Ilmoitukset

Nimimerkkien Hatchetman ja sämpylä89 jo pidempään jatkunut laaduton "keskustelu" on aiheuttanut meille harmaita hiuksia koko alkukesän. Kärsivällisyytemme loppui nyt ja kumpikin on passitettu viikon huilitauolle.

Sulje ilmoitus

Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Niksi, 20.10.2016 klo 09.29.

  1. Tornados Jäsen

    Kannattaa muistaa, että elämään kuuluu muutakin kuin kiekkoa. Jollekin voi esimerkiksi Fortnite toimia hyvänä nollaustapana ja rentouttaa joogaakin paremmin. Pleikkaa voi toki pelata liikaa, joten vähän sitä pelaamisen määrää kannattaa kontrolloida.
    Harva ihminen tai edes huippu-urheilija pystyy kuitenkaan aina toimimaan optimaalisesti. Ihminen tarvii myös rentoutumista ja liika panostus vain yhteen asiaan ei yleensä toimi kovin hyvin pitkällä tähtäimellä. Kaikkien pitää löytää itselle sopiva tyyli, jääkiekkoilijatkin varmasti ovat hyvin erilaisia tämän suhteen.
     
    Jnnkvst ja Ippenator tykkäävät tästä.
  2. myhyjukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Hieman huolestuttavaa että 5kk ennen kauden alkua aletaan uhkailemaan sopparineuvottelujen ja kesäloman venymisellä. Itse olisin kuvitellut että tällaisen kauden jälkeen hyvässä yhteisymmärryksessä tehdään vuoden, parin siltasoppari jonka jälkeen katsotaan hommaa uusiksi. 18v Laine ainakin varmasti haluaisi seuraavan parin kauden aikana näyttää olevansa 50 eikä 30 maalin mies ennen kuin pitkää sopparia kirjoitetaan. Toki Laine päästelee suustaan vähän mitä sattuu eikä niitä välttämättä kannata aina ottaa niin vakavasti
     
  3. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Niin no, agenttihan tuon puhumisen seuralle päin hoitaa eikä Pate itse. Esimerkkinä männä kaudelta Nylander omien sanojensa mukaan halusi vain pelata kiekkoa ja antoi agentin hoitaa sopimusasiat. Toki maailma ei ole ihan näin polarisoitunut, mutta en usko esim. Nylanderin itsensä olleen kovinkaan suurella pieteetillä sopimusasioista vääntämässä kun ydinosaamisaluettaan on kuitenkin kiekon lätkiminen kaukalossa eikä pykälät.
     
    pahakurki ja Jyyd tykkäävät tästä.
  4. tsajari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Penguins
    Lainaus:
    Ei varmaan johtanut neuvotteluja, mutta ymmärtääkseni agentti on kuitenkin pelaajan palveluksessa. Pelaaja on siis esimiesasemassa vrt agentti. Työnjako on tietysti selvä, mutta puitteet joiden ympärillä neuvotellaan täytyy muodostaa pelaajan ja agentin välillä tai muuten koko hommassa ei olisi tolkkua. Agentti ei voi ominpäin vaatia sellaista mitä pelaaja itse tahtoo. Likainen työ jää agenttien harteille.
     
    Ippenator tykkää tästä.
  5. myhyjukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Miksi Laine tuollaista kommentoisi jos ei olisi perillä neuvotteluista ja jos ei kokisi että oma palkkatoive on vaikeasti neuvoteltavissa. Pelaaja ja agentti sen palkkatoiveen yhdessä pohtivat mutta päätöksen tekee pelaaja. Jos agentti saa päättää, niin hän tottakai surutta venyttää neuvotteluja vaikka kuinka pitkälle jos kokee saavansa sillä hintaa hilattua ylöspäin, mutta pelaaja joutuu myös miettimään mainettaan ja suhdettaan seuraan.

    Mutta lähinnä itse olen yllättynyt jos pitkää sopparia oikeasti aletaan Laineen puolelta tosissaan vääntämään tässä kohtaa, koska en usko että molempia tyydyttävää palkkamäärää on olemassa. Siltadiilin takia taas on turha lähteä lakkoilemaan koska se osuu vain omaan nilkkaan
     
  6. Barcelona Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Mielenkiintosta nähdä vaikuttaako toi Nylanderin tapaus ja kokemukset Trouban kanssa neuvotteluista siihen että Jets veisi heti kättelyssä ton sopparin välimieskäsittelyyn. Vaikka se vähän vahingoittaa seuran ja pelaajan välisiä suhteita, niin ehkä se saattaisi olla Jetsin kanalta tässä tilanteessa se fiksuratkasu. Sieltä kun tulisi sitten markkinahintainen siltasopimus, joka saattaisi olla Laineen kohdalla ihan fiksu ratkaisu kun kulunut kausi oli aika ailahteleva.

    En tiedä miksi, mutta itsellä on fiilis että Laine kuitenkin on ehkä enemmin näitä pelaajia jotka tekeee joukkueystävällisen sopparin kuin kinuaisi jättiliksaa. Varsinkin kun tossa yhdessä haastattelussa Laine sanoi että kokee Winnipegin kodikseen. Muutenkin on sellainen fiilis että suomipojat ei perinteisesti näissä liksa-asioissa ole ollu niitä jotka on siellä rahanahneimmasta päästä.
     
  7. F#21 Jäsen

    Lainaus:
    Lainetta ja hänen soppariaan ei voi vielä viedä välimieskäsittelyyn. 18-20 vuotiaana sopimuksen tehnyt tarvitsee neljä ammattilaiskautta ennen sitä, 21v kolme, 22-23v kaksi ja 24v tai yli tarvitsevat yhden vuoden.
     
  8. Barcelona Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Lainaus:
    Jep, näin tosiaan on. Noh, ilmankos tässä voi sitten olla pitkä prosessi edessä.
     
  9. Wire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Jetsillä on neuvoteltavana Laineen, Trouban, Connorin, Myersin, Tanevin, Roslovicin + ulkopuoliset sopimukset. Ja Capissa 23,9M tilaa. Voi olla että hetki menee kunnes kaikki on selvänä.
     
  10. Alamummo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Liverpool FC, Miro Heiskanen, Mikko Rantanen
    Lainaus:
    Tässä Sportsnetin jutussa on vähän pähkäilyä myös Winnipegin tilanteesta, Laineelle veikkaillaan siltasopimusta: 31 Thoughts: Penguins' big decisions include what to do with Malkin - Sportsnet.ca
     
  11. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Eiköhän Trouba vaihda maisemaa. Samoin saattaa tapahtua Perreaultille (jolla sopimusta jäljellä). Veikkaan myös, että joko Roslovic tai Ehlers lähtee middle six -ketjuista. Noista Jetsin on tärkeää saada jatko Connorille, Laineelle ja Taneville. Toki jotain pitäisi hankkia tilalle, mutta luulenpa, että Vesalaista ainakin yritetään noihin keskikenttiin istuttaa.
     
    Jnnkvst ja Ippenator tykkäävät tästä.
  12. Wire Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Lainaus:
    Pahinta on se että Laine tai Connor ei suostu pienempään kuin Ehlers. Hänestä taas pääsee eroon ainoastaan buyoutilla kun kukaan ei suostu maksamaan noin kovaa palkkaa.
     
    Viimeksi muokattu: 01.05.2019 klo 20.21
  13. Ollakseni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Taneville? Tanev on sen mallinen pelaaja joita löytyy yleensä hyvin halvalla ja hyvin paljon liigasta. Ylipäätään 3/4 ketjun pelaajille ei pitäisi antaa pitkiä sopimuksia.
     
  14. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    On ihan normaalia tehdä 3/4 -ketjun pelaajille jatkosopimuksia. Hintalappu on eri asia. Mutta luulen, että Jets:llä on intressi tehdä sopimus Tanevin kanssa, koska on arvokas pelaaja Jetseille noihin ketjuihin. Arvokkaampi kuin esim. Roslovic, jonka kehitys on arvoitus, mutta jonka voi tarvittaessa koettaa treidata sopivaan vastikkeeseen.
     
    Alamummo tykkää tästä.
  15. ipaz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Power forwardit ja stay-at-home pakit
    Lainaus:
    Jetsin RFA:t ovat siis Laine, Connor, Copp, Trouba, Beaulieu, Morrow ja mv:t Broissot ja Comrie.

    UFA-palaajia Hayes, Tanev, Lindholm, Hendrickson, Myers, Chiarot ja Kiselevich.

    Cheveldayoffilla on todella kiireinen kesä kun pyörittelee ketkä päästetään pois ja keiden kanssa pyritään tekemään jatkot. Laine ja Connor luonnollisesti tärkeimmät pidettävät pelaajat.

    Trouba kannattaa ja pitää treidata koska miehen sitoutuminen Winnipegiin ei tunnu olevan kovinkaan korkealla tasolla. Siinä säästää heti 5-6 miljoonaa per kausi. Myers ja Chiarot saavat vapaina miehenä häipyä ilmaiseksi muualle. Nämä kolme jättävät ison aukon puolustukseen, mutta samalla vapauttavat sen 12 miljoona tilaa capissa. Niku, Poolman ja Logan Stanley sitten omista paikkaamaan. Jetsin kun on pakko halventaa pakistoaan (tällä kaudella 32,5M).

    CAP nousee jokusen miljoonan, joka tarkoittaa sitä että Jetsillä olisi noin 26-27M tilaa. Tästä Laine ja Connor tulevat viemään leijonanosat pahimmillaan jopa 20M. Siltasopimukset jättäisivät Jetsille lisää pelivaraa. Jos niin hyvin kävisi että Laine ja/tai Connor tekisivät vain vuoden tai kahden jatkot, niin cappiin jäisi tilaa lopuille abööt 10 miljoonaa. Morrow 1,5 ja Beaulieu 2,5 vievät heti neljä. Andrew Copp noin 2M lohkaisee summaa lisää.

    Laine voi ajatella joko itseään, ja vaatia pitkää ja kallista sopimusta, jolloin joukkuetta ympärillä ei pysty vahvistamaan ehkä riittävästi. Tai sitten Laine voi ajatella kuin Sid Crosby tai Steven Stamkos ja antaa sitä nk. "kotiseutualennusta", jotta GM saisi kasattua ympärille vahvemman rungon. Kesällä 2021 loppuu sopimukset Byfuglienilla, Perreaultilla ja Lowrylla (vapautuu noin 15 M). Jos kaksi kautta kehtaisi pelata 7 miljoonalla kaudessa ja kehittyy edelleen pelaajana, niin 2021 räjähtää pankki silloin 23-vuotiaalle Laineen pojalle.
     
    Naamavelli tykkää tästä.
  16. myhyjukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Connor ja Laine parhaimmillaan 16M. Connor allekirjoittanee 7 tai max 7,5 ja Laine max 8,5
     
  17. adolf Jäsen

    Hankalalta kuulostaa Winnipegin tilanne. Joukkue ei ollut lopulta lähellekään Stanley Cup tasoa tällä kaudella, mutta siitä huolimatta ovat noin suurissa cap vaikeuksissa. Onni onnettomuudessa on se että ainakin Sami Nikulle tämä tilanne on mahdollisesti avaamassa roolia pysyvästi NHL:n puolelle.

    Mitä Laineeseen tulee, niin kyllähän se joku 2 vuoden soppari tällä hetkellä kuulostaisi kaikkien osapuolien kannalta parhaalta. Hän ei lopulta missään nimessä päättyneelä kaudella iskenyt sellaisia näyttöjä, että voi ruveta mitään mammuttisopimusta pyytämään.
     
  18. Rambokala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Lainaus:
    Ja paikalliset fanit ovat jokaisen solmitun sopparin jälkeen huutaneet Cheveldayoffin nimeä ja kumartaneet, kun tekee niin hyviä diilejä. Scheifele on ainoa diili, joka tällä hetkellä näyttää hyvältä, mutta sekin oli siihen kirjoituksen aikaan aika perus. Littlen ja Hellebuyckin sopparit on aika perseestä ja Suuri ja Mahtava Kapteeni näytti esimerkkiä ottamalla kaiken minkä sai.
     
  19. Lätkä-Bongari Iso-E Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KK
    Lainaus:
    Miksei voisi, jos kerran Winnipeg on organisaationa muokannut Paten pelaamista ja treenaamista jolloin joukkue on siis osaltaan heikentänyt pelaajan kykyä tehdä maaleja kuten parilla ensimmäisellä kaudella? Lisäksi hän on tietojeni mukaan pelannut ainakin osan kaudesta jonkin verran klesana. Toki itsekin uskon enemmän siltasopimukseen, mutta onko se seuran kannalta järkevää, jos Winnipeg meinaa hänet pitää tuon sillan jälkeen. Siltasopimukseen jälkeen, varsinkin jos ensi ja seuraava kausi meneekin todella hyvin voi Winnipegin olla vaikea tehdä uusi, mahdollisesti kalliimpi sopimus hänelle. Myös Winnipegin tehdessä pitkän sopimuksen on heillä parempi mahdollisuus saada hänestä tulevaisuudessa parempi korvaus.
     
    Ippenator tykkää tästä.
  20. adolf Jäsen

    Lainaus:
    No kyllä se nyt tuon kauden jälkeen vaan kuulostaa Winnipegin puolelta todella huonolta vaihtoehdolta. Myös väite siitä että paten pienet maalimäärät ovatkin seuran syytä kuulostavat vähintäänkin arveluttavilta.
     
    Kapellimestari, BurnabyJoe & Alamummo tykkäävät tästä.
  21. ipaz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Power forwardit ja stay-at-home pakit
    Lainaus:
    Siis Jetsillä on kahden vuoden päästä todennäköisesti kauden jälkeen huomattavasti enemmän tilaa capissa, kun tällä hetkellä. Ja kuka tietää vaikka Ehlers treidataan pois, jos ei ala maalimäärät nousemaan 30+ tasolle. Yksikään puolustajien sopimus ei tällä hetkellä ulotu kuin kevääseen 2021 asti. Ja rahasta kenenkään palkkaus ei Winnipegissä jää kiinni kun seuran omistaa True North S & E, jonka taustalla on mm. Kanadan rikkain ihminen David Thomson.
     
  22. Lätkä-Bongari Iso-E Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KK
    Lainaus:
    Kyllä se palkkakatto sanelee aika paljon paljonko kenellekkin pystyy palkkaa maksamaan. Lisäksi Winnipegillä tulee tosissaan parin vuoden päästä vastaan tilanne, että puolustukseen pitää satsata mahdollisesti suuriakin panostuksia.
     
  23. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Lainaus:
    Näinpä näin. Palkkakatto isossa kuvassa asettaa merkittävimmät rajat.

    Mutta miljardöörin avulla voi kuitenkin etupainottaa noita sopimuksia, esim rajusti bonuksilla, jolla voi ehkä niitä caphittejä nipistää hieman alemmaksi jne. Antaahan se kilpailuedun semmosia vastaan, jotka eivät tähän pysty.
     
  24. Lätkä-Bongari Iso-E Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KK
    Lainaus:
    Onko noin, että palkkoja voi kikkailla bonuksilla ihan miten tykkää? Tämä olikin sitten uutta tietoa minulle.
     
  25. palle fontän Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RDS
    Lainaus:
    Ymmärtääkseni tuossa tarkoitettiin, että voimakkaalla painotuksella alkupäähän kokonaissoppari ja sitä kautta myös AAV voi jäädä pienemmäksi.