Kunhan vain mietin itsekseni peilaten siihen miltä itsestä tuntui kun kuulin faijani kuolemasta ja miltä tuntuu nyt, vajaa 2v myöhemmin.
Se täytyy toki muistaa että mentaalipuolen ongelmat ovat kaikki yksilöllisiä eikä niiden kohdalla voi oikein käyttää samanlaisia toipumisaikatauluarvioita kuin fyysisten vammojen kanssa. Henkisellä puolella jokainen ihminen on erilainen ja kokee tilanteet omalla tavallaan, ja siinä missä toinen voi toipua (paremman sanan puutteessa) lähimmäisen äkillisestä menetyksestä tai muusta henkisestä iskusta nopeasti, toiset saattavat kantaa sitä surua mukanaan vuosien, ellei jopa loppuelämänsä ajan. Nämä jutut jättävät jokaiseen omanlaisensa jäljen, ja korostettakoon vielä että mikään näistä ei ole se ns. oikea tai väärä tapa.
Toisinaan tällaiset tapaukset saattavat myös aloittaa dominopalikkaefektin, eli jos omasta takaa ei löydykään työkaluja joilla käsitellä menetystä, se alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan elämän jokaiselle osa-alueelle. Ja sitten kun taas esimerkiksi työ- ja ihmissuhdeasiat alkavat sakkaamaan tuohon päälle, kierre on jo melkoinen eikä siitä nousu ole mikään helppo homma vaikka ympärillä olisi minkälainen tukiverkko.
Loppuunpalamisia ja niitä seuranneita masennuskausia on tullut itsekin nähtyä tuskallisen läheltä, eikä se tosiaan katso yhteiskuntaluokkaa, tilin saldoa, parisuhteen ja perheen tilaa tai vaikka asunnon kokoa keneen nuo saattavat iskeä. Toiset ovat päässeet noista ohi muutamassa kuukaudessa, toisilla taistelu jatkuu yhä vuosienkin jälkeen. Pintapuolisestihan Laineellakin on kaikki enemmän kuin hyvin ja elää monin tavoin etuoikeutettua elämää, mutta masennus ei kysele paljoa lupia hiipiessään kuvioihin ja se saa nuo monet perusonnellisuuden määrittäjätkin tuntumaan aika nopeasti varsin vähäpätöisiltä. Ulkopuoliselle tilanne saattaa näyttää jopa absurdilta kun edessä on ihminen jolla on olevinaan kaikkea, mutta kärsijän asemassa olevaa ei kannata silti vähätellä tai ihmetellä että no on se kumma kun ei pääse jo yli. Ei kukaan näe suoraan ulospäin mitä masennusta läpikäyvä tuntee päänsä sisällä, eikä se aina riitä että sanotaan
kyllä se siitä.
Summa summarum, mielenterveysongelmat ilmenevät jokaisen kohdalla omalla tavallaan, ja tiet toipumiseen ovat yksilöllisiä. On joka tapauksessa hemmetin hienoa että näistä uskalletaan nykyään puhua ääneen eikä aihe ole kiekkopiireissäkään enää mikään tabu. Pitkässä juoksussa tämä auttaa varmasti myös muita tämän sairaiden kanssa kipuilevia ja antaa toivon mukaan uskallusta pyytää apua kun sellaista on vailla.
