Ilmoitukset

Nimimerkki Johnny B. Goode palkittiin viikon huililla hänen hyvän maun vastaisesta viestistään "Ärsyttävin mainos?"-ketjussa.

Nimimerkin Hiihtofani hiihtokausi päättyi nyt lopullisesti. Tuomaristo ei kokenut hänen hämmentävillä hiihtoaiheisilla viesteillään ja puhtailla provosoinneillaan olevan mitään annettavaa jääkiekkoaiheiselle palstalle.

Nimimerkki heavylutaa18 passitettiin kahdeksi viikoksi katsomon puolelle jatkuvien provosointien ja henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Micol keskittyi perjantain kierroksen jälkilöylyissä jatkuvasti itsemoderointiin ja henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi hän ei kirjoita palstalle kahteen viikkoon.

Sulje ilmoitus

Kuuma pudotuspelikierros vei muutaman kirjoittajan ylikierroksille. Kurinpito on päättänyt antaa seuraavat pelikiellot:

Nimimerkki lake79 on passitettu kuukauden pelikieltoon toivottuaan toisen pelaajan loukkaamista. Samainen nimimerkki on kunnostautunut samassa asiassa aiemminkin, joten rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nimimerkki Ultraorthdoxjew pääsee viikon tauolle kirjoitettuaan useamman turhan lestadiolaisiin liittyvän provosoinnin Ilves-Kärpät-ottelun otteluketjuun.

Nimimerkki Crueman kirjoitti useamman hyvän maun vastaisen viestin kyseenalaisia taklauksia käsittelevään ketjuun. Hän kuittasi viestittelyllään viikon pelikiellon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki bunghole on laitettu kahden viikon jäähylle jatkuvan itsemoderoinnin ja henkilökohtaisuuksien vuoksi.

Sulje ilmoitus

Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana Niksi, 20.10.2016 klo 09.29.

  1. PPK Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK
    Lainaus:
    Ainakaan paikallinen yleisö ei enää jaksa katsella kaverin löysäilyä. Jäähyilevä, kiekkoja menettävä ja kaksinkamppailuja häviävä maalitykki ilman maaleja on aika turha kaveri.

    Mitä Winnipegissä oikein tapahtuu? Kotiyleisö buuasi Patrik Laineelle jälleen
     
  2. SirKepola Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, AS Roma!
    Lainaus:
    Vähän tähän juuri viittasin tuolla aamuisella viestilläni. Eli tavallaan nyt kun Pate tekisi yhtäkkiä taas 4 maalin illan kuivan jakson jälkeen niin porukka katsoisi, että oho nythän se on taas maalipörssin TOP3:ssa eikä enää edes jaksaisi muistaa ettei edelliseen 15 peliin tehnyt mitään järkevää.

    Ja sitten kuvio taas toistuu välillä minkä jälkeen päästään kauden lopussa tilanteeseen missä niitä maaleja on se 40 ainakin kasassa ja sit tosiaan tämän pohjalta ollaan sopimukseksi vaatimassa sitä 10 miljoonaa per kausi ”koska onhan se ihan poikkeuksellinen maalintekijä”. Ja sitten tosiaan muissa jengeissä tuolla samalla 10 miljoonilla saadaan pelaajia ketkä on joka ilta kantamassa sitä jengiä tai jos eivät kanna niin sitten ollaan aina vaikeuksissa.
     
    PikkuMarkku tykkää tästä.
  3. Rambokala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Mike McIntyre on Twitter

    Ilmeisesti siellä on buuattu Patelle? Hienoja faneja nuo Kanadalaiset. Kyllä se varmaan nyt oppi ja pelaa seuraavassa pelissä vitusti paremmin.
     
  4. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Eikös tämä ongelma ole ollut nyt enimmäkseen näissä joulu-tammikuun peleissä, lokakuun otteita kun seurasin aika tarkkaan, siellä oli paljon hyviä otteluita Patella 0+0 tehoilla. Myös viime- ja toissakaudella Pate oli hieman tasaisempi, eikä tällaisia samanlaisia heikkouksia (mitä nyt viimeinen 1kk ok nähty) ollut ihan yhtä räikeästi nähtävissä silloin. Jotain kipsiä kaverilla on nyt ja pahasti.
     
  5. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Henkilokohtaisesti mina en ymmarra tata tuuliviireilya. Ok, nyt ei ole Patelta pelit sujuneet tuloksen muodossa eika aina oikein pelillisestikaan, mutta jannu on 20-vuotias ja kaikkien kiekkomaailmaa seuraavien odotukset herran tekemisia kohtaan ovat pilvissa. Vaikka Laine kuinka yrittaa sulkea odotuksia pois paakopastaan, niin vakisinhan ne alitajuisesti vaikuttavat. Ei sellaisia ihmemiehia olekaan, joilla ei olisi kovasti tyota tamankaltaisten odotusten kanssa elamisen opettelussa. Koko liigassa on vain pari taman sukupolven pelaajaa, jotka Laineen ikaisena ovat saaneet kentalla aikaiseksi saman verran. Saattaa olla suhteellisen helppo loytaa nykyisia huippupelaajia, jotka eivat 20-vuotiaana kokonaisella kaudella ole esim. tehneet samaa maaraa maaleja, mita Laine pelkastaan taman kauden marraskuussa.

    On varmasti omaa mielta ja kollektiivista hirnuntakonsensusta helpottavaa vetaa hyperboleja pleikkareista ja vaikka mista muusta ja olla tietavinaan kaytannossa kaikesta paremmin, kuin Laine itse tai lahipiirinsa joukkueessa, mutta jotain rajaa.

    Laine tulee viela. Uskokaapa huviksenne.
     
  6. xkouhiax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers
    Vaikka Laine olisi muuten turhake, niin edelleen auttaa Jetsin ylivoimaa hemmetin paljon. AV joutuu ylipelaamaan Lainetta jatkuvasti, jolloin muille jää enemmän tilaa. Kuitenkin lähes joka pelissä tulee 1-2 maalia näistä tilanteista. Varmasti Jetsin valmennus tiedostaa tämän hyödyn.

    Tottakai Paten pitäisi parantaa reilusti omaa peliään ja ihmettelen tuota fleguilua. Ehkä pää on silti aika heikko, vaikka mies muuta väittää.
     
    bebeto tykkää tästä.
  7. Mängimies Jäsen

    Löytyykö päivitettyä maali- ja pistetilastoa Matthewsin pelatessa ja poissaollessa? Helposti suosikkitilastoni kaikista.
     
    tinkezione tykkää tästä.
  8. Ralph Jäsen

    Lainaus:
    Kaikkia tilastohömpötyksiä olellisempaa olisi tietää, miten Laine on eye-testilla pelannut.
     
  9. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Nostin sen aikanaan tänne Helsingin otteluiden jälkeen, löytyy varmaan jostain marraskuun alkupuolelta ketjusta. Siihen voi sitten ynnäillä päivitykset.

    edit:
    Lainaus:
     
  10. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Ei olisi. Suuri osa tänne kirjoittavista ei seuraa pelejä, vaan tilastoja, joten eye test on käytännössä poissa laskuista.
     
  11. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Lainaus:
    Aika rankka statement, kun puhutaan historiallisen kovasta maalintekijasta, joka on vasta 20, ja kay talla hetkella lapi kylmempaa jaksoa, mutta on edelleen koko liigan mittakaavassa melkein one of a kind -kaliiberia.
     
  12. Backhander Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Toronto Maple Leafs
    Lainaus:
    Ei niitä nyt lähes joka pelissä voi tulla tuon verran, Jets tekee 0,9 YV-maalia pelissä.

    Se tarkoittaa että Jets tekee lähes joka pelissä yhden YV-maalin. Se vähän riitelee väitteesi kanssa.
     
  13. xkouhiax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers
    Lainaus:
    Aika rankka kyllä, mutta väkisin tulee sellainen vaikutelma, kun otteet kentällä vaikuttaa siltä, ettei aina jaksa tai kiinnosta antaa 100%.
     
  14. xkouhiax Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Panthers
    Lainaus:
    Onnea valitsemallesi pilkunviilaustielle. Uskoisin, että pointti tuli kuitenkin selville Laineen hyödystä ylivoimassa, joka usein realisoituu, vaikka ei itse pääsisikään pisteille?
     
  15. Noutolokku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
    Joko Laine lainalle Lekiin?

    Puljujärvi Tammikuussa 1+1 +/- 0
    Laine Tammikuussa 0+1 -3
     
  16. aceman81 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KaMa
    Olisko Laine vaan saanut liian paljon, liian nuorena, liian helpo...nlaisesti. Identiteetti ja nälkä hakusessa? Takki tyhjä?

    Isoksi kokonaisvaltaiseksi möröksi kasvaminen vastatuulessa kuin Puljun rooli top-6 ratkasupelaajana, mutta sanoin jo syksyllä:

    Jets on saatanan kova jengi. Pelaavat kannusta keväällä. Takovat tulosta Laineen surffaillessakin, illasta toiseen. Ihan sama mitä tapahtuu, niin riittää että Laine ratkoo 2 pudotuspeliottelua siltä vasemmalta pointilta ja on ansainnut paikkansa, otsikkomankeli laulaa ja valtakunnassa on kaikki hyvin.
     
  17. Jesus Shaves Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Dorados de Sinaloa
    Lainaus:
    Tuota ajoin hieman takaa tuolla viestilläni: Laineen suorituksissa on hieman liikaa hajontaa - ja liian vähän tasaisuutta - mukana. Tasaisuudella en siis tarkoita tasaisen tappavasti pisteetöntä ja +/- negatiivista suorittamista. Jotain pitäisi varmaan Paten tehdä? Mutta mitä?
     
  18. teppana Jäsen

    Lainaus:
    Ei millään pahalla, mutta ei nyt niin hyvälläkään. Mikä idea näissä hakamussuteluissa on?

    Tässä ketjussa on tosi paljon hyvää keskustelua Laineen otteista ja (asiallista) spekulaatiota syistä suoritustason heittelyn taustalla. Mitä tähän sinun viestiin voi asiallisesti vastata? No ei, Laine ei mene lainalle Lekiin. Todennäköisesti painaa taas sen 35+ tai jopa 40+ maalia maailman kovimmassa liigassa. Ei se tarkoita etteikö häntä voisi kritisoida asiallisesti. Itse katsoin viime pelin ja en hyvällä tahdollakaan löydä kehuttavaa. No, se toinen jäähy oli sellainen joka pitää jokaisen ottaa. Muuten oli todella heikko tekemistä.

    Laine on erikoinen pelaaja. Painelee sen 40 häkkiä ja peli näyttää siltä että ei vois vittuakaan kiinnostaa. Tottakai tämä herättää keskustelua ja kiinnostusta.
     
  19. Crapbag Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
    Lainaus:
    Osaatko sanoa mihin reikään? Vai ihan perinteisesti reisille.. vai sitten kuitenkin one-timerillä vasempaan ylänurkkaan.

    Jotenkin tuo peli vaan näyttää melko samalta mitä toistaiseksi läpi uran, ei oikein pääse täysin pelin sisälle mutta on ominaisuuksillaan kiistaton uhka kentällä. Ovathan maalimäärät kovia ja tuskin mihinkään vajoavat, mutta onhan Laine aika tylsä seurattava kentällä kun juuri mitään ei tapahdu.
    Heikkouksia on kuitenkin vielä kosolti aikaa hioa pala kerrallaan kuntoon, yrittämättä tehdä liikaa kerralla. Onkohan niin, että nykyinen Winnipeg on kuitenkin Patelle juurikin sopiva kasvualusta pelata riittävän suojattuja minuutteja ja jakaa tulosvastuuta kovassa hyökkäyksessä? Vai olisiko se selvä ykköshyökkääjän rooli ja kova tulosvastuu kuitenkin se tekijä mikä potkisi lujempaa eteenpäin, illasta toiseen? Nyt kun tosiaan saa vedellä siellä Scheifelen ja Wheelerin taustalla. Kotiyleisö ilmeisesti odottaa kuitenkin jo "ihmeitä" ja en nyt tiedä onko se paheksuttavaa, jos täällä keskustellaan samalla jostain 10M$ -sopimuksesta?
     
    Oto Hascak tykkää tästä.
  20. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Tämä kaikki sataa sopimusneuvotteluissa kyllä suoraa Jetsien laariin. Eli se, että Laine on vähillä tehoilla ja joukkue voittaa. Connorkin pysyi matalilla tehoilla kakkosessa pitkään ja Ehlers veteli vuorostaan ihan hyvin ykkösessä ihan muutamia viimeisiä pelejä lukuunottamatta ennen loukkaantumista. Nyt kun kolmoskenttä ja nelonenkin on saanut kiekkoa reppuun, niin tässähan voidaan saada Connorille ja Laineelle ihan maltilliset sopparit. Roslovic kun vielä saadaan pidettyä yhden kauden lisää aisoissa, niin hyvä tulee!

    Kyllä mä salaa toivon, että ensi kaudella Laine pelaisi Scheifelen laidalla, mutta kyllä pitää työnteko keväällä ja kesällä maistua!
     
  21. PPK Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK
    Lainaus:
    Mitä ihmeellistä tuossa on? Kyllä täälläkin buuataan jos kärkipelaajaksi kaavailtu pelaaja koomailee yli puolet kaudesta ja on jatkuvasti aiheuttamassa omilleen ongelmia lepsuilullaan. Nuo buuaajat ovat nähneet kaverin pelejä paikan päällä, toisin kuin täällä maali-ja piste-ennustuksia tekevät kirjoittajat.
     
  22. MadSpade Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Porin Ässät, Habs
    Muistatteko Laineen ensimmäisen videohaasttelun rapakon taakse jonka antoi draftinsa yhteydessä. Makuuasennosta sössöttäen. Laineella ei todellakaan ole heikko pää, mutta hieman pehmeä se saattaa olla.
     
  23. teppana Jäsen

    Lainaus:
    Nyt pitää jo vähän laittaa perspektiiviä tähän fanitukseen. Nuo kaverit jotka siellä buuaa on nähny Laineen livenä monen monta kertaa tällä kaudella. Joukkue ei ole ongelmissa ja korkea playoff paikka on selviö. Jos fanit kertoo mielipiteensä siihen on syy. Laineen kohdalla paine on kova, koska hän on riman itse asettanut korkealle.

    Itse heittäisin tästä, että hienoja faneja nämä suomalaiset kun eivät paikalle viitsi vääntäytyä.

    Edit: Tästä vielä posin kautta kun haetaan, niin kaikki nuo yleisössä buuaavat kaverit on nähneet Laineen uran 18-vuotiaasta asti. Jos he ovat Laineelle kovia, se johtuu siitä että he näkevät hänessä potentiaalia. Ei kukaan jaksa buuata jätkälle joka pelaa kolme minuuttia illassa ja on riippakivi. Laineen odotukset on ihan jossain muualla. On aika nousta esiin.
     
  24. tinkezione Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pens, Ipa, Mif
    Lainaus:
    Eikohan tama ensi kaudella toteudu; kysymyksen aiheena ennen sita onkin, pelaako han 8x10 vai 8x8 lapulla.
     
  25. Joukkeri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
    Mikähän ois Laineen treidi arvo mitä sillä voisi saada? Saisko Jets kokonaisvaltaisemman pelaajan tilalle ja olisiko Jets vahvempi Patella vai ilman..

    2-3 maalia sillon tällön pelien ratkettua ei hirveästi joukkuetta auta pitkässä juoksussa jos muut pelit mennään varjojen mailla. Tasaisempaan suoritukseen pitäisi pystyä. Siellä kuitenkin muut pelaajat joutuu vääntämään Laineenkin edestä kentällä.

    Sopimuksellisesti Jetseille kyllä voi jossain vaiheessa tulla riippa jos lyödään 8v mahti sopimus kouraan ja meno ei muutu.