Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 772 058
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

Naakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä grafiikkoihin liittyviä palautteita onkin viety eteenpäin ja erätaukokelloa myös toivottu paljon. Tietokoneella jos haluaa katsella, niin Windows 10 koneilla suositellaan Telia TV -sovelluksen lataamista sovelluskaupasta ja muilla versioilla sitten IE selainta ensisijaisesti. Monilla on toki toiminut myös Chromella, mutta siinä on havaittu eniten haasteita.

Niko / Telia

Täältä kanssa ääni tuolle logojen poistamiselle, ja boksin reilulle pienentämiselle sekä siirtämiselle yläkulmaan. Ja oikeasti ylös, eikä niin että jää 10 % ruudun korkeudesta vielä boksin yläpuolelle.

Telia TV -sovelluksella tuli katselua koitettua, mutta siirryin chromeen. Syynä se, että chromella voi nuo 10sek hyppäykset tehdä nuolinäppäimillä, sovelluksessa ei. Turhauttavaa siirtää hiirtä aina ja klikkailla sitä nappia. Lisäksi toiveena, että hyppäykset voisi toimia siten, ettei ylä- ja alapalkit hyppää joka kerta kuvan päälle. Katsokaapa tässäkin mallia Viaplaysta, jossa mitään ylimääräistä ei näy hyppiessä nuolinäppäimillä selaimella katsottaessa. Tosin Viaplayssä chromecastin kautta katsottaessa ja 10sek hyppyjä tehdessä kuvan päälle sitten tuleekin se infoboksi yms, eli tämän voisitte tehdä paremmin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulosgrafiikoihin liittyen, itse pidän tästä eniten NHL:ssä käytössä olevista vaihtoehdoista: https://i.imgur.com/yfTh8F7.jpg
Ja tuostakin voi hieman pienentää, sekä siirtää yläkulmaa kohti hieman enemmän.

Ja sillä on syynsä, että nämä hyvin usein viedään vasempaan yläkulmaan. Siellä ne ovat vähiten tiellä, mutta kuitenkin selkeästi näkyvissä.
 
Telia

Jäsen
Telia tv puhelimesta +chromecast (build-in TV:ssä) combo: kuva tulee pätkivänä, ääni ok.. ei pysty katsomaan. kokeiltu areena ja ruutu samalla combolla ja toimivat moitteettomasti.

Telia tv app+win10 yhteys katkeilee ja lagaa... ei pysty katsomaan

Telia tv selaimelta katsottuna lagaa ei pysty katsomaan

yhteyteni telian 100megan kaapelilaajakaista.

Ainoa mikä toimii hyvin on Telia tv puhelimelta katsottuna.

Jaa a mitäköhän tässä keksis? en mä ny puhelimen pieneltä ruudulta ala noita pelejä katsomaan :)

Onko sinulla minkälainen tietokone käytössä, pystytkö yhtään avaamaan tehoja tarkemmin? Oletko testannut speedtestillä, että millaisia nopeuksia tuo sinun netti todellisuudessa antaa tietokoneelle? Onko yhteys kytketty langattomasti vai piuhalla tietokoneeseen? Näissä olisi aina hyvä varmuuden vuoksi testailla langallisella yhteydellä, mikäli se vain suinkin on mahdollista. Joskus reitittimien wlan yhteydet saattaa heitellä nopeuksissa aika paljonkin.

Puhelimen kautta jos homma toimii, niin sitten olisi vaihtoehtona laittaa Chromecasti telkkariin, niin saisit sen kautta kuvan isolle ruudulle. Toki pyritään jeesailemaan sinua, että saisit homman toimimaan myös tietokoneella.

Niko / Telia

Ps. Meillä on avattu tänne Jatkoaikaan myös erikseen ongelmiin ja vikatilanteisiin keskittynyt ketju
Telian aspa apunasi – ilmoita viasta tai häiriöstä Liigan katselussa | sivu 3 | Jatkoajan keskustelupalsta
 
Telia

Jäsen
Nyt töistä lainaan saaneena Chromecast + Mate 9 Pro ja kirjaston Ilves-Pelicans toimi kyllä hyvin, ei pätkinyt ja kuvanlaatu itseä tyydyttävällä tasolla, tullee hommattua tuo tikku kyllä.

Kiva kuulla, että homma toimii. Kauden alkaessa 14.9. päästään laadussa vielä pykälän verran parempaan, kun saadaan uusi kalusto käyttöön. Nyt näitä harkkapelejä joudutaan testailujen vuoksi vielä toteuttamaan vanhalla tekniikalla, mutta hyvää on siis luvassa :)

Niko / Telia
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ja sillä on syynsä, että nämä hyvin usein viedään vasempaan yläkulmaan. Siellä ne ovat vähiten tiellä, mutta kuitenkin selkeästi näkyvissä.

Tuo ei ole se syy vaan se, että ihmisten katse ruutua katsoessa alkaa vasemmasta yläkulmasta. Peruskauraa käytettävyystutkimuksissa.

Siinä mielessä toki vähiten tiellä, kun se on sitten heti nähty ja voi keskittyä peliin.
 
Telia

Jäsen
Niin vaihtuuko se systeemi johonkin muuhun kuin Silverlightiin?

Kyllä tätäkin hommaa kehitetään eteenpäin. Alustavan suunnitelman mukaan talven aikana siirrytään HTML5 tekniikkaan, mutta kerrotaan tarkempia aikatauluja, kun hommat varmistuu.

Niko / Telia
 
BelajaSmert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Puhelimen kautta jos homma toimii, niin sitten olisi vaihtoehtona laittaa Chromecasti telkkariin, niin saisit sen kautta kuvan isolle ruudulle.
Telia tv puhelimesta +chromecast (build-in TV:ssä) combo: kuva tulee pätkivänä, ääni ok.. ei pysty katsomaan. kokeiltu areena ja ruutu samalla combolla ja toimivat moitteettomasti.

Töllöön netti tulee piuhalla ja vajaa vuoden vanhaan tietokoneeseen langattomasti, antaa speedtestillä reilua 80megaa langattomasti.

En mä ymmärrä missä se vika voi olla... tosiaan puhelimesta kun chromecastilla töllöön siirtää niin kuva on sellaista tasaista pätkimistä ( ihan niinkuin joku asetus olis ketuillaan) mutta ääni tulee kyllä ihan normaalisti.

Ja olen kokeillut puhelimen kautta siirtää chromecastilla areenaa ruutua yms ja kaikki muut pelaa ihan moitteetta
 
Nämä built-in castit ei ole virallisesti tuettuja systeemejä, kun eivät ole toiminnoiltaan yksi yhteen Chromecast laitteen kanssa. Käytännössä yksi isoimpia puutteita built-in systeemeissä on se, että ei pääse säätämään 50Hz tilaa käyttöön, joka saattaa aiheuttaa pätkimistä kuvaan. Normaalisti Chromecasti laite on oletuksena 60Hz tilassa, mutta sen saa näillä ohjeilla muutettua 50Hz tilaan, jolloin pätkimistä ei esiinny.

Tietokoneella sen sijaan tuo Telia TV -sovellus pitäisi olla aivan toimiva systeemi. Oletko kokeillut katsella Telia TV -kirjaston kautta eri tallenteita, että onko kaikilla samanlaista pätkimistä? Onko sillä eroa, käyttääkö sovellusta kokonäytön-tilassa vai pienemmässä ikkunassa?

Niko / Telia
 
Telia

Jäsen
Kohtuullisen kova nippu huomisessa Alumni Allstar matsissa. Tämähän televisioidaan myös ja näytetään Telia TV:n kautta. Kiinnostuneiden kannattaa siis viritellä Joukkuepassit tai Liigapassit tulille, niin pääsee seuraamaan :)

Niko / Telia
 
Liitteet

  • alumnikokoonpano.jpg
    alumnikokoonpano.jpg
    92,3 KB · kertaa luettu: 748

BelajaSmert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nämä built-in castit ei ole virallisesti tuettuja systeemejä, kun eivät ole toiminnoiltaan yksi yhteen Chromecast laitteen kanssa. Käytännössä yksi isoimpia puutteita built-in systeemeissä on se, että ei pääse säätämään 50Hz tilaa käyttöön, joka saattaa aiheuttaa pätkimistä kuvaan. Normaalisti Chromecasti laite on oletuksena 60Hz tilassa, mutta sen saa näillä ohjeilla muutettua 50Hz tilaan, jolloin pätkimistä ei esiinny.

Tietokoneella sen sijaan tuo Telia TV -sovellus pitäisi olla aivan toimiva systeemi. Oletko kokeillut katsella Telia TV -kirjaston kautta eri tallenteita, että onko kaikilla samanlaista pätkimistä? Onko sillä eroa, käyttääkö sovellusta kokonäytön-tilassa vai pienemmässä ikkunassa?

Niko / Telia

Eli ongelma nimenomaan oli tuo tv sisäinen chromecast joka pakottaa 60hz eikä saa muutettua 50hz.
Lainasin kaverin chromecastia jonka asetuksista pystyi muuttamaan 50hz ja sillä toimi.

Eilisen pelin perusteella ei telia app tietokoneessa kovin hyvin toiminut koska se pätkäs välillä omituisesti sammuttaen koko lähetyksen.
Tänään olen sitä testaillut ja on toiminut ihan hyvin.

eiköhän se tästä...
 
Spaca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Liverpool
Tähän jonkun jo antama vinkki, play kaupasta saa televisioon ladattua sovelluksen, joka pakottaa sisäisen castin joko 50/60hz muotoon. Tämä siis androidtv pohjaisissa televisioissa.

Kärpät-Kalpa peli toimi sulavasti näin sisäisellä castilla.
Mikähän on tämän sovelluksen nimi?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Spaca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Liverpool
Kiitos vinkistä, mutta jääpä testaamatta, sen verran purkkaviritykseltä ohjelma vaikuttaa. Lisäksi siinä on melkoisen kovat varoitukset appsin kuvauksessa.

Ohjelma pakottaa television käyttämään kaikkialla pakotettua hertsilukemaa (ei pelkästään castauksessa) ja jotta halutut hertsit saa käyttöön televisio on aina bootattava. Ei kuulosta kovin näppärältä varsinkin kun muiden striimiä tarjoavien palveluiden kanssa ei ole samanlaisia nykimisongelmia kuin TeliaTV:n kanssa. Kuvauksessa kerrotaan myös, että pakotus vaatii toimiakseen kunnolla muilta ohjelmilta täyden tuen tai muuten voi tulla ongelmia kuten säröä ääneen. Ääniongelmiin TVHZ:ssa on joku sisäinen fixi, mutta sen toimiminen taas vaatii telkkarin roottaamista. En kyllä todellakaan viitsi tehdä sitä 2000 € maksaneelle telkkarille jossa on takuutakin vielä jäljellä.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL

Tuo app se on, ja itsellä ei ole ollut sen käytössä kyllä mitään ongelmia. Totta toki se, että Telia on ainoa joka EI toimi tuolla sisäisellä castilla suoraan, se on harmillista ja outoa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kohtuullisen kova nippu huomisessa Alumni Allstar matsissa. Tämähän televisioidaan myös ja näytetään Telia TV:n kautta. Kiinnostuneiden kannattaa siis viritellä Joukkuepassit tai Liigapassit tulille, niin pääsee seuraamaan :)

Niko / Telia
Kannattaako näitä passeja kauheasti markkinoida kun ei osata sanoa miten laskutus menee.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Kannattaako näitä passeja kauheasti markkinoida kun ei osata sanoa miten laskutus menee.

Laskutus menee siten, että otat paketin nyt, saat harjoitusottelut ilmaiseksi kaupan päälle ja laskutus alkaa sitten kun tosipelit alkaa, mutta kuitenkin 1.9.2018. Mitään et menetä!

Jos taas avaat paketin liigan alkaessa 14.9.2018, säästät puolet syyskuun maksusta!

Jos avaat paketin vasta lokakuussa, säästät koko syyskuun maksut! Tai mikäli et avaa ollenkaan, säästät koko kauden maksut! Mitään et menetä!

Anteeksi.
 
Ai ilmaisia. Sitten täytyy aivan ehdottomasti tilata. Oliko tilaamiseen olemassa seikkaperäiset ohjeet? Kiire olisi saada tilaus päälle ja ei ehdi koko nettiä käymään läpi. @Telia
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Mikä tuossa Rauman hallissa on, että kamera ei voi olla keskellä punaviivan kohdalla? Älyttömän rasittavaa katsottavaa vuodesta toiseen ja sama näemmä jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ok kiitos infosta ihme touhua et näitä harkkapelejä ei sit Telia näytä ku ensin hehkutetaan ilmasilla peleillä. Olisko sit yks tai kaks harkkapeliä per jengi mikkä näkyy vai? Jee.

No ehkä mä mielummin katon ku Eepi vie kaikenmaailman laineita ja selänteitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös