Mainos

Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 789 989
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsomiskokemukseni ei ole mullistunut. Mikään palvelun osa-alueista kuvan laatua lukuunottamatta ei ole ollut edes viime kausien tasolla, vaikka toistuvasti luvattiin, että kaikki on valmista, kun kiekko putoaa jäähän kauden alkaessa. Tämä lupaus olikin sitten läpimätää huttua. Ja nyt nämä maalikoosteet olivat viimeinen pisara. Tässä on ollut aivan riittävästi aikaa saada muutos aikaan rakentavan palautteen perusteella, mutta ilmeisesti teillä on diskuteerattu ja keitelty kahvia sen sijaan. Minun rahani eivät enää tämän puuhastelukerhon palkkapusseihin päädy.

Hyvästi, Telia. Olet edelleen maailman paskin ja jähmein palveluntarjoaja, enkä edes tiedä miksi odotin mitään sen parempaa.
Noin ei tainnut Telia väittää, vaan että "kaikki asiat on hallinnassa ja hommat toiminnassa 14.9.".
Kaikkia ei voi miellyttää. Minusta tuote on jo nyt parempi kuin edeltäjällä monen vuoden värkkäämisen jälkeen. Puutteita toki on ja osa niistä aika hölmöjä, mutta jos joku oletti että kaikki on lopullisessa, täydellisessä ja fantastisessa kunnossa kun kausi alkaa, niin varmaan pettymys voi olla lähellä.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL

Ihmeellinen näkökanta, kyllähän Ruutu oli miltei kaikin tavoin Teliaa edellä, oli kyse tilaamisesta, käytettävyydestä tai laskutuksesta, puhumattakaan koosteista. Kuvanlaatu ei ole olennaisesti parantunut eikä äänimaailma ole parantunut.

Kyllä tämä ensimmäinen kausi Telian osalta näyttää olevan huti, ainakin syksyn osalta. Ihmetellä täytyy, että tuote tuli myyntiin näin keskeneräisenä.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Julkaisemme muun muassa uuden sovelluksen, johon tulee maalikoosteiden lisäksi paljon muuta sisältöä otteluista. Toivottavasti tämä koosteasia sen myötä korjaantuu.

Ilari / Telia
Ei ei ja ei. Ei enää yhtään lisää sovelluksia tai muuta härpäkettä. Eikö niitä klippejä voi laittaa tuonne TeliaTV sovellukseen. @Raimoton putsasikin pöydän vastauksellaan.

Ja nuo koosteet. SaiPakin nyt muutaman pelin pelannut tuloksella 1-0. Kyseisten pelien koosteet koostuu tuon yhden maalin jankkaamisesta. Luulisi siellä tietävän jotain näiden koosteitten päälle.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihmeellinen näkökanta, kyllähän Ruutu oli miltei kaikin tavoin Teliaa edellä, oli kyse tilaamisesta, käytettävyydestä tai laskutuksesta, puhumattakaan koosteista. Kuvanlaatu ei ole olennaisesti parantunut eikä äänimaailma ole parantunut.

Kyllä tämä ensimmäinen kausi Telian osalta näyttää olevan huti, ainakin syksyn osalta. Ihmetellä täytyy, että tuote tuli myyntiin näin keskeneräisenä.
Tässä näitä pointteja, miksi Telia on jo Ruutua edellä.

+ Mobiilisovellus toimii paremmin. Minulla Ruutu kaatuilee livelähetyksissä sekä kännykällä että tabletilla, vaikuttaisi että pienikin yhteysvaihtelu katkaisee lähetyksen saman tien. Telia TV toimii paremmin, ja chromecast on poikkeuksellisen nopea.
+Telia on täällä jatkoajassa erittäin aktiivisesti ja hyvällä asenteella läsnä.
+Erätauko-ohjelma on paljon parempaa kuin Ruudulla. Eli koosteita kierroksen muista peleistä, ja tuliko eilen jopa erätauon alussa kuvaa jäljessä olleen pelin erän lopusta? Erittäin hyvä systeemi, toki kun on kolmen kierroksen peli, niin koosteet alkaa nopeasti toistaa itseään, eli ne saisivat olla vähän pidempiä kun pelejä on vähemmän.
+Liigalive360 on erittäin hyvä konsepti ja paranee varmasti vielä.
+Maanantaivalmentajat myös mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, vaikka vähän sellainen tekstitv/liiga.fi-analyysi se joidenkin joukkueiden osalta on. Ikakin on vain ihminen ja junamatka Turusta Helsinkiin ei kestä ikuisesti.
+Otteluiden kuvanlaatu on parempi kuin Ruudussa. Itse kuvaus ei kyllä ole parantunut vielä luvatusti, ja äänimaailmakaan ei toistaiseksi joka paikkakunnalla ihan huippua ole.
+Selostajissa vähemmän laatuvaihtelua.

Kehitettävää on toki vielä vaikka kuinka paljon, ja ne on kyllä näissä ketjuissa kerrottu moneen kertaan, mutta tällainen pieni posi tähän väliin.
 
Telia

Jäsen
Hei, muistakaahan tänään Maanantaivalmentajat Liiga TV:llä!

Täällä seuraamme keskustelua ja otamme onkeemme niin risut kuin ruusutkin. Mitä noihin koosteisiin tulee, niin kaiken aikaa kehitämme / kehitymme ja täälläkin mainittu tuloillaan oleva appis tuo varmasti hyvän lisän Liigan katseluun :)

Tanja / Telia
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Tässä näitä pointteja, miksi Telia on jo Ruutua edellä.

Kehitettävää on toki vielä vaikka kuinka paljon, ja ne on kyllä näissä ketjuissa kerrottu moneen kertaan, mutta tällainen pieni posi tähän väliin.

Samaa mieltä tuosta 360 konseptista ja erätaukoviihteestä.

Kaikki muu onkin vähän niin ja näin. Kyllähän Telialla näitä käytettävyys ja laatuvarmuusongelmia on ollut enemmän. Ruutu myös karsi viimeiselle kaudelle rankalla kädellä studio -jne. osuuksia ja laski samalla tuotteen hintaa isosti.

Kaikki muu on toissijaista, eniten ärsyttää että tuotteen saatavuutta heikennettiin todella tuntuvasti, eikä toimintavarmuus ole tällä hetkellä siedettävällä tasolla. Telian pitäisi nyt saada ensin tuote näkyviin luotettavasti mahdollisimman laajasti ja luotettavasti, sen jälkeen panostusta voisi siirtää enemmän esim. studioon ja oheistoimintaan.

Jatkoaikakeskustelu on ollut kyllä positiivinen juttu, toisaalta onko tämän kautta hirveästi asiat menneet eteenpäin? Se, että toistetaan mantraa "onko sulla tarpeeksi nopea netti" alkaa jossain vaiheessa jo ärsyttää.

En epäile, etteikö tämä tule kuntoon ja hyväksi tuotteeksi. Se vain harmittaa, että ensimmäiseen kauteen lähdettiin näin takki auki, että osalla pelit ei näy luotettavasti ja laadukkaasti. Se kuitenkin on se pääpointti jääkiekon katsomisessa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tuo on vähän kehnoa vertaalla Ruudun viimeistä ja Telian ekaa kautta. Budjeteissa aika iso ero.

Olihan Ruudullakin ennen kierrostudiota ja parempaa toimintaa kaikkineen.

Viimeisellä kaudellaan olivat täysin säästötoimilla ja juuri ja juuri hommasivat edes selostajat peleihin.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Tässä näitä pointteja, miksi Telia on jo Ruutua edellä.

+ Mobiilisovellus toimii paremmin. Minulla Ruutu kaatuilee livelähetyksissä sekä kännykällä että tabletilla, vaikuttaisi että pienikin yhteysvaihtelu katkaisee lähetyksen saman tien. Telia TV toimii paremmin, ja chromecast on poikkeuksellisen nopea.
+Telia on täällä jatkoajassa erittäin aktiivisesti ja hyvällä asenteella läsnä.
+Erätauko-ohjelma on paljon parempaa kuin Ruudulla. Eli koosteita kierroksen muista peleistä, ja tuliko eilen jopa erätauon alussa kuvaa jäljessä olleen pelin erän lopusta? Erittäin hyvä systeemi, toki kun on kolmen kierroksen peli, niin koosteet alkaa nopeasti toistaa itseään, eli ne saisivat olla vähän pidempiä kun pelejä on vähemmän.
+Liigalive360 on erittäin hyvä konsepti ja paranee varmasti vielä.
+Maanantaivalmentajat myös mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, vaikka vähän sellainen tekstitv/liiga.fi-analyysi se joidenkin joukkueiden osalta on. Ikakin on vain ihminen ja junamatka Turusta Helsinkiin ei kestä ikuisesti.
+Otteluiden kuvanlaatu on parempi kuin Ruudussa. Itse kuvaus ei kyllä ole parantunut vielä luvatusti, ja äänimaailmakaan ei toistaiseksi joka paikkakunnalla ihan huippua ole.
+Selostajissa vähemmän laatuvaihtelua.

Kehitettävää on toki vielä vaikka kuinka paljon, ja ne on kyllä näissä ketjuissa kerrottu moneen kertaan, mutta tällainen pieni posi tähän väliin.

Noilla ominaisuuksilla sait sitten Telian Ruudun edelle? Jollain erätaukoviihteellä ja Jatkoajan läsnäololla? Ja omilla henkilökohtaisella mielipiteellä selostajista (johon en yhdy parin matsin kokemuksella).

Joo, mielipideasioitahan nämä. Kukin tehköön omat johtopäätökset.

Minähän kysyin jo viikkoja sitten seuraavan kysymyksen, johon kukaan ei viitsinyt vastata. Kysymys oli alunperin käyttäjälle @Nelfor .

Täällä puhutaan paljon Sanoman ongelmista alkuvaiheessa. Urhon ongelmat muistan hyvin. Millaisiin ongelmiin Ruudun kanssa jengi oikeasti törmäsi, näin kiteytettynä (juu, tiedän että on olemassa ketju, mutta en jaksa lukea sitä).

Argumentoit siis, että Sanoma pärjäsi alkuun huonommin, kuin taho, joka a) on tehnyt tilauksesta helkkarin vaikeaa b) ei anna edes kaikkien halukkaiden tilata c) tarjoaa palvelun, joka ei toimi natiivisti selaimilla d) tarjoaa palvelun, joka ei toimi ylipäänsä kuin parilla selaimella, jos niilläkään e) tarjoaa palvelun, joka ei toimi älytelkkareissa f) tarjoaa palvelun, joka ei toimi dna:n kaapeliverkossa g) jonka striimi on ollut useilla tökkivää ja kuva suhruista h) joka ei ole osannut synkata ääniä ja kuvaa kohdalleen i) joka ei ole osannut näyttää edes maalintekijän nimeä oikein j) joka kertoo maalivahtien tilastot koko pelin osalta jo eka erätauolla k) joka ei ole osannut edes tehdä ottelukoosteita niin että edes maalit saati muut tilanteet olisi mukana l) joka kaikkien näiden sähläysten jälkeen on mukamas mullistanut liiga-tuotteen katselukokemuksen.

Millainen oli siis Sanoman syntilista alkuun?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@Olbertson olihan siellä muitakin pointteja, miksi tartuit vähäpätöisempiin. Lukon pelien näkyminen on minulle n 90% tuotteen arvosta, ja kun se on vähintään edeltäjän tasolla, niin ylittyminen on aika helppoa ja noilla em. pointeilla toteutuu selvästi.

Tässä omat kommenttini väitteisiisi:
a) olen ollut Telia TV / Sonera Viihde tilaaja varmaan yli 5 vuotta, osaan tilata ongelmitta
b) ei koske minua
c) en katso selaimella
d) kts c
e) en käytä älytv-sovelluksia
f) en asu kaapelitaloudessa
g) ei minulla, kuvanlaatu on erinomainen
h-j) en ole kokenut isoksi ongelmaksi, asia on tainnut jo korjaantuakin
k) tätä kai luvattu kehittää, aika harvoin katson koosteita.
l) ymmärrän realiteetit, vaikka toki itsekin haaveilin enemmästä

En voi kuin olla tyytyväinen ett Telia on jo nyt saanut näin hyvin omiin tarpeisiini sopivan tuotteen ulos. Suosittelen kaikkia omaksumaan minun tarpeeni pl Lukon pelien katsomista en voi suositella.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Hei, muistakaahan tänään Maanantaivalmentajat Liiga TV:llä!

Täällä seuraamme keskustelua ja otamme onkeemme niin risut kuin ruusutkin. Mitä noihin koosteisiin tulee, niin kaiken aikaa kehitämme / kehitymme ja täälläkin mainittu tuloillaan oleva appis tuo varmasti hyvän lisän Liigan katseluun :)

Tanja / Telia
Nyt hei oikeasti. Siihen koosteiden paskuuteen ei mikään sovellus vaikuta. Kannattaisko muuten samantien tehdä omat sovellukset maaleille, torjunnoille, taklauksille ja tappeluille. Laatu paranee kun lisäätte pari sovellusta.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
@Olbertson olihan siellä muitakin pointteja, miksi tartuit vähäpätöisempiin. Lukon pelien näkyminen on minulle n 90% tuotteen arvosta, ja kun se on vähintään edeltäjän tasolla, niin ylittyminen on aika helppoa ja noilla em. pointeilla toteutuu selvästi.

Tässä omat kommenttini väitteisiisi:
a) olen ollut Telia TV / Sonera Viihde tilaaja varmaan yli 5 vuotta, osaan tilata ongelmitta
b) ei koske minua
c) en katso selaimella
d) kts c
e) en käytä älytv-sovelluksia
f) en asu kaapelitaloudessa
g) ei minulla, kuvanlaatu on erinomainen
h-j) en ole kokenut isoksi ongelmaksi, asia on tainnut jo korjaantuakin
k) tätä kai luvattu kehittää, aika harvoin katson koosteita.
l) ymmärrän realiteetit, vaikka toki itsekin haaveilin enemmästä

En voi kuin olla tyytyväinen ett Telia on jo nyt saanut näin hyvin omiin tarpeisiini sopivan tuotteen ulos. Suosittelen kaikkia omaksumaan minun tarpeeni pl Lukon pelien katsomista en voi suositella.

Minä, minun, minulla. Oma napa.

Kyse ei tainnut olla alunperin, miten sinulla toimii ja mitkä ovat omat kokemuksesi. Kyse oli siitä, että alunperin väitit Telian olevan Ruutua edellä. Vaikka näin sinun kohdallasi olisikin, ei se tee Teliasta parempaa. Joka kohta muuten taitaa olla sellainen, jonka Telia on myöntänyt, joten kyse ei voi olla edes jonkun pöhkön palstalaisen päähänpistosta tai antipatioista.
 
No kenen napa sitten? En ole mikään erikoistapaus vaan katselen ihan tavallisilla laitteilla ja tarpeilla. Toimii erittäin hyvin ja kehityskohteet varmasti vielä paranee. Jos jonkun selainnössöttäjän pelit ei näy niin mulle se on ihan yhtä samantekevää kuin sulle se että mun pelit näkyy.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minä, minun, minulla. Oma napa.

Kyse ei tainnut olla alunperin, miten sinulla toimii ja mitkä ovat omat kokemuksesi. Kyse oli siitä, että alunperin väitit Telian olevan Ruutua edellä. Vaikka näin sinun kohdallasi olisikin, ei se tee Teliasta parempaa.
Siis hetkinen. Miten muulla keinolla tuota asiaa voi edes lähestyä, jos @benicio :n omakohtaiset kokemukset ei vaikuta? Tuohan on lähes ainut keino, jolla tätä kikkelinvenytystä (telia vs.ruutu) voi mitata.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
No kenen napa sitten? En ole mikään erikoistapaus vaan katselen ihan tavallisilla laitteilla ja tarpeilla. Toimii erittäin hyvin ja kehityskohteet varmasti vielä paranee. Jos jonkun selainnössöttäjän pelit ei näy niin mulle se on ihan yhtä samantekevää kuin sulle se että mun pelit näkyy.

Siis hetkinen. Miten muulla keinolla tuota asiaa voi edes lähestyä, jos @benicio :n omakohtaiset kokemukset ei vaikuta? Tuohan on lähes ainut keino, jolla tätä kikkelinvenytystä (telia vs.ruutu) voi mitata.

No vaikka ihan objektiivisesti voi tarkastella tätä siltä pohjalta, mitä puutteita esim. palveluntarjoajat on myöntäneet. Ihan jokainen esittämäni kohta on Telian verifioima. Minä en ihan aidosti tiedä, mitä puutteita Ruudun käyttäjillä alkuvaiheessa oli (ajoittaista tökkimistä lukuunottamatta). Siksi osoitinkin kysymykseni alunperin niille, jotka väittävät Telian menestyneen paremmin. Korostan, että minulla ei ole tähän kikkelinvenytykseen puolta, vaan kysyin asiaa alunperin ihan mielenkiinnosta.
 
Wire

Jäsen
Kehitysehdotus kirjastoon. @Telia Sinne kaivattaisiin päivämäärät esim nyt siellä on 8 Liiga 360 lähetystä eikä mitään hajua minkä päivän lähetys mikäkin on.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämänkin pitäisi olla itsestään selvää. Miksei siellä kirjastossa ole @Telia päivämääriä? Mikseivät ne ole ilmestyneet sinne useista huomautuksista huolimatta? Ottakaa se sormi pois perseestä ja ryhtykää homiin.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Järjestäkää ne viimeksi julkaistun mukaan ja laskekaa siitä! Se on sitä nykyaikaa. Sitten kun saadaan sovellus, niin pyritään kehittämään tiedostoihin päivämäärät.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Telia Ylläehdotettujen päivämäärien lisäksi toivoisin, että kirjastosta löytyvät videot olisivat paremmin alusta ja lopusta leikattuja. Esimerkiksi tuoreimmassa Maanantaivalmentajat-jaksossa on ensin puoli minuuttia taukomusiikkia ja -animaatiota alussa ennen kuin itse ohjelma alkaa pyöriä. Ohjelman kesto on vajaat 50 minsaa, mutta kirjastossa olevan klipin kesto on 1 tunti 15 minuuttia, josta viimeinen puolituntinen taukomusiikkia.

Tuo lopussa oleva ylimääräinen kesto nyt ei ole niin häiritsevä asia kun tallenteen katselun voi napsaista pois siinä vaiheessa kun ohjelma päättyy, mutta mikäli klipin alussa pitää käyttäjän manuaalisesti kelailla oikeaan kohtaan niin käyttömukavuushan siinä kärsii.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tämänkin pitäisi olla itsestään selvää. Miksei siellä kirjastossa ole @Telia päivämääriä? Mikseivät ne ole ilmestyneet sinne useista huomautuksista huolimatta? Ottakaa se sormi pois perseestä ja ryhtykää homiin.
Elä hätäile. Asia on viety eteenpäin. Korjaus tulossa talven aikana.. eeku
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@Telia Tuo lopussa oleva ylimääräinen kesto nyt ei ole niin häiritsevä asia kun tallenteen katselun voi napsaista pois siinä vaiheessa kun ohjelma päättyy, mutta mikäli klipin alussa pitää käyttäjän manuaalisesti kelailla oikeaan kohtaan niin käyttömukavuushan siinä kärsii.

Ja etenkin kun niitä päivämääriä ei ole, niin kiva ruveta arpomaan oikeaa pätkää. Nyt sattui olemaan tuorein siinä framilla, mutta muissa kirjaston tiedostoissa ei välttämättä ollut. Onhan tuo nyt ihan alta riman suoritus, ettei otsikkoa saada yksilöityä. No ihan juuri hetikohta tulee se uljas uusi sovellus, joka räjäyttää suunnilleen koko linnunradan ja jatkoaika hurraa kuorossa.
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Noniin @Telia ! Tämä saa riittää. Palkatkaa minut tekemään joka kierrokselta kunnon koosteet otteluista, ei se saakeli niin vaikeaa ole. Olenkin jo hieman kyllästynyt nykyiseen työhöni, joten win-win tilanne molemmille. Voin taata, että tämän jälkeen on tältä saralta vain tyytyväisiä asiakkaita. Ette voi kohdella ihmisiä näin miten nyt! Yv:llä voidaan jatkaa palkkakeskusteluja yms.
 
Telia

Jäsen
@Läskisalo @Noutolokku @I own your face @Zamboni
Kehitysehdotus kirjastoon. @Telia Sinne kaivattaisiin päivämäärät esim nyt siellä on 8 Liiga 360 lähetystä eikä mitään hajua minkä päivän lähetys mikäkin on.
Voisihan ne päivämäärät olla jo selkeämminkin esillä. Ajankohtaa en uskalla luvata, mutta palaute on mennyt oikeaan paikkaan!

Nyt voit kuitenkin jo lajitella lähetykset julkaisuajan mukaan ja välttää arpomista valitsemalla Telia Tv:stä Kirjastot -> Liiga -> Lajittele -> Viimeksi tulleet .

Essi / Telia
 
Telia

Jäsen
@Telia Ylläehdotettujen päivämäärien lisäksi toivoisin, että kirjastosta löytyvät videot olisivat paremmin alusta ja lopusta leikattuja. Esimerkiksi tuoreimmassa Maanantaivalmentajat-jaksossa on ensin puoli minuuttia taukomusiikkia ja -animaatiota alussa ennen kuin itse ohjelma alkaa pyöriä. Ohjelman kesto on vajaat 50 minsaa, mutta kirjastossa olevan klipin kesto on 1 tunti 15 minuuttia, josta viimeinen puolituntinen taukomusiikkia.

Tuo lopussa oleva ylimääräinen kesto nyt ei ole niin häiritsevä asia kun tallenteen katselun voi napsaista pois siinä vaiheessa kun ohjelma päättyy, mutta mikäli klipin alussa pitää käyttäjän manuaalisesti kelailla oikeaan kohtaan niin käyttömukavuushan siinä kärsii.

Kiitos palautteesta! Näissä on vielä hieman viilaamista ja tekeminen kehittyy tälläkin osa-alueella jatkuvasti.

Essi / Telia
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Nyt kun Ässien Tuohilammen taklaus Humalojan päähän ei mennyt kurinpitokäsittelyyn, olisi kiva jos jostakin näkisi klipin tästä tilanteesta.

Siksi ehdotankin että Telia tekisi erillisen sovelluksen, jonka kautta nähtäville tulisi ottelun jokainen taklaus. Ei siis pelkästään kovat / hienot / rumat tai muuten huomiotaherättävät taklaukset, vaan kaikki. Satunnaisessa järjestyksessä tietysti. Sovellus sitten kauppaan maali-, torjunta- ym. sovellusten viereen jakeluun. Kiitos.
 
petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
@Telia miten usein meinasitte noita pelaajakuvia päivittää? Esim. Kalpan Lauri Taipalus ollut rosterissa kymmenen peliä, mutta pelaajakuvan tilalla edelleen mustaa.

Nuo pelaajakuvat on toteutettu pysäyttämällä videokuva. Liike näyttää sinällään kivalta grafiikoissa, mutta teillä on näköjään se haaste, ettei uuden videon tekeminen tapahdu nopeasti. Ruutu käytti ihan perinteistä valokuvaa ja mustia naamoja ei ollut.

Alkuvuoden ulkomaan hankintoja ja tyhjennysmyyntejä odotellessa, kun puolet pelaajista on mustia tai väärän joukkueen paikoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös