleessa esität asian, kuin olisin esittänyt tuollaisen väitteen.
Ihan sama, mutta yritetään pitää keskustelu asiallisena la luetaan mitä toinen on kirjoittanut.
 
ipaz

Jäsen
Tuo myös varmaan vain pahentaa tilannetta, että siellä harva se päivä penkitetään pelaajia.

Onko nykypelaajat henkisesti niin herkkiä, että penkittämisestä menee paletti sekaisin. Vai voisiko sellainen sittenkin olla motivoiva tekijä joka saa ajatuksen kirkastumaan, ettei tässä nyt ollakaan pelattu ihan omien taitojen ja odotusten mukaisesti.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Onko nykypelaajat henkisesti niin herkkiä, että penkittämisestä menee paletti sekaisin. Vai voisiko sellainen sittenkin olla motivoiva tekijä joka saa ajatuksen kirkastumaan, ettei tässä nyt ollakaan pelattu ihan omien taitojen ja odotusten mukaisesti.
Riippuu toki penkityksen syystä. Jos joukkueessa on selkeästi alavire melkein kaikilla ja sitä.myötä varmaan itseluottamus huono, niin penkitys tuskin parantaa tilannetta. Lisäksi virheistä penkitys saattaa tehdä sen että kohta ei uskalletakaan pelata.
 
Olen ymmärtänyt että Columbuksessa asiat käydään läpi erittäin avoimesti. Yksittäisen pelaajien virheitä analysoidaan kopissa koko joukkueen kesken. Ja sitten toki kahdenkeskeiset keskustelut valmentajan kanssa. Tortorellaa kehutaan paljon siitä, miten reilu ja avoin hän on. Eli en osta tuota "ei uskalleta" pelata. Toki pelaajat ovat joo erilaisia, mutta ei Laineen todella kovaa itseluottamusta yhdellä tai kahdella penkityksellä murreta. Enemmän vika tuntuu olevan tuossa, että hänen pelityyliänsä muutetaan (=kasvatetaan) nyt rajusti puhtaasta sniperista yleispelaajan suuntaan.
 
Mattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Vieläkö siitä Laineesta tehdään 200ft pelaajaa ja voimahyökkääjää? Noilla tempuilla ja saamalla todennäköisesti myös itse pelaaja ja taustajoukot uskomaan tuohon, ollaan aihioita pilaamassa lopullisesti. Mihin nyt pitäisi panostaa en tiedä, mutta uskon, että se parin vuoden takainen itsevarma ja ärsyttävä Patrik on vielä olemassa.
Tarvitsee paljon apua tällä hetkellä ja ekana tulisi itseluottamus nostaa vanhalle tasolle.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks

Menneen koronakesän Pate ja Sassa kävivät parantamassa liikkuvuuttaan ja liikeratoja Treella No limit Performancella.

Kyseisen firman instagram-sivulla on useita videoita Paten treeneistä, että on siellä jotain ainakin koitettu tehdä

Näemmä tuollainen tehokas 1min 40 sec tiivistelmä Barkovin otteista viime yöltä pyörii Twitterissä:

Ei oo treenit mennyt ihan samaa rataa, kun vertaa tekemistä kentällä. Vois se Sasha laittaa Patella linkkiä / viestiä että näin se homma toimii. Aika iso on ero, olkoonkon Sashalta, no, normaali peli. Toki näitä ei voi verrata ikinä toisiin. Se on muuten @Sniikkaaja Sasha, ei Sassa jos tarkkoja ollaan.

Kuinkas tää nyt oikein on, onko Laine oikeakätinen? Yleensä vasenkätiset pelaavat raitilla ja oikeakätiset leftillä. Syy on se, että ohjaava yläkäsi on se, kummassa on parempi hienomotoriikka.

En tiedä Laineesta, mutta ainakin tuola rapakon toisella puolella on tosi paljon pelaajia jotka pelaa ns. "väärältä" puolelta, jos noin voi sanoa. Jossain tuosta oli juttua, kertokoon joku jos muistaa. Taisi olla mm. sekin että Venäjällä ei rightin kavereita pahemmin ole, koska pelataan just miten sanoit, ja Kanadassa niitä on tosi paljon sen takia että pelaavat väärin päin.

Itse Laineeseen, tullut katottua paljon niitten pelejä kun pelaavat Chicagon ja Hurricanesin kanssa samassa lohkossa, ja Floridakin on sielä. Viime peliä en katsonut, mutta sitä edeltävän Florida pelin katsoin. Joku noissa kiekon riisto / menetys tilastoinnissa on itselleni vähän epäselvää, mutta tuossa toissa yönkin Florida pelissä Laine menetti kiekon useasti ihan vaan itse kuskaamalla, jotenkin sieltä ei löydy mitään "kikkaa" siihen miten pelistä saisi järkevää, toki tämä on koko joukkueen ongelma.

Tuli tuolloin katsottua vähän noita riisto / menetys tilostoja, ( Linkki NHL:n sivuille ). Laine menettää kiekon 3,47 kertaa pelissä, ja riistää 0,86 kertaa. Nuo on NHL:n yhdet huonoimmat lukemat. Jos unohtaa pakit, joille tietenkin niitä riistettyjä kiekkoja tulee enemmän niin Laine on 3 eniten kiekkoa menettäny hyökkääjä, ( Linkki taas NHL:n sivuille ) Jack Hughesin ja Tim Stutzlen jälkeen. Barkovilla on samat lukemat 1,13 menetystä, 2,24 riistoa. Suomalaisittain Kaapo Kakko 0,66 menetystä / 3,07 riistoa. Ihan vaan maininan vuoksi, Kakko tekee itsestä tärkeän pelajaan vaikka tehoja ei tulisi.

Taas voi joku etsiä jos muistaa, niin Laine sanoi iltalehden / iltasanomien haastattalussa, että on tottunut olemaan pelaaja joka etsii tyhjää tilaa / paikkaa, eikä pyöri kulmissa tai maalin takana. En muista sana tarkkaan, joten en lainaa. Nämä on omasta mielestä vähän sellaisia, että ei ainakaan näin pitäisi ajatella jos haluaa olla maailmanparas. Laine myös sanoi itse että ei tarvi olla huolissaan, jos pääsee maalipaikoille, mutta että enään ei pääse edes sinne, jolloin täytyy olla huolissaan. Maailman huiput tekee näitä maalipaikkoja ihan itse itselleen, vaatimatta siihen mitään muuta apua. Laine ei saa tehtyä itse itselleen maalipaikkoja ollenkaan. Miettii vaikka Sebe Ahoa ja Lainetta niin niillä on hirviä ero kaikessa muussa pelissä, puhumattakaan Barkovista. Aho ja Laine pelasi muuten samassa ottelussa ekan NHL-pelinsä, Aho 136/G Laine 147/G uralla, ei taida tälle kautta vielä riittää Aholla että Laineen ohi menee mutta ei siinä kauvan mene jos Laine samaa rataa jatkaa.

Tämä ketju on välillä vähän raskasta luettavaa, niin en jaksa kaikkia viestejä aina lukea joten pahoittelut jos tulee jotain samaa. On ollut puhetta kuitenkin että "Laine jää 3 pakiksi", niin sille lienee ihan normaali selitys. Laineella on maalinteko uhka sieltä kauvempaa, jota ei oikein monella ole. Tämä halutaan hyödyntää, joten se on vähän normaalia että sinne "toiseen aaltoon" jää, onko se järkevää, siitä voi olla montaa mieltä.

Aina haluais nähdä ( Laine 2+1 ) sieltä teksti tv:ltä, mutta kyllä tällä hetkellä siitä ollaan aika kaukana. Kauhian näköstä Laineen peli. Ja sekin on turha huudella että ykkös sentteri puuttuu, kattokaa sitä Chicagoa. Ois niminä voinut vaihtaa millon vaan ne sentterit, ja ei se huonommaksi ois voinut mennä, Chicagolla.

Toivottavasti Pate löytää paremman fiiliksen, ja saa pelistä kiinni.

Edit; lisätään tähän vielä että noissa kummassakin NHL:n sivuille vievässä linkissä on yli 10 ottelua pelanneet.
 
Viimeksi muokattu:

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Vieläkö siitä Laineesta tehdään 200ft pelaajaa ja voimahyökkääjää? Noilla tempuilla ja saamalla todennäköisesti myös itse pelaaja ja taustajoukot uskomaan tuohon, ollaan aihioita pilaamassa lopullisesti

Kekäläinen tähän ihan fiksusti vastasi, että Laineen pitää pystyä pelaamaan monipuolisemmin koko kentän alueella ja ei miehen pelitapaa olla radikaalisti muuttamassa, vaikka termi power forward mainittu. Helppo on allekirjoittaa se, että Laine ei ole tasakentin pystynyt nousemaan sille tasolle, millä odotukset ovat olleet ja todella isoja ongelmia liittyy esim. kiekon suojaamiseen paikallaan ja liikkeessä. Maalille Laine ei aja käytännössä lainkaan kiekon kanssa, vaikka raameja on.

Tarvitsee paljon apua tällä hetkellä ja ekana tulisi itseluottamus nostaa vanhalle tasolle.

Vaikean nähdä, että itseluottamus nostettaisiin poppaskonstein, vaan oman tekemisen kautta se pääasiassa kehittyy, eikä sitä voi oikein valmentajalle tjsp. ulkoistaa. Samaa mieltä olen kyllä siitä, että Laineella on henkisellä puolella paljon tehtävää, mutta kun fyysisellä on ihan yhtä paljon. Molempia voi varmasti kehittää, mutta pelilliset puutteet heijastuvat myös henkiselle puolelle. Tilannetta ei helpota se, että pisteetön Laine on taakka joukkueelleen, kun muu tekeminen on niin puutteellista. Paineet pisteiden tekoon kasvavat.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
En tiedä Laineesta, mutta ainakin tuola rapakon toisella puolella on tosi paljon pelaajia jotka pelaa ns. "väärältä" puolelta, jos noin voi sanoa. Jossain tuosta oli juttua, kertokoon joku jos muistaa. Taisi olla mm. sekin että Venäjällä ei rightin kavereita pahemmin ole, koska pelataan just miten sanoit, ja Kanadassa niitä on tosi paljon sen takia että pelaavat väärin päin.

Kanadassa on tosiaan paljon righteja, jotka pelaavat ns. parempi käsi alhaalla ja tästä löytyy paljon artikkeleita. Joskus takavuosina oli tehty myös tutkimus, että näin pelaavat ovat parempia laukojia. Sitä en tiedä, että perustuiko tutkimus pelkästään laukaisuprosentteihin?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Päin helvettiä menee tällä hetkellä.

Viime kaudella Laine oli kuitenkin jo erittäin hyvä pelaaja ympäri kenttää, ja näytti tuossa Winnipegin kauden avausottelussa, että sama meno jatkuu tälläkin kaudella.

Columbuksessa kaikki on nyt kuitenkin mennyt päin persettä. Vikaa löytyy molemmista. Ensisijaisesti Laineesta itsestään, joskin sivulauseessa voi todeta, että ei tuo joukkuekaan ihan se paras ympäristö ole paten kaltaiselle pelaajalle loistaa.

Pelitaitojaan hän ei kuitenkaan tällä välillä sieltä Winnipegistä treidaamisen jälkeen minnekään ole kadottanut. Se, että miten ne sieltä taas saisi esiin, niin siinäpä onkin hyvä kysymys.
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun täällä aika yleisesti referoidaan Winnipegin ajan olleen Laineelta hyvä ja nyt Columbuksen pelisysteemin vain olevan sopimaton hänelle. Olen nähnyt Laineen NHL-uralta kymmeniä pelejä ja itsellä on asiasta eri näkemys. Mielestäni Laineen peli näyttää samantapaiselta kuin aiemmin, mutta Winnipegissä Laineen heikkoudet eivät tulleet niin pahasti esille, kun muu joukkue oli niin laadukas ja onnistui peittämään noita heikkouksia. Nyt Columbuksessa nuo heikkoudet ovatkin sitten paljon paremmin näkösällä, kun tukea muusta joukkueesta ei tule yhtä hyvin kuin Winnipegissä. Nyt Columbuksen ajalta asiaa korostaa vielä henkinen puoli, kun onnistumisia ei tule eikä joukkue pysty niitä onnistumisia yhtä hyvin tarjoamaan verrattuna Winnipegin aikaan.

Tässä näkemyksia Laineen vahvuuksista ja heikkouksista:
+ Laukaus: NHL:ssä tähtiluokkaa
- Liike: kiihdytykset ja suunnanmuutokset ovat hitaita, ei hae aktiivisella liikkeellä itselleen paikkoja
- Kiekonkäsittely: näkyy useina kiekonmenetyksinä sekä vauhdissa että paikallaan
- Kaksinkamppailutilanteet: osallistuu laitavääntöihin hyvin harvoin ja osallistuessaan usein häviää väännön, ei juurikaan käy maalin edustalla, Laineen fysiikan pitäisi antaa tähän hyvätkin eväät
- Puolustustilanteet: aika passiivista näennäispuolustusta ja peittämistä, harvoin pistää kunnolla painetta hyökkääjälle (kts. kaksinkamppailut)
- Psyyke: suorituksia leimaa vahvat kylmät ja kuumat kaudet, nousu kylmistä kausista tuntuu olevan vaikeaa kun jumi heikentää suorituksia entisestään

Keräsin tässä Laineen pelivuosilta dataa lähinnä Corsi-% näkökulmasta. Yleisesti voidaan sanoa, että hän on ollut yhtä vuotta lukuunottamatta aina alle 50% arvon ja joka vuosi suhteessa joukkueensa huonoimpia hyökkääjiä (kaksi kertaa huonoin). Nyt Columbuksen aikana CF% on romahtanut entisestään, mutta suhteessa joukkueensa muihin hyökkääjiin taso on siis ollut samalla tavalla alhainen hänen koko uransa.

Koodi:
Laineen CF%, peliaika väh. 100 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, CF%, Sijoitus joukkueessa
2016-2017, WPG, 47.66, 11.
2017-2018, WPG, 50.17, 11.
2018-2019, WPG, 45.00, 14. (viimeinen)
2019-2020, WPG, 46.90, 10.
2020-2021, CBJ, 42.65, 14. (viimeinen)

Lisäksi tein vertailua miten hänen pelikaveriensa CF% käyttäytyy, kun he pelaavat Laineen kanssa tai ilman Lainetta. Eli kuinka moni hyötyy Laineen kanssa pelaamisesta ja monellekko siitä on haittaa. Tässä tulos on aika karmaiseva, lähes kaikki hyökkääjät saavat paremmat Corsi-% arvot kun pelaavat ilman Lainetta. Tilastollisesti Columbuksen aika ei eroa Winnipegin ajasta.

Koodi:
CF% with vs. without, yhteinen peliaika väh. 30 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, hyötyvät Laineesta, haittaa Laineesta
2016-2017, WPG, 1, 9
2017-2018, WPG, 3, 6
2018-2019, WPG, 0, 11
2019-2020, WPG, 1, 7
2020-2021, CBJ, 1, 7
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Hyvää pohdintaa. Nykyään on kiva seurata Winnipekin otteluita. WPG pelaa hyvin ja pärjää sarjassa erinomaisesti. Aikaisemmin moitittiin kuinka surkeasti
se pelaa ja Laineen ketjukaverit olivat surkeita.

Valmennus on totaalisesti epäonnistunut ja päävalmentaja on kelvoton yksilö. Nykyään seura on vaihtunut ja sama vanha valitusvirsi jatkuu uudessa ympäristössä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Kun täällä aika yleisesti referoidaan Winnipegin ajan olleen Laineelta hyvä ja nyt Columbuksen pelisysteemin vain olevan sopimaton hänelle. Olen nähnyt Laineen NHL-uralta kymmeniä pelejä ja itsellä on asiasta eri näkemys. Mielestäni Laineen peli näyttää samantapaiselta kuin aiemmin, mutta Winnipegissä Laineen heikkoudet eivät tulleet niin pahasti esille, kun muu joukkue oli niin laadukas ja onnistui peittämään noita heikkouksia. Nyt Columbuksessa nuo heikkoudet ovatkin sitten paljon paremmin näkösällä, kun tukea muusta joukkueesta ei tule yhtä hyvin kuin Winnipegissä. Nyt Columbuksen ajalta asiaa korostaa vielä henkinen puoli, kun onnistumisia ei tule eikä joukkue pysty niitä onnistumisia yhtä hyvin tarjoamaan verrattuna Winnipegin aikaan.

Tässä näkemyksia Laineen vahvuuksista ja heikkouksista:
+ Laukaus: NHL:ssä tähtiluokkaa
- Liike: kiihdytykset ja suunnanmuutokset ovat hitaita, ei hae aktiivisella liikkeellä itselleen paikkoja
- Kiekonkäsittely: näkyy useina kiekonmenetyksinä sekä vauhdissa että paikallaan
- Kaksinkamppailutilanteet: osallistuu laitavääntöihin hyvin harvoin ja osallistuessaan usein häviää väännön, ei juurikaan käy maalin edustalla, Laineen fysiikan pitäisi antaa tähän hyvätkin eväät
- Puolustustilanteet: aika passiivista näennäispuolustusta ja peittämistä, harvoin pistää kunnolla painetta hyökkääjälle (kts. kaksinkamppailut)
- Psyyke: suorituksia leimaa vahvat kylmät ja kuumat kaudet, nousu kylmistä kausista tuntuu olevan vaikeaa kun jumi heikentää suorituksia entisestään

Keräsin tässä Laineen pelivuosilta dataa lähinnä Corsi-% näkökulmasta. Yleisesti voidaan sanoa, että hän on ollut yhtä vuotta lukuunottamatta aina alle 50% arvon ja joka vuosi suhteessa joukkueensa huonoimpia hyökkääjiä (kaksi kertaa huonoin). Nyt Columbuksen aikana CF% on romahtanut entisestään, mutta suhteessa joukkueensa muihin hyökkääjiin taso on siis ollut samalla tavalla alhainen hänen koko uransa.

Koodi:
Laineen CF%, peliaika väh. 100 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, CF%, Sijoitus joukkueessa
2016-2017, WPG, 47.66, 11.
2017-2018, WPG, 50.17, 11.
2018-2019, WPG, 45.00, 14. (viimeinen)
2019-2020, WPG, 46.90, 10.
2020-2021, CBJ, 42.65, 14. (viimeinen)

Lisäksi tein vertailua miten hänen pelikaveriensa CF% käyttäytyy, kun he pelaavat Laineen kanssa tai ilman Lainetta. Eli kuinka moni hyötyy Laineen kanssa pelaamisesta ja monellekko siitä on haittaa. Tässä tulos on aika karmaiseva, lähes kaikki hyökkääjät saavat paremmat Corsi-% arvot kun pelaavat ilman Lainetta. Tilastollisesti Columbuksen aika ei eroa Winnipegin ajasta.

Koodi:
CF% with vs. without, yhteinen peliaika väh. 30 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, hyötyvät Laineesta, haittaa Laineesta
2016-2017, WPG, 1, 9
2017-2018, WPG, 3, 6
2018-2019, WPG, 0, 11
2019-2020, WPG, 1, 7
2020-2021, CBJ, 1, 7

Mielenkiintoista dataa. Miten koostit nämä eli mistä tällaista tietoa löytyy niin voisi halutessaan tehdä vertailua eri pelaajien kohdalla?
 
myhyjukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Mielestäni Laineen kanssa pitäisi näissä corsi hommissa huomioida myös tehdyt maalit vs. päästetyt maalit, koska maalintekohan on se Paten erikoisominaisuus, ja maaleista tuolla pelataan eikä laukauksista. Alla Laineen 5v5 GF% menneiltä kausilta ja sijoitukset joukkueen sisällä vakiohyökkääjien kesken.

Koodi:
5v5 GF% & sijoitus väh. 20 peliä

2016-2017, 53,15 %,  4
2017-2018, 59,38 %,  3
2018-2019, 43,00 %, 14 (huonoin)
2019-2020, 51,96 %, 2
2020-2021, 38,10 %, 14 (huonoin)

Eli aika hyvin se pystyy maalintekotaidollaan paikkaamaan huonoa corsia. Kausina 1, 2 ja 4, Laine on ollut nettopositiivinen pelaaja joukkueelle 5v5 pelissä ja joukkueen parhaimmistoa. Kausilla 3 ja 5 taas umpisurkea, ja noina kausina tekeminen on mielestäni ollut ihan selvästi heikommalla tasolla. Eli kyllä mielestäni Laineen tämän hetkiset ominaisuudet on ihan riittävällä tasolla jotta voisi olla joukkueelleen hyödyllinen silloin kun peli vaan toimii normaalilla tasolla. Joukkuetta kannattelevaksi supertähdeksi on toki vielä pitkä matka
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mielestäni Laineen kanssa pitäisi näissä corsi hommissa huomioida myös tehdyt maalit vs. päästetyt maalit, koska maalintekohan on se Paten erikoisominaisuus, ja maaleista tuolla pelataan eikä laukauksista.

***

Eli aika hyvin se pystyy maalintekotaidollaan paikkaamaan huonoa corsia.

Ihan hyvä huomautus sieltä takaa.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Kun täällä aika yleisesti referoidaan Winnipegin ajan olleen Laineelta hyvä ja nyt Columbuksen pelisysteemin vain olevan sopimaton hänelle. Olen nähnyt Laineen NHL-uralta kymmeniä pelejä ja itsellä on asiasta eri näkemys. Mielestäni Laineen peli näyttää samantapaiselta kuin aiemmin, mutta Winnipegissä Laineen heikkoudet eivät tulleet niin pahasti esille, kun muu joukkue oli niin laadukas ja onnistui peittämään noita heikkouksia. Nyt Columbuksessa nuo heikkoudet ovatkin sitten paljon paremmin näkösällä, kun tukea muusta joukkueesta ei tule yhtä hyvin kuin Winnipegissä. Nyt Columbuksen ajalta asiaa korostaa vielä henkinen puoli, kun onnistumisia ei tule eikä joukkue pysty niitä onnistumisia yhtä hyvin tarjoamaan verrattuna Winnipegin aikaan.

Tässä näkemyksia Laineen vahvuuksista ja heikkouksista:
+ Laukaus: NHL:ssä tähtiluokkaa
- Liike: kiihdytykset ja suunnanmuutokset ovat hitaita, ei hae aktiivisella liikkeellä itselleen paikkoja
- Kiekonkäsittely: näkyy useina kiekonmenetyksinä sekä vauhdissa että paikallaan
- Kaksinkamppailutilanteet: osallistuu laitavääntöihin hyvin harvoin ja osallistuessaan usein häviää väännön, ei juurikaan käy maalin edustalla, Laineen fysiikan pitäisi antaa tähän hyvätkin eväät
- Puolustustilanteet: aika passiivista näennäispuolustusta ja peittämistä, harvoin pistää kunnolla painetta hyökkääjälle (kts. kaksinkamppailut)
- Psyyke: suorituksia leimaa vahvat kylmät ja kuumat kaudet, nousu kylmistä kausista tuntuu olevan vaikeaa kun jumi heikentää suorituksia entisestään

Keräsin tässä Laineen pelivuosilta dataa lähinnä Corsi-% näkökulmasta. Yleisesti voidaan sanoa, että hän on ollut yhtä vuotta lukuunottamatta aina alle 50% arvon ja joka vuosi suhteessa joukkueensa huonoimpia hyökkääjiä (kaksi kertaa huonoin). Nyt Columbuksen aikana CF% on romahtanut entisestään, mutta suhteessa joukkueensa muihin hyökkääjiin taso on siis ollut samalla tavalla alhainen hänen koko uransa.

Koodi:
Laineen CF%, peliaika väh. 100 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, CF%, Sijoitus joukkueessa
2016-2017, WPG, 47.66, 11.
2017-2018, WPG, 50.17, 11.
2018-2019, WPG, 45.00, 14. (viimeinen)
2019-2020, WPG, 46.90, 10.
2020-2021, CBJ, 42.65, 14. (viimeinen)

Lisäksi tein vertailua miten hänen pelikaveriensa CF% käyttäytyy, kun he pelaavat Laineen kanssa tai ilman Lainetta. Eli kuinka moni hyötyy Laineen kanssa pelaamisesta ja monellekko siitä on haittaa. Tässä tulos on aika karmaiseva, lähes kaikki hyökkääjät saavat paremmat Corsi-% arvot kun pelaavat ilman Lainetta. Tilastollisesti Columbuksen aika ei eroa Winnipegin ajasta.

Koodi:
CF% with vs. without, yhteinen peliaika väh. 30 min, hyökkääjät

Vuosi, Joukkue, hyötyvät Laineesta, haittaa Laineesta
2016-2017, WPG, 1, 9
2017-2018, WPG, 3, 6
2018-2019, WPG, 0, 11
2019-2020, WPG, 1, 7
2020-2021, CBJ, 1, 7

Niin tarkennuksena, että nämä olivat siis 5-5 pelin statsit.

Lainetta on tullut seurattua koko uransa ajan ja en allekirjoita, että peli näyttää nyt samalta kuin aiemmin. Toki Laineella on aina ollut kylmiä kausia, mutta esim. viime kauden alussa oli huomattavasti paremmin pelin ytimessä ja pystyi auttamaan omaa ketjuaan. Tällä kaudella vastaavaa on nähty vain muutamassa pelissä. Laineen kohdalla ei todellakaan voi sanoa, että samalta se on aina näyttänyt ellei sitten tarkoita, että samalla tavalla on tullut kuumia ja kylmiä kausia? Laineen pää ei tunnu olevan ihan kunnossa, koska koko NHL-uraa on vaivannut sama ilmiö - välillä on beast-modessa ja sitten saattaa vaellella pitkän aikaa syvissä vesissä. Varmaan CBJ aikana tuolta pohjalta on vaikeampi nousta, kun vierellä ei ole niin laadukkaita pelikavereita, jotka omalla panoksella pystyisi pelaamaan maalipaikkoja, joista Laine saisi vapauttavia maaleja. Jos haluaa kehittyä superstaraksi, niin tietysti omat ominaisuudet pitää kehittyä, jotta pystyy kannattelemaan itseään ja joukkuetta.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikista tilastoista on oikeastaan nähtävissä sama asia. Umpisurkeita kausia ovat olleet kaikilla mittareilla kolmas kausi ja kuluva, sattumoisin aina sopimuksen viimeiset. Tämän voisi silti kuvitella olevan sattumaa.

Jotenkin sitä luulisi, että nimenomaan tällaisessa tilanteessa pelaaja yliyrittäisi eli sähisisi joka puolella, taklailisi liikaakin ja tsemppaisi "päättömästi". Mutta Laineella ei tunnu menevän näin. Tuntuu, että hän vielä enemmän yrittää optimoida vahvuuksiaan kellumalla pelin ulkona ja pelkästään toivoo saavansa paikkoja. Kaksi vuotta sitten tätä selitti jälkikäteen uutinen selkävaivoista, ja joenkin nyt on niin samanlaiset mielikuvat tuosta pelaamisesta heikkouksineen, että tekisi mieli käyttää samaa selitystä.

(Ylipäätään selittely on mielestäni aliarvostettua, sitä harrastavia tylytetään aina, ja peilejä kärrätään paikalle. Eikö se peiliin katsominen ole kuitenkin abstrakti asia verrattuna käytännön keinoihin, esimerkiksi loukkaantumisen hoitaminen, peliasennon muuttaminen, peluutuskokeilut jne jotka tavallisesti leimataan selittelyksi?)
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös