Mainos

Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 789 901
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tuntuu että Telian kannalta olisi järkevää vetäytyä Jatkoajan rintamalta. Näistä Päiden kommenteista monet alkavat aiheuttamaan melkoista myötähäpeää, enkä usko että tämä on kenenkään kannalta hyväksi.

On selvää että aitoa halua kehittää käyttäjien toiveita ei ole, niin tämä horina täällä on melkoisen turhaa. Ajatuksena ihan hyvä, mutta tällä tavalla ei johda mihinkään.
Aivan turhaa tuo touhu on ollut alusta asti. Annettiin toki kuva, että ollaan tekemässä jotain vuorovaikkutteista kokonaisuutta kuluttajien kanssa, mutta käytännössä jäänyt kokonaan puheasteelle. Palautteet ja kehitysehdotukset menee kehiteellään-listalle, joka ei ei oikein etene. Ongelmista tehtyihin palautteisiin tulee joku aivan tyhjänpäiväinen bottivastaus. Niko varmaan antsaitsi nimityksen vuoden telialaiseksi hyvällä supliikillaan kesän aikana ja hankki mukavan määrän tilaajana. Propsit hyvin hoidetusta hommasta.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Siis kahdesta maalin pelistä toisen kooste kesti 9 minuuttia ja toisen 42 sekuntia?

:DDDDDDDDD Nyt on kyllä kaivinkoneen kuljettaja ollut vauhdissa, mikään muu ei selitä tuota.

@Telia selittäkää tuo jollakin järkevällä tavalla. Kuka nuo koosteet tekee? Kertokaa edes se.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joku Ässä tai Lukko passin omaava voisi reklamoida noista ongelmista ja koittaa saada rahaa tai katseluaikaa. Olisi mielenkiintoista tietää Telian linjaus tommoiseen kaikilla näkyvään häiriöön. Leffavuokrauksia sieltä on joku jo tainnut saada mutta häiriöitä tulee olemaan kauden mittaan melko reilusti ja se kuuluisa linja olisi kiva tietää.

Liigapassilaiset tuskin mitään saa kun on voinu kattella vaikka vanhoja pelejä tai liigaliveä, eiku sehän loppukin jo klo 20 ennen kolmansien erien alkua.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team

Minä reklamoin jo ja vaadin hyvitystä. Minulla tosin on liigapassi. Saapas nähdä, saanko leffalipun vai en mitään.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Telian lähetysten koosteet tekee alihankkija Moskito Television.

Moskiton Head of sports Oskari Saari ainakin tietää, kuka vastaa; etunimi.sukunimi@moskito.fi

Telia näistä koosteistakin vastaa, eikä kukaan muu. Se miten ja kenen kanssa Telia on päättänyt asian toteuttaa, ei kuulu meille lätkäviihteen kuluttajille paskan vertaa.
 
Janpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Telia näistä koosteistakin vastaa, eikä kukaan muu. Se miten ja kenen kanssa Telia on päättänyt asian toteuttaa, ei kuulu meille lätkäviihteen kuluttajille paskan vertaa.
Niin Telian logohan niissä koosteissa näkyy ja Telia niistä loppukädessä ottaa vastuun. Toteuttajana Moskito.
 
Vatso

Jäsen
No kyllä se minua ainakin kiinnostaa, kuka kehtaa tuollaista sontaa tuottaa ulos julkaistavaksi asti, ihan sama mitä Telia on ohjeistanut tai jättänyt ohjeistamatta. "Olemme vahvoja niin viihteessä, draamassa, realityssä, faktaohjelmissa kuin urheilussakin", tämä Moskiton tunnuslause ainakin saa tuon viimeisen kohdan kohdalla aikaan vain kahvit näppäimistölle ilmiön. Jonkun pitäisi varmaan masinoida tästä Twitter-kampanja ja tägätä siihen Moskito tv:n tuottama "huippu-kooste", sitä kautta nykyään tuntuu palaute parhaiten menevän perille kun mitään muuta kautta tämä ei tunnu ketään asiasta vastaavaa kiinnostavan.

Minäkin sentään maksan paketin ja pelien puolesta kaikki on toiminut suht ongelmitta kuvan osalta, mutta kun se ei oikein enää nykymaailmassa ole se mitä tuotteelta pelkästään kaivataan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämä on nyt se mistä sinä luulet taas tietäväsi kaiken. Sinulla on noin kolmen sadan vuoden kokemus neljästä sadasta eri yrityksestä ja tiedät tarkalleen miten missänkin organisaatiossa asioita hoidetaan. Ei sulle voi kun nauraa, niin uskomatonta paskaa sieltä viesti toisensa perään tulee. Olisi kiva nähdä kasvotusten, että miltä näyttää tämä maailman kokenein, osaavin ja tietävin konsultti/ammattimies/tiesmikä.

Totuus on, että yleensä johtoportaasta ei kovin tarkasti lähdetä ohjeistamaan omien alojensa ammattilaisia. Sinne hankitaan osaavaa henkilökuntaa tai alihankintana osaava yritys hoitamaan tiettyjä osa-alueita ja niihin ei sitten erityisemmin puututa, vaan lähinnä seurataan, että hommat hoidetaan hyvin ja asiakkaat ovat jälkeen tyytyväisiä.

Jos et näe tässä mitään ongelmaa, niin en tiedä mitenpäin sitä olisi. Olin perjantaina pari tuntia poissa ja olisin missannut todella tärkeän palaverin. Koneen ääreen päästyäni laitoin pomolle meiliä oliko sitä palaveria ja mitä menetin. Vastaus tuli tuotapikaa et menettänyt mitään, kun se siirrettiin ensi viikolle.

Koita nyt vain hyväksyä ja ymmärtää Telian tekevän samalla tavalla. Jonkun palaverin agenda voi olla jotain, mutta niitä voi siirrelläkin, kun eihän tässä ole kiire mihinkään.

Olen tammikuussa Stadissa, mutta valitettavasti emme ehdi tavata, kun on muitakin suunnitelmia miksi siellä olen.

Se on sanottu monta kertaa vaan vielä pitää uudelleen sanoa. Jos joku on asiantuntijan tittelillä jättifirmassa, niin se ei todista yhtään mitään. Se todistaa vain onnistuneesta jekuttamisesta ohi rekrytoijan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Onnistuit taas kehittelemään kokonaisen vastausviestin, joka ei liity oikeastaan mitenkään siihen, mistä tässä yritettiin keskustella. Taidat olla itse siitä pahimmasta päästä "asiantuntijoita", jotka puhuvat puutaheinää minkä ehtivät, eikä koskaan saada mitään aikaiseksi. Puhut siis kokemuksesta, kun puhut organisaatiokulttuureista, missä asiat eivät etene ja mitään ei hoideta kunnolla. Ja kokemuksesta nimenomaan siltä kantilta, että olet itse osa sitä ongelmaa.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
TPS -Tappara kooste. Mitä helvettiä? Yhdeksän minuutin pätkä, johon ei ole kuitenkaan saatu huippuhetkiä pelistä nimeksikään. Ainoa maali toki tulee ja sen monta minuuttia kestänyt videotarkistus. Sen lisäksi ihan randomilla muutama parin minuutin pätkä pelin sisältä. Siis ihan täyttä paskaa. Ammattitaito todella kaukana näistä. Tässä ottelussa oikeasti oli hienoja torjuntoja ja maalipaikkoja, mutta tuossa koosteessa niistä ei näy mitään. Täällä on todettu, että amatöörit tekisi parempia koosteita ja se on todellakin näin. Ala-arvoinen suoritus @Telia .
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen pitkään puolustanut Teliaa monissa asioissa, vaikka toki olen antanut myös noottia, kun olen nähnyt sille aihetta. Samalla olen toivonut jatkoaikaan asiallisempaa keskustelua, jotta Telia saisi tästä yhteistyöstä mahdollisimman paljon irti ja kaikki hyötyisivät siitä, että Telia palvelee myös tätä kautta asiakkaitaan. Nyt alkaa kuitenkin vaikuttamaan vahvasti siltä, että mitään ei tapahdu. Hyvää ja oikeanlaista palautetta annetaan joka päivä, mutta sitä joudutaan antamaan samoista asioista päivästä toiseen, viikosta toiseen ja nyt jopa kuukaudesta toiseen, kun mitään ei yksinkertaisesti tapahdu. Yksinkertaisiakaan laajalti toivottuja ja loogisia muutoksia tai parannuksia ei tehdä, vaan joka kerta vastaus on, että "asia on viety eteenpäin" ja siihen se jää. Kyse on usein asioista, joiden korjaaminen pitäisi onnistua lähes välittömästi, jos asialla on ammattilaisia ja viesti oikeasti menee perille asti sinne tuotantoon.

Listataanpa näitä asioita hieman.

Sovellusten ja lähetysten yleinen toimivuus
Tämä ei kaikilta osin ole nopeasti korjattavissa, mutta listaan tämän silti ensimmäisenä, koska kyse on tärkeimmästä ongelmakohteesta. Olipa asiakkaalla sitten mitä tahansa laitteita käytössään, niin suurin osa asiakkaista tuntuu kohtaavan enemmän tai vähemmän ongelmia, jotka vaikuttavat lähetysten yleiseen toimivuuteen. Ongelmia on niin paljon, että suurin osa asiakkaista ei käytännössä saa sellaista tuotetta, josta maksavat. Yleensä ongelmat ilmenevät surkeana kuvanlaatuna tai pätkimisenä. Tällaiset ongelmat tekevät lähetyksestä nopeasti katselukelvottoman ja näin ollen asiakas ei saa rahoilleen vastinetta. En lähde listaamaan tähän erikseen jokaisen päätelaitteen omia ongelmia, koska Telialla pitäisi ne olla jo tiedossa.

Lähetysten kuvaaminen ja ohjaus
Tämän kanssa on ihmeellisen paljon ongelmia. Ei aiempina vuosinakaan mitään timanttista kuvausta tai ohjausta ollut liiga-lähetyksissä, mutta tämän osalta oltiin kuitenkin riittävällä tasolla ja otteluiden seuraaminen ei yleensä häiriintynyt näistä syistä liikaa. Nyt kuitenkin kameramiehet kuvaavat liian usein tilanteita todella huonosti, eli zoomataan liian lähelle tai pelitilannetta seurataan ala-arvoisen huonosti. Tähän päälle lisätään vielä se, että ohjaajat eivät ajoittain tunnu tietävän yhtään, että mitä kameraa missäkin tilanteessa tulisi käyttää. Liian usein esimerkiksi näytetään katsomoa tai vaihtopenkkiä, kun peli on käynnissä.

Ottelukoosteet ja lähetysten arkistointi
Tässä tullaan nyt niihin asioihin, joiden korjaaminen pitäisi onnistua hyvin nopealla aikataululla, jos vain sana kulkee eteenpäin ja ammattitaitoa löytyy tuotannosta edes välttävästi. Puhutaan korkeintaan muutamasta päivästä, jonka aikana tämän kaltaisten asioiden pitäisi olla kunnossa, kun palautetta on näistä annettu.

Ottelukoosteet
Ottelukoosteet ovat surkeasti toteutettuja. Niistä pitäisi löytyä ottelun maalit ensin reaaliajassa ja sitten pari oikein ajoitettua hidastusta päälle. Maalien lisäksi koosteista tulisi löytyä otteluiden mielenkiintoisimpia tapahtumia. Näitä voivat olla keskustelua herättävät törkeät taklaukset tai muut rangaistuksien arvoiset tilanteet, jotka ovat jollain tapaa poikkeavia tai mahdollisesti pelikieltoihin johtavia. Muihin tapahtumiin voi kuulua hyvät maalipaikat, jotka eivät kuitenkaan johda maaleihin, hienot torjunnat tai mikä tahansa ottelussa tapahtuva normaalista poikkeava tilanne, joka yleisöä kiinnostaa. Nämä kaikki paketoidaan jämäkkään pakettiin, joka voi olla vähämaalisen ja tapahtumiltaan vähäisen ottelun kohdalla parin minuutin luokkaa, mutta joissain tapauksissa kooste voi olla merkittävästi pidempikin, jos tapahtumia riittää. Koosteen ideana on kuitenkin paketoida ottelun mielenkiintoiset tapahtumat tiiviiseen pakettiin ja siihen ei kuulu mukaan mitään sellaisia hetkiä, joiden aikana ei tapahdu mitään merkittävää.

Lähetysten arkistointi
Lähetysten arkistoinnin osalta on palautetta annettu lähinnä siihen liittyen, että arkistoitujen lähetysten yhteydessä tulisi olla päivämäärä, jotta arkistosta löytää haluamansa helpommin. Tämän pitäisi oikeasti olla korjattavissa hyvin nopealla aikataululla, korkeintaan parin päivän sisällä palautteen antamisesta. Toki arkisto voisi muutenkin olla paremmin jäsennelty, mutta jo pelkkä päivämäärä auttaisi asiakkaita todella merkittävästi.

En tiedä unohdinko tästä nyt jotain oleellista, mutta nämä asiat tulivat ensimmäisenä mieleen. Täytyykö tässä lähteä viemään asiaa valtamedian tietoisuuteen ja tuoda Telialle merkittävä määrä negatiivista julkisuutta, että asioita saadaan oikeasti hoitoon?

Minulla itselläni lähetykset toimivat perusteiltaan hyvin, mutta muut kohdat koskettavat minuakin - ja vaikka lähetykset minulla toimivatkin, niin se ei millään tavalla muuta sitä faktaa, että aivan liian monella on isoja ongelmia. Jos Telia ei ala oikeasti ottamaan palutetta vakavasti ja lähde tekemään korjausliikkeitä isolla kädellä, niin aina vain useampi asiakas tulee äänestämään lompakollaan ja ennen pitkää Telia tulee saamaan iskua myös median puolelta oikein kunnolla. Nyt olisi aika herätä.

@Telia Tämä viesti ei ole suoraan tarkoitettu niille henkilöille, jotka täällä jatkoajassa meihin asiakkaisiin yhteyttä pitävät, koska en tiedä mistä lopulta kiikastaa, kun asioihin ei muutoksia saada. Toivottavasti teidän kautta viestiä saadaan kuitenkin jämäkästi eteenpäin, jotta tilanne saadaan oikeasti hallintaan. Asiakkaat turhautuvat jatkuvasti enemmän ja tilanne eskaloituu, jos mitään ei tapahdu. Pienetkin liikkeet palautteiden pohjalta auttaisivat, koska silloin voitaisiin taas uskoa, että palaute oikeasti menee perille ja meitä kuunnellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Nimimerkit @Nelfor ja @pernaveikko voivat keskittyä jatkossa itse asiaan. Ketjun aiheessa pysyminen ei vaadi keskinäistä kinastelua tai työhistorian vertailua. Tätä on jo jatkunut jonkin aikaa ja mikäli haluatte keskinäistä nokitteluanne jatkaa, käyttäkää siihen tämän ketjun sijaan vaikka yksityisviestejä.

Moderaattorit
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Siis kahdesta maalin pelistä toisen kooste kesti 9 minuuttia ja toisen 42 sekuntia?

:DDDDDDDDD Nyt on kyllä kaivinkoneen kuljettaja ollut vauhdissa, mikään muu ei selitä tuota.
Lukko-SaiPa Highlights 06.10. tuossa linkki youtubeen, jossa on kyseinen kooste nähtävissä. Ja koosteen nimi on highlights. Tuossa myös oli testattu jotain uutta, eli tehty täysin uusi ääniraita ja poistettu vanha.
 
Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Tuntuu että Telian kannalta olisi järkevää vetäytyä Jatkoajan rintamalta. Näistä Päiden kommenteista monet alkavat aiheuttamaan melkoista myötähäpeää, enkä usko että tämä on kenenkään kannalta hyväksi.

On selvää että aitoa halua kehittää käyttäjien toiveita ei ole, niin tämä horina täällä on melkoisen turhaa. Ajatuksena ihan hyvä, mutta tällä tavalla ei johda mihinkään.

Samaa itsekin mietin. Mikä on ollut Telian intressi edes tulla tänne kun ei ole valmis tekemään mitään asioiden eteen? Kauden edetessä myös Telian vastaukset on harventuneet. Ymmärrettävästä syystä tosin, ovat varmaan itsekin huomanneet että "viedään eteenpäin" -kommentit alkavat toistaa itseään eikä enää oikein toimi.

---

Moskiton roolin ottelukoosteissa en usko olevan kovin suuri. Vai miksi koosteet olisivat nyt täyttä paskaa kun sama toimija toimi Ruudunkin kanssa ja siellä koosteet olivat kunnollisia ja ilmestyivät ajallaan. Kyllä tämä on Telian omaa perseilyä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Koska mitään ei ole tapahtunut niin ainut intressi on "että palvellaan asiakkaita myös jatkoajassa". Ollaan siis äänessä täälläkin ja näkyvillä. Asiakkaiden eli meidän jutut "viedään eteenpäin" mutta oikeasti mitään ei ole tapahtunut. Muutama pieni epäkohta korjattu, koska se huomattu varmasti itsekkin huonoksi.

Käytännössä voidaan siis sanoa, että ollaan kuultu ja otettu asiakkaat huomioon. Sitten kun joku pulma tulee niin kehotetaan asiakasta vekslaamaan omien laitteiden kanssa (jotka toimivat kaikissa muissa palveluissa moitteitta) tai olemaan yhteydessä asiakaspalveluun, jossa on vkl aikana +2h ruuhkat. Oho peli loppuikin jo..

Mutta kun vain muutamalla on ongelmia.. silti saa täälläkin joka kierros lukea kun ei homma toimi. Varmasti myös siellä aspassa on useampi kärttyisä vanhempi ihminen myös naama punaisena ottelukierrosten aikana.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Moskiton roolin ottelukoosteissa en usko olevan kovin suuri. Vai miksi koosteet olisivat nyt täyttä paskaa kun sama toimija toimi Ruudunkin kanssa ja siellä koosteet olivat kunnollisia ja ilmestyivät ajallaan. Kyllä tämä on Telian omaa perseilyä.

Tässä kohtaa tulee mieleen budjetointi. Tällä hetkellä olen 100% listattuna resurssiksi tuohon projektiin, mutta niitäkin on mitkä on vain 50% ja jotkut jopa 20%.

Moskitolla voisi aivan hyvin olla tilanne missä se koosteiden tekijä ei saa tarvittavia resursseja käyttöönsä ja lopputulos on sitten se mitä on. Rakkaudesta lajiin tätä ei tietenkään tehdä vaan tuo myynti niin kuin mainittiin.

Useimmat ihmiset eivät ole valmiita työskentelemään ilmaiseksi. Telia lienee laskenut kuinka eihän tuo ole kuin yksi kooste ja sen saa nopeasti kasattua tuolla resurssilla. Totuus on toki toinen, mutta kasvoton jättifirma tekee päätöksiään.

Tuore haastattelu Head of Hockeylta olisi mukava kuulla. Paitsi ei olisi, koska siinä sanottaisiin samoja latteuksia.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Onko tuohon viiveeseen nyt tulossa korjausta? Ihan kohtuuton on tuo 2-3 minuutin viive. Voidaan puhua jo jälkilähetyksestä.
 
Etäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Cheerleaderit, Vaihtuvat valmentajat
Samaa itsekin mietin. Mikä on ollut Telian intressi edes tulla tänne kun ei ole valmis tekemään mitään asioiden eteen? Kauden edetessä myös Telian vastaukset on harventuneet. Ymmärrettävästä syystä tosin, ovat varmaan itsekin huomanneet että "viedään eteenpäin" -kommentit alkavat toistaa itseään eikä enää oikein toimi.

---

Moskiton roolin ottelukoosteissa en usko olevan kovin suuri. Vai miksi koosteet olisivat nyt täyttä paskaa kun sama toimija toimi Ruudunkin kanssa ja siellä koosteet olivat kunnollisia ja ilmestyivät ajallaan. Kyllä tämä on Telian omaa perseilyä.
Joku tässä yhtälössä mättää. Me katsojat voimme vain arvailla millainen henkilöstö tuolla tuotannossa häärii, että kumilätkän liikkeet saadaan toimitettua ruudulle lähetyksiin, koosteisiin ja kuka mistäkin lafkasta tilipussinsa nostaa. Olisi mielenkiintoista tietää kuvatuotannon ketju, mutta salaisuudeksi jäänee. Lähetyksen lopputeksteissä Vastaavaksi tuottajaksi on merkitty Moskito Television , mutta TV-tekniikasta vastaisi Streamteam.

Somea ja referenssejä surffaamalla lisätietoa poimimalla löytää esim. Ravit, mitä S on ollut ilmeisesti tekemässä. Vedetään sen verran offtopicia, mutta tueksi että ravilähetykset ovat olleet mielestäni selkeitä ja laadukkaita katsoa, eikä voittaja ole jäänyt zoomin tai muun takia näkymättä, vaikka välillä on nähtykin lähikuvaa viimeisestä kaarteesta. OK, kauramoottorit vetävät aina vastapäivään ja samalla tavalla.

Edelliseen viitaten ihmetyttää, että nuo koosteet ovat nyt Telian aikana mitä sattuu jos kerran muualla saadaan laadukasta lähetystä aikaiseksi. Välillä koosteet minuutin, toisinaan 10 missä aivan epäolennaista kuvaa. Sitten Kuka päättää mitä lähtee ulos lähteyksiin, koosteisiin ? Kuka tai mikä tekee koosteet ? Entä päättää niiden sisällöstä? Katsoin Youtuben kautta Ruutu -koosteet TPS - JUK 27.2.18 ja TPS-HIFK 20.4.2018 esimerkin vuoksi. Mielipiteitä on tietysti moneksi, mutta näissä on tiiviisti ja siististi leikatut maalit, tiukat tilanteet maalilla (ohilaukaus /torjunta) mistä ehtii ymmärtämään mitä on tapahtumassa. Lisäksi on aloitus- ja lopetusintrot Liiga -anthemin säestyksellä - ei vain pätkäistä kylmästi.

Introt ja Outrot on tietysti se viimeinen kiillotus. Ensin sisältö kohdalleen, sitten viilaus parhaimpaan loistoonsa ja asiakas on tyytyväinen. Mikäli samat lafkat tekevät näitä hommia, missä se epäjatkuvuuskohta on ja mistä se on tullut ? Vai onko nyt tullut vain "pari uutta muuttujaa" ja keskustelu kaikkien välilä ei toimi tai se jää tiketinhallintajärjestelmään, Exceleihin ja sähköpostiin.
Tätä jäsennellessä ja typoja korjaillessa Pernaveikko toi hyvin esille tuon resurssiasian, minkä voin hyvin kuvitella todellisuuteen verraten. Toivottavasti nämä koosteetkin saadaan pikapuolin tasalaatuisiksi ja ajallaan katsottaviksi.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Se, että koosteet tehdään suurelta osin robotiikan avulla on tuohoon tuomittu tie, kuten on nähty. Kyllä nuo hetket fiiliksineen täytyy tehdä manusti, jotta koosteista oikeasti saadaan kaikki irti ja askaikkaille kunnon tuote.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko tuohon viiveeseen nyt tulossa korjausta? Ihan kohtuuton on tuo 2-3 minuutin viive. Voidaan puhua jo jälkilähetyksestä.

Se ei kai yllätä, että Liiga ei ärähdä mitään, mutta Veikkauksen näkökanta kiinnostaisi. Niillä on oma tuotteensa myytävänä ja livevetoa ei nyt voi pelata ollenkaan järkevästi.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Samaa itsekin mietin. Mikä on ollut Telian intressi edes tulla tänne kun ei ole valmis tekemään mitään asioiden eteen? Kauden edetessä myös Telian vastaukset on harventuneet. Ymmärrettävästä syystä tosin, ovat varmaan itsekin huomanneet että "viedään eteenpäin" -kommentit alkavat toistaa itseään eikä enää oikein toimi.
---
Moskiton roolin ottelukoosteissa en usko olevan kovin suuri. Vai miksi koosteet olisivat nyt täyttä paskaa kun sama toimija toimi Ruudunkin kanssa ja siellä koosteet olivat kunnollisia ja ilmestyivät ajallaan. Kyllä tämä on Telian omaa perseilyä.

Kiekko-otteluiden koosteita on monenlaisia. Ohessa tuore NHL pelin kooste ja rinnalla kotimainen tuotos. Maalimäärät ovat samat, mutta kummasti vain NHL -kooste on melkein kuin katsoisi koko ottelun.
OK, Suomessa resurssit rajalliset ja kaikki muukin amatöörimäisempää valaistusta, kuvakulmia jne. myöten, mutta silti; missä on suomalaisten tekijöiden kunnianhimo vai teettääkö Telia jollain minibudjetilla koosteet?

https://www.youtube.com/watch?v=nRGrO_CvZ7Y Winnipeg Jets vs. Carolina Hurricanes

http://liiga.fi/fi/videot/2018/10/13/maalikooste-hpkpelicans HPK vs. Pelicans

Paljon on sanottu asiasta tällä palstalla, mutta on tämä vain niin noloa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Itsekin katsoin vuosikausia jokaikisen liigamatsin koosteen. Tämän Telian räpeltämisen jälkeen ei ole mitään halua edes ajatella niiden katsomista. Ennen ne nimenomaan oli koosteita, joissa oli pieni alustus, tehdyt maalit, huipputorjunnat ja muut parhaat palat mm. nujakoinnit ynnä muuta. Ei niissä kuulu helvetti soikoon kuutta minuuttia näyttää maalin tarkistamista videolta. Sen tulevan ja kaiken tämän paskan pelastavan sovelluksen voi jo nyt työntää sinne missä aurinko ei paista.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Halutaan olla täällä teitä varten ja teidän kanssanne, mutta ihan ei tosiaan pystytä 24/7, vaikka kuinka haluttaisiinkin :) Jatkossa pystymme kuitenkin täällä olemaan läsnä enemmän kuin tähän asti, sen voin luvata. Kunhan kausi alkaa, niin meitä näkyy täällä suuremmin joukoin :)

Ensi maanantaista alkaen ollaan sitten ihan jokaisena päivänä paikalla, arkisin aamukasista iltakasiin eli kellon ympäri ja viikonloppuisin puoliltapäivin iltakasiin asti. Tietysti tämän lisäksi meidät löytää monesta muusta kanavasta, esim. 24/7 Telian chatista. Mitä vikatilanteisiin tulee, niin puhelimitse häiriöpuolen tavoittaa arkisin klo 8-20 ja lauantaisin 9-16.30. Chatin puolella puolestaan arkisin 8-19.30 ja la-su 9-16.30. Hätätilanteita varten päivystämme 24h/vrk.

Tanja / Telia
Ilmeisesti ei ole tullut mitään palautetta kun ei kommentoitaavakaan. Paikalla toki lupausten mukaisesti. Siitä ei epäilystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös