Mikäli ensimmäinen sinkkulohkaisu Swallow the Sunin tulevalta albumilta jätti hieman kylmäksi ja oli vaisuhko, niin What I Have Become palauttaa ainakin itselleni uskoa tulevaan levyyn.
Ei tämäkään kappaleena ihan sitä Swallow'n terävintä tai "rouheinta" kärkeä ensimmäisten kuunteluiden perusteella ole, mutta onhan tuo sävellyksenä kuitenkin jotenkin mesmeroiva.
Edit. Linkki vaihdettu visualizer -videoon.
Eilen sitten tuli korkattua vihdoin koko Shining Aleksanterin teatterin ennakkosoitossa ja kyllä se heti ensituntumalta hieman oudon olon jätti. Hämmentävistä hämmentävin sekä mahdollisesti yksi hauskimmista Q&A -osioista huuhtoi tosin albumin ensisoitosta syntyneet kysymysmerkit ja jätti illan selkeästi plussalle. Yleisesti ottaen vaadinkin jatkossa jokaiselle levylle samanlaisen julkaisutilaisuuden. Tuossa oli erityisen hienoa se kun pääsi heti keskustelemaan kappaleiden nyansseista itse säveltäjän ja soittajien kanssa, niin tietyllä tapaa teos avautui selkeämmin kuin mitä yksin sitä pimeässä nurkassa tutkiessa. Lisäksi Raivion tarinointia sekä Honkosen one-linereita oli erittäin viihdyttävää kuunnella.
Kokonaisuutena tämä Shining oli kuitenkin jotenkin hieman "ohuen" kuuloinen teos, mutta yksittäisiä kimaltavia (heh, Shining) kohtia löytyi melko runsaasti taskuihin täytteeksi. Suurin haaste Shiningissa on itselleni ehdottomasti se, että kliinisessä tuotannossa sekä hetkittäin hieman gootirockin suuntaan suuntautuvissa sävellyksissä se tuttu Swallow The Sun hukkuu ja bändiä ei aina enää edes tunnista itsekseen.
Nyt muutaman kerran levyn aamulla keskittyen kuunnelleena mieli on ehkä hieman jo eilisestä avautunut. Shining ei missään nimessä ole Swallowta parhaimmillaan, mutta se ei myöskään ole millään mittarilla huono levy. Levynähän tuo on itsessään jopa uskomattoman koukuttava ja jokaisesta kappaleesta löytyy sellainen määrä Rapalaa sekä muuta tarttumapintaa, että riski kappaleiden jatkuvalle soimiselle päässä on valtava.
Shiningilta toki löytyy muutama selkeämpi palvelus meille vanhemman materiaalin ystäville (Kold, Charcoal Sky), mutta kokonaisuutena albumi tuntuu olevan tehty vielä selkeämmin laajempaa kuuntelijajoukkoa ajatellen. Eilen illalla sitä ajatteli väkisinkin kuinka paljon tähän uuteen sivuun Swallown musiikissa on levy-yhtiö tai managerit sanelleet ja kuinka paljon tässä on Raivion kynästä suoraan tullutta. Tietysti bändi vakuutteli albumin olevan 99,5 % heidän käsialaansa ja tämä suuntaus luontaista jatkumoa edellisiin albumeihin, mutta kuka nyt selkeää tai vähän vähemmänkään selkeää taloudellista ohjailua lähtisi faneille suoraan myöntämään.
Äskeinen tietenkin vain omaa spekulaatiotani eli tuohon ei sen suuremmin kannata tarttua ja vaikka ohjailua olisikin tapahtunut, niin mitä minä sitä nyt kritisoimaan. Swallow on kuitenkin tahkonnut uraansa kohta
neljännesvuosisadan purkkarahoilla köyhyysrajan tuntumassa ja jos nyt tämän albumin myötä joku uusi kuuntelija bändistä innostuu, niin sehän on vain helvetin hienoa kuulla. Jännä myös tulevaisuudessa nähdä onko Shiningin se ensimmäinen teos Swallow The Sun 2.0 suuntaan vai jääkö tämä vain kertaluontoiseksi kokeiluksi. Sinänsä en olisi yhtään yllättynyt mikäli Shining olisi jonkinlainen linkki vanhan death-doomin ja tulevan hieman enemmän goottimetalliin taittuvan materiaalin välillä.
Mikäli vielä odotatte huomisen virallista julkistusta ja ette Shiningia ole kuullet, niin lähtekää kuuntelemaan sitä raikkain ajatuksin. Älkää kohdelko albumia Swallown uusimpana ja verratko vanhaan synkistä synkimpään death-doom -materiaalin vaan ottakaa uusi teos vain hemmetin hyvänä melankolisena levynä. Tällöin väitän että ette tule pettymään.
