kuin olisi joku erityisoppilas ihan omilla alhaisemmilla kriteereillään, että wau katsokaas #92 pelasi tuossa yhden ihan hyvän syötön! Pasi Rautiaisena voisi kiroilla pressissä pelin jälkeen että sehän on perkele jääkiekkoilijan peruskiviä.
Itsellänikin oli turnauksen alkupuolella tällainen kaksoisstandardi käytössä Laineen kohdalla ja luulen sen kumpuavan siitä
toivosta, että meillä vielä kerran olisi Teemun kaltainen snaipperi Leijonissa. Toivomme onnistumista, pelkäämme epäonnistumista ja näiden tunteiden keskellä tulee sitten tartuttua jokaiseen positiiviseen välähdykseen että "ei ole huono poika tämä".
Eikä olekaan! Varmasti hyvä tyyppi, ystävä, puoliso ja joukkuekaverikin, vaikka jonkun mielestä kesken turnauksen tehty kysely on nollatason uutisointia (pointtinsa siinäkin), niin tuskin useasta suusta olisi kuulunut täysin samanlaista kuvailua esim. siitä kuinka hauskoja juttuja Pate kertoo vaan vastaukset olisi jääneet yleisemmän jargonin tasolle.
Mutta itseä rupes Pate
jääkiekkoilijana vituttaan kun Leijonapaidassa katsoo sitä kellumista, jossa ei ole yhtään valmiissa peliasennossa syöksymään kohti kulmaa ja irtokiekkoa, vaan lähtee suorilla jaloin honkkeloimaan vähän sinnepäin ja lopulta saapuu paikalle myöhässä vain tökkimään mailalla. Sen näkee katsojana jo irtokiekon tullessa, että ei tule ehtimään. Ois sama lähteä vaikka suoraan omiin niin olisi edes siellä ajoissa. Omiin päin mennessä liukuu punaselta vastustajan perässä ja katselee saako ne pakit hoidettua tilanteen. No jos kaikki menis nappiin, niin ei sitä taka-aallon miestä tarviikaan puolustaa. Mutta välillä kun ei kaikki onnistu, pääsee Pate katsomaan selästä miten ollaan maalipaikoilla. Ihan hirveä hyöty-/haittasuhde tällaisessa roikkumisessa, jossa parilla potkulla olisit tärkeässä positiossa tilanteen mennessä vituiksi.
Ymmärrän jos Montrealissa vähän ärsyttää. Sehän on paikallisille kuin Leijonat meikäläisille.
Toivottavasti kevät on miehellä jokseenkin säädyllinen ettei jääkiekosta tule kaiken ilon nielevää taakkaa. Sitten kaikkien aikojen kesä alle, jossa Barkovin tavoin terävyyttä ensimmäisiin potkuihin ja kroppa & kuntopohja muuten kuosiin niin uskon mahdollisuuksia vielä änärissä olevan ja pelin ennenkaikkea maistuvan.
Ehkä silloin nähtäisiin vielä Tappara-aikojen kaltaista yrittämistä, menemistä ja tekemistä. Onhan sitä jaksoittain nähty änärissäkin.