Sekavaa tekstiä
Huoh. Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. En minä ole sitä sen kummemmin valikoinut, se vain on iskenyt.
Olen pienestä asti ollut kiinnostunut kaikesta valtavirrasta poikkeavasta ja koska meillä ei kotona annettu uskonnollista kasvatusta, niin uskon, että minulla on ollut paremmat lähtökohdat omaksua "uusi" elämänkatsomus.
Yläasteikäisenä kiinnostuin todenteolla okkultismista ja jossain määrin jopa saatananpalvonnasta - liekö sitten jonkinlainen äänekkäämpi kapina pienessä maalaiskunnassa nuoruutensa viettäneeltä nuorelta kapinalliselta :)
Leikkiähän se oli, auktoriteettien vastustamista ja sen semmoista. Ja koska en oikeasti uskonut kristittyjen Jumalaan, niin enpä sitten voinut Saatanaakaan ottaa tosissani.
Vuonna 2001 mietin sitten oikein tosissani mikä on minulle oikea tapa elää. Kaippa tuokin oli sellainen murrosiän viimeinen rypistys, ainakin osittain aikuiseksi kasvamisen paikka.
Ehtymätön tiedon jano oli jo aiemmin ajanut minut ottamaan selvää eri elämänkatsomuksista - wiccalaisuudesta, satanismista ja sitten shamanismista.
Shamanismin kohdalla kolahti. Ei ollut enää paluuta.
Ja koska olen aina kokenut Suomen (ja kun puhun Suomesta, en tarkoita valtiota. Rajat ja valtiovalta kun ei minulle näissä asioissa merkitse pätkääkään) luonnon läheisimmäksi, niin aloin tutustumaan muinaissuomalaiseen traditioon.
Sillä tiellä ollaan edelleen :)
Paljon on asia selvinnyt ja niin paljon vielä selviämättä. Eikä minua siis missään nimessä voi sanoa puhtaaksi uusssuomalaiseksi pakanaksi (hitto nää nimitykset on käsittämättömiä...), minä kun olen sitä mieltä, että jokainen kokoaa itselleen sellaisen paletin kuin hyvältä tuntuu. Ei kai kukaan oikeastaan voi väittää, että oma pakanauskonto olisi juuri se oikea tapa tulkita, varsinkin näinkin kauas historiaan menevissä tapauksissa.
Tarvittaisiin ensin se aikakone.
Eli siis mitenkään kattavaa kuvausta muinaissuomalaisista uskomuksista ja traditioista en voi enkä lähde antamaan. Tämä kaikki on siis vain minun tapani tulkita asia.
Se mikä minua erityisesti kiehtoo luonnonuskonnoissa, on luottamus ihmiseen itseensä, ilman jotakin ylempää tuomitsevaa tahoa. Eli jos teet paskasesti, niin tulet sen kärsimään elämäsi aikana.
Ja tietysti se, kuinka lohdullinen käsitys shamanismissa on kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä. Voipi olla, että olen sitten luonteeltani heikko ihminen, mutta niin monta todella läheistä ja tärkeää ihmistä on viime vuosina täältä lähtenyt (osa kun ei ole varsinaisesti tänne asti edes kerinnyt tulemaankaan), etten anna tuollaisen "heikkouden" haitata. Varsinkin kun en itse näe sitä heikkoutena, minulle se on antanut vain voimaa.
Tämä maailman vanhin uskontojärjestelmä on aihe, josta voisin puhua ja kirjoitella ikuisuuksiin, mutta en kiusaa teitä enempää. Ainakaan tällä kertaa.
Huoh. Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. En minä ole sitä sen kummemmin valikoinut, se vain on iskenyt.
Olen pienestä asti ollut kiinnostunut kaikesta valtavirrasta poikkeavasta ja koska meillä ei kotona annettu uskonnollista kasvatusta, niin uskon, että minulla on ollut paremmat lähtökohdat omaksua "uusi" elämänkatsomus.
Yläasteikäisenä kiinnostuin todenteolla okkultismista ja jossain määrin jopa saatananpalvonnasta - liekö sitten jonkinlainen äänekkäämpi kapina pienessä maalaiskunnassa nuoruutensa viettäneeltä nuorelta kapinalliselta :)
Leikkiähän se oli, auktoriteettien vastustamista ja sen semmoista. Ja koska en oikeasti uskonut kristittyjen Jumalaan, niin enpä sitten voinut Saatanaakaan ottaa tosissani.
Vuonna 2001 mietin sitten oikein tosissani mikä on minulle oikea tapa elää. Kaippa tuokin oli sellainen murrosiän viimeinen rypistys, ainakin osittain aikuiseksi kasvamisen paikka.
Ehtymätön tiedon jano oli jo aiemmin ajanut minut ottamaan selvää eri elämänkatsomuksista - wiccalaisuudesta, satanismista ja sitten shamanismista.
Shamanismin kohdalla kolahti. Ei ollut enää paluuta.
Ja koska olen aina kokenut Suomen (ja kun puhun Suomesta, en tarkoita valtiota. Rajat ja valtiovalta kun ei minulle näissä asioissa merkitse pätkääkään) luonnon läheisimmäksi, niin aloin tutustumaan muinaissuomalaiseen traditioon.
Sillä tiellä ollaan edelleen :)
Paljon on asia selvinnyt ja niin paljon vielä selviämättä. Eikä minua siis missään nimessä voi sanoa puhtaaksi uusssuomalaiseksi pakanaksi (hitto nää nimitykset on käsittämättömiä...), minä kun olen sitä mieltä, että jokainen kokoaa itselleen sellaisen paletin kuin hyvältä tuntuu. Ei kai kukaan oikeastaan voi väittää, että oma pakanauskonto olisi juuri se oikea tapa tulkita, varsinkin näinkin kauas historiaan menevissä tapauksissa.
Tarvittaisiin ensin se aikakone.
Eli siis mitenkään kattavaa kuvausta muinaissuomalaisista uskomuksista ja traditioista en voi enkä lähde antamaan. Tämä kaikki on siis vain minun tapani tulkita asia.
Se mikä minua erityisesti kiehtoo luonnonuskonnoissa, on luottamus ihmiseen itseensä, ilman jotakin ylempää tuomitsevaa tahoa. Eli jos teet paskasesti, niin tulet sen kärsimään elämäsi aikana.
Ja tietysti se, kuinka lohdullinen käsitys shamanismissa on kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä. Voipi olla, että olen sitten luonteeltani heikko ihminen, mutta niin monta todella läheistä ja tärkeää ihmistä on viime vuosina täältä lähtenyt (osa kun ei ole varsinaisesti tänne asti edes kerinnyt tulemaankaan), etten anna tuollaisen "heikkouden" haitata. Varsinkin kun en itse näe sitä heikkoutena, minulle se on antanut vain voimaa.
Tämä maailman vanhin uskontojärjestelmä on aihe, josta voisin puhua ja kirjoitella ikuisuuksiin, mutta en kiusaa teitä enempää. Ainakaan tällä kertaa.