Joulukalenterin luukku 22. olkaa hyvät.
Aikakone heittää meiät vuosille 2018-2019 jolloin tapahtui paljon asioita, mutta jätti myös kysymyksiä vähintään saman verran. Kysymyksiä, jotka koskivat ennenkaikkea valmennusta ja Niemisen pitkittyneitä sopimuskuvioita, sekä niitä seuranneita potkuja.
Pasi Nurminen ja Ville Nieminen, oikeat lehmänhermoiset persoonat samassa kopissa ja saman penkin takana, mikä voisikaan mennä pieleen. Oikeastaan kaikki ja heti ensimmäisestä syksystä alkaen kun jäät alkoivat, herrojen sukset tai tässä tapauksessa luistimet ja mailat alkoivat mennä ristiin. Nurminen luuli edelliskausien tottumustensa mukaisesti omistajana päättävänsä pelillisistä linjauksista, Nieminen taas luuli päävalmentajana tekevänsä samoin.
Se ei ollut pelkkää valmentajien välistä ristiriitaa, tiettyjen pelaajien polkeminen maanrakoon alkoi ensimmäisellä jääviikolla kun koppiin tultiin 10 pelaajan listan kanssa, jotka ovat paskoja, joita ei tarvita. Tämä tehtiin selväksi koko joukkueen edessä eikä polkeminen loppunut siihen vai jatkui päätyyn saakka toisen kauden alkupuoliskolle.
Jokainen voi tässä kohtaa pysähtyä miettimään, mitä päivittäinen tai edes viikottainen maanrakoon polkeminen tekee työmoraalille ja sille kuinka hyvin saat itsestä parasta irti päivittäin.
Ensimmäisen kauden pelastus oli se, että joukkueessa oli henkisesti todella vahvoja persoonia, liidereitä jotka liimasivat joukkuetta yhteen, se kantoi jopa todella hyvin runkosarjassa. Se kantoi playoffeissakin siihen saakka kunnes tuli ensimmäinen tappio. Sitten oli aika painaa jälleen paniikkinappulaa ja keksiä pelitapa uudelleen yhdessä yössä. Sama mitä tapahtui 2017 KalPaa vastaan tapahtui jälleen, yhdistävä tekijä löytyy penkin takaa. Se oli sitten siinä, kun ei luotettukaan omaan juttuun.
Pelicans oli tässä kohtaa jo valmistautunut mahdollisuuteen antaa Niemiselle kenkää, vaikkei hän ainoa tai edes suurin syy ollutkaan keitokseen. Kevään ajan kartoitettiin uutta valmentajaa, mutta siihen hetkeen sopivaa ei vielä löytynyt. Tommi Niemelä haluttiin jo tuolloin, mutta onneksi ei saatu vielä, koska pöytä ei ollut lähimainkaan puhdas. Valmentajakartoitus oli syy miksi Niemisen sopimusta pantattiin, suurin farssi oli kumminkin vasta tulossa.
Uusi kausi alkoi, sama paska jatkui. Pelaajat joita poljettiin eivät saaneet itsestään mitään irti, eikä oikein muutkaan. Suosikit tosin saivat tehdä haluamansa, Nurminen esimerkiksi kumarsi yhteisen historian takia Juhamatti Aaltosta joka halusi mahtavasti kautensa aloittaneen Janos Hárin pois edestään viemästä valokeilaa. Todella monihan ihmetteli miksi Hári lensi pois ylivoimasta, suoraan 3 ketjuun ja nopeaan tahtiin ulos kohti Itävaltaa ja Salzburgia. Syy mainittiin edellä, liikkuihan tästä syystä huhuja jo silloin.
Loka-marraskuun vaihteessa Pelicansille tuli mahdolliseksi tehdä valmentajanvaihdos, päävalmentajaksi ei suinkaan olisi otettu Jesse Wellingiä vaan Kai Suikkanen, joka tiedettiin hyväksi pätkätyövalmentajaksi. Hän olisi tullut loppukaudeksi puikkoihin, se oli viimeistelyä vaille done deal.
Tässä vaiheessa jo valmennuksesta poistunut, mutta taustalle operoimaan jäänyt Nurminen painoi sitten urakalla kapuloita rattaisiin. Hän oli sitä mieltä, että Nieminen on tämän sopan yksin keittänyt ja hän siinä myös kärsii. Tässä heitettiin seuraava kuukausi täysin roskakoriin, kun Nemon johdolla pyristeltiin täysin tulehtuneessa tilanteessa ennenkuin lopulta valmentajan vaihtoon suostuttiin. Tässä vaiheessa tosin Suikkanen ei enää ollut saatavilla ja aikalailla urheilulliset motiiivitkin menetetty.
Samalla jälkimmäisellä kaudellahan ihmeteltiin myös miksei Pelicans hankkinut poistuneiden Kousan ja Kasken tilalle puolustukseen tarpeellista kiekollista laatua. Urheilujohdolle oli kyllä budjetoitu rahat 2-3 hyvään puolustajaan. Tämä budjetti ikävä kyllä suli, kun ennen pakkihankintoja urheilujohdon yli saapasteltiin ja suunnitelman vastaisesti tehtiikin Aaltoselle jatkosopimus helvetin kalliilla. Loppu on historiaa ja saimme Janne Jalasvaaran, sekä lainalle Pavel Vorobein.
En uskoisi ellei se olisi totta.