Aleksanteri Suuren kunniaksi nimettiin kaupunkeja ja hänestä painettiin kolikoita. Jeesuksesta ei mitään. Kysymys Jeesuksen olemassaolosta ei ole selvä. Todennäköisesti tutkijoiden valtaosa uskoo sen nimisen hepun eläneen, mutta varmaa se ei ole koska asiasta ei ole todisteita, toisin kuin Aleksanteri Suuresta. Jotkut evankeliumit voivat olla totta ja toiset olematta, mutta on arvailua mitkä ja kuinkakin paljon.
Sitä se tiedekin on, historiankin kyseenollen, uskoa. Uskoa vaaditaan monenlaisten asioiden tutkimiseen. Mutta aika erikoista on, että on olemassa tietty historiallinen henkilö, jonka olemassaolokin näyttää vaativan normaalit tieteelliset kriteerit ylittävää uskoa. Tuskin viitsisimme käydä tällaista keskustelua vaikkapa Sokrateesta tai Gautama Buddhasta.
Ajatellaanpa kolikkoa todisteena. Tai kaupunkia. Kumpikin perustuu oletukseen, että kyseinen henkilö on elänyt. Mistä tämä todiste puolestaan on peräisin? Todennäköisesti erilaisista kirjallisista ja suullisista lähteistä. Mistä nämä lähteet puolestaan ovat peräisin? Niiltä henkilöiltä, jotka ovat nähneet tai tunteneet kyseisen historiallisen henkilön. On olemassa jonkinlainen ketju niiden ihmisten välillä, jotka ovat eläneet tämän henkilön aikakaudella niihin, jotka ovat vain lukeneet hänestä ja jotka ovat myöhemmin päättäneet korottaa tämän henkilön kansalliseksi figuuriksi.
Kumpi on siis luotettavampi todiste, kolikko jostakin henkilöstä vai traditio, johon usko kyseisen henkilön olemassoloon perustuu?
Miksi näköhavainto ei riittäisi todisteeksi henkilön A:n olemassaolosta? Muuttuuko näköhavainto joksikin muuksi sen jälkeen kun henkilö B päättää kirjoittaa A:sta jotakin? Ensin B näkee A:n, sen jälkeen hän kirjoittaa A:sta. Jos A on merkittävä henkilö, silloin B ottaa selvää myös muilta ihmisiltä, jotka ovat tunteneet A:n. Kun A:sta kirjoitetaan, hänen teoistaan keskustellaan ja keskustelujen pohjalta kuva A:sta muodostuu monipuolisemmaksi. Luonnollisesti on niin, että jos A:ta ei ole olemassa, silloin hänestä on vaikea kirjoittaa kovin monipuolista kuvausta. Aikalaiset jättäisivät moiset kirjoitukset huomioitta.
Olemattomasta henkilöstä tosiaan voisi kirjoittaa satoja vuosia hänen oletetun olemassaolonsa jälkeen, itse asiassa, näin pitäisikin tehdä. Mutta Uuden testamentin kirjoittajat ovat niin selvästi kiinni omassa ajassaan ja kulttuurissaan, ettei moista tietämystä voisi odottaa edes nykyajan kirjoittajilta: jos esimerkiksi joku nyt kirjoittaisi 1700-luvulla eläneestä fiktiivisestä henkilöstä, olisi verrattoman todennäköistä, että joku historiantutkija nyrpistäisi nenäänsä moiselle fiktioille. Evankeliumien kirjoittajat tunsivat oman yhteiskuntansa ja kuvasivat sen ajan tapahtumia omasta näkökulmastaan.
Jeesus oli roomalaisten näkökulmasta vain yksi kapinallinen, joka piti teloittaa. Tuskin löydämme enää hänen teloitukseensa liittyviä asiakirjoja. Juutalaisten näkökulmasta Jeesus oli jumalanpilkkaaja, jonka vaiheista kertominen ei oikein ollut suotavaa. Jäljelle jäivät ne, jotka elivät Jeesuksen lähellä tai jotka myöhemmin liittyivät uskovien piiriin. Uskovien piirien ulkopuolella oli kuitenkin henkilöitä, jotka myös tiesivät Jeesuksen eläneen: vaikea on kuvitella esimerkiksi Paavalin liittyneen kristittyjen joukkoon, jos liittyminen olisi edellyttänyt uskoa olemattomaan henkilöön.