Aika paljon Laineen ongelmista kaukalossa aiheutuu nähdäkseni hitaasta lähtönopeudesta ja osittain myös pitkästä mailasta. Kun hän pääsee vauhtiin, pelaaminen on vähintään ok, mutta aina ei tunnu pääsevän. Seisovilla jaloilla hän operoi onnistuneesti vain ylivoimalla ja silloinkin tarvitsee sen tilan.
Kiekko hukkuu usein, jos vastustaja pääsee kroppaan kiinni ja pitäisi ottaa pari terävää potkua tai pienellä mailaharhautuksella jalkojen juuresta pitää kiekko omilla. Mikäli matsissa tulee vain näitä epämukavuusalueen kiekkokosketuksia, Laine turhautuu aika helposti ja tekeminen alkaa näyttää entistäkin puolivillaisemmalta.
Tämä myös johtaa siihen, että vastustajan on suhteellisen helppo pelata hänet pois laittamalla heti paineen. Columbuksessa ja osin Montrealissakaan Patrikin ketjukavereista ei ole juuri huolta, joten näin kannattaa toimia.
Ekalla Winnipeg-kaudella (ja tokalla kaudella ylivoimalla) sekä usein maajoukkueessa hän on pelannut ketjuissa, joissa hänet on jätetty rauhaan, ikään kuin tutkan alle.
En tosiaankaan tarkoita itkeä tällä epäreilua peluutusta, vaan enemmänkin moittia Laineen selvää puutetta. Näin hänet ikään kuin metallikappaleena ja ketjukaverit magneettina, jotka vetävät hänet omalle tasolleen. Eli hyvien kanssa Laine pelaa hyvin, ja huonojen kanssa vajoaa itsekin näiden kanssa pystymättä kannattelemaan näitä. Vahvasti kärjistettynä näin.