Guns 'N' Roses, aina ollut yliarvostettua paskaa. Isoegoisen pellen kiukuttelu kruunasi paskuuden.
Sunrise Avenue, kamalaa, laskelmoitua paskaa. Sieluttomuus kuuluu.
Oasis, paskaa mankumista. Veljeksillä yksi yhteinen kulmakarva.
Kaikki progemetallibändit, uu, katsokaa, olen harjoitellut, nyt olen virtuoosi mutta musiikki on silti mitäänsanomatonta paskaa.
Volbeat, varastan Metallican riffejä ja laulan kuin huono Elvis, kasvotonta paskaa.
Lisäksi kaikki artistit, jotka esiintyvät Weekend-festivaaleilla (jos edes ovat bändejä) ja 99% Tuskan ohjelmistosta.
Hieno listaus.
Guns N' Roses, on kyllä hävyttömän tympeää paskaa. Tosin suurin osa tästä "ansiosta" lankeaa äärimmäisen rasittavalle lauluniekalle. Muutenhan orkka olisi vain yksi kukkopoikamainen tusinajenkkibändi lisää. En tiedä onko solistinretaleella lapsia, enkä uskalla googlata. Toivottavasti hän ei ole lisääntynyt.
Volbeat on väsyttävä. Laulajalta puuttuu kaikki dynamiikka, tyypillä on keuhkoissa vain yhdet säädöt. Tällä ei olisi väliä, jos yhtye olisi yhden hitin ihme, jolloin radiosoittoa tulisi pitkässä juoksussa vain harvoissa nostalgiaohjelmissa. Ellei sitten tamponimainoksissa.
Oasis, hehe. Tuon joukkion soitannosta minulla on omakohtainen kauhukokemus vailla vertaa.
Olin inttiaikana sotilassairaala Tilkassa toipumassa nielurisaleikkauksesta. Leikkaus oli tehty varhain aamulla, ja makasin kahden hengen huoneessa lääkehöyryistä sekaisena ja käsivarsi tippapulloon kytkettynä. Hoitaja kävi jossakin vaiheessa katsomassa että kaikki on hyvin. Poistuessaan hoitsu kytki ovenpielestä huoneradion päälle, "jotta sotapojalla olisi täällä vähän seuraa". Nappulassa oli kaksi asentoa, on ja off. On-asento nakkasi soimaan jonkin musakanavan, joka toisti muutaman biisin silmukkaa nonstoppina. Jokainen ymmärtää, että jos tuollaista settiä joutuu kuuntelemaan selinmakuulle tuomittuna tunnista toiseen, niin ennen pitkää alkaa kaivata joko vaihtelua tai hiljaisuutta. Pahin kappale toistuvassa pätkässä oli se Oasiksen kertosäemääkiminen.
Noin kolmen tunnin radiokärsimyksen jälkeen ja lääkkeiden vaikutusten hiljalleen lientyessä alkoi jo kusihätä pukata päälle. Olin ehtinyt laskelmoida, että kun tulee tarve raahautua toilettiin tippapullotangon kanssa, niin suljen sen Oasista huudattavan radionsaatanan samalla. Näin myös tapahtui. Oli ihan älyttömän hontelo olo, ja jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pyytää hoitaja avuksi. Vaan milläpä pyydät, kun ääni ei lähde leikatusta kurkusta kuin surkeana pihinänä ja ankaran kivun säestyksellä.
Lopulta pääsin vessareissulta takaisin vuoteeseen. Onnellinen hiljaisuus. Riesana ei ollut edes huonekaveria. Saatoin keskittyä koko sielulla potemiseeni, ynnä tarkkailemaan satunnaisten kuplien liikkeitä tippapullon ravintoliuoksessa.
Kului ehkä 10 minuuttia. Huoneeseen astui ilmavoimien kapteeni, joka oli jäämässä yöksi Tilkkaan. Skappari morjesteli ja yritti jutella, mutta huomasi sitten kurkunosoittelueleistäni, ettei minusta saa juttuseuraa. Kapteeni riisui virkapukunsa kaappiin ja laittoi kevyempää vaatetta ylle, ja ryhtyi saman tien tekemään lähtöä sotilaskotiin. Ovelle siirtyessään hän huomasi radionappulan, ja pitihän herra kapteenin kokeilla tuleeko ämyristä ääntä. No tulihan sieltä. - Jaa täältä tulee ihan mukavaa musiikkia, taitaa olla Oasis tämä kun soittaa, jätetäänpäs radio päälle, niin saat vähän ajankulua...